Ihan rauhassa minä
istukselin,,
menneitä kai muistelin.
Kun ovi yhtäkkiä
avautui
ja sisään tupaan astui
aave menneisyydestä.
Se hiipi hiljaa
luokseni,
minua tummilla silmillään
katseli.
Oli sen kasvot niin
valkoiset,
hiukset hopeiset hentoiset.
Ja hymy julma,
kuin mustasurma.
Se minua kiusasi
sanoillaan,
kidutti kylmällä
kosketuksellaan.
Enkä voinut paeta.
Minä itkin ja anelin,
lupauksia sanelin.
Ei ottanut hän kuuleviin
korviinsa,
otti kasvoni sormiinsa.
Hän mulle näytti syntini,
lähes koko elämäni.
Silmäni pullistuivat
kuopistaan,
en tahtonut nähdä sitä
enempää.
Mä huusin ja kirosin,
päästäni sekosin.
Näin kaiken sen pahan
mitä saanut olin
aikaan,
nyt jouduin tähän
mustaan taikaan.
Tiesin,
en aamua mä
kohtaisi,
aave sieluni mukaansa kahmaisi.
Näin hennon elämänilangan
hänen käsissään,
tuossa kalpeassa nyrkissään.
Sit repäisi sen kehostani,
minun kuihtuneesta ruhostani.
Ei mua säälinyt lainkaan,
sain itse tän kiron aikaan.
Mä kaiken olin ansainnut,
aikaan kaiken itse saanut.
Aave mulle nauroi vain,
kadotuksessa oisin nyt ain.
Sit hiljaa hän taas
lähti,
mulle tyhjyyden vain jätti.
istukselin,,
menneitä kai muistelin.
Kun ovi yhtäkkiä
avautui
ja sisään tupaan astui
aave menneisyydestä.
Se hiipi hiljaa
luokseni,
minua tummilla silmillään
katseli.
Oli sen kasvot niin
valkoiset,
hiukset hopeiset hentoiset.
Ja hymy julma,
kuin mustasurma.
Se minua kiusasi
sanoillaan,
kidutti kylmällä
kosketuksellaan.
Enkä voinut paeta.
Minä itkin ja anelin,
lupauksia sanelin.
Ei ottanut hän kuuleviin
korviinsa,
otti kasvoni sormiinsa.
Hän mulle näytti syntini,
lähes koko elämäni.
Silmäni pullistuivat
kuopistaan,
en tahtonut nähdä sitä
enempää.
Mä huusin ja kirosin,
päästäni sekosin.
Näin kaiken sen pahan
mitä saanut olin
aikaan,
nyt jouduin tähän
mustaan taikaan.
Tiesin,
en aamua mä
kohtaisi,
aave sieluni mukaansa kahmaisi.
Näin hennon elämänilangan
hänen käsissään,
tuossa kalpeassa nyrkissään.
Sit repäisi sen kehostani,
minun kuihtuneesta ruhostani.
Ei mua säälinyt lainkaan,
sain itse tän kiron aikaan.
Mä kaiken olin ansainnut,
aikaan kaiken itse saanut.
Aave mulle nauroi vain,
kadotuksessa oisin nyt ain.
Sit hiljaa hän taas
lähti,
mulle tyhjyyden vain jätti.
Vastaukset 1
Vanhimmat
omatuntoko mieltäsi kolotti
pahoista teoista muistutti
pirulle kun pikkurillin antaa
saa siitä itse seuraukset kantaa
paholainen vie kaiken elämän halun
sitä vastaan tarvitset järeän työkalun
syntejäsi kadu, anteeksi pyydä
älä ilkeitä sanoja, tekoja syydä
sielusi mustasta valkoiseksi muuttuu
siitä piru pahasti suuttuu
vihoissansa poistuu etsimään kadotettuu sieluu