Hei kaikille! Meillä on 2kk ikäinen poika. Nyt on ruvennut askarruttamaan, että riittääkö maito. Vauva syö 24h vuorokaudessa kahden tunnin, välillä 1,5 h välein. Ennen nukkui yöllä ensimmäisen pätkän 4-5h, nykyään herää jo 2h päästä syömään jonka jälkeen koko yön syö 2h välein. Sama syöttörytmi myös päivällä. Mietin, voisiko todella maitoa tulla niin vähän, että poika joutuu tankkaamaan usein vai voiko syötöt todella olla edelleen noin tiheästi? On siis ollut koko ajan täysimetyksellä ja tähän asti ainakin kasvanut hyvin.
Olen yrittänyt antaa korviketta pullosta mutta ei sitä huoli, saa vaan raivarit. Olen kokeillut Aventin ja Nukin tutit ja niissähän pitäisi olla hidas virtaus ja muistuttaa rintaa. No eipä auta, kun ei huoli niin ei huoli. Ostin myös Aventin rintapumpun ja olen kokeillut sillä pumpata, jotta näkisin paljonko maitoa tulee, mutta en saa sillä tulemaan kun 20ml kerrallaan per rinta. Yhden ainoan kerran sain pumpattua 60ml kerralla ja se oli heti aamusta....
Alkaa olemaan aika raskasta tuo yöllinen imetys, kun saa koko ajan olla antamassa rintaa, eikä itse saa nukuttua kunnolla. Olen myös yrittänyt yöllä tarjota tuttia kun poika alkaa heräämään mutta eihän se sitä nälkäänsä syö. Että kyllä se tuntuu nälkäinen olevan kun herää.
Mikä nyt neuvoksi?
Eikö rintamaito riitä???? Apua!!!
10
739
Vastaukset
- *******
Ensinnäkin, rintapumpulla et voi saada tietoon paljonko maitoa tulee! Mulla tulee max. 10 ml tai ei ollenkaan koska monet eivät edes heru pumpulle.
Toiseksi, vauvasi tilailee maitoa ja nostaa sen määrää tiheällä imulla. Oletko perehtynyt imetystukilistan juttuihin, googleta ja lueskele niitä. - jkgfd
on paljon vastaavanlaisia ketjuja, joissa on hyviä vinkkejä.
Myös täältä löytyy tietoa ja apuja.... http://imetystukilista.net/sivut/index.php?option=com_content&task=category§ionid=9&id=32&Itemid=119
Vaikka raivostuttavalle kuuluukin, niin vauvalla on välillä jaksoja, että roikutaan tississä kokoajan. JOs äiti jaksaa vain imettää ja imettää niin maito ihan varmasti riittää. Mutta se onkin meilestäni tärkeä kysymys kauanko tuollaista valvomista jaksaa. Lueskele linkeistä maidonlisäämisvinkkejä ja ole kärsivällinen! Tsemppiä!- väsynytäiti
Kiitos vastauksista ja tajusinkin että olen kirjoittanut väärälle palstalle, koska tuolla tosiaan on se imetys osio. Kyllä, kyse taitaa tosiaan olla siitä, että kohta en jaksa tätä ainaista imetystä. Ymmärrän, että vauvalla on tiheän imemisen kausia, ja niitä olenkin havainnut, mutta tätä yöruljanssia on nyt jatkunut 2 viikkoa ja tänään vauva heräsi lopullisesti klo4.00 syötyään 21.30, 24.00, 2.00, 3.30. Jatkuvan yöllisen syömisen ja valvomisen jälkeen rupeaa ärsyttämään koko imetys.
Mielestäni vauvan imuote on hyvä (on ollut alusta asti) ja hän lopettaa itse syömisen (tissi saattaa kyllä jäädä suuhun) eikä huoli toista rintaa. Syöttö kestää noin 10min. Yöllä syö pidempiä aikoja, en osaa tarkkaan sanoa aikaa, koska alan olla öisin aika koomassa....
