Siis nyt jotakin oikein hyviä neuvoja ja kokemuksia,ihan mitä vaan..Meillä on reilu 2v tytön tyllerö,kuka ei suostu käydä nukkumaan.Noin kuukaus sitten alkoi tämä,että illalla ja varsinkin illalla on kauhea huuto,kiljuminen,itkeminen jne.. kun nukkumaan pitäisi mennä. Ennen nukkui ja kävi nukkumaan omaan sänkyyn ja huoneeseen ihan kiltisti,eikä mitään ongelmia,mutta sitten yhtäkkiä alkoi tälläine vastaan paneminen nukkumisen kanssa. :/ Mitään iltarutiineja ei olla muutettu ym. Mikään ei ole hyvä,ei omassa sängyssä,ei meidän sängyssä (tosin sinne aina kummiskin sitten nukahtaa) huutaa,että pitää paijata,mutta ei sekään sitten edes auta..välillä valvotaan jopa yhteen asti,että neiti kävisi nukkumaan. Ja nyt onkin sittenn nukkunut emidän välissä,että me päästäisiin nukkumaan. Tosin nyt ei sitte jää itselleen aikaa illalla,kun kaikki aika menee vaan toisen nukuttamiseen,ja vierestä ei saisi mennä pois. Onko muilla ollut tälläistä? Ja miten saanut sen ns.loppumaan :/
käääk!!
nukkumisesta
20556
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Hänen pelkonsa on todellinen, hänelle.
Vai ei itsellesi jää aikaa? myötätunto nolla, ja laskee...
Ihan pakko kommentoida, että kyllä ne vanhemmatkin haluaa sitä aikaa itselleen. Piste.
Ei sitä aikaa ole muillakaan vanhemilla. piste. miksi siis sinulla. piste?
Leiki kotia ilman lapsia, piste. Jos haluat sitä aikaa itsellesi. piste.
mä ehkä lakkaisin hyppimästä hänen pillinsä mukaan. Kerrot että: "
Mikään ei ole hyvä,ei omassa sängyssä,ei meidän sängyssä (tosin sinne aina kummiskin sitten nukahtaa) huutaa,että pitää paijata,mutta ei sekään sitten edes auta..välillä valvotaan jopa yhteen asti,että neiti kävisi nukkumaan."
Ihan ekana tulee mieleen, että jos vaikka ette kokeile sitä ja tätä ja tota. Vaan annatte sen 2 veen kiljua ja huutaa ja raivota ittensä kanssa. Ette jätä yksin, mutta istutte hiljaa sen huoneessa tai sängyn vieressä ja laitatte aina takaisin kun se yrittää pois. Nythän se raukka on ihan sekasin, kun te ette aseta sille tuossa asiassa rajoja. Sitähän tuo on, rajojen etsimistä, kuuluu ikään!
Ja kyllä ne vanhemmat tarvi sitä omaakin aikaa.
Sääli pientä 2-vuotiasta, jonka annetaan vain raivota itsensä kanssa, kun ei suostu nukkumaan. Hiipii karmivat muistot omasta pikkuisesta mieleen... nyyh. Tuota tehtiin muka viisaana neuvona ja se johti hysteriaan: lapsi alkoi huutaa kurkku suorana ja panna vastaan kaikin voimin, kun edes lähestyttiin pinnasänkyä. Hän puri sängyn laidan rikki ahdistuksessaan. Ei auttanut läsnäolo ja tassuhoito. En ikinä enää tekisi lapselle samaa!
Toiset luovuttavat helpommin ja alkavat nukkumaan yksin siellä pinnasängyssään, joten voihan sitä kokeillakin. Noin puolella lapsista se onnistuu.
Vaikea ottaa aloittajan tilanteeseen kantaa, kun ei tiedä mistä lapsen kenkä nimenomaisesti puristaa. Jonkinlaisesta pelosta voi hyvinkin olla kyse, kuten yhdessä vastauksessa epäiltiin. Tai voisiko olla, että yritätte pitää kiinni jostain tietystä nukkumaanmenoajasta, mutta lapsi ei silloin vielä ole väsynyt eikä halua nukkua? Viestistä jäi vähän epäselväksi, että rimpuileeko tyttö unta vastaan vielä senkin jälkeen, kun te vanhemmat menette sänkyyn nukkumaan (hänen kanssaan), vai siinä vaiheessako hän sitten vihdoin nukahtaa?
Oli miten oli, on teidän vanhempien hyvä "ryhdistäytyä" ja ottaa ohjat omiin käsiin. Helpommin sanottu kuin tehty? Joo, mutta se on tarpeen, sillä tyttärenne odottaa ennenkaikkea, että te tiedätte mitä tahdotte. Tämä asenne on tärkeämpi kuin käytännön toimet, joihin ryhdytte. Ennen muutahan tahdotte, että lapsi nukkuu ennen teitä, jotta saatte hieman omaakin aikaa, vai kuinka? Tämän voi hänelle suoraan sanoa, jos puhetta ymmärtää.
Itse huomasin kahden lapseni kohdalla, että he kadehtivat sitä, kun minä jäin valvomaan ja heidän piti mennä nukkumaan. Sanoin suoraan, että siihen kellonaikaan alkaa oma aikani, jolloin en enää ole heitä palvelemassa vaan teen omia aikuisten juttuja. En vaatinut heitä pysymään sängyssä, vaan päästin siihen viereeni, kun istuin tietokoneella tai katselin videolta nauhoittamiani aikuisten ohjelmia (siis ei tietenkään mitään väkivaltaisia elokuvia, tms., vaan tylsiä keskusteluohjelmia, henkilödraamoja, tms.). Valot olivat kiinni ja talo muuten aivan hiljainen. Siinä varmaan 5-10min kävivät kumpikin muutaman kerran istumassa ja itse sanoivat, että taidanpa tästä lähteä mieluummin nukkumaan. Huomasivat, etteivät jää mistään "paitsi", vaikka sänkyyn minua ennen menisivätkin. No, olivat toki isompia kuin aloittajan lapsi. En muutenkaan tarkoita tätä kopioitavaksi muissa perheissä, mutta meillä se tehosi hyvin ja lapset oppivat juuri sen läksyn, jonka halusinkin heidän oppivan.
Mutta mitä kamalaa tuossa on jos lasta ei jätetä yksin raivoamaan? Tehdään selväksi, että sitä ei suvaita ja siihen ei reagoida, mutta yksinkään ei jätetä? Negatiivinen käytös ei tarvitse huomiota, sehän on selvä. On kuitenkin eri asia jättää lapsi yksin tunteidensa kanssa, kuin istua siinä vieressä. Eikö?
Minäkin ottaisin todesta sen, että lapsi on voinut alkaa pelkäämään jotain. Minun lapseni aikoinaan tuli ongelmaiseksi tuossa iässä nukkumisen suhteen. Kyse oli pelosta ja vasta nyt vanhempana osasi selittää, että silloin näki aina yhden varjon ovessa, joka näytti ihan hirviöltä ja se pelotti. En sitä silloin aikoinaan ymmärtänyt. Se mielikuva on painunut lapsen mieleen niin syvästi, että edelleen osaa piirtää sen varjohirviön ja muistaa hyvin siinä iässä kokemansa pelon.
samanikäisenä väheni selkeesti unentarve siten, että ei enää todellakaan ollut väsynyt entiseen aikaan, vaan alko just riehumaan ja raivoamaan. Tarvittiin selkee päivärytmin muutos: klo 7 aikoihin ylös, paljon ulkoilua päivällä, max 2h päikkäreitä ja nukuttu ennen kahta. Silloin tällöin päikkärit jäivät kokonaan ja pois ja homma lähti toimimaan ja illat-ah-mikä ihana RAUHA!!!!!!!!
Tämä voi hyvinkin olla myös aloittajan ongelma. Jos kerran mitään iltarutiineja ei ole muutettu, niin voikin olla aika juuri muuttaa niitä iltarutiineja :)
Lasten unentarve vaihtelee suuresti ja muuttuu iän myötä, jolloin on vain "kuunneltava" lasta ja muokattava rytmejä sopivammiksi. Mäkin panisin kiljuen vastaan, jos ukko komentaisi iltaisin tiettyyn aikaan nukkumaan, vaikka yhtään ei väsytä, ja vielä itsekin jäisi kukkumaan...
Omaa puolitoistavuotiasta en ikinä laita sänkyyn, ellei ole väsynyt, eikä ole ikinä ollut pienintäkään ongelmaa asian kanssa. Toisin niiden isompien kanssa aikoinaan, kun koitin väkisin nukuttaa... voi sitä itkun ja hammasten kiristelyn määrää! Olin silloin nuori ja kokematon, uskoin ennemmin kasvatus- ja hoito-oppaisiin kuin omaan vaistooni. Miksi lapsen pitäisi nukkua, jos ei väsytä eikä uni tule? Miten silloin edes voi nukkua, jos uni ei tule? Muistan lapsena päiväkodissa, kun oli pakko nukkua päiväunet ja makasin koko sen ajan silmiä kiinni puristaen (ei ole lapselle yhtä helppoa kuin meille aikuisille) ja näytellen nukkuvaa. Kävivät vielä läheltä katsomassa, että nukutaanko kunnolla... se oli pelottavaa. Jo lapsena ihmettelin käytännön mielekkyyttä.
lapselle että aina halutessaan ja peloissaan saa tulla viereen.Nythän lapsi ei tiedä sitä että mihin voi nukahtaa kun pelottaa joten rimpuilee ja kiljuu kaikkialla kun varmaan luulee että aina joutuu takaisin omaan huoneeseen yksin.Toisille lapsille pelot tulee niin paljon vahvempana kuin toisille ja siihen auttaa aika ja se että on turvana vaikka sitten hetkellisesti ei kauheasti omaa aikaa jäisi.
Etkö sinä tonttu tajua, että jos lasta ei nukuta, eikä häntä laita nukkumaan esim. klo 20 niin hän voi hillua hereillä vaikka kuinka myöhään. Siitähän vasta riemu syntyy kun aamulla on sitten yliväsynyt ja seuraava päivä menee ihan mönkään. Kyllä lapsilla jotkut rutiinit pitää olla esim. sama nukkumaanmenoaika. Vai oletko ehkä näitä vapaan kasvatuksen kannattajia? Tulokset näkyy tuolla kaduilla.
Höh, jos lapsi on väsynyt klo 20, niin tottakai hänet silloin laitetaan nukkumaan. Missä on ongelma?
"Vaikka kuinka myöhään " hilluu lapsi, joka a) ei ole väsynyt esim. liian pitkien tai liian myöhään nukuttujen päiväunien takia tai b) jota ei laitettu nukkumaan silloin, kun oli väsynyt, ja lähti käymään ylikierroksilla.
Toistan: miten voi nukkua, jos uni ei tule?
Meinasin oikeastaan kysyä lähes samaa, kun avasin tämän palstan. Meillä 1v10kk tyttö ollut melkein aina vaikeasti nukutettava. Päiväunet enemmän se ongelma. Viime aikoina ja tänäänkin pitelin vain kiinni kaikinvoimin huutavaa tytöntylleröä..ei kuulosta kivalta, mutta ei ole keksitty vaihtoehtoa. On jopa kokeiltu jättää päikkärit pois, mutta sitten tyttö kiukuttelun kautta nukahtaa itsekseen klo18 aikaan yöunille ja kukkuu luonnollisesti aamuyöstä jo ylhäällä..että ei toimi. Ja väsynyt lapsi on kun nukutetaan, hieroo silmiä, painaa päätäkin välillä tyynyyn jne..mutta sisulla pysyy hereillä! Tyttö nukkuu vielä pinniksessä, mutta olisi tarkoitus pian siirtää lastensänkyyn, että pikkusisko saa pinniksen. Pelottaa, että menee vielä vaikeammaksi. On siis yritetty kaikkea: vieressä nukuttamista, kädestä pitämistä, laulamista, lukemista, vieressä istumista, vaunuja jne..ainoa mikä jotenkin toimii tällähetkellä on se ikävä huudattaminen ja kiinni pitäminen..en tykkää itsekkään, mutta lapsi tarvitsee unensa. Ja on myös todettu hyväksi antaa tytön leikkiä ja kävellä koko aamu ulkona, saattaakin kävellä mielellään useita kilometrejä, muttei se pelkästään unta tuo kun tahto on voimakas. Ja unirutiinit aina samassa järjestyksessä tietty..
Meillä oli sama tilanne tuossa 2v korvilla. Eli aina mennyt nätisti itse nukkumaan ja sitten alkoi nuo iltahulinat. Parin viikon vai olisko ollut vaan viikon ajan vietiin poika määrätietoisesti aina takasin omaan sänkyyn ja sanottiin että nyt nukutaan omassa sängyssä ja kerran kannettiin varmaan kymmenen kertaa takasin. Mutta kun ei kertaakaan periksi annettu niin helposti meille tuli sama meinikin takasin kun ennenkin eli poika nukkuu nyt taas hyvin omassa sängyssä ja sinne meneekin ihan hyvin.
Sinuna en kuuntelisi noita kommentteja mitkä on kuin kirjasta luetut ja nämä äidit yrittävät vain turhaan tavoitella täydellistä äitiyttä... Eli jokainen tarvitsee omaa aikaa, on sitten lapsia tai ei. Sitä ei tarvitse alkaa selittelemään miksi tai miksi ei, se on normaalia että omaa aikaa haluaa ja sitä saa! Sitten noista peloista ja lapsen huudattamisesta... Aina ei kuitenkaan kyse ole peloista, mä tiedän monta tuon ikäistä lasta joille on tullut juuri tuossa iässä vaihe, milloin nukkumaan meno on tullut hankalaksi ja neuvolan terveydenhoitajaa lainatakseni, jokainen tekee lapsestaan tietynlaisen... Eli jos haluan tehdä nukkumaanmenon vaikeaksi, otan viereen hyssyttelen, teen joka ilta eri tavalla ja niin kuin lapsi haluaa. Jos haluan "helpomman elämän" niin opetan lapseni nukkumaan reippaasti omassa sängyssä ilman mitään mutinoita ja tämähän toimii!!! Ja ilman mitään oman tunnon tuskia, koska nyt kaikki meidän perheessä on tyytyväisiä. Äiti ja isä saa omaa kahdenkeskeistä aikaa illalla, lapsi ei joudu menemään joka ilta huutaen nukkumaan ja tietään mihin menee nukkumaan ja mistä herää. Tietää myös että yöllä kun huutaa äitiä tai isää niin me menemme paikalle ja saa tulla myös meidän huoneeseen tietysti jos herää yöllä. Silloin viedään poika takas sänkyyn ja sanotaan että nähdään aamulla. Elämä on siis seesteistä tämän nukkuma-asian kanssa eikä asiasta tarvitse enää kouluikäisenäkään tapella että missäs sitä kuuluikaan nukkua...
mutta pienten lasten kuuluu nukkua äidin ja isän kanssa, ei yksin! Jos ei viereen ota niin ainakin samassa huoneessa. Voi olla ns nukkumishuone ja laspilla vain oma leikkihuone, mutta ei niitä sinn yksin pidä laittaa nukkumaan. Tämä on länsimaiden oma systeemi että lasten pitäisi itsenäistyä kauhean aikaisin. Muualla maailmassa lapset nukkuvat perhepedissä niin pitkään kuin tarvis. Perhepediksi lasketaan myös se että sängyt ovat vanhempien makuuhuoneessa. Joku lapsi siirtyy omaan huoneeseen 3 vuotiaana ja joku vasta 8 vuotiaana mutta kyllä jokainen sieltä pois siirtyy. Tästä heille syntyy turvallisuudentunne ja hyvä olo.
Ennenvanhaankin nukuttiin samoissa huoneissa ja silloin oli sisariakin niin paljon enempi että oli turvallista nukkua 7 oman rakkaan sisaren kanssa.
Nykyään täälläpäin maailmaa suositaan heittämään pieni oma rakas lapsi yksin nukkumaan eri huoneeseen niin että lapsi ei edes nää vanhempiaan eikä kuule heidän hengitystään.. kyllä siitä paniihäiriöitä ja kaikkea on aikusena sitten odotettavissa. Miksi se pinnasänky ei voi olla vanhempien makuuhuoneessa nurkassa tai vanhempien sängyn vieressä? Miksi lapsen täytyy itsenäistyä tässä asiassa. Lapsi on täysin riippuvainen ja kiinni äidissään ainakin ensimmäisen vuoden kaks ja jotkut vielä paljon pidempään. Lasta voi kyllä opettaa itsenäiseksi ihan päiväsaikaankin valosalla eikä pilkkopimeessä yöllä!
Olen eri mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Kyllä lapsi voi hyvin nukkua omassa huoneessaan, jos lapsi ei pelkää ja vanhempien huoneessa ei ole nukkumisrauhaa. Meillä isäntä kuorsaa niin paljon, että itseltäkin menee unet välillä. Lapsi siirtyi 1,5 vuotiaana omaan huoneeseen lastensänkyyn. Pari ekaa iltaa oli vähän ihmeissään, mutta kun oppi että sängystä pääsee itse pois ja äiti tulee jos kutsuu niin on tyytyväisenä nukahtanut ja nukkunut omassa huoneessaan siitä asti. Pinnasänky on kuin vankila, en haluaisi itsekään nukkua missään mistä ei pääse pois.
Siis ihan KUULUU nukkua vanhempien kanssa samassa huoneessa! Vaikka kaikki olisikin tyytyväisiä omissa huoneissaan eikä kukaan saisi nukuttua jos samassa huoneessa oltaisiin, niin kuuluu!!! Onneksi olkoon, olet oppinut sen monisivuisen rimpsun melkein ulkoa missä puhutaan länsimaisesta nukkumistavasta. Voit minun puolestani tunkea sen rimpsun ahteriisi ja painua hornan kuuseen! Se on myös hyvä, että sisustat täällä valmiiksi muiden koteja nukkumis- ja leikkihuoneineen... Get a life!!!
Joo, lähtökohtaisesti samaa mieltä.
Uskon evoluutioon ja siihen, että lapsilla on tietyt suojaavat vaistot, kuten se että nukkuessa on suojan tarve suurimmillaan ja aikuisten (vanhempien) välissä kaikkein turvallisinta.
Olen kuitenkin samalla myös suuri optimisti ja uskon siihen, että kehitys kulkee edelleen eteenpäin. Siksi ei ole tarpeen tehdä historiasta tulevaisuutta, vaan etsiä aivan uusia mahdollisuuksia elää tätä päivää sellaisena kuin se on ja niin hyvin kuin mahdollista. Riittää, kun biologiset tarpeet tunnetaan ja otetaan huomioon.
Suomennettuna siis hyvä jos lapset voivat nukkua vanhempiensa kanssa, mutta (kun lapsi saadaan vakuutettua ettei mikään vaara miltään taholta uhkaa) ihan yhtä hyvin se toisessa huoneessa nukkuminenkin voi onnistua.
Niin mutta alkuperäinen kirjoittaja ja monet muut nukuttavat lasta väkisin siellä omassa huoneessa vaikka lapsi ei selvästi ole asiaan vielä valmis. Mikä ihmeen tarve on silloin lasta pitää pelossa pois vanhempien huoneesta? Pienen lapsen KUULUU nukkua vanhempien lähellä ja siitä pikkuhiljaa sitten siirtyä omaan huoneeseen kun ovat siihen valmiita. Jotkut ovat jo hyvinkin nuorena valmiita ja joillakin siihen voi mennä pidempään. Mitä haittaa siitä on että lapset nukkuvat vanhempien huoneessa vaikkakin sitten omissa sängyissään? Onko tästä ihanasta turvallisuuden tunteesta lapselle jotain haittaa?
Perhepeti on ihmisen perusmalli
Unihäiriöt ovat länsimainen ilmiö
Kun vauva tulee perheeseen, hän on valmis mukautumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. "Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että mikä tahansa ympäristö tuottaisi tasapainoisen vauvan", lastenpsykiatri Jukka Mäkelä korostaa.
Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat yhä äitiensä tai perheidensä kanssa. Länsimaissa alettiin lapsia nukuttaa erillään 1800-luvulla, aluksi ylemmissä sosiaaliluokissa. Kuten monet muutkin asiat, tapa alkoi levitä laajemminkin. Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin". Tämä tapa perustuu hänen mielestään puhtaasti aikuisen tarpeeseen: "Nisäkäspennun paikka on emon ihoa vasten". Emolla hän tarkoittaa niin isää kuin äitiäkin, tai muuta läheistä aikuista.
Perhepedissä hyväksytään lapsen tarve olla vanhempansa lähellä niin yöllä kuin päivälläkin. Yhdessä nukkuvat perheet eivät usein pidä esimerkiksi vauvan yöheräämisiä huonona tapana, josta on päästävä eroon, vaan kehitysvaiheena, joita tulee ja menee. Näissä perheissä perustan laskeminen turvallisuuden ja läheisyyden varaan nähdään tärkeämpänä kuin lapsen varhainen itsenäistyminen.
Aikuisen läheisyys auttaa lapsen epäkypsää hermostoa itsesäätelyyn unen aikana. Se voi jopa vähentää kätkytkuoleman riskiä estämällä lasta vaipumasta liian syvään uneen Vanhemman hengitys myös rytmittää lapsen hengitystä.
Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä. Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin. Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin:
"Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."