Väärässä maailmassa

Arvatkaas, mistä minä olen onnellinen? Siitä, että olen maidontuottaja, vaikka tiukkaa on. Siitä, että elämä, pitkän ajan jälkeen on näyttänyt sen kauniimman puolensa. Siitä, että olen tämän kaiken keskellä säilyttänyt uskon hyvään elämään. Siitä, että minusta ei kurjien kokemustenkaan jälkeen olen tullut katkeraa. Siitä, että asun ja vaikutan niin kaukana kaikesta, että jalat on pysyneet maan pinnalla. Siitä, että olen löytänyt ihanan ystävän, jonka seurassa viihdyn. Tästä kaikesta ja paljon muustakin.

Mistäkö moinen avaus? No ihan siitä, että koin tänään jonkin sortin ahaa-elämyksen. Kuunneltuani kahden tutun emännän kitisemistä, tulin siihen tulokseen, että rouvilla on nuttura ihan liian tiukalla. Että heiltä on se tärkein tämän, voisinko sanoa, hallitun kaaoksen keskellä unohtunut. Ja se on se toinen ihminen. Kun isännät ei heidän mielestään tienaa tarpeeksi liksaa, että rouvat vois viettää humputtelu-lomia, niin johan siitä nyt saa hyvän syyn itkeä ja valittaa kurjaa kohtaloaan. Että kuinka muka kaikilla muilla on helpompaa ja parempaa kuin heillä. Voi elämän kevät!!!
Kun toinen ei tykkää lehmän paskan hajusta sen vertaa, että mahtuisi sinne navettaan isännän kaveriksi menemään ja toinen on ex-emäntä. Mitähän tuosta nyt pitäisi ajatella. Alkoipa suoraan sanoen säälittämään, ei nämä emännät vaan heidän isäntänsä. Että olis varmasti niilläkin tiloilla kunnon työteliäälle emännälle töitä. Voisi sen isännänkin suu joskus hymyyn taipua, kun saisi jäädä nukkumaan pitkään emännän mennessä navettaan. Tai saisi muutakin kuin kitinää kuunella. Ehkäpä kaunis sana silloin tällöin. Missähän päässä se vika oikein on, kun ihmettelevät, kun ei isäntä enää hymyile. Ei se varmasti paljon hymyilytä, kun pitkää päivää tekee ja palkaksi saa maitotilipäivänä itkun, kun ei TAASKAAN ole rahaa sinne vaatekauppaa.

En jaksa ymmärtää tällaista. Rahat riittää, kun oikein sinnittelee ja ruokaa on pöydässä. Ei nyt ihan ensimmäisenä tule mieleen mennä vähät rahat tuhlaamaan johonkin ryysyyn joka ei ole edes välttämätön. Mistä se tämä tietty elintason tavoite maallekin on tullut? Kun täältähän saa pikku vaivalla paljonkin sellaista, mitä ei kaupungeista löydy. Eikä tarvitse siihen euroja.

No, oli niin tai näin, annoin pitkät koko kitisijöille. Aamunavetta olis varmasti näillekin hienohelmoille sen verran kova koulu, että nutturat vaan viuhahtas, kun nokka kohti kaupunkia suuntautus. Sinne yksiöön tai kaksioon siitä elintasosta työttömänä nauttimaan.
32604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Meillä touhu oli vaähän samanlaista kuin kuvailit. Akka luuhasi päivät kylällä ja kävi kääntymässä navetassa. Itse raadoin mielipuolena.

Loppuhan siitä meinasi tulla. Makasin sairaalassa viikon ja päätin siellä, että itteäni en täpa lahopään akan vuoksi.

Kotiin tultua sanoin rakkaalle vaimolleni, että työt jaetaan ja jos ämmä ei hoida omaa osuuttaan töistä, niin olkoot sitten hoitamatta... Huonommalle hoidolle ne sitten alkuun jäivät, mutta kun sille alkoi ne rästityöt näkyä edessään, niin tarmokin lisääntyi pikkuhiljaa töiden suhteen.

Nykyään homma toimii paljon paremmin ja itsekkin saa joskus huokaista. Kokemuksesta voin sanoa, että jos yhtespeli ei tilalla toimi, niin silloin pitää viljelyhommat lopettaa, eikä kituutta löyhässä hirresä ja odottaa, että sattuu jotain vakavaa.

Äänestä
  • Jos ei ymmärrä sisäsyntyisesti tilan pyörittämisestä mitään, voi oppikoulu olla karvas. Vaatimuksia emännänkin suhteen lisättävä ja rimaa korotettava. Työt jakoon niin kumpikin saa välillä levätä. Yhteistyötä tämä on, vaan jos ei emännällä ole maatilasta muuta kokemusta mitä nyt mummolassa on lapsena aikaa tullu vietettyä, niin tippuu korkeelta ja kovaa kun arki astuu uuden morsiamen kuvioihin.
    Selväpeli heti alusta asti, työt jaetaan. Ei joka ehdokasta kannata hyväksyä tilansa jakajaksi. Helpon elämän ja isojen rahojen perässä moni menee vaan paukut loppuu heti alkuunsa. Onneksi työteliäitäkin naisia on.

    Äänestä

  • Meillä ainakin on hommat ihan päin p..settä, itse pyöritän farmia ja eukko ei tee rikkaa ristiin farmin suhteen. On muka hankkeessa tilan ulkopuolella, mutta rahat ei riitä edes siihen, vaan pitää laittaa autot ja bensat vielä sille, että pääsee töihin. No ruokaa joskus ostaa kaupasta, tosin velaksi ja joskus kauppias alkaa niitäkin karhuamaan meikäläiseltä, no maksan, kun pienellä paikkakunnalla ollaan, mutta riepoo. Lasten takia jaksan tätä helvettiä, muuten ottasin eron heti. Avioehdon tajusin tehdä onneksi ja sekös eukkoa risoo, kun ei pääse sitten vielä viemään tilasta osaa. Oikeen ihmettelen, miten aikuinen ihminen ei saa talouttaa mitenkään kuntoon, jos kerta töissä käydään ja täällä on valmis katto pään päällä, lämmöt ja kaikki infrasruktuuri tulee täältä farmilta meikäläisen hankkeilla. Joskus on eukko ollu heinäpaalia ajamassa pellota, kun oikeen olen painostanu, mutta siitäkin natisee, ettei se motivoi mitenkää. Tässä kerran heitin, että pistän koko farmin lihoiksi ja muutetaan eukon asuntoon, että hän kantaa rahaa sitten kotiin ja minä vaan kulutan, veti siitä herneen nenään ja taas oltiin selibaatissa jonkun aikaa ja mykkistä piisasi. Että pistää vihaksi, kun tämmösiä siivestäjiä osuu kohdalle, ensin oikeen huomannukkaan koko touhua, kun lapset oli pieniä ja eukko oli hoitovapaalla. No tää hoitovapaaki oli todella hoitovapaata, elikkä meikä vaihto vaippaaja muutaki hoitoo joutu kersoille antaa, ettei ihan olis lastensuojelu puuttunu, varmaan yhtään kakkavaippaa ei eukko koko aikana vaihtanu kersoille ja joka kissanristiäiset piti kiertää. Aamulla pistän muksut kouluun, kun eukko vetää sikeitä. Puljaa tahallaa ittellee iltavuoroo, et saa vaan luistaa kotihommista, minkä ehtii, jää suvereenisti meitsille pyykin pesut ja tiskit, sekä paljon ruuan laittoo, kehtaa vielä arvostella pöpperöitä, että tämmösiä liruja. Makaroonilaatikkoa en enää suostu tekeen ja jotku kastikkeet on pois pyyhitty ruokalistalta, kun ei kerta rouvalle kelpaa, nytteki lapset sai nakkeja ja perunamuusia tossa päivällä. Pitkää en enää jaksa!

    Äänestä

  • Löyhässä hirressä kirjoitti:

    Meillä ainakin on hommat ihan päin p..settä, itse pyöritän farmia ja eukko ei tee rikkaa ristiin farmin suhteen. On muka hankkeessa tilan ulkopuolella, mutta rahat ei riitä edes siihen, vaan pitää laittaa autot ja bensat vielä sille, että pääsee töihin. No ruokaa joskus ostaa kaupasta, tosin velaksi ja joskus kauppias alkaa niitäkin karhuamaan meikäläiseltä, no maksan, kun pienellä paikkakunnalla ollaan, mutta riepoo. Lasten takia jaksan tätä helvettiä, muuten ottasin eron heti. Avioehdon tajusin tehdä onneksi ja sekös eukkoa risoo, kun ei pääse sitten vielä viemään tilasta osaa. Oikeen ihmettelen, miten aikuinen ihminen ei saa talouttaa mitenkään kuntoon, jos kerta töissä käydään ja täällä on valmis katto pään päällä, lämmöt ja kaikki infrasruktuuri tulee täältä farmilta meikäläisen hankkeilla. Joskus on eukko ollu heinäpaalia ajamassa pellota, kun oikeen olen painostanu, mutta siitäkin natisee, ettei se motivoi mitenkää. Tässä kerran heitin, että pistän koko farmin lihoiksi ja muutetaan eukon asuntoon, että hän kantaa rahaa sitten kotiin ja minä vaan kulutan, veti siitä herneen nenään ja taas oltiin selibaatissa jonkun aikaa ja mykkistä piisasi. Että pistää vihaksi, kun tämmösiä siivestäjiä osuu kohdalle, ensin oikeen huomannukkaan koko touhua, kun lapset oli pieniä ja eukko oli hoitovapaalla. No tää hoitovapaaki oli todella hoitovapaata, elikkä meikä vaihto vaippaaja muutaki hoitoo joutu kersoille antaa, ettei ihan olis lastensuojelu puuttunu, varmaan yhtään kakkavaippaa ei eukko koko aikana vaihtanu kersoille ja joka kissanristiäiset piti kiertää. Aamulla pistän muksut kouluun, kun eukko vetää sikeitä. Puljaa tahallaa ittellee iltavuoroo, et saa vaan luistaa kotihommista, minkä ehtii, jää suvereenisti meitsille pyykin pesut ja tiskit, sekä paljon ruuan laittoo, kehtaa vielä arvostella pöpperöitä, että tämmösiä liruja. Makaroonilaatikkoa en enää suostu tekeen ja jotku kastikkeet on pois pyyhitty ruokalistalta, kun ei kerta rouvalle kelpaa, nytteki lapset sai nakkeja ja perunamuusia tossa päivällä. Pitkää en enää jaksa!

    Kyllä meillä peräpohjamaalla on vähän toisin, se on eukko joka kuorii isännälle perunat kun isäntä istuu pöytään syömään.

    tunnut olevan. Tuntuu, että puoliso elelee kokonaan eri sfääreissä. Kyllähän tiloilla on niin, että kunkin olisi tehtävä osuutensa. Jos ei o´sallistu farmin pyöritykseen, tuo rahaa taloon. Jos hän ei ymmärrä puhettakaan, on keinot vähissä. Niinhän se usein on, että lasten takia yritetään mennä eteenpäin. Lapset on sinulle rakkaita. Veisiko puoliso ne sitten mukanaan, jos ero tulisi. Kyllähän miehen ny´kyään on osallistuttava taloustöihin, mutta kohtuudella kuitenkin. Itse ajattelen, että tilan hommat ensin ja sitten muut hommat. Tietysti lapset ovat etusijalla. Joskus erokin on ainoa vaihtoehto?

    Äänestä

  • peräpohjanmaa kirjoitti:

    Kyllä meillä peräpohjamaalla on vähän toisin, se on eukko joka kuorii isännälle perunat kun isäntä istuu pöytään syömään.

    Missähän päin peräpohjanmaata vielä näin on? Eiköhän ne nykymaailmassa isännät joudu ihan itse potut kuorimaan.

    Äänestä

  • Löyhässä hirressä kirjoitti:

    Meillä ainakin on hommat ihan päin p..settä, itse pyöritän farmia ja eukko ei tee rikkaa ristiin farmin suhteen. On muka hankkeessa tilan ulkopuolella, mutta rahat ei riitä edes siihen, vaan pitää laittaa autot ja bensat vielä sille, että pääsee töihin. No ruokaa joskus ostaa kaupasta, tosin velaksi ja joskus kauppias alkaa niitäkin karhuamaan meikäläiseltä, no maksan, kun pienellä paikkakunnalla ollaan, mutta riepoo. Lasten takia jaksan tätä helvettiä, muuten ottasin eron heti. Avioehdon tajusin tehdä onneksi ja sekös eukkoa risoo, kun ei pääse sitten vielä viemään tilasta osaa. Oikeen ihmettelen, miten aikuinen ihminen ei saa talouttaa mitenkään kuntoon, jos kerta töissä käydään ja täällä on valmis katto pään päällä, lämmöt ja kaikki infrasruktuuri tulee täältä farmilta meikäläisen hankkeilla. Joskus on eukko ollu heinäpaalia ajamassa pellota, kun oikeen olen painostanu, mutta siitäkin natisee, ettei se motivoi mitenkää. Tässä kerran heitin, että pistän koko farmin lihoiksi ja muutetaan eukon asuntoon, että hän kantaa rahaa sitten kotiin ja minä vaan kulutan, veti siitä herneen nenään ja taas oltiin selibaatissa jonkun aikaa ja mykkistä piisasi. Että pistää vihaksi, kun tämmösiä siivestäjiä osuu kohdalle, ensin oikeen huomannukkaan koko touhua, kun lapset oli pieniä ja eukko oli hoitovapaalla. No tää hoitovapaaki oli todella hoitovapaata, elikkä meikä vaihto vaippaaja muutaki hoitoo joutu kersoille antaa, ettei ihan olis lastensuojelu puuttunu, varmaan yhtään kakkavaippaa ei eukko koko aikana vaihtanu kersoille ja joka kissanristiäiset piti kiertää. Aamulla pistän muksut kouluun, kun eukko vetää sikeitä. Puljaa tahallaa ittellee iltavuoroo, et saa vaan luistaa kotihommista, minkä ehtii, jää suvereenisti meitsille pyykin pesut ja tiskit, sekä paljon ruuan laittoo, kehtaa vielä arvostella pöpperöitä, että tämmösiä liruja. Makaroonilaatikkoa en enää suostu tekeen ja jotku kastikkeet on pois pyyhitty ruokalistalta, kun ei kerta rouvalle kelpaa, nytteki lapset sai nakkeja ja perunamuusia tossa päivällä. Pitkää en enää jaksa!

