lapsi tasavertainen omien lastesi kanssa? Eli kulkeeko mukana sukujuhlat, saako saman arvoisia lahjoja kuin omat biologiset lapsesi, tunteeko kuuluvansa perheeseen, vaikka on olemassa oma bioperhekin jossain?
onko perheeseesi sijoitettu
kyl maar
21496
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
eikä yhtään mitään saa
että omat ja tuleva sijoitettu olisivat samanarvoisia ja saisivat samaa kohtelua. Lapsi tulisi siis osaksi meidän perhettä ja sukua, vaikka hänellä onkin sitten myös oma sukunsa. Näin myös juhliin yms. hän tulisi luonnollisesti mukaan, jos omatkin tulisivat.
Tottakai!
Meillä 3 biolasta ja yksi sijoitettu ja vaikka sijoitettu lapsi tapaakin harvakseltaan sukuaan, se on tullut jo niin rutiiniksi, että oikeasti en aina muistakaan hänen olevan alkuperältään erilainen. Myöskään isovanhempien suhtautumisesta en huomaa mitään eroa sijoitetun kohdalla. Lapsi on jo koulussa ja sielläkin hän pärjää mukavasti. Ehkä meillä on ollut onnea, mutta hetkeäkään en ole katunut tähän hommaan ryhtymistä!
juhliin. Löysin läheiseni tuttavani (toiseen perheeseen sijoitetun lasten sukulainen) lapsen juhlavalokuvasta. Minusta oli hieman kornia, että läheiseni pääsee toiseen perheeseen sijoitetun lapsen juhliin monta kertaa helpommin, kuin oman sukunsa juhliin.
juhlissa ja kanssa siinä missä sijaisperheen lapset omien sukulaistensa kanssa. Näinhän se tasa-arvo menee, vai mitä?
Ihania viestejä. On ollut jotenkin sellainen kuvitelma, että lapsi vaan on ja kasvaa siaisperheessä, eikä tavallaan sijaisperhe edes halua että lapsi juurtuu sinne.
kyllä me sijarit juuri toivomme lapsen juurtuvan ja asettuvan taloksi. biot ne vastustavat "omimisena" kaikkea sen suuntaista kirjoitteluakin täällä. ei siitä siis hehkuteta. biosuku on tärkeä kenellä sitä on ja kyllä biosuvun juhliin on meiltä aona päässyt ja kuljetettukin, jopa vaadittu sukua ottamaan ja viemään lasta etäisimmille isomummuille ja kauemmalle suvulle. ja samaan aikaan on jaettu omaa sukua ja kuskattu meidän juhlissa. ongelma on kai että ongelmavanhemmille mikään ei kelpaa, ei mukana kuskaaminen ei pos jättäminen.
niin mitenkäs ne perintöasiat olikaan hoidettuna jos pidätte sijoitettua yhdenvertaisena omana lapsenanne ja kuljetatte oman sukunne juhliin. Teidän sijarien kuoltua lapsenne taas kokoontuvat jakamaan minkä keräsitte. Jos käytätte sijaislapsen kulukorvausrahoja lisäsiiven rakentamiseen niin miten hoidittekaan tämän rahantuojan perimyspuolen. Kuka vahvisti testamenttinne, onhan se kuitenkin jo hyvissä ajoin laadittuna? Onhan? Kaikilla oli niin mukavaa...
Meillä siis 3 biolasta ja yksi sijoitettu. Me olemme tehneet testamentin, joka oikeuttaa sijoitetun lapsemme saamaan 1/4 omaisuudestamme. Kyllä me toivomme myös, että sijoitetun lapsemme aikuistuttua aikuisadoptio tulee kyseeseen -silloinhan tämä juridinen epätasa-arvoisuus lastemme väliltä poistuu.
jossa viime vuosien aikana majataloillut noin 30 lasta. Saavatkohan kaikki perintöosuuden. Epäilen, kun ROUVA on kehottanut meitä pysyttäytymään poissa "heidän omilla rahoilla ostamaltaan tontilta". Kyllä se ahneus vetää ennemmin sinne päin, kuin sieltä ulos. Varmasti lasten tarpeita hyödynnetään kaikin tavoin omaksi hyödyksi.
usein.
Meillä olleet lapset (3 tyttöä) pääsivät kokemaan sukujemme niin ristiäiset kuin hautajaiset ja jopa häät!
Samoin heidän rippijuhlissaan olivat sekä vanhempansa kuin meidän suku, joista he pitivät saadessaan heiltä mm. joulu- ja synttärilahjoja aikanaan...kiittivät kokemuksistaan...aina asioissa mukana olivat!
ja hänen vanhempansa saivat tulla ja mennä miten halusivat lastaan katsomaan. Kaikki oli hyvin luontevaa ja vanhemman asioiden selvittyä lapsi muutti kotiinsa takaisin oltuaan 4 vuotta sijoitetuna.
