Poptähti Madonna kertoi Rolling Stone -lehden haastattelussa olleensa nuorena täysin lätkässä ikätoveriinsa, kesäkuussa kuolleeseen Michael Jacksoniin.
- Olin järjettömän rakastunut häneen, ääriään myöten. Hän oli hämmästyttävän lahjakas. Hänen laulamansa laulut eivät olleen lainkaan lapsenomaisia, Madonna kertoi lehdelle.
Madonna tapasi Jacksonin ensikertaa 80-luvun alussa tähtien yhteisen managerin kautta eräissä juhlissa. Laulajatar kertoi olleensa tapaamisen vuoksi onnensa kukkuloilla. Popin kuningasta Madonna kuvaili ujoksi ja täydelliseksi. Tähden mukaan hän oli hyvällä tavalla kateellinen Jacksonille.
- Toivoin, että olisin kirjoittanut Billie Jean- ja Wanna Be Startin' Somethin' -biisit. Mitäpä laulua en olisi rakastanut?
Jacksonin kuoleman jälkeen Madonna osoitti tälle kunnioitusta heinäkuisessa Lontoon konsertissaan. Lavalla nähtiin Jacksoniksi pukeutunut tanssija esittämässä tähden kuuluisia tanssiliikkeitä ja samalla jättinäytöllä näkyi kuva nuoresta Jacksonista. Katso video esityksestä täältä!
http://www.voice.fi/index.php?mw=michae ... g&cid=8658
Madonna: Olin järjettömän rakastunut Michael Jacksoniin!
TimberLake.
3
661
Vastaukset
- eix
kaikki laulajat "kunnioittaneet" äijän muistoa noihin aikoihin. Mikä tos niin kus ois sit ihmeellist? Ja mitä ihmeellist tos uutises yleensä oli. Eix maikl ollu kaikkien muijien märkä uni tuohon aikaan???
- .M_M.
http://static.ibnlive.com/pix/slideshow/07-2009/madonna-pays-tribute/madonna-michael-630.jpg
Kuningatar ja Kuningas. Vau.
- tanssii
iltalehden mukaan Michaelin muistoksi, joten tuossa "kunnioittamisessa" nyt ei todellakaan ole mitään omaperäistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.2575885Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki943539PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1373491Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423093Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne843023Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv1022841Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest172470Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k1112401- 1792013
Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä
Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn101565