    Ota parempi emäntä itselles, johan iloksi muuttuu :)

    Äänestä

  • emäntä10 kirjoitti:

    Ota parempi emäntä itselles, johan iloksi muuttuu :)

    Vaihda eukkoa,paranee varmasti tilanne

    Äänestä

  • tuottajatar kirjoitti:

    tunnut olevan. Tuntuu, että puoliso elelee kokonaan eri sfääreissä. Kyllähän tiloilla on niin, että kunkin olisi tehtävä osuutensa. Jos ei o´sallistu farmin pyöritykseen, tuo rahaa taloon. Jos hän ei ymmärrä puhettakaan, on keinot vähissä. Niinhän se usein on, että lasten takia yritetään mennä eteenpäin. Lapset on sinulle rakkaita. Veisiko puoliso ne sitten mukanaan, jos ero tulisi. Kyllähän miehen ny´kyään on osallistuttava taloustöihin, mutta kohtuudella kuitenkin. Itse ajattelen, että tilan hommat ensin ja sitten muut hommat. Tietysti lapset ovat etusijalla. Joskus erokin on ainoa vaihtoehto?

    Lapset on mulla rakkaita, kuten arvelit ja ei ole lainkaan varmaa saisinko erossa lapset itselle. On täysi katastrofi jos lapset jää äidille. Nytkin tilanne on, että lapsilisät sun muut menee ihan johonkin muuhun ja lasten hoito on ihan retuperällä, jos olen pidempään pellolla tai muissa hommissa. Että riepoo, kun olen niittämässä jossain kaukana, lähden kukonlaulun aikaan, ensin tietty elukat on ruokittu ja sitten paanalle traktorilla, päivän niitä ja tuun taas illansuus kotiin, niin perkele koko homma ihan tättis kotosalla, ei valmista ruokaa kellään ja kaikki kotityöt tekemättä, ala siitä sitten 100km:n maantieajon jälkeen laittaa perheelle safkaa ja lämmittää saunaa, sekä luuttuaan mökkiä. Kerran ontin siitä ihan pultit, että ei ollu vielä meikäläisen päivä ihan täysi, lähdin vielä iltasella niittämään pois yhden urakan samoilla istumisilla. Tuota avioeroa oon tosiaan miettiny, mutta lasten elämää aattelen niin paljon, ovat mulle rakkaita ja niitten elämä menee kyllä ihan piloille, kun ei ole mitään tolkkua. Tässä nytkin oon lasten kanssa, eukko lähti iltavuoroon ja tulee sieltä taasen niin, että oon jo ehtiny varmasti laittaa lapset nukkuun ja aamuun nukkuu varmasti niin pitkään, että olen saannut lapset kouluun lähteen. Eukko vois valita työvuorosa kuten muutkin ja tehdä päivävuoroo vedoten pienii lapsiin, mut tää on ihan taktikointii, et ei tartte hoitaa lapsia. En mä pahaa tykkäis lastenhoidosta, tykkään olla lasten kans, mutta työtaakka painaa, et vähä aikaa sitten alko pumppu kurnuttaa ja tasaspainoaisti alko renaa jo liiasta uupumuksesta. Jotai teille kuvaa tilanteesta, kun mulle tuli yksi naapuri heittää säälistä, että hän olis jo aikaa sitte ampunu koko poppoon, jos olis joutunu yhtä tiukille. No, näin epätoivone mä sentään en ole, mut ei kohta jaksa. Talvi on mulle hieman löysempää aikaa, pakko ottaa iiisisti, muuten ei jaksa yhtää, paljon jää rästii metsähommaa, kun pitäs jaksaa sielläki tehdä jotai.

    Äänestä

Ei ne rahat koskaan riitä, oli ammatti mikä hyvänsä, jos ei itse tajua elää tulojensa mukaan.

Äänestä
  • Tässä emäntä, joka tuli taloon 6 vuotta sitten. Ammattitaitoa ei ole kuin juuri sieltä mummon navetasta, ja tänä aikana en oo mitään muuta oppinut kuin sontaa kolaamaan ja vähän traktoria kääntelemään. Jälkimmäistäkin lähinnä sen ansiosta, että traktoriin voi ottaa lapset mukaan. Miten tässä mitään töitä oppisi, kun siihen tarvitaan harjoitusta, ja minä oon lapsissa kiinni ihan joka sekunti. Mies on töissä aamusta iltaan, käy kotona syömässä ja peuhaa 5 minuuttia lasten kanssa ja menee taas.

    Jos ei ota lapsista hoitovastuuta, niin ei voi olettaa, että ammattitaidoton emäntä myöskään mitään ehtisi tekemään tai oppimaan. Ja kohta sanotaan, että miten emäntä ei osaa mitään, vaikka on ollut tilalla jo vuosikaudet, eikä haluta enää opettaa, kun pitäis jo tässä ajassa olla oppinut. Vaikka nyt lapset on niin isoja, ettei ne enää sido ihan niin pahasti.

    Joten kaikkea ei vaan voi saada. Jos haluaa emännän työpanoksen, niin lapset on vietävä päiväkotiin ja on jaksettava opettaa niitä töitä. Tai sitten on kohtuullistettava omia töitä niin paljon, että vaimo ehtii palkkatöihin. Vaan miten tästä palkkatöihinkään ehdit, kun miestä ei tuvassa näy kuin vilahdukselta. Kyllä tarttis osallistua tupahommiinkin, jos töihin pitää mennä. En minäkään mikään ihmeidentekijä ole, vaan ihan vaan ihminen.

    Äänestä

  • ölksdfljaölsjf kirjoitti:

    Tässä emäntä, joka tuli taloon 6 vuotta sitten. Ammattitaitoa ei ole kuin juuri sieltä mummon navetasta, ja tänä aikana en oo mitään muuta oppinut kuin sontaa kolaamaan ja vähän traktoria kääntelemään. Jälkimmäistäkin lähinnä sen ansiosta, että traktoriin voi ottaa lapset mukaan. Miten tässä mitään töitä oppisi, kun siihen tarvitaan harjoitusta, ja minä oon lapsissa kiinni ihan joka sekunti. Mies on töissä aamusta iltaan, käy kotona syömässä ja peuhaa 5 minuuttia lasten kanssa ja menee taas.

    Jos ei ota lapsista hoitovastuuta, niin ei voi olettaa, että ammattitaidoton emäntä myöskään mitään ehtisi tekemään tai oppimaan. Ja kohta sanotaan, että miten emäntä ei osaa mitään, vaikka on ollut tilalla jo vuosikaudet, eikä haluta enää opettaa, kun pitäis jo tässä ajassa olla oppinut. Vaikka nyt lapset on niin isoja, ettei ne enää sido ihan niin pahasti.

