Pistää miettimään että kannattaako oikeutta hakea oikeusjärjestelmän kautta.
Ensin poliisi tekee duuninsa niin huonosti niin ettei edes kunnollista perusteltua korvausvaatimusta voida laatia, syyttäjä karsii vielä osan pois, oma juristi kiskoo hirveet summat rahaa ja käräjillä tulee tappio kun tuomari meni ihan pihalle vastaajien keskenään sopimien järjestelmällisten valheiden takia.
Ja jatkuvasti matkan varrella joku on ollut sanomassa että tee valitus siitä ja tästä tai em. toimista tai toimimattomuudesta. Mitä se muuttaisi ? Muutenkin tietää että vaikka valitus johtaisi huomautukseen, sen arvo on sama kuin vessapaperin. Ei se mihinkään vaikuta eikä sitä kukaan oikeasti noteeraa. Eli turhaa homaa ainakin se.
Ja itse jutusta pitäisi valittaa Hoviin. Rahaa on palanut jo 15 tonnii ja aikakin jo yli kaks vuotta.
Jos asiassa olisi tehnyt nykytavan, jota varsinkin kela, työkkäri, sosku, valtio ja yms yms yms tahot tekee päivittäin, mukaisen kokonaiskannattavuussarvion, järkevämpää olisi ollut ottaa oikeus omiin käsiin, saada siitä suorastaan vaikka suosiolla jokin tuomio sekä korvaukset maksettavaksi.
Ehdonalainen todennäköisesti ensikertalaisena ja jotkut tonnit korvauksia olisