3 erityislasta perheessä, kuinka te muut joilla useita erityislapsia
hoidatte terapioihin kuljetuksen ja muut harjoitukset ........ tuntuu että kela ei ainaskaan ymmärrä .......saatikka muut
hoidatte terapioihin kuljetuksen ja muut harjoitukset ........ tuntuu että kela ei ainaskaan ymmärrä .......saatikka muut
Vastaukset 7
Vanhimmat
Meillä tehtiin sellainen ratkaisu, että toinen vanhempi on kotona ja hoitaa koko kuljetus- ja kuntoutusrumban. Kunta antaa siitä pienen korvauksen - sattuu olemaan inhimillinen vammaispalvelun sosiaalityöntekijä, ja tietysti siellä kai osataan laskea, että mikä tahansa muu järjestely tulisi paljon kalliimmaksi kunnalle. Joudumme tinkimään paljosta, mutta mitään välttämätöntä ei sentään puutu. Vanhin erityislapsista on jo muuttanut kotoa, mutta näiden muiden kanssa on yhä oma souvinsa. Joskus asiat vain menevät päällekkäin, tässä juuri sekunti sitten isäntä tarkisti ensi viikon torstain aikataulua ja totesi, että joudumme pyytämään naapurilta kuljetusapua, jotta kaikki pääsevät sinne minne ovat menossa.
Jos kävisimme molemmat töissä, kaikkien päivät venyisivät helposti jatkuvasti kaksitoistatuntisiksi. Töistä tulisi poissaolojakin niin paljon, että mikään työnantaja sitä tuskin hyvällä katsoisi.
Kela tuli mukaan kuvioihin siinä vaiheessa, kun saatiin kunnon diagnoosit (jokaisella eri) ja lapsista alettiin maksaa hoitotukia, korotettuna, jolloin he kuuluvat kelan kuntoutuksen piiriin. Ne kuntoutusmatkojen ja sairaalakäyntien omavastuuosuudet ovat tietysti järkyttävän suuria, ennen kuin kattoon asti päästään.
Oma auto on välttämätön. Sen kohdalla tulee sen verran helpotusta, että käyttömaksusta on vapautus vammaisen pysäköintiluvan perusteella. Hyttysen kakka, mutta lisänä kukkarossa sekin.
Ei meidän perheemme arki pyöri samoilla ehdoilla kuin terveiden lasten perheiden, mutta tähän on kasvettu vuosien saatossa ja lopultakin voi sanoa, että arki toimii ja ihan kohtuudella pärjätään. Jos minä nyt en sinne kampaajalle pääsekään tai täksi talveksi uusia talvikenkiä voi ostaakaan, ne ovat aika vähäisiä asioita sen rinnalla, että saamme hoidettua lasten asiat kunnolla.
Voimia sinulle. Niitä tulet tarvitsemaan kovasti. Lupaan sinulle, että jonakin päivänä helpottaa.
Vaikka mä oon jo aikuinen, mäkin kävin 1,5 vuotta tavallista koulua ja sen jälkeen alkoi eriytiskoulu....jouduin
vaihtaan koulua liian usein........en sen takii et olisin käyttäytynyt tyhmästi yms vaan..... Hmmm en tiiä......
Mun isolla siskolla on 3 poikaa, joista 1 on jo koulussa ja seuraava on vammainen. Vain yksi siis sillä on vam-
mainen...... ja mä luulen et vammaisia lapsia,nuoria ja aikuisiakin kiusataan ihan sen takii et ne ei oo norma
aleja ! kiusaajat ei hyväksy sitä et kaikki tässä maailmassa ei oo niin kuin he !
mistä nämä erityislapset tulevat, heitä on yhä enemmän. Olisikohan jossain jotain vikaa?
En tiedä, miten sinä määrittelet "erityislapsen", mutta kysymys on siitä, että nykyään nähdään ja osataan diagnosoida ja hoitaa sellaisia ongelmia, jotka ennen katsottiin johtuvan vain lapsen "tyhmyydestä" tai "huonosta kasvatuksesta". Minä en osaa nähdä sellaista kehitystä viaksi.
Ennen oli tapana sulkea vammaiset lapset laitoksiin pois terveiden silmistä, kun ne terveet lapset olisivat kuulemma "järkyttyneet" nähdessään vaikkapa aistiviallisen tai pyörätuolia käyttävän lapsen. Myös tätä kautta erityislasten määrä tavallisissa kouluissa on kasvanut.
"Erityislapsi" on kovin lavea käsite: erityislapsen statusta kantaa yhtä hyvin lievästi lukihäiriöinen kuin laaja-alaisesti monivammainen, esimerkiksi autistinen, halvaantunut tai kuurosokea lapsi.
Osansa erityislasten määrän kasvuun tuo sekin, että yhä pienempiä keskosia voidaan nykyään pelastaa elämään. Keskosen vaara vammautua vauvana tavalla tai toisella on huomattavasti täysiaikaisen vammautumisriskiä suurempi. Toisaalta nykyään osataan hoitaa monta sellaista sairautta ja vauriota, joiden edessä olisi aikaisemmin jouduttu nostamaan kädet pystyyn.
on ihan keskittymiskyvyttömiä häiriköitä. Nämä eivät ole näitä erityislapsia. Sitä sopii miettiä, miksei lapsi osaa keskittyä enää mihinkään tai olla rauhassa hetkeäkään. Jossain on todella vikaa tässä mielessä. Paljon tehokkaammaksi ja miellyttävämmäksi saataisiin koulunkäynti, jos näille saisi jotain apua.
ymmärtänyt.Nämä, hienon diagnoosin, saaneet lapset taitavat olla vaan yli-vilkkaita jollaisia on aina ollut. Jostain nämä ongelmat tulevat, ehkä kotoa, perimästä tai muusta.
Niin, onhan ylivilkkaita aina ollut. Ennen heitä ei osattu auttaa. Hieno juttu, että nyt osataan sentään edes vähän paremmin.
Keskittymisvaikeudet ovat todellisia vaikeuksia, jotka haittaavat eniten sen lapsen itsensä elämää. Keskittymisvaikeuksista tai ylivilkkaudesta kärsivän lapsen ennuste oli ennen kovasti huono: ottakaapa vain selvää mikä on heidän osuutensa esimerkiksi vangeista tai alkoholisoituneista työttömistä. Minun mielestäni on aivan mahtava asia, että näitä lapsia nykyään yritetään auttaa sen sijaan, että heidät heti pienestä pitäen leimattaisiin "pahatapaisiksi" tai "huonosti kasvatetuiksi" ja he joutuisivat viettämään oppituntinsa jossakin koulun käytävällä häpeämässä.
Mitä luulette sillä tavalla kohdellun lapsen suhtautumiselle koulunkäyntiin yleensä tapahtuvan? Kuinka kauan häneltä menee muuttumiseen innokkaasta säihkyväsilmäisestä ekaluokan aloittajasta luokan mustaksi lampaaksi, joka ei halua edes yrittää, kun ei kuitenkaan osaa mitään ja kun kaikki menee kuitenkin pieleen?
Eräs syy, miksi ehkä entistä helpommin lapsi luokitellaan "erityislapseksi", on se, että valtionosuuksia kunnille maksetaan mm. erityisopetukseen siirrettyjen lasten määrän mukaan. Se erityisopetukseen siirto tarkoittaa usein vain sitä, että paperilla lukee jotakin, ei sitä, että lapsiparka saisi jotakin konkreettista apua.