    Joten kaikkea ei vaan voi saada. Jos haluaa emännän työpanoksen, niin lapset on vietävä päiväkotiin ja on jaksettava opettaa niitä töitä. Tai sitten on kohtuullistettava omia töitä niin paljon, että vaimo ehtii palkkatöihin. Vaan miten tästä palkkatöihinkään ehdit, kun miestä ei tuvassa näy kuin vilahdukselta. Kyllä tarttis osallistua tupahommiinkin, jos töihin pitää mennä. En minäkään mikään ihmeidentekijä ole, vaan ihan vaan ihminen.

    En ole ihan samoilla linjoilla kanssasi. Ensinnäkin, se sinun isäntäsi ei jatkossakaan tule siellä pirtin puolella muuta kuin pyörähtämään, jos ei sinun työpanoksesi omalta osaltasi mene tilan töihin. Oletko edes ehdottanut tai haluatkohan ensinkään sinne tilan töihin osallistua? Älä nyt käsitä väärin, naiset ovat sidottuja lapsiin ja kotiin, mutta ei se ole mikään syy. Sangen suuresti ihmettelen, miten jotkin emännät ja isännät pystyvät ison lapsilauman kasvattamaan ja silti osallistumaan tilan töihin kumpikin ja joillekin yhdenkin lapsen hoitaminen on niin työlästä, että se vie kaiken ajan.

    Lapset ovat harvinaisen nopeita kasvamaan itsenäisyyteen, jolloin äitikin voi asioitaan järjestellä. Lapsenvahdin hommaaminen aina silloin tällöin auttaa kovasti asiaa. Harvan rahat riittääkään jatkuvaan lapsenlikan pitoon, mutta päivä tai kaksi viikossa ei ole iso ongelma. Onnellisia ovat toki he, joilla on isovanhemmat tai muu suku lähellä ja heitä voi tarvittaessa pyytää avuksi. Harva kuitenkaan nykyään enää haluaa asua saman katon alla vanhemman väen kanssa juuri sen vuoksi, että oma rauha on tärkeä. Silloin pitää itse järjestää asioita jos lapsia haluaa tehdä.

    Todellinen syy kaltaiseesi tilanteeseen on kuitenkin usein se oman halun puuttuminen. Ihminen oppii vaikka mitä jos haluaa. Myös tilan pitoa.

    Äänestä

  • näinpä näin kirjoitti:

    Ja se minun kertomani kanta oli se, että en minä jatkossakaan saa sitä omaa panostani tilan töihin, jos mies käy pirtin puolella vain pyörähtämässä.

    Mutta miksi sinä käänsit sen päinvastaiseksi? Olisiko syynä se, että olet mies?

    Ja tosiaan niitä lapsia on jonkun hoidettava, kun ne ovat pieniä. Ja ympärille katsoen näyttää juuri siltä, että ne, joilla isovanhemmat pystyvät jeesaamaan lastenkaitsemisessa, niillä on mahdollisuus panostaa mysö tilan töihin. Vauvat ja taaperot kun eivät todellakaan pärjää hetkeäkään yksin, eikä heitä kovin moneen työhönkään voi ottaa mukaan, eivätkä niissä vähissäkään viihdy järin kauan.

    Mutta siinä olen samaa mieltä, että tilanpitoa oppii kyllä. Vaan se oppiminenkin käy tuskastuttvan hitaasti, jos kerran viikossa pääset pariksi tunniksi irtoamaan johonkin.

    Äänestä

  • lökdjfglajäsldgj kirjoitti:

    nuori äiti hätäile. Selväähän se on, että jos on ihan pikkuisia lapsia, ei niiden läheltä juuri poistuta. Mukaan ottamaminen on työlästä. Hyvä on lapsen olla rauhassa kotonaan. Itsekkin muistan, että jopa niin, että äitiysloman jälkeen oli ihanaa päästä navettaan. Edes johonkin. Minulla oli äiti aamulla katsomassa. Illalla lapset mukana navetassa. Rattaissa kiinni ja 2 vuotiaasta poikakin oli jo omilla jaloillaan. Mutta aika kuluu ja muutaman vuoden päästä voi äitikin olla poiskin ja lapset eivät siitä kärsi. Asiat menevät pikkuhiljaa eteenpäin. Itse oikein kaipaan noita pikkulaspiaikoja enkä muistakkaan siitä juuri mitään raskasta. Vaikka kyllähän se oli vaativaa. Onhan se tärkeää, että joku huolehtii kodista ja ruuanlaitosta ym. Sitten kun tekijää ei olekkaan, se huomataan.

    Äänestä

  • lökdjfglajäsldgj kirjoitti:

    Ja se minun kertomani kanta oli se, että en minä jatkossakaan saa sitä omaa panostani tilan töihin, jos mies käy pirtin puolella vain pyörähtämässä.

    Mutta miksi sinä käänsit sen päinvastaiseksi? Olisiko syynä se, että olet mies?

    Ja tosiaan niitä lapsia on jonkun hoidettava, kun ne ovat pieniä. Ja ympärille katsoen näyttää juuri siltä, että ne, joilla isovanhemmat pystyvät jeesaamaan lastenkaitsemisessa, niillä on mahdollisuus panostaa mysö tilan töihin. Vauvat ja taaperot kun eivät todellakaan pärjää hetkeäkään yksin, eikä heitä kovin moneen työhönkään voi ottaa mukaan, eivätkä niissä vähissäkään viihdy järin kauan.

    Mutta siinä olen samaa mieltä, että tilanpitoa oppii kyllä. Vaan se oppiminenkin käy tuskastuttvan hitaasti, jos kerran viikossa pääset pariksi tunniksi irtoamaan johonkin.

    Ehta nainen olen. Älä ota itseesi, tarkoitukseni ei ollut loukata. Jutun pointti oli se, että muutos vaatii ponnisteluja. En minä sinua moiti mistään, oma kantani vain on se, että jos talossa on työmiehinä pääsääntöisesti vain isäntä ja emäntä, silloin työmäärän jakaminen on ainut vaihtoehto. Se yksin puurtaminen, oli isäntä eli emäntä, on raskasta. Toki, jos tila on sen kokoinen, että siitä yksin selviää, mikä ettei, mutta kun siihen elämään olisi hyvä saada mahtumaan myös muutakin kuin työtä. Se, joka ammusta iltaan menee ja yksin tekee, alkaa jossain vaiheessa,kun ikää tulee, miettimään, olisiko elämässä muutakin tarjolla kuin työ.

    Työ myös yhdistää ihmisiä. On tervettä voida jakaa ajatuksia ja iloja ja suruja. Henkistä tukea ja hyvinvointia. Se katoaa osalla työtaakan alle, se sanoisinko, terve itsekäs sijoittaminen omaan elämänlaatuun.

