Onko mahdollista tehdä aviopuolisoiden kesken sellainen testamentti että jäljelle jäänyt puoliso perii kaiken omaisuuden ja saa toimia sen kanssa miten itse parhaaksi näkee.Toisin sanoen lapsetkaan eivät voisi vaatia osaansa kuin vasta sen jälkeen kun toisestakin aika jättää.Jos tälläinen on mahdollista niin missä se tehdään ja kuka sen tekee. Kyselen tätä siksi että omaisuutta ei ole kuin vanha omakotitalo,säästöjä ei. Eli jos lapset voivat vaatia osansa jäljelle jäänyt puoliso joutuisi myymään talon että pystyisi maksamaan lasten osuudet pois ja mitä lopuksi jäisi sillä ei saisi tänäpäivänä enää pientä yksiötäkään.
Voiko vai ei.
Lakia tuntematon.
6385
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Lapsilla on aina oikeus vaatia lakiosaansa, tätä ei pysty testamentilla estämään. Testamentissa voi toki esittää toiveen että lapset eivät vaadi lakiosaansa.
Mutta teidän tilanteessanne auttaa paljon se, että leskellä on lain takaama erittäin vahva asumisen suoja.
"Eli jos lapset voivat vaatia osansa jäljelle jäänyt puoliso joutuisi myymään talon että pystyisi maksamaan lasten osuudet pois"
Tällaista ei voi tapahtua, sillä leskellä on laillinen oikeus pitää hallussaan pariskunnan yhteisenä kotina käytettyä asuntoa sekä koti-irtaimistoa elämänsä loppuun asti. Tähän oikeuteen eivät perillisten jakovaatimukset pysty puuttumaan.
Kun toinen teistä kuolee, talostanne siis puolet saa jäljelle jäävä puoliso (avio-oikeuden nojalla) ja puolet menee lapsille perintönä. He maksavat siitä perintöverot, mutta eivät saa omaisuutta haltuunsa ennen kuin toinenkin teistä on kuollut.
Tämä säännös johtaa joskus vähän ikäviinkin tilanteisiin, jos kyse on toisesta avioliitosta jossa leski voi aivan hyvin olla nuorempi kuin puolisonsa lapset. Näin lapset voivat saada perintönä kiinteistön jota pääsevät hyödyntämään vasta kymmenien vuosien kuluttua, tai eivät ollenkaan, jos kuolevat ennen leskeä.
Onko tästä kuitenkin tehtävä joku paperi ja jos niin missä ja kuka?
Siis asunmisoikeus säilyy leskellä. Mutta hän ei voi esim vaihtaa asuntoa pienempää saamatta lupaa lapsilta. Menkää pankkiin ja tehkää teille sopiva keskinäinen testamentti omistusoikeudella. Ei maksa kuin muutaman satasen.
Tulot ovat kuukaudessa 920,00 eur. Kuun lopussa ollaan usein miinuksella,siitä ei kyllä liikene muutamia satasia pankkiin tälläisen paperin saamiseksi. Eikö ole mahdollista tehdä paperi jonka kaksi luotettavaa henkilöä todistavat?
Jos osaatte, niin siitä vaan. On kuitenkin muistettava, että testamentti on hyvin tiukasti muotosäännelty, ja pienikin virhe muodossa voi johtaa testamentin toteamiseen mitättömäksi moitekanteen johdosta. Siis jos olette ihan varmoja, että osaatte itse laatia muotovaatimukset täyttävän, ja sisällöltään selkeän ja tulkintaongelmia sisältämättömän testamentin, niin siitä vaan.
Pari satkua on pieni investointi, jos sillä myöhemmin vältetään iso riita ja paljon sydänsurua.
Ei tarvita mitään papereita kunhan vain varmistatte että kotinne omistavat vain te yhdessä tai jompi kumpi teistä, ketään ulkopuolista ei saa olla omistajana.
Lesken oikeus yhteiseen kotiin on vahva.
Kuten joku mainitsi niin et voi noin vain vaihtaa pienempään ilman perillisten lupaa mutta sinulla on pieni kiristyskeino olemassa.
Voit aina vuokrata yhteisen talonne ja muuttaa pienempään asuntoon, yhteisen talon vuokratuotolla maksat sitten pienemmän asunnon vuokran.
Kyllä perilliset osaavat laskea yhteen että yhteinen kotinne arvo pienenee koko ajan kun pienempi asunto pitäisi todennäköisesti paremmin arvon joten perilliset varmasti suostuvat hallinnan siirtoon uuteen pienempään kohteeseen.
Joten nyt ei tarvitse panikoida ja tehdä turhia papereita vaan luottakaa siihen että laki turvaa lesken asumisen.