Kotisivuilta katselin esiintymisiä ja hiukan ihmettelin esiintymispaikkojen tasoa; joulukonsertteja ei ole lainkaan kunnon saleissa eikä oikein tunnu ainakaan nimen perusteella London Pub Tampere esiintymispaikalta tai tanssipaikalta. Missä oikein nyt mennään??????
Ajat ovat muuttuneet
Neito Lapista
17473
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ainahan Tapsa on myös tanssiravintoloissa esiintynyt, kuten muutkin tanssilavoilla esiintävät artistit. talviaikaan kuin ei tanssilavoja ole läheskään niin paljon toiminnassa kuin kesällä.
Kirkot ovat kaikista arvokkainpia esiintymispaikkoja. Onneksi Tapsa pitää joulukonsertteja kirkossa ,eikä konserttisaleissa. Joululaulut sopivat kirkkoon paremmin kuin missään muualla laulettavaksi. Tunnelma kirkossa on hartaiden joululauluja kuunnellessa paljon hienompi ja juhlavampi, kuin jossain konserttisalissa. Sitäpaitsi kirkkoihin ei ihan ketätahansa laulajaa päästetäkkään esiinrtymään, toisin kuin konserttisalin voi vuokrata kuka laulaja tahansa. Vai koska olet nähnyt/kuullut esim. Anne Mattilan tai Frederikin laulavan kirkkokonsertissa ? Tapsa on kirkkokonsertteja järjestänyt jo vuosikaudet.
Mitä missä mennään ? Kunnon laulaja pitää joulukonserttinsa nimenomaan kirkossa ei missään konserttisalissa. Paitsi jos aikoo laulaa tingeltangeli joululauluja niin sitten tietysti konserttisali on oikea paikka niiden esittämiseen, kun ne ei oikein kirkkoon sovi.
Tapsan lisäksi näistä kevyenmusiikin laulajista ainakin mm. Petri Laaksonen, Kari Tapio, Tomi Metsäketo, yms. pitävät joulukonsertteja kirkoissa.
London Pub Tampereella on oikein viihtyisä, tasokas ja laadukas tanssiravintola. Etenkin näin pikkujoulu aikoihin siellä käy paljon nimekkäitä artisteja esiintymässä London Pubissa ja muissakin tanssiravintoloissa.
Tapsa tekee joululaulukonsertteja pääosin vain pianistin säestyksellä ja minusta kirkoon se sopii paremmin kuin konserttisaliin. Isolle, monihenkiselle orkesterilla taas konserttisali on parempi paikka. Minusta on niin , että jos on hyvä ja hienoääninen laulaja kyseessä, kuten Tapsakin on niin hän ei joululauluihin tarvitsekkaan muuta, kuin piano/urku säestyksen. Liiallinen sekamelska kitaroineen tms. pilaa vaan sitä joululaulujen herkkää tunnelmaa.
Onko kiva kirjoittaa asiasta josta et selvästikään tiedä yhtään mitään? Taidat olla innokas Tapsukka-fani, joka epätoivoisesti puolustaa idoliaan tilanteessa kuin tilanteessa. Kyllä teidän hurmosfanien kannattaisi ottaa asioista hieman selvää, ennenkuin tänne noita typeryyksiänne kirjoittelette !
London Pub EI OLE mikään tanssiravintola, vaan lähinnä nuorison loppuillan kokoontumispaikka, jossa keski-ikä on taatusti useimpina iltoina vain 25-30v. Siellä käy yleensä pelkästään rokkibändejä ja yleisöllä on pelkästään statistin osa siellä. Lähinnä siis seurustelupubi, jossa musiikin kuuntelu on toisarvoinen asia.
Olen käynyt siellä monta kertaa ja kapakka on ihan ok, mutta täysin käsittämätön keikkapaikka T.Kansalle.
Ennustan pahaa mahalaskua sille keikalle... tai jos te hurmostädit yht'äkkiä päätätte kaikki lähteä Manseen, niin voittehan te yrittää sisään, ei tuolla paikassa muuten mummoja näekään !
Kauhea mekkala jostain yhdestä keikasta. Kärpäsestä tehdään härkänen turhalla meuhkaamisella. Mitä sitten jos Tapsa tekee keikan jossain pop-klubilla ? Hän on ammattilainen ja ammattilaisen pitää kyetä esiintymään missä vaan. Esiintyihän hän 2-3 vuotta sitten Helsingissäkin juuri hieman vastaavanlaisessa nuorten suosimassa paikassa ( muistaakseni se oli Nosturi tai Tavastila ) ja keikka sujui loistavasti. Nuoriso oli innoissaan Tapsan esiintymisestä. Siitähän oli jommassakummassa iltapäivälehdessä raporttikin.
Tapsa esiintyy 99 % erityylisissä paikoissa mitä tuo London Pub on joten erillaiset esiintymispaikat-ja tilaisuudet ja yleisö antavat vaan mukavasti haastetta.
Sitäpaitsi jos London Pubista on otettu yhteyttä ja tiedusteltu Tapsaa esiintymään sinne niin ilmeisesti Tapsaa on sinne yleisöntaholta toivottu. Sillä voi olla niinkin , että Tapsa on siellä aikaisemmin käynyt keikalla ja kokemus on ollut positiivinen molemmille osapuolille, joten on sovittu uusi esiintyminen.
Nimittäin tuolla London Pubissa bändit aloittavat aina vasta klo 00.00, mitenkähän pappa jaksaa ?
Ja Helsingissä ei ole Tavastilaa, se on Kotkan lähellä oleva pikkukylä. Hesasta löytyy kyllä Tavastia.
Lyön vaikka oman keikkastetsonini vetoa, että London Pubista päin ei Tapsaa ole sinne pyydetty, vaan laskevan tähden pitää ruinata keikkoja mistä ikinä vaan saa.
Olisko seuraavana jo pizzeriakeikkoja tiedossa ?
Tottahan toki "laskeva tähti" villitsee sankan väkijoukon ( enimmäkseen juuri nuorisosta koostuvan)mm. Down By the Laituri- festareilla kuten Tapsa teki kesällä. Tapsan tähti loistaa kirkkaana !!! Eikä tarvitse vaan pelkästään samoja lavoja tahkota kaikenaikaa, vaan vaihtelu virkistääkin välillä.
Parisen vuotta sitten Kari Tapio esiintyi keikalla Tampereella tuossa samaisessa London Pubissa.
Ja tekeepä esim. Katri-Helena ja Paula Koivuniemi keikkoja homo-baareissakin.
ps. Tapsa on 40 vuotta valvonut ja aloittanut keikkojaan siinä klo. 23.00 tienoilla joskus vähän aikaisemmin ja joskus vähän myöhemmin.. Joten turha on epäillä häneen hereillä pysymistään. Vaikeuksia olisi hereillä pysyminen voinut tuottaa jos keikka olisi aamulla klo. 6.00.
Keikkalaulajilla on vähän erillainen tuo vuosikausirytmi. Keskiyön aikoihin he ovat virkuimmillaan.
Onpa se nyt ihmeellistä, kun Tapsa esiintyy jossain pop-klubilla. Tuolla on esiintynyt paljon muitakin nimekkäitä artisteja ja bändejä. Se on vähän eri asia, kuin joku pizzeria . Monet artistit käyvät laulamassa homoluolissa ( esim. DTM:ssä) ja ostoskeskuksissa. Kannattaisi ehkä enemmän vouhkata niistä keikoista esiintymispaikkoina.
Tapsa on loistava ! Pysyy ja paranee vaan !
Niin varmaan Tapsa on soittanut kaikki Tampereen baarit ja ravintolat läpi ja pyytänyt päästä keikalle sinne. Sviddu, että sä olet PELLE! Ei siellä sun keikkastetsonisi alla vaikuttaisi mitään järjellistä elämää liiemmin olla.
Taitaa käydä teikäläisella kateeksi kun itse joudut rääpimään keikkoja mistä saat ja toiset ne voi esiintyä siellä missä haluaa: kirkoissa, tanssilavoilla, festareilla, tanssiravintoloissa, kesätapahtumissa, pubeissa, konserttisaleissa, laivoilla...jne
ps. Eikä muuten näytä Tapsan ensivuoden esiintymiskalenterissa liiemmälti mitään pizzeriakeikkoja olevan.
(: (: (: LOL
Ja te EI Tapsan fanit vasta hauskaa porukkaa olettekkin. Joku wannabee muusikkokin on nurisemassa kun tapsa saa keikkoja ja hän ei (Älä huoli kyllä sinä säälistä varmaan joskus jonkun keikan saat ) Kun Tapsa heittää YHDEN keikan jossain muualla kuin niissä tyypillisemmäisä esiintymispaikoissaan, kuten tanssiravintoloissa tanssilavoilla tai vaikkapa konserttisaleissa ja kirkossa niin sitä ihmetellään ja taivastellaan. Se olisi eri asia jos Tapsa tekisi vain ja ainoastaan tuollaisia pubikeikkoja. Sitä ehkä voisikin ihmetellä. Samoin kuin jos Katri Helena ja Paula Koivuniemi tekisivät vain ja ainoastaan homoravintolakeikkoja.
Se onkin muuten jännä juttu ,että kun esimerkiksi Paula Koivuniemi ja Katiri Helena tekee keikan vaikkapa jossain rock-festareilla ja DTM:ssä niin sitä pitää teikäläisistäkin monet vaan rohkeana ennakkoluulottumuutena ja yleisön ja esiintymispaikkojen skaalan laajentamisena, mutta Tapsaa keksitte samasta asiasta vaan solvata.
Ja olen varma siitä ,että Tapsa saa London pubissa yleisön innostumaan ja kuuntelemaan. Hänellä on taito ottaa yleisönsä on se sitten minkäikäistä tahansa. Osaapa hän myös valita esittämänsä biisit yleisön mukaan. Se on tullut nähtyä yhdellä jos toisellakin keikalla ( eräälläkin keikalla taannoin suuri joukko nuorta polttariporukkaa lauloi Tapsan mukana ja antoi raikuvat ablodit Tapsalle ja bändille )
Älä nyt tukehdu. Koeta ottaa iisisti ja ole vaikka päivän poissa netin läheltä niin kyllä se elämä taas siitä lähtee parempaan suuntaan...
Mitähän se muuten todistaa kun eräät on niin kovia selittelemään ja puolustelemaan...
Heips ! Olet keikkastetsoniasi köyhempi. Alahan miettimään uuden hankkimista. Tampereen London Pub täyttää ensi viikon torstaina 8 vuotta. Synttäreiden kunniaksi esiintymään haluttiin joku valovoimainen ja yllättäväkin artisti. Siksi Tapsa esiintyy siellä torstaina.
http://www.ravintola.fi/tapahtumat/london_tampere/29102009
Kunnon saleissa ? Sinä siis halveeraat joulukonsertteja jotka pidetään kirkoissa vaikka ne on juuri kaikista upeinpia jo sen esiintymisympäristönsäkin vuoksi. Jossain kolkossa konserttisalissa ei saa sellaista lämminhenkistä jouluntunnelmaa aikaiseksi kuin kirkossa.
London Pub on yksi niistä lukemattomista esiintymispaikoista, joissa Tapsalla on tänä vuonna ollut keikkoja. Kauhea mekkala jostain ravintolakeikasta.Tapsa esiintyy myös gaalakonsertissa Levillä. Mikset vaahtoa siitä ? Tai niistä konserteista joita ilmeisesti on luvassa sen Pietarissa levytetyn levyn tiiimoilta. Järjestetäänkö ne konsertit sitten vaan Venäjän puolella, koska venäläisistä lauluista on kyse sitä en tiedä, mutta eiköhän siitä jotain informaatio kotisivuille lähiaikoina tule.
esiinny mielellään paikoissa, joissa ei ole äänentoistolaitteita. Loukkaantui siitä, kun viime Joulun alla konsertti keskeytettiin, kun Tapsukka kertoi pelkästään vitsejä.
Tapsa EI kirkossa käytä äänentoistolaitteita ja ihan sama vaikka käyttäisikin. Se miten yleisöä sykähdyttävästi ne esittämänsä laulut tulkitsee se ratkaisee eikä se ,että onko äänentoistolaitteet vai ei.
Ihanaa ,että Tapsa esiintyy London pubissa ! Sinne pitääkin mennä silloin. London pub ei huolisi ketään sellaista artistia esiintymään joka yleisön karkottaisi sieltä paikanpäältä, kuten moni muu iskelmälaulaja voisi tehdä ( tuskinpa vaan jotkut Souvarit siellä kovin suurta suosiota saisi.) Mutta Tapsa osaa vangita ja valloittaa yleisönsä mukaan biisien menoon ja meininkiin. Se on nähty ja kuultu monasti ennenkin, kun Tapsa on esiintynyt keikoilla, joissa hänen ei luulisi esiintyvän. Monet Tapsan hiteistä iskee nuoreen yleisöönkin kuin häkä.