    Mutta onhan se myös niin, että jos homma teillä toimii, niin miksi sitä muuttamaan. Ja jos muuttaakin, niin pienin askelin. Joskus, silloin kun on hyvä, sopiva hetki, kannattaa kuitenkin kysyä siltä kumppaniltaan, mitä mieltä hän on. Ja varautua, että vastaus ei välttämättä ihan miellytä. Itse kun olen sitä mieltä, että ei se oma mielipide ole sama kuin toisen mielipide. Ei riitä, että kantaa huolta omasta itsestään, se kumppani on ihan yhtä arvokas. Korostan vain mielekkyyttä, elämässä. Ei tämä pelkkää työtä ole, alkuvuodet toki uusi tilallinen joutuu repeämään moneen suuntaan, mutta ammattitaidon kasvaessa ja tilan pyöriessä, silloin pitää taas muistaa katsoa omaakin jaksamista, se kun monesti siinä alkutohinan keskellä unohtuu.

    Äänestä

  • Kanta tämäkin kirjoitti:

    Johtunee siitä, että olen jo melko kypsynyt tähän lastenhoitoon ja muihin tupahommiin. Kaipaisin muihinkin töihin, mutta mies on taas niihin vähän vastahankainen, luultavasti koska ensinnäkin mulle on ne hommat aina näytettävä ensin, ja toiseksi sit mies saa lapset riesakseen, eikä saa itse tehtyä töitään niin tehokkaasti.

    Mutta nuo tilan työt houkuttelee mua just siksi, että niistä heruu kyllä kiitosta. Nyt harjoittelin kyntämistä ekan kerran, ja pari peltoa sain kyntää. Ja kyllä mies huokaili tuon ison pellon jälkeenkin, että tulipa se nopsaan valmiiksi, ja päisteetkin alkoivat jo näyttää paremmalta, kun aina kysyin, että mitä on vielä parannettavaa. Mukavahan tuollaisia töitä on tehdä, kun vielä kiitetään päälle. Vaan kyllä saa kerjätä, että niihin pääsee.

    Mutta oonhan minä koko ajan huolehtinut lapsista, tehnyt miehelle ruuat päivin illoin ajallaan, ruokkinut talkoomiehiä ym. väkeä monen monituiset kerrat, huolehdin miehellekin puhtaat vaatteet, jne. Mun mielestä nääkin kaikki mahdollistaa sen, että miehen työt pyörii. Mutta eipä niistä töistä mitään kiitosta heru. Ne ei oo miehen mielestä sen arvoisia töitä. Oon mieheltä joskus kysynyt, että tajuaako se miten paljon sillä menisi aikaa noihin ruokiin ja muihin, jos minä en niitä tekisi. Vastaukseksi tuli sellainen hymy, että tajusin jo pian, että eihän miehellä aikaa ruuanlaittoon menisi: Jos minä en niitä tekisi, niin sitten pyydettäisi äiti tekemään ruokaa!

    Eli muistetaan arvostaa myös niitä tupatöitä. Ilman ruokaa ei jaksa ulkonakaan tehdä hommia. Ilman lasten hoitamista maatalous ei jatku. Vaatteet ja siivouksetkin on jollain tavalla hoidettava, aivan kuten kaikissa muissakin perheissä.

    Äänestä

  • ölskdjgfälkajsdölf kirjoitti:

    Mitä töitä tilalla tekee, kunhan vaan tekee.Tottakait koti ja lapset on hoidettava.Siitä sitten pikkuhiljaa ruppeet kohdistaan työpanostasi sinne päin mistä raha tulee.Eikö ole kummankaan vanhempia tai isovanhempia jotka katsoisi lapsien perään.

    Lapset voi ottaa mukaan niin moneen hommaan. Traktoriiin, navettaan, melkein mihin vaan, kunhan huolehditaan turvallisuudesta. Samalla lapset oppivat, että rahanhankkiminen on kovaa työtä.

    Lapset ovat innokkaita mm. siivoamaan ja leipomaan jo ihan pienestä pitäen. Tee yhteisistä askareista iloinen tapahtuma. Saat miehenkin houkuteltua mukaan kotitöihin kunhan palkitset hänet jollakin "sopivalla" tavalla. Meillä ainakin, jos mies osallistuu tarmokkaasti esim. suursiivoukseen, mies saa illalla "täyden palvelun" sängyssä. Kovin odottaa innolla siivouspäiviä =). Mies "palkitsee" myös minua eli tasoissa ollaan.

    Maalla tulee työskennellä yhdessä. Se on sitä yhteistä LAATUAIKAA!!! Yhdessä tekeminen on ilo!

    Äänestä

  • isanta kirjoitti:

    Mitä töitä tilalla tekee, kunhan vaan tekee.Tottakait koti ja lapset on hoidettava.Siitä sitten pikkuhiljaa ruppeet kohdistaan työpanostasi sinne päin mistä raha tulee.Eikö ole kummankaan vanhempia tai isovanhempia jotka katsoisi lapsien perään.

    ajassa elät? Vanhusväki asuu kylillä tai hoitokodeissa. Ei ne nykyään monasti pyöri siel tilan nurkilla.

    Äänestä

  • fkuygb kirjoitti:

    ajassa elät? Vanhusväki asuu kylillä tai hoitokodeissa. Ei ne nykyään monasti pyöri siel tilan nurkilla.

    Meillä vanhemmat asuivat niin kauan kuin pystyivät samassa talossa.Katsoivat lapsiamme sen aikaa kun olimme navetalla.Niin,Eikä meillä riidelty.Puhalsimme kaikki yhteen hiileen.Vaimoni,Oli anopilleen läheisin ihminen loppuun saakka,laajasta suvusta huolimatta.Ehkä sopivin ratkaisuon rakentaa taikka ostaa vanhemmille talo muutaman sadan metrin päästä.
    Pitää myös katsoa peiliin jos sopua ei löydy.
    Tiedän myös tiloja jossa hyväkuntoiset vanhemmat tekevät ison osan tilan töistä.Tämä on myös taloudellinen etu.

    Äänestä

  • lökdjfglajäsldgj kirjoitti:

    Ja se minun kertomani kanta oli se, että en minä jatkossakaan saa sitä omaa panostani tilan töihin, jos mies käy pirtin puolella vain pyörähtämässä.

    Mutta miksi sinä käänsit sen päinvastaiseksi? Olisiko syynä se, että olet mies?

    Ja tosiaan niitä lapsia on jonkun hoidettava, kun ne ovat pieniä. Ja ympärille katsoen näyttää juuri siltä, että ne, joilla isovanhemmat pystyvät jeesaamaan lastenkaitsemisessa, niillä on mahdollisuus panostaa mysö tilan töihin. Vauvat ja taaperot kun eivät todellakaan pärjää hetkeäkään yksin, eikä heitä kovin moneen työhönkään voi ottaa mukaan, eivätkä niissä vähissäkään viihdy järin kauan.

    Mutta siinä olen samaa mieltä, että tilanpitoa oppii kyllä. Vaan se oppiminenkin käy tuskastuttvan hitaasti, jos kerran viikossa pääset pariksi tunniksi irtoamaan johonkin.

    Oot ihan ite valinnu!!!

