Elämä tuo kummallinen...

Elämä, sinä kummallinen, vyöryvä ilmiö.
Välillä pehmeitä peitteitä ja suudelmia
pitkin kehoa, nautintoa ja huumaa,
pitkittämistä äärimmilleen,
laukeamista.

Sitten ovi auki sateeseen, viileää, poistuva
Hän, tylyn maailman vesi käsivarsilta
sormiin, vaatteen lävitse kuin kolean
itkun parkaisuna läpi viluisen vartalon,
suolaista..

Mitä tämä päivä, kuinka elämä tänäin käsittelet
minua, oletko taas julma pilvi pääni yläpuolella,
vai loihditko auringon esiin, sateenvarjojenko
meri, vai paljaiden säärten vauhko kulkue,
kerrotko..

Sanotko ajatusteni lävitse, kun astun ulos, tuotko
Hänet esiin ja saan taas hymyillä vasten ja
ottaa kätensä. Hänen puna poskille palannut,
voin sanoa antaneeni anteeksi, sinulle erektio,
palaatko..

ja säily ponnistelujen keitaassa pidempään..

http://www.youtube.com/watch?v=bByYezNsPmU&feature=related

Kiitos Runostasi.

Hän, osa elämää ja miehen kaveri, välttämätön.

Ei, ei ilman sitä Rakkautta, kosketusta herkimpään,
yhteyttä syvimpään kokemukseen.

Kehon ja mielen taidetta, tuoksujen, makujen,
äänien, kuiskauksen lumottua esittämistä..

elämän ensi kuiskaus joka kerta..

voiko enempää antaa.

Rakkausrunosi seisautti ja antoi uskomattoman
hienon tunnelman.

Erilainen Runosi, jota oli nautinto
lukea, kokea.

Taidolla rakennetut säkeet,
mielenkiinto säilyi ja tekstissäsi
aidosti viihtyi.

Todella hieno Runosi.

Voimia ja hyvää oloa koko päivääsi.

täynnä salaisuuksia