Olenkin ollut todella järkyttynyt siitä, millaiseksi sijaishuolto muuttui 15 vuodessa, kun läheinen lapsi sijoitettiin suvun ulkopuolelle. Elämä on ollut yhtä painajaista tuon sijoituksen jälkeen useille lapsen läheisille. En olisi ikinä uskonut, että sijaishuolto voi muuttua PAREMPIEN ihmisten bisnekseksi, jotka arvioivat sijoitettuja lapsia ja näiden sukulaisia ja lopuksi toteavat. "NIIN, mehän ollaan muuten ihan tavallisia ihmisiä." Valitettavasti ne asenteet muka paremmuudesta kuultavat läpi. Onkohan se PRIDE -koulutus, joka hokee 4 kertaa niistä 8 kokoontumisesta, että voi juku, kyllä te olette upeita ja hyviä ja painonne arvosta kultaa. RaJOITTAKAA vaan niitten sukulaisten elämää, niin jaksatte paremmin.
kyllä on sijoitetun lapsen biovanhemmalla tunkua osille...
jos minä pidän lastasi perheenjäsenenä ja kohtelen kuin omaani, niin ei se tarkoita että hänen pitäsi periä minut kun omiakinperillisiä on. kyse on tässä ja nyt elämisestä, siitä että on tasavertainen kaikkiin kokemuksiin perheessä.
vai ajatteletko, että kun sinä kuolet minun biolapseni perii sinut omasi rinnalla? onhan biolapsesi elänyt minun bioni kanssa koko lapsuutensa ja minun bioni on joutunut antamaan omastaan (myös vanhemmistaan) paljon sinun lapsesi hyväksi!! Olisi aika muistaa testamentillasi minun lastani omasi rinnalla ja hyvittää hänelle sitä että hän joutuu luopumaan ja jakamaan omista vanehmmistaan sinun lapsesi hyväksi.
Akanoita: Voisihan sen noinkin ajatella, meilä ei vaan lapsen biolta taida mitään jäädä :/. Meillä lapsilla on myös omat pankkitilit kaikilla, sijoitetulla vaan on minun nimissäni ja hänellä sitten käyttöoikeus. Tämä neuvo tuli sossuilta, koska kuulemma joskus biot lasten huoltajina ovat tileistä rahaa nostaneet.
olisin valmis muistamaan heidän omia lapsiaankin. Mutta kun on pelkkää shittiä ja rahanahneutta. Toisaalta tuo ammatillinen sijaisperhe ja erityisesti ROUVA siellä ovat niin hienoja, ettei heille köyhän antimet kelpaa.
lutettuani kirjoituksen. Pitää uskoa että asiallistakin väkeä hoitaa sijoitettuja lapsia, niitä poikkeuksia silloin tällöin täällä vilahtaa. Tilikäytäntö on tuttua varmaan monelle eronneelle perheelle, pankissa neuvoivat minullekin.
Jonkun mielestä biojen pitäisi antaa perintöä sijarien penskoille. Miten hyvilläni olenkaan kommentista. Siinä todentuu sijaisvanhempien törkyisyys. Varmaan seuraavaksi vaativat, että bion tulee maksaa heille elatusta jos sijoituslapset loppuvat tai niitä ei enää anneta.
kyllä se viesti on ironiaa.. kai tajuat että se on vastaus vaatimukseen jättää sijoitetuille lapsille perintöä bvain siksi että ovat päässeet sukujuhliin.
tämän palstan idioottimaisuus vain pistää lyömään överiksi.
kommenttisi "kai tajuat" oli liikaa vaaditttu! Nää mitään tajuu...
Uskomatonta, aina välillä taas erehdyn tätä palstaa lukemaan kun olis oikeesti kiva joskus vertaistukimielessä lukea muiden sijaisvanhempien kirjotuksia ja kokemuksia mut täällä tulee vaan vihaiseksi ku asiat joko ymmärretään tai halutaan ymmärtää väärin.
Kuvaa erittäin hyvin biologisen vanhemman itsekkyyttä että ensin ei annettaisi juurtua perheeseen vaan se on omimista- mielummin ilmeisesti haluaisivat että lapsi ei saa osakseen perheen tukea ja rakkautta. Ja jos nyt kuitenkin juurtuu ni "no ette kuitenkaan perintöä anna!"
Uskomatonta porukkaa.
Tämä ei tietenkään tarkoita että kaikki biologiset vanhemmat olisivat yllämainitun kaltaisia, mutta nämä näillä palstoilla muutamat kommentoijat tuntuvat kovasti tähän kategoriaan kuuluvan!
niin juhlissa kuin kyläillessä. Samoin lomilla jne..
Omia ei ole joten sijaislapsi ei kilpaile huomiosta. Lapsen äiti on nuori 19-vuotias ja saa käydä lapsen luona silloin, kun haluaa. Joulun vietämme (aaton) yhdessä myös lapsen biovanhempi on läsnä ja haluamme tukea myös häntä opiskelemaan jne.
Mukana kulkee, jos ei satu olemaan silloin syntymävanhemmillaan.
Saavat huomattavasti arvokkaampia lahjoja meiltä, kuin biologiset lapsemme saivat saman ikäisinä - silloin tulotasomme oli alempi kuin nyt. Lisäksi yksi sijoitetuista saa enemmän lahjoja kuin kukaan muu, koska hänellä on paljon omia sukulaisia, jotka antavat hänelle joulu- ja syntymäpäivälahjoja.
Kaikki meille sijoitetut lapset sanovat tuntevansa kuuluvansa perheeseemme, ne joiden biologinen suku ei pidä heihin yhteyttä ovat omasta mielestään (kuten tietysti meidänkin) täysin perheemme jäseniä. Yksi jolla on biologista sukua vaikka muille jakaa sanoi, että hänellä on kolme perhettä joihin hän kuuluu.