    Äänestä

  • ölskdjgfälkajsdölf kirjoitti:

    Johtunee siitä, että olen jo melko kypsynyt tähän lastenhoitoon ja muihin tupahommiin. Kaipaisin muihinkin töihin, mutta mies on taas niihin vähän vastahankainen, luultavasti koska ensinnäkin mulle on ne hommat aina näytettävä ensin, ja toiseksi sit mies saa lapset riesakseen, eikä saa itse tehtyä töitään niin tehokkaasti.

    Mutta nuo tilan työt houkuttelee mua just siksi, että niistä heruu kyllä kiitosta. Nyt harjoittelin kyntämistä ekan kerran, ja pari peltoa sain kyntää. Ja kyllä mies huokaili tuon ison pellon jälkeenkin, että tulipa se nopsaan valmiiksi, ja päisteetkin alkoivat jo näyttää paremmalta, kun aina kysyin, että mitä on vielä parannettavaa. Mukavahan tuollaisia töitä on tehdä, kun vielä kiitetään päälle. Vaan kyllä saa kerjätä, että niihin pääsee.

    Mutta oonhan minä koko ajan huolehtinut lapsista, tehnyt miehelle ruuat päivin illoin ajallaan, ruokkinut talkoomiehiä ym. väkeä monen monituiset kerrat, huolehdin miehellekin puhtaat vaatteet, jne. Mun mielestä nääkin kaikki mahdollistaa sen, että miehen työt pyörii. Mutta eipä niistä töistä mitään kiitosta heru. Ne ei oo miehen mielestä sen arvoisia töitä. Oon mieheltä joskus kysynyt, että tajuaako se miten paljon sillä menisi aikaa noihin ruokiin ja muihin, jos minä en niitä tekisi. Vastaukseksi tuli sellainen hymy, että tajusin jo pian, että eihän miehellä aikaa ruuanlaittoon menisi: Jos minä en niitä tekisi, niin sitten pyydettäisi äiti tekemään ruokaa!

    Eli muistetaan arvostaa myös niitä tupatöitä. Ilman ruokaa ei jaksa ulkonakaan tehdä hommia. Ilman lasten hoitamista maatalous ei jatku. Vaatteet ja siivouksetkin on jollain tavalla hoidettava, aivan kuten kaikissa muissakin perheissä.

    Ne tupahommathan kuuluu sulle, isännänkö ne pitäs tehdä?

    Äänestä

Saatat olla oikeassa tai sitten et - tarkoitan siis niitä kitiseviä emäntiä. Omat asiansa jokainen yleensä tietää, mutta olisin aika varovainen, kun määritellään toisten olemista ja elämistä. Jos näkee tai kuulee toisen elämästä pienen palasen ja sen perusteella tekee isoja johtopäätelmiä, niin pieleen tuppaa menemään.

Toisen puolesta ei voi tietää "mikä on raskasta ja mikä keveää". Tai mitä on sen takana, kun toinen mielestäsi laiska kitisee turhasta.

Jos sinä olet onnellinen, niin se on hyvä asia. Jos sinä olet ahkera ja aikaansaapa, niin upea juttu sekin. Mutta jos yrität nostaa omaa profiiliasi sillä, että kertoilet, miten laiskoja ja huonoja emäntiä tapasit kylillä, niin sitä en ihan purematta niele.

Äänestä
  • oman kyläni ihmiset kyllä tunnen. Liekkö paikkakuntaan sidottu juttu vai mihin sitten, mutta tämän seudun emännät ovat yksi jos toinenkin viime vuosina nostaneet sujuvasti kytkintä kotoaan. Eikä koskaan ole vikaa löytynyt heidän mielestään muista kuin heidän puolisoistaan.

    Arvasin, että kirjoitukseni kolahtaa, joskus jopa osuu kunnolla. Missään vaiheessa en ole ketään väittänyt laiskoiksi tai huonoiksi. Analysoin tilannetta sivusta, sillä kokemuksella, mitä vuosikymmenet ovat täällä opettaneet. Niin kuin kerroin, ei itselläkään ole aina hymyilyttänyt. Mutta joskus se ahaa-elämys tulee. Olen iloinen, että olen jaksanut uskoa huomiseen. Se usko on jokusen kerran ollut koetuksella. Mutta tulta päin on elävän mieli. Lue siis uudestaan, mitä kirjoitin.

    Ja vielä sen verran, että tästä toisesta rouvasta, josta kerroin, no sen enempää jaarittelematta, siellä talossa ei ole enää emäntää. Tilanne heillä on ollut jo kauan päällä, nyt sitten tekivät ratkaisunsa.
    Kantapäät yhteen ja sen pituinen se. Taisi olla kaikille parasta.

    Äänestä

  • elämää vain... kirjoitti:

    oman kyläni ihmiset kyllä tunnen. Liekkö paikkakuntaan sidottu juttu vai mihin sitten, mutta tämän seudun emännät ovat yksi jos toinenkin viime vuosina nostaneet sujuvasti kytkintä kotoaan. Eikä koskaan ole vikaa löytynyt heidän mielestään muista kuin heidän puolisoistaan.

    Arvasin, että kirjoitukseni kolahtaa, joskus jopa osuu kunnolla. Missään vaiheessa en ole ketään väittänyt laiskoiksi tai huonoiksi. Analysoin tilannetta sivusta, sillä kokemuksella, mitä vuosikymmenet ovat täällä opettaneet. Niin kuin kerroin, ei itselläkään ole aina hymyilyttänyt. Mutta joskus se ahaa-elämys tulee. Olen iloinen, että olen jaksanut uskoa huomiseen. Se usko on jokusen kerran ollut koetuksella. Mutta tulta päin on elävän mieli. Lue siis uudestaan, mitä kirjoitin.

    Ja vielä sen verran, että tästä toisesta rouvasta, josta kerroin, no sen enempää jaarittelematta, siellä talossa ei ole enää emäntää. Tilanne heillä on ollut jo kauan päällä, nyt sitten tekivät ratkaisunsa.
    Kantapäät yhteen ja sen pituinen se. Taisi olla kaikille parasta.

    Niin mistä lie sen suuttumisen kiskaisit? Taas se nähdään, miten helposti syntyy väärintulkintoja.

    Sanoit myös arvanneesi, että kirjoituksesi kolahtaa, joskus jopa osuu kunnolla. Myönnetään myönnetään.

    Lasten ollessa pieniä meillä oli muutama vuosi, etten juurikaan osallistunut maatalouden töihin. Saimme monta lasta aika pienin ikäeroin . Yksi sairasti vakavasti ja toinen lievästi, mutta hänkin oli työläs hoidettava.

    Mies teki todella paljon töitä, mutta helpolla en päässyt minäkään pyörittäessäni huushollia ja lastenhoitoa. Mies sai sentään yöt nukkua - lastemme ongelmat olivat sen laatuisia, että es. yöt olivat risaisia ja vaikeita vuosikausia.

    Tässä aika vaativassa ja uuvuttavassa vaiheessa sain tuomion ulkopuoliselta tarkkailijalta ja "tietäjältä". Laiska mikä laiska. Isäntä saa tehdä kaiken ja emäntä vaan sisällä makaa ja on vapaamatkustaja.

