Joko luovuttaisin?

onko mahdollista, että kokeilette ensin, miten hoitopaikassa menee?

Kyllä sinun täytyy ajatella omaa terveyttäsi ja jaksamista, muutenhan teitä on
kohta kaksi tarvitsemassa hoitopaikkaa.
Kotiin jäävän on kannettava se omantunnon taakka, kun en enää jaksanutkaan.
Tuntuuko se luovuttamiselta ja epäonnistumiselta, ei kuitenkaan pitäisi tuntua.
Ajatuksiaan ei voi kuitenkaan hallita, ne kulkevat omia ratojaan ja ehkä siellä käy ajatus siitä, että
olen pettänyt hoidettavan luottamuksen, kun en enää jaksanutkaan.
Loputtomiinhan et varmasti pysty miestäsi hoitamaan, jos hänen kuntonsa heikkenee jatkuvasti.

Nämä on niin hirveän vaikeita asioita, vieraan on huono mennä neuvomaan ja ohjeita antamaan.
Päätätpä mitä tahansa, niin se on hankalaa.

Voimia sinulle ja jaksamista, pidä itsestäsi huolta.

Kuten tuo Paapuuri sanoi, oisko mahdollista et kokeilisitte sitä laitospaikkaa, katsoisitte miten siellä lähtee menemään? Kuinka lujassa teilläpäin laitospaikan saaminen ylipäätään on? Ei ole häpeä myöntää ettei enää jaksa, vaikka ymmärrän että huono omatuntohan siitä tulee, varsinkin jos hoidettava vastustaa hoitopaikkaan viemistä. Voitahn käydä laitoksessa hoitamassa vaikka päivittäin, jättää raskaimmat siirrot ja kääännöt hoitajille ja itse keskityt lähinnä virkistystoimintaan ja vaikka syöttämiseen.

mutta jos selkäsi on noin huonossa kunnossa niin joku ratkaisu sinun on tehtävä. Parasta varmaan olisi jos kotiin saisi lisää apua. Olet varmaan selvittänyt kaikki kotikunnan tarjoamat tuet?
Jos miehesi ymmärtää asiat niin hän varmaan ymmärtää senkin, että sinun selkäsi ei enää kestä.
Jos miehesi on laitoksessa niin voit todellakin käydä vaikka joka päivä syöttämässä ym. ja ottaa häntä välillä kotiin lomalle. Kotiloman odotuskin on jo virkistystä.
Kokemuksesta sanon kyllä senkin, että vaikka laitoksessa voikin enimmät kääntelyt jättää hoitajille niin jokapäiväinen lähteminenkin käy voimille. Ja taas kotiin lähteminen ja toisen jättäminen sinne.
Minä kävin kolme vuotta n. 5-6 kertaa viikossa laitoksessa töiden jälkeen ja olin aina n. 3 tuntia kerrallaan, joskus viikonloppuna kauemminkin. Sitten hoitopaikan vaihduttua ja uuden paikan osoittauduttua hirveän huonoksi otin puolisoni kotiin, vaikka hänen kuntonsa oli selvästi huonompaan päin. En tiedä kauanko olisin jaksanut kotihoitoa (puolisoni kuoli oltuaan muutaman kuukauden kotona), mutta kotona auttoi jaksamaan oma rytmi ja mahdollisuus priorisoida asioita potilaan tilan mukaan. Ei tarvinnut katsoa kelloa vaan elettiin potilaan mukaan. Jos kotihoito olisi jatkunut kauemmin olisin ilman muuta palkannut ulkopuolista apua ikkunoiden pesuun yms. - no minun on hyvä sanoa koska on ollut sen verran säästöjä että taloudellisesti joku 100-200 euroa kuussa ei olisi tuntunut.
En todellakaan tajua miksi kotona hoitamista ei tueta enempää. En pysty tekemään tarkkoja laskelmia mutta yhden laitospäivän hinnalla saisi aika paljon apua kotiin. Tästä asiasta on kyllä puhuttu miljoona kertaa. No, minusta omaishoitajien pitäisi olla yhteydessä kotikuntien kaikkiin mahdollisiin päälliköihin ja perustella avun tarvetta juuri sillä, että näin kunta säästää. Nyt jos milloin rahapuhe on se jota kuunnellaan.
Joka tapauksessa potilaan kannalta ajateltuna ne potilaat, joita laitoksessa käydään katsomassa ja hoitamassa monta kertaa viikossa, joille viedään herkkuja, videoita jne. kotoa, ovat etuoikeutettuja verrattuna niihin, joita ei kukaan käy katsomassa tai käydään pikaisesti muutaman kerran vuodessa. Ainakin minun puolisoni kuulemma aina odotti minua ja viemisiäni hartaasti pitkin päivää, vaikka sitten kun menin paikalle saattoi olla minulle vihainen (purki kiukun ja turhautumisen minuun).

Elän todellakin tilanteessa että kaikki tuki on tarpeeseen.
Asioita ei voi loputtomasti siirtää eteenpäin ajatellen jos vielä vähän aikaa jaksaisi.
Kuitenkin viimeiset vuodet ovat olleet juuri sellaisia.