No pitänee tutustua tarkemmin noihin imetystuki asioihin ja ottaa asia puheeksi neuvolassa. Tällä hetkellä olen vaan niin väsynyt ja raivostuttaa koko imetys. En sitten tiedä, helpottuisiko asia korvikkeella (jos suostuisi syömään), vai syökö vauva silloinkin jatkuvasti. Neuvolassa käskivät kokeilla korvikkeen antoa illan viimeisellä syötöllä, jos sen avulla nukkuisi pidemmän pätkän. Mutta ei onnistu kokeilu, koska ei todellakaan sitä pulloa huoli! - ---köö
väsynytäiti kirjoitti:
Kiitos vastauksista ja tajusinkin että olen kirjoittanut väärälle palstalle, koska tuolla tosiaan on se imetys osio. Kyllä, kyse taitaa tosiaan olla siitä, että kohta en jaksa tätä ainaista imetystä. Ymmärrän, että vauvalla on tiheän imemisen kausia, ja niitä olenkin havainnut, mutta tätä yöruljanssia on nyt jatkunut 2 viikkoa ja tänään vauva heräsi lopullisesti klo4.00 syötyään 21.30, 24.00, 2.00, 3.30. Jatkuvan yöllisen syömisen ja valvomisen jälkeen rupeaa ärsyttämään koko imetys.
Mielestäni vauvan imuote on hyvä (on ollut alusta asti) ja hän lopettaa itse syömisen (tissi saattaa kyllä jäädä suuhun) eikä huoli toista rintaa. Syöttö kestää noin 10min. Yöllä syö pidempiä aikoja, en osaa tarkkaan sanoa aikaa, koska alan olla öisin aika koomassa....
No pitänee tutustua tarkemmin noihin imetystuki asioihin ja ottaa asia puheeksi neuvolassa. Tällä hetkellä olen vaan niin väsynyt ja raivostuttaa koko imetys. En sitten tiedä, helpottuisiko asia korvikkeella (jos suostuisi syömään), vai syökö vauva silloinkin jatkuvasti. Neuvolassa käskivät kokeilla korvikkeen antoa illan viimeisellä syötöllä, jos sen avulla nukkuisi pidemmän pätkän. Mutta ei onnistu kokeilu, koska ei todellakaan sitä pulloa huoli!Ei se korvike ole mikään vauvojen nukuttaja ja imetys sitä että silloin valvotaan, vauvoilla on usein kausia jolloin nukutaan vähemmän ja herkemmin ja heräillään.
Jo siä on jatkunnut nyt noin kaksi viikkoa, niin meillä sitä jatkuin tuosta iästä vuoden ikään asti ja olin jo epätoivoinen, kunnes se sitten van itestään loppui :) - äiti itsekin
väsynytäiti kirjoitti:
Kiitos vastauksista ja tajusinkin että olen kirjoittanut väärälle palstalle, koska tuolla tosiaan on se imetys osio. Kyllä, kyse taitaa tosiaan olla siitä, että kohta en jaksa tätä ainaista imetystä. Ymmärrän, että vauvalla on tiheän imemisen kausia, ja niitä olenkin havainnut, mutta tätä yöruljanssia on nyt jatkunut 2 viikkoa ja tänään vauva heräsi lopullisesti klo4.00 syötyään 21.30, 24.00, 2.00, 3.30. Jatkuvan yöllisen syömisen ja valvomisen jälkeen rupeaa ärsyttämään koko imetys.
Mielestäni vauvan imuote on hyvä (on ollut alusta asti) ja hän lopettaa itse syömisen (tissi saattaa kyllä jäädä suuhun) eikä huoli toista rintaa. Syöttö kestää noin 10min. Yöllä syö pidempiä aikoja, en osaa tarkkaan sanoa aikaa, koska alan olla öisin aika koomassa....
No pitänee tutustua tarkemmin noihin imetystuki asioihin ja ottaa asia puheeksi neuvolassa. Tällä hetkellä olen vaan niin väsynyt ja raivostuttaa koko imetys. En sitten tiedä, helpottuisiko asia korvikkeella (jos suostuisi syömään), vai syökö vauva silloinkin jatkuvasti. Neuvolassa käskivät kokeilla korvikkeen antoa illan viimeisellä syötöllä, jos sen avulla nukkuisi pidemmän pätkän. Mutta ei onnistu kokeilu, koska ei todellakaan sitä pulloa huoli!Vauva vaistoaa, jos äiti on stressaantunut ja heräilee tarkistamaan tilannetta! Koeta levätä päivisin, nuku aina kun vauvakin nukkuu, keskity vain vauvanhoitoon ja anna muiden asioiden olla, pyydä apua ystäviltä ja sukulaisilta, syö ja juo itse kunnolla, että maitoa kehittyy hyvin. On luonnollista, että pikkuvauvan äitiä väsyttää, mutta imetyksestä ei kannata luopua, sillä pullotouhu on vielä väsyttävämpää!
- tukiäiti
väsynytäiti kirjoitti:
Kiitos vastauksista ja tajusinkin että olen kirjoittanut väärälle palstalle, koska tuolla tosiaan on se imetys osio. Kyllä, kyse taitaa tosiaan olla siitä, että kohta en jaksa tätä ainaista imetystä. Ymmärrän, että vauvalla on tiheän imemisen kausia, ja niitä olenkin havainnut, mutta tätä yöruljanssia on nyt jatkunut 2 viikkoa ja tänään vauva heräsi lopullisesti klo4.00 syötyään 21.30, 24.00, 2.00, 3.30. Jatkuvan yöllisen syömisen ja valvomisen jälkeen rupeaa ärsyttämään koko imetys.
Mielestäni vauvan imuote on hyvä (on ollut alusta asti) ja hän lopettaa itse syömisen (tissi saattaa kyllä jäädä suuhun) eikä huoli toista rintaa. Syöttö kestää noin 10min. Yöllä syö pidempiä aikoja, en osaa tarkkaan sanoa aikaa, koska alan olla öisin aika koomassa....
No pitänee tutustua tarkemmin noihin imetystuki asioihin ja ottaa asia puheeksi neuvolassa. Tällä hetkellä olen vaan niin väsynyt ja raivostuttaa koko imetys. En sitten tiedä, helpottuisiko asia korvikkeella (jos suostuisi syömään), vai syökö vauva silloinkin jatkuvasti. Neuvolassa käskivät kokeilla korvikkeen antoa illan viimeisellä syötöllä, jos sen avulla nukkuisi pidemmän pätkän. Mutta ei onnistu kokeilu, koska ei todellakaan sitä pulloa huoli!Kerrot ekassa viestissäsi, että vauva on kasvanut hyvin. Äidinmaito siis hänelle riittää yksinomaiseksi ravinnoksi :)
Tuossa edellisessä viestissäsi listasit yölliset imetysajat. Jotkut äidit ovat huomanneet, että kun jättävät kelloonkatsomisen, eivät jää miettimään, että taasko se syö tai että kohta pitää herätä uudelleen imettämään - ja ovat tunteneet itsensä aamulla selvästi levänneemmiksi kuin aikaisemmin. Olisiko sinulla mahdollista olla katsomatta yöllä kellosta? Entä missä vauva nukkuu ja miten hoidat yöimetykset? Jos joka kerta joudut nousemaan ylös tai siirtymään huoneesta toiseen, myös vireystasosi kasvaa, ja uneen pääseminen imetyksen jälkeen voi olla kerta kerralta hankalampaa.
Monestihan imetys on vauvalle muutakin kuin ruokaa. Jotkut vauvat ovat niin fiksuja, että tankkaavat öisin myös sitä läheisyyttä, jota vaille ovat mahdollisesti päivällä jääneet - etenkin siinä vaiheessa, kun liikkumisen harjoittelu on todenteolla alkanut. Päiväsaikaan läheisyyden tarvetta voi yrittää paikata mm. ihokontaktia ja sylittelyä lisäämällä. Muutama äiti on ottanut ihan tavaksi pötkötellä vauva masun päällä sohvalla ainakin yksien vauvan päiväunien ajan. Ovat kertoneet, että samalla saavat itse levätä, eikä vauvakaan ole ihan niin vaativa sitten öiseen aikaan.
Se, kuinka usein vauva käy rinnalla, ei kerro mitään siitä, saako vauva riittävästi maitoa. Joissain tapauksissa tiheä imemisrytmi liittyy äidin rintojen varastointikapasiteettiin. Jos kapasiteetti on pieni, pitää rinnat tyhjentää usein; vrt. saman nestemäärän juomista snapsilasista tai tuopista ;) Lisäksi vauvan masun tilavuus voi olla vielä pieni, ja vauva ehkä luonteeltaan sellainen, että syö vain sen verran, että pahin nälkä menee pois. Ja siksikin käy rinnalla ohjekirjan vauvaa useammin. Joskus puhutaan ns. suuritarpeisista vauvoista, jotka haluavat lähestulkoon koko ajan olla äitinsä iholla ja käyvät usein myös imemässä. Kyse on temperamentista, jota ei voi ravintoa muuttamalla muokata. Aiheesta voit lukea lisää osoitteessa http://www.imetys.fi/itu/suuritarpeinen.php
Ymmärrän hyvin turhautumisesi ja väsymyksesi. Jos sinusta tuntuu, että teille parempi olisi siirtyä korvikeruokintaan, niin tokihan sinä saat niin tehdä. Kukaan ei kuitenkaan voi luvata, että sen jälkeen vauvasi nukkuu täysiä öitä ja syö harvemmin, koska sitä ei voi etukäteen tietää.
Tsemppiä! - väsynytäiti
tukiäiti kirjoitti:
Kerrot ekassa viestissäsi, että vauva on kasvanut hyvin. Äidinmaito siis hänelle riittää yksinomaiseksi ravinnoksi :)

Tsemppiä!Kiitos paljon vastauksista ja tsempeistä :). Vauva oli tänään famun luona hoidossa ja sain nukkua päivällä 4h-ah mikä autuus!!!! Famu sai 20min tappelun jälkeen vauvalle annettua pullosta lypsämääni rintamaitoa. Toisella kerralla ei ollut tarvinnut suostutella kun 2min. Itsellä oli tietysti alkuillasta rinnat pinkeenä maitoa, kun ei ollut tarvinnut imettää ja kyllä vauva söi ahnaasti kun rinnalle taas pääsi! On mielestäni kyllä ollut tämän illan rauhallisempi kuin aikaisemmin, johtuuko sitten famun antamasta ekstraläheisyydestä, vai että on saanut ehkä enemmän nyt maitoa???
Tutustuin kyllä imetystukiasioihin netissä, joista sain lisää varmuutta maidon riittämiseen. Jotenkin vain silti epäilen, että iltaisin rintamaito olisi vähissä, kun vauva kiukkuinen ja söisi koko ajan (paitsi tänään) ja yöt läpensä. Katsotaan miten tämä yö menee. Ja yritän olla katsomatta kelloa!
Saattaa olla hyvinkin, että vauva vaistoaa stressini. Laitan hänet nukkumaan omaan pinnasänkyyn (samassa huoneessa) ja ensimmäisen syötön jälkeen vauva jää viereeni, jossa sitten nukutaan ja syödään vuorotellen.
Yritän kokeilla vinkkejänne ja katson miten lähtee sujumaan. Torstaina taas neuvola, niin selviää onko edellen kasvanut hyvin. Uskon, että on. - äiti itsekin
väsynytäiti kirjoitti:
Kiitos paljon vastauksista ja tsempeistä :). Vauva oli tänään famun luona hoidossa ja sain nukkua päivällä 4h-ah mikä autuus!!!! Famu sai 20min tappelun jälkeen vauvalle annettua pullosta lypsämääni rintamaitoa. Toisella kerralla ei ollut tarvinnut suostutella kun 2min. Itsellä oli tietysti alkuillasta rinnat pinkeenä maitoa, kun ei ollut tarvinnut imettää ja kyllä vauva söi ahnaasti kun rinnalle taas pääsi! On mielestäni kyllä ollut tämän illan rauhallisempi kuin aikaisemmin, johtuuko sitten famun antamasta ekstraläheisyydestä, vai että on saanut ehkä enemmän nyt maitoa???
Tutustuin kyllä imetystukiasioihin netissä, joista sain lisää varmuutta maidon riittämiseen. Jotenkin vain silti epäilen, että iltaisin rintamaito olisi vähissä, kun vauva kiukkuinen ja söisi koko ajan (paitsi tänään) ja yöt läpensä. Katsotaan miten tämä yö menee. Ja yritän olla katsomatta kelloa!
Saattaa olla hyvinkin, että vauva vaistoaa stressini. Laitan hänet nukkumaan omaan pinnasänkyyn (samassa huoneessa) ja ensimmäisen syötön jälkeen vauva jää viereeni, jossa sitten nukutaan ja syödään vuorotellen.
Yritän kokeilla vinkkejänne ja katson miten lähtee sujumaan. Torstaina taas neuvola, niin selviää onko edellen kasvanut hyvin. Uskon, että on.Tuo, että vauva on illalla mielellään syömässä tiheästi ja läheisyyttä tankkaamassa on ihan normaalia ja yleistä, siitä ei kannata vetää johtopäätöksiä maidon riittävyydestä. Ja mitä enemmän imetät, sitä enemmän maitoa tulee, joten imettämällä et voi saada maidontuotantoa sammumaan. :)
Ja hyvä, että teillä on famu apuna, levännyt äiti on paras äiti! Voimia ja tsemppiä sinulle - moni ei muista ekasta puolesta vuodesta mitään univeloiltaan, mutta kyllä se elämä siitä vähitellen kirkastuu ja vauvanhoidon kokonaisvaltaisuuteen tottuu.
- ei-imettävä
silläkin uhalla, että joku suuttuu... Meillä on ns. korvikevauva, koska imetys ei onnistunut. Se harmitti alussa PALJON. Mutta tavallaan sen harmituksen vastapainoksi olen kyllä huomannut, että pulloruokinta on kätevää ja mun luonteelle se sopii. Eli toisin kuin joku täällä kirjoitti, ei pulloruokinta mun mielestä ole väsyttävää. Yöllä täytyy nousta keittiöön asti, mutta toisaalta vauva syö aika nopeasti ja nälkä pysyy poissa väh. 3 tuntia, välillä kuusikin tuntia yöllä. Vauva siis nyt 2kk.
En sano tätä pahalla tai provosoiden, halusin vaan tämänkin näkökulman tuoda esiin ja sen, että tämäkin on ihan hyvä mahdollisuus jos imetystä ei enää jaksa. Kuitenkin se oma jaksaminen on ykkösjuttu ja vauvalle kaikkein tärkeintä on jaksava äiti.- i
Samoilla linjoilla toisen korvikevauvan äidin kanssa, eli korvike on ihan hyvä vaihtoehto jos elämä menee pelkäksi tissillä olemiseksi.
Minulla esikoinen oli jatkuvasti tississä kiinni, iltaisin monta tuntia putkeen, syy selvisi sitten jälkeenpäin - ei tullut tarpeeksi maitoa. Toisen lapsen kanssa sitä ei tullut ollenkaan. Korvikkeet kyllä pelasti meillä tilanteen, aloin nauttia vauvasta ihan erilailla.
Eli summa summarum: tee miten parhaalta tuntuu ja korvike on ihan ok vaihtoehto
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1056358
- 2223575
Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!183405Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j663328Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po332721Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi162555Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242524Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.282373- 2742181
Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441786