    No se oli hänen arvionsa ja kaikilla on toki oikeus mielipiteeseensä. Mutta koin aika epäoikeudenmukaiseksi tämän johtopäätöksen. Molemmat olimme kovilla - eri lailla, mutta tiukille otti jaksamisen kanssa. Niinä vuosina työnjakomme oli se ja se oli ihan tarkoituksenmukainen jako.

    Aina ei ole sitä mitä päällepäin näyttää ja mitä sivusta luullaan. Itse olen hyvin hyvin varovainen arvioidessani muiden tekemistä ja elämää.

    Äänestä

  • kyyninen tarkkailija kirjoitti:

    Kyllä harvinaisen mielenkiintoinen "kirjoituskumppani". Juuri siksi, mitä nimimerkkisi antaa ymmärtää :).
    En millään muotoa väheksy sitä, että nainen hoitaa kodin ja mies tilaa, olenhan itsekin emäntä, joka vain sattuneesta syystä ja omasta halusta on oman osansa siellä tilan hoitopuolella. Haen vain näkökulmaa asioihin sen urospuolisen kannalta, ehkäpä juuri siksi, että on surullista seurata vierestä loputonta taistelua. Ja myös siksi, että oppisin ymmärtämään myös omaa puolisoani paremmin, näin naisena kun on sula mahdottomuus aina pysyä mukana toisen ajatuksen juoksussa. Itse miellän selkeästi eron naisen ja miehen välillä, mutta yhdessä asiassa meillä on yhteistä paljon. Ja se on se tunnepuoli. Kun ei se, että mies ei puhu niin herkästi tunnesidonnaisista asioista, tarkoita sitä, etteikö hän niitä ajattelisi. Haluan hyvää henkistä oloa kaikille, tunnetta, että on arvostettu, että on hyvä tulla kotiin. Ehkäpä tuo omakin elämä on hyvä opettaja, ainakin siinä suhteessa, että kuinka yllättäen asiat voi mennä solmuun ja kuinka loppupelissä, kun vain jaksaa yrittää, ne solmut aukeavat.
    Toivoisin ihmisten jaksavan yrittää, ei se ole kenenkään edun mukaista, kun jätetään kaikki taakse, toinen selviämään yksin. Sitä on rankkaa vierestä katsoa. Joskus se on hyväkin asia, joskus ei.

    Minusta on tervettäkin arvioida välillä oman elämänsä ohella muiden elämää. Ei sen takia, että sitä arvostelisi pahalla, vaan sen takia, että peilaamalla joskus omaa elämäänsä muiden kautta voi saada oivalluksia, jotka auttavat ymmärtämään edes jollain lailla tätä maailmaa, jossa itsekkyys näyttelee joskus liiankin suurta osaa. Oppia omista ja muiden virheistä, edes jotakin. Ja sitä kautta, voi välillä auttaa apua tarvitsevaa.

    Olen monessa asiassa kanssasi samoilla linjoilla, eriäviä mielipiteitäkin löytyy. Tämä osaltaan auttaa keskustelun syntyyn.

    Äänestä

  • Suuta soittavia laiskimuksia on liikaaki,ei mikää kelpaa.Ei niin yritä!!! Vissin pitäs eväski valmiiksi pureskella.

    Äänestä

  • Emäntä10 kirjoitti:

    Ihan asiaa kirjoitat: en voi kyseenalaistaa mitään vaikka yrittäisin.

    Maatilojen työmäärästä sanoisin sanasen. Tiedän ja ymmärrän, että työtä on pajon ja toisinaan erittäin paljon. Työ voi olla sitovaa (katjatiloilla tottakai, mutta myös es. vihannes- tai perunatilalla, joka pakkaa ja toimittaa läpi vuoden).

    Kuitenkin - jos asiat ovat sillä mallilla, että jatkuvasti isäntäväki tekee aivan tolkutonta päivää, niin pielessä ollaan. Ensinnäkin kukaan ei pidemmän päälle jaksa sellaista. Lepoa ja palauttavia harrastuksia - yhdellä yhtä ja toisella toista - täytyy olla. Ja jos on perhettä, niin sille täytyy myös olla aikaa.

    Jos valtava työmäärä katsotaan ikäänkuin välttämättömyydeksi, että muuten tila ei pyöri tai perhe ei saa elantoaan, niin en voi ymmärtää tätä. Mokoman viljelyn voi mielestäni lopettaa. Se ei ole sen arvoista, että kaiken aikasi, puhtisi ja energiasi laitat tilaan.

    Tokihan tiloilla töitä riittää: voit tehdä aina ympäri vuorokauden ja silti hommat vaan ei lopu. Ja jos tekemättömistä töistä kantaa syyllisyyttä, niin aina on syyllinen olo.

    Nyt jatkan hommia. Mukavaa päivää kanssaeläjät!

    Äänestä

  • ndehticj kirjoitti:

    Suuta soittavia laiskimuksia on liikaaki,ei mikää kelpaa.Ei niin yritä!!! Vissin pitäs eväski valmiiksi pureskella.

    että aika rohkeaa on muita arvostella. Etenkin laiskimuksiksi ja ettei toinen edes yritä. Kun todellakin jokin homma voi toiselle olla juttu, joka menee ihan tuosta vain, ja toiselle suuri ponnistus. Ja sitä sitten kuitenkin helposti olettaa, että kun tämä käy multakin helposti, niin ei se voi toisellekaan olla niin kamalan vaikeaa.

    Mutta kun se oikeasti voi olla vaikeudeltaan ihan eri sfääristä. Ja joskus sitä ei itsekään tiedä, että miksi minä en jaksa niin kuin tuo toinen jaksaa. Ja sitten toinen vain haukkuu laiskaksi, vaikka kaikkeni teen ja iltaisin olen ihan puhki.

    Mieleeni on tullut, että mistäpä sitäkään tietää mitä piileviä sairauksia kenelläkin on. Väsymys on monen sairauden keskeinen oire. Samoin moni sairaus voi olla piilevänä vuosikausia tai kymmeniä vuosia, kunnes vihdoin pahenee ja paljastaa mistä se väsyminen onkin johtunut. Jos mietitään vaikka ihan tavallisia sairauksia, kuten allergioita, diabetesta, keliakiaa, laktoori-intoleranssia, kilpirauhasen vajaatoimintaa, mielenterveysongelmia, jne. Kaikki voivat aiheuttaa väsymystä tai epämääräistä oloa, ja kaikki on helposti hoidettavissa lääkkeillä tai välttämisellä. Mutta kaikki noista voivat myös hiipiä hiljalleen ja vaivata vuosikausia tai -kymmeniä. Mutta kun oireita ei kuitenkaan juurikaan ole, niin ei sitä osaa lääkäriinkään mennä. Vai kuka menee lääkärille valittamaan, että kun minä nukahdan illalla jo ysiltä, vaikka naapuri jaksaa valvoa puoli yhteentoista - että mikäs mussa on vikana.

    Mutta vaikka oireet ovat vähäiset, niin ne ovat olemassa ja sairaus on piilevänä jo alkamassa. Ja omaan väsymykseen ja jaksamattomuuteen on lääketieteellinen selitys, mutta sitä ei kukaan tiedä. Kuinka reilua tuossa sitten onkaan, että kumppani tai jopa naapurit haukkuvat laiskaksi vätykseksi.

    Äänestä

  • asdfasdgasdgf kirjoitti:

    lekurille jos on tarvista, haluttomuuteen ja laiskuuteen, mistä siihen löytys lääke?

    Äänestä

  • byedgmkklh kirjoitti:

    lekurille jos on tarvista, haluttomuuteen ja laiskuuteen, mistä siihen löytys lääke?

    että jos ei ole mitään sellaista, miksi menisi lääkärille. Mutta piilevää vaivaa kuitenkin on, eikä kyse siis ole laiskuudesta. Sitähän vain kukaan ei siinä alkuvaiheessa voi tietää! Joten jos on syyllistämiseen taipuvainen tyyppi kumppanina, niin siinä saa kuulla aika ison annoksen turhaa syyllistämistä ennen kuin asioiden oikea tila selviää.

    Äänestä

  • asdfasdgasdgf kirjoitti:

    että aika rohkeaa on muita arvostella. Etenkin laiskimuksiksi ja ettei toinen edes yritä. Kun todellakin jokin homma voi toiselle olla juttu, joka menee ihan tuosta vain, ja toiselle suuri ponnistus. Ja sitä sitten kuitenkin helposti olettaa, että kun tämä käy multakin helposti, niin ei se voi toisellekaan olla niin kamalan vaikeaa.

    Mutta kun se oikeasti voi olla vaikeudeltaan ihan eri sfääristä. Ja joskus sitä ei itsekään tiedä, että miksi minä en jaksa niin kuin tuo toinen jaksaa. Ja sitten toinen vain haukkuu laiskaksi, vaikka kaikkeni teen ja iltaisin olen ihan puhki.

    Mieleeni on tullut, että mistäpä sitäkään tietää mitä piileviä sairauksia kenelläkin on. Väsymys on monen sairauden keskeinen oire. Samoin moni sairaus voi olla piilevänä vuosikausia tai kymmeniä vuosia, kunnes vihdoin pahenee ja paljastaa mistä se väsyminen onkin johtunut. Jos mietitään vaikka ihan tavallisia sairauksia, kuten allergioita, diabetesta, keliakiaa, laktoori-intoleranssia, kilpirauhasen vajaatoimintaa, mielenterveysongelmia, jne. Kaikki voivat aiheuttaa väsymystä tai epämääräistä oloa, ja kaikki on helposti hoidettavissa lääkkeillä tai välttämisellä. Mutta kaikki noista voivat myös hiipiä hiljalleen ja vaivata vuosikausia tai -kymmeniä. Mutta kun oireita ei kuitenkaan juurikaan ole, niin ei sitä osaa lääkäriinkään mennä. Vai kuka menee lääkärille valittamaan, että kun minä nukahdan illalla jo ysiltä, vaikka naapuri jaksaa valvoa puoli yhteentoista - että mikäs mussa on vikana.

    Mutta vaikka oireet ovat vähäiset, niin ne ovat olemassa ja sairaus on piilevänä jo alkamassa. Ja omaan väsymykseen ja jaksamattomuuteen on lääketieteellinen selitys, mutta sitä ei kukaan tiedä. Kuinka reilua tuossa sitten onkaan, että kumppani tai jopa naapurit haukkuvat laiskaksi vätykseksi.

    Minkä ihmeen takia se sitten pitää esittää haluavansa sinne maalle? Miettis ensin riittääkö rahkeet. Ihmiset sairastelee, oli työnkuva mikä hyvänsä. Ruikutusta enimmäkseen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Emäntä10 kirjoitti:

Arvatkaas, mistä minä olen onnellinen? Siitä, että olen maidontuottaja, vaikka tiukkaa on. Siitä, että elämä, pitkän ajan jälkeen on näyttänyt sen kauniimman puolensa. Siitä, että olen tämän kaiken keskellä säilyttänyt uskon hyvään elämään. Siitä, että minusta ei kurjien kokemustenkaan jälkeen olen tullut katkeraa. Siitä, että asun ja vaikutan niin kaukana kaikesta, että jalat on pysyneet maan pinnalla. Siitä, että olen löytänyt ihanan ystävän, jonka seurassa viihdyn. Tästä kaikesta ja paljon muustakin.

Mistäkö moinen avaus? No ihan siitä, että koin tänään jonkin sortin ahaa-elämyksen. Kuunneltuani kahden tutun emännän kitisemistä, tulin siihen tulokseen, että rouvilla on nuttura ihan liian tiukalla. Että heiltä on se tärkein tämän, voisinko sanoa, hallitun kaaoksen keskellä unohtunut. Ja se on se toinen ihminen. Kun isännät ei heidän mielestään tienaa tarpeeksi liksaa, että rouvat vois viettää humputtelu-lomia, niin johan siitä nyt saa hyvän syyn itkeä ja valittaa kurjaa kohtaloaan. Että kuinka muka kaikilla muilla on helpompaa ja parempaa kuin heillä. Voi elämän kevät!!!
Kun toinen ei tykkää lehmän paskan hajusta sen vertaa, että mahtuisi sinne navettaan isännän kaveriksi menemään ja toinen on ex-emäntä. Mitähän tuosta nyt pitäisi ajatella. Alkoipa suoraan sanoen säälittämään, ei nämä emännät vaan heidän isäntänsä. Että olis varmasti niilläkin tiloilla kunnon työteliäälle emännälle töitä. Voisi sen isännänkin suu joskus hymyyn taipua, kun saisi jäädä nukkumaan pitkään emännän mennessä navettaan. Tai saisi muutakin kuin kitinää kuunella. Ehkäpä kaunis sana silloin tällöin. Missähän päässä se vika oikein on, kun ihmettelevät, kun ei isäntä enää hymyile. Ei se varmasti paljon hymyilytä, kun pitkää päivää tekee ja palkaksi saa maitotilipäivänä itkun, kun ei TAASKAAN ole rahaa sinne vaatekauppaa.

En jaksa ymmärtää tällaista. Rahat riittää, kun oikein sinnittelee ja ruokaa on pöydässä. Ei nyt ihan ensimmäisenä tule mieleen mennä vähät rahat tuhlaamaan johonkin ryysyyn joka ei ole edes välttämätön. Mistä se tämä tietty elintason tavoite maallekin on tullut? Kun täältähän saa pikku vaivalla paljonkin sellaista, mitä ei kaupungeista löydy. Eikä tarvitse siihen euroja.

No, oli niin tai näin, annoin pitkät koko kitisijöille. Aamunavetta olis varmasti näillekin hienohelmoille sen verran kova koulu, että nutturat vaan viuhahtas, kun nokka kohti kaupunkia suuntautus. Sinne yksiöön tai kaksioon siitä elintasosta työttömänä nauttimaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu