Minulla ei ole kavereita uudessa koulussa, kun muuttamisen takia jouduin vaihtamaan koulua ja olen siitä hyvin surullinen. En siis ole täysin kaveriton, koska aijemmista kouluista on tuttuja ja sitten on päiväkotiaikaisia tuttuja, sukulaisia yms, mutta koska vietän keskimäärin koulussa 6-7h vuorokaudessa niin alkaa ärsyttämään se, että istun yksin, olen välkillä yksin, teen ryhmätyöt yksin tai opettejan patismana johonkin ryhmään.
Syitä on pari, olen aika ujo ja jännitän hirveästi esiintymistä ja sen huomaa puheesta. Nykyään esiintyminen on vielä vaikeampaa ja puhe kuulostaa siltä kuin olisin kännissä. Mun on vaikea myös mennä juttelemaan ihmisille. Ja jos toiset ihmiset eivät tule puhumaan minulle niin tiedän, että olen yksin. Voi kuulostaa itsekkäältä, mutta ujouteni takia en vain pysty mennä itse juttelemaan.
Samallaista jännitystä sitten en taas koe opettajia tai muita aikuisia kohtaan, en jännitä puhua heille jolloin puhe on rentoa.
Olen kuullut, että ulkonäön parantaminen ja siitä huolehtimen luo parempaa itsetuntoa. Sen olen tehnyt, mutta vaikutusta ei ole ollenkaan muuta kuin, että tytöt vilkuilee, mutta mitäs mä siitä hyödyn, kun en uskalla mennä juttelemaan tytöille varsinkaan ja se vilkuilu tuo jotenkin vielä enemmän paineita.
Ärsyttäää!!! Pitääkö kohta ottaa pari ryyppyä jotain rauhottavaa että rauhottuisi ja pystyisi luomaan sosiaaliset kontaktit, sillä ensimmäisen ja tällähetkellä viimeisimmän tyttöystävän onnistuin saamaan hiprakassa. Ongelmaahan siis ei ole sitten jos olen tutustunut ihmisiin suht hyvin ennestään jolloin uskallan mennä selvänäkin juttelemaan.
Syitä on pari, olen aika ujo ja jännitän hirveästi esiintymistä ja sen huomaa puheesta. Nykyään esiintyminen on vielä vaikeampaa ja puhe kuulostaa siltä kuin olisin kännissä. Mun on vaikea myös mennä juttelemaan ihmisille. Ja jos toiset ihmiset eivät tule puhumaan minulle niin tiedän, että olen yksin. Voi kuulostaa itsekkäältä, mutta ujouteni takia en vain pysty mennä itse juttelemaan.
Samallaista jännitystä sitten en taas koe opettajia tai muita aikuisia kohtaan, en jännitä puhua heille jolloin puhe on rentoa.
Olen kuullut, että ulkonäön parantaminen ja siitä huolehtimen luo parempaa itsetuntoa. Sen olen tehnyt, mutta vaikutusta ei ole ollenkaan muuta kuin, että tytöt vilkuilee, mutta mitäs mä siitä hyödyn, kun en uskalla mennä juttelemaan tytöille varsinkaan ja se vilkuilu tuo jotenkin vielä enemmän paineita.
Ärsyttäää!!! Pitääkö kohta ottaa pari ryyppyä jotain rauhottavaa että rauhottuisi ja pystyisi luomaan sosiaaliset kontaktit, sillä ensimmäisen ja tällähetkellä viimeisimmän tyttöystävän onnistuin saamaan hiprakassa. Ongelmaahan siis ei ole sitten jos olen tutustunut ihmisiin suht hyvin ennestään jolloin uskallan mennä selvänäkin juttelemaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
no et ole kyllä yksin ongelmasi kanssa. munkin on ihan tajuttoman vaikeaa luoda kontaktia vieraisiin henkilöihin, saatikka edes hymyillä ystävällisesti, jotenkin en vaan osaa hymyillä luonnollisesti ja kauniisti. sen takia mua pidetään varmaan jokseenkin paskiaisena ja ylpeänä koska en osaa olla ystävällisen oloinen. en usko että moni tietää sen johtuvan vain ujoudesta, en mä kehtaa kertoa siitä kenellekään koska en pysty itsekään hyväksymään sitä. niin, ja pojillekaan en kehtaa sanoa sanaakaan selvinpäin, alkoholin avulla pitää sekin asia hoitaa. harmi vaan että kännäys ei onnistu ihan joka päivä... ketuttaa kun mulle varmasti löytyisi ottajia mikäli olisin vähänkään enemmän ulospäinsuuntautunut. pari tyyppiä on tehnyt jtn aloitteita mutta mä tietysti jänistin.
no, sua on sentään onnistanut kun sait tyttöystävän hommattua :> ehkä sä vielä rohkaistut ajan myötä kun tutustut uuteen paikkakuntaan ja kavereihin.
kokemus tulee tekemällä.
Ei se epäonnistu joka yrittää vaan se joka ei yritä.
Mikä on pahin juttu mitä voi tapahtuu jos meet moikkaa niitä?
Kaikkia jännittää.
Ei kukaan täydellisen rento oo joka hetkes.
HAHAHAHHAHAHAHAHAHAHSHASHAHAHAHSHA