Toivon vastauksia niiltä vanhemmilta, jotka ovat jättäneet lapsensa rokottamatta tai antaneet vain osan rokotuksista. Lapseni sai ensimmäisestä 3 kk rokotteesta sivuvaikutuksena voimakkaan uneliaisuuden. Pelkäsin todella hänen puolestaan kun hän meni niin kylmäksi ja uneliaaksi. Selvisi onneksi. Mutta kun olen lukenut äitien kertomuksia lastensa kuolemista jne esim thinktwice sivustolta, niin en uskalla antaa seuraavia rokotuksia lapselleni. Jos hän menehtyisi rokotukseen niin en usko voisivani enää elää. En tiedä mitä teen. Pelkään niin suunnattomasti. Myös omaa neurologista sairauttani pidän rokotesivuvaikutuksena koska se alkoi hepatiitti-B rokotuksen jälkeen. Uskon mm. veri-aivo -esteen vaurioituneen. Nyt 15 vuotta rokotuksesta tilanne alkaa olla helpottamaan päin. Mietin lapseni suhteen mitkä rokotteet uskaltaisin jättää pois ja mitkä antaa hänelle. Itse pidän tärkeimpinä rokotteina tetanusta ja kurkkumätää. Hinkuyskä on myös pelottava tauti mutta pelottava on rokotekin sen jälkeen kun olen siitä lukenut, jos kerran samaisella toksoidilla aikaansaadaan koe-eläimillä enkefaliitteja. On kamala lukea kertomuksia ihanista vauvoista, jotka ovat ruumisarkussa muutama päivä rokotteesta.
roketeristiriidat
peloissaan
22734
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Nuorimmaiset lapseni ja lapsenlapseni sairastuvat vesirokon 2007.
Neljästä alle 4-vuotiaasta yksi sai pari vesikelloa otsalle, kaksi sairasti taudin lievänä ja yhdellä tauti meni keuhkoihin ja hän kuoli kolmantena päivänä vesirokon puhkeamisen jälkeen.
Sen jälkeen kaikki omat ja ystävien lapset on rokotettu vesirokkoa(kin) vastaan.
Suomessa ei ole kuulemma kuoltu vesirokkoon tuona vuonna (tilastojen mukaan) eli missä ihmeessä tuo sattui, ei suomessa ainakaan?
kuoli 26.3 2007 Vaasan keskussairaalassa.
Kuolinilmoituksessa välitön kuolinsyy on Varizella Zoster-viruksen aiheuttama keuhkokuume.
En tiedä mikset näe tilastoissa.
http://www.viipaleita.net/blog/satu/index.php/2007/03/26/hapuilua
Ei kuolinilmoituksessa vaan kuolintodistuksessa.
surullinen tapaus, Satu!:( Otan osaa. Itku tuli, kun luin.
Harva tietää, että vesirokko todellakin on tappava sairaus, ihan perusterveillekin. Tai oikeastaan vesirokko ei ole, vaan sen jälkitaudit ja komplikaatiot. Varmaankaan siksi tilastoissa ei näkynyt, koska kuolinsyy ei sinänsä ole vesirokko, vaan kuten tässäkin tapauksessa, keuhkokuume.
Meillä ainakin lapsi saa vesirokkorokotteen heti vuoden täytettyään. Tämän lisäksi olen ottanut lapselleni myös rotavirus- ja pneumokokkirokotteet. Molemmat aiheuttavat edelleen Suomessakin kuolemantapauksia. MPR-rokotetta olen joutunut miettimään siitä syystä, että sen haittavaikutuksista kuulee niin paljon puhuttavan. Meillä ei ole vielä ajankohtainen, mutta voi olla, että se otetaan pikkuisen myöhemmin kuin rokotusohjelman mukaan.
Minusta tuntuu, että nykyajan vanhemmat ovat niin vieraantuneita rokotteiden suojaamista taudeista, etteivät ymmärrä, että ne todellakin ovat tappavia ja tulevat takaisin, mikäli yhä harvempi ottaa lapselleen rokotteet.
Oliko lapsi normaali, perusterve lapsi vai johonkin riskiryhmään kuuluva?
mutta hänellä ei ollut sellaista perussairautta tai hoitoa joka olisi vaikuttanut keuhkokuumeeseen tai muihin virusinfektioihin. Tämäkin käy ilmi epikriisistä ja sen mukana tulleista papereista.
Lääkäreiltä kuulimme myöhemmin jälkikeskustelussa, että "ennen" Suomessa kuoli keskimäärin yksi lapsi vuodessa vesirokkoon ja silloin oli usein kyse nimenomaan sytoja saavista tai muuten vastustuskyvyltään heikentyneistä lapsista. "Nykyään" on kuulemma kuitenkin tavallisempaa että myös perusterveet lapset saavat pahoja ja jopa hengenvaarallisia jälkitauteja. Virus on siis mutatoitunut entistä vaarallisemmaksi.
Yksi lapsi ei ole tilastollisesti iso asia. Sille perheelle joka lapsen menettää se sen sijaan on valtava, elinikäinen suru ja kipu.
Ymmärrän niitä, jotka moisen surun pelosta välttävät rokotteita.
Tahdoin ottaa esille, että myös toisin ajattelevia ja toisenlaisia kokemuksia läpi käyneitä jotka nimenomaan lasten kuolemia ja vammautumisia välttääkseen tahtovat kaikki perusrokotteet. Me kuulumme niihin. Ikinä enää emme riskeeraa, että "vaaraton" lastentauti " on "vain kärsittävä".
Loppujen lopuksi jokainen joutuu kuitenkin tekemään itse valintansa omien lastensa kohdalla.
Me oltiin lapsettomuushoidoissa monia vuosia koska mies oli sairastanut sikotaudin eli kannattaa ainakin se rokote antaa ;)
Itse otin a b hepatiittirokotteen ja sen seurauksena sain uuden autoimmuunisairauden entisen lisäksi ja se entinenkin paheni. Hepatiittirokotteet on sen verran jäykkää kamaa etten lapselle antaisi. Muut kyllä koska niistä ei ole todettu niin pahoja autoimmuunisairauksia laukaisevia sivuvaikutuksia.
Heikkoa/sairasta lasta ei pidä rokottaa. Jos lapsi on normaalin terve ja kunnossa, ei pitäisi olla ongelmaa. Sivuvaikutukset ovat yleensä iskeneet heikentyneisiin lapsiin. Flunssaisiakaan ei tästä syystä rokoteta. Ja onhan rokotteista enemmän hyötyä kuin haittaa. Ei niitä muuten annettaisi! Suurempi riski kuolla johonkin sairauteen kun rokotteeseen. Suomen rokotteissa mitä lapsille annetaan ei ole edes elohopeaa (sikaflunssarokotteessakin tulee olemaan!)
http://www.whale.to/vaccines/scheibner1.html artikkelissa todetaan, että sekä Japanissa että Englannissa, kun aivan pienten lasten rokotukset vähenivät, niin pikkulasten kuolleisuus laski selvästi. Japanissa kuoli 37 lasta vuodessa rokotteisiin, mutta kun rokotteet aloitettiin 2 v iästä, rokotuksiin kuoli vain 2 lasta vuodessa. Tämä lisäksi Japanin lapsikuolleisuus kokonaisuutena laski huomattavasti ja Japani siirtyi suuren lapsikuolleisuuden maasta maaksi jossa maailman pienin lapsikuolleisuus. Kun Japani siirtyi 2 v rokoteiästä 3 kk- 4 v rokoteikään (vanhemmat saivat itse valita rokotteiden aloitusiän) ja siten aloitusikä laski taas 3 kk ikään monien lasten kohdalla niin kätkytkuolemat lisääntyivät 0,07%:sta 0,33%:iin eli aika tavalla.
Harkitsenkin, että antaisin rokotteet pienelle lapselle vasta 2 v iässä. Enkä mitenkään vähättele tauteja. Kyllä infektiotauteja on perheessäni koettu ihan vaarallisimmasta päästä (sekä itselläni että lapsellani).
Nyt mitä vesirokkoon tulee, niin tappavia tauteja, jotka menevät aivoihin on paljon vaarallisempia mm meningokokit joita vastaan Suomessa ei lapsia rokoteta sekä mm. herpesvirus jonka aiheuttama enkefaliitti on katastrofaalinen.
Kun kysymys ei ole rokotekielteisyydestä vaan siitä, että lapsen voisi rokottaa turvallisesti ilman, että pitää pelätä hänen henkensä tai terveytensä puolesta.
Minkä neurologisen sairauden sait?
Kysyn siksi että täysin terve vauvani sai neurologisen sairauden hieman rokotuksen jälkeen.
Olemme mukana rokotetutkimuksessa jossa osa saa hepatiittirokotuksen ja osa pneumokokkirokotuksen.
En siis tiedä kumpaa laatua meille on tullut, mutta olen epäilly asiaa tässä sairaalareissujen lomassa.
Vesirokkorokotuksen olen hankkinut isomalle lapselle koska hänellä on atooppinen iho ja vesirokko voi olla atoopikolle todella rankka sairaus.
Aion hankkia saman rokotuksen myös nuoremmalle, sillä emme voi ottaa vastaan yhtään turhaa kuumetautia.
Yleisesti ottaen rokotteista on pelkästään hyötyä. Kuolemaan johtavien sairauksien estämiseksihän ne on kehitetty. Se miten ne vaikuttavat pitkällä tähtäimellä ihmisen immunologiaan jää tulevien sukupolvien arvoitavaksi.
En tiedä haluanko netissä enempi kertoa. Oireista ja millä sain ne hallintaan voin kertoa tarkemmin (jos vauvasi puolesta kiinnostaa), jos laitat jonkun sähköpostiosoitteen johon kirjoittaa.
En uskalla laittaa tänne mitään sähköpostia olen joskus saanut niin psykopaattisia juttuja lukea näiltä palstoilta.
Hei, olisitko ystävällinen ja kertoisit edes vähän tarkemmin mistä tossa NEUROLOGISESSA SAIRAUDESSA on
on/oli kyse!
Meillä on 8kk tyttö ja meillä mietitään kovasti nyt jo kolmannen korvatulehduksen jyllätessä tota rokotetutkimusta...
mun meiliosoite on [email protected]..
meinaatko, että haluaisitte osallistua tutkimukseen, jotta korvatulehdukset vähenisivät? Vai oletteko siis jo tutkimuksessa? Jos haluatte tutkimukseen osallistua, jotta korvatulehdukset vähenisivät, niin eipä se kyllä kovin auta, kun lapsenne voi saada ihan toisen rokotuksen tutkimuksessa. Meillä ainakin otettu pneumokokkirokote ihan omakustanteisesti, niin tietää, minkä lapsi saa. Meille ei tullut sivuvaikutuksia ja kertaakaan ei ole ollut kipeänä.
En halua luoda mitään hysteriaa. Eihän se ole kuin epätoivoisen äidin (siis minun) oljenkorsi selvittää vikä lastani vaivaa. Ei niistä koe rokotuksista välttämättä mmitäään haittaa ole, olisihan niitä tapauksia tullut julki muitakin. Sillä tässä kiinnostuin kun bongasin tuon toisenkin tapauksen...
Olen kysellyt asiaa tulla muutama rivi alemmas missä joku Iskä kyseli Affektikohtauksista. Siellä on taudinkuvasta jotain...
Meillä jätettiin 1,5-vuotisneuvolassa annettava MPR-rokote väliin, eikä kukaan valintaamme kyseenalaistanut siellä. Sanoivat, että ehtiihän sitä myöhemminkin, jos haluaa ja rokotteet voi antaa erikseenkin omakustanteella, jos ei kolmen coctailia uskalla antaa. Eikä kukaa meiltä syitä myöskään kysellyt.
Uudemmista rokotteista otimme sen rotavirusrokotteen kuitenkin, eikä mistään saaduista rokotteista ole pientä lämpöä tai ärtyneisyyttä enempiä oireita ollut.
Kuitenkin siitä Mpr-rokotteesta olemme kuulleet ja lukeneet liikaa ristiriitaistatietoa sen sivuvaikutuksista ja haitoista, joten se toistaiseksi jää väliin. Mahdollisesti annamme ne erillisinä sitten kun lapsi on jo kouluikäinen.
Olen samaa mieltä siitä, että nykyaikana ollaan niin vieraantuneita taudeista, jotka on saatu rokotteilla hävitettyä, esim. polio, tuhkarokko.
Kannattaa myös olla kriittinen mistä tiedon ottaa, on paljon www-sivuja, joissa tieto ei ole tieteelliseen näyttöön perustuvaa.
Mutta totta kai rokotteilla, niin kuin kaikilla lääkkeilläkin on sivuvaikutuksensa. Kuitenkin ne ihmiset jotka eivät rokota, ratsastavat aina niiden suojalla, jotka on rokotettuja. Mutta ovathan ne vapaaehtoisia :)
Meidän perhepiirissä (lapset - isovanhemmat) on ollut poliota, tuhkarokkoa ja kolme kertaa hinkuyskä, joista hinkuyskä omalla lapsellani ettei tässä kovin vieraantuneita olla.
Ja silti mietit annatko rokotukset vai et... Jep jep, mistä näitä "fiksuja" äitejä oikein löytyykään...
En miettisi ellei olisi tullut niin vaarallisia sivuvaikutuksia. Tyhmää olisi olla miettimättä ja lähteä sokkona sotaan.
No mitäpä niitä miettimään, sen joko ottaa tai ei ota. Riskinsä niissä on kummassakin, tilastollisesti ehkä suurempi riski on sairastua tautiin kun saada rokotteesta vakava sivuvaikutus. Mutta niin kuin itsekin tiedät, niin hyvinkin mahdollista.
Mä olen kans miettiny noita rokote asioita, rokotetutkimukseen en osallistunu mut meinaan kaikki rokoteohjelmaan kuuluvat ottaa. Hinkuyskä ja muut kulkutaudit viel jyllää tuossa rajanaapuri venäjällä ja nyt kun joulu ja uusivuosi lähestyy niin venäjän turistit tulee ja myös tulee taudit silloin kaikki ei rokotetut on vaarassa sairastua:( minun henk.kohtainen mielipide on että viemäröinti yms.muut ei auta noita tauteja vastaan kuten moni väittää. Nuo taudit tarttuu pisara tartunnalla,ellei aleta naamareita pitämään niin ne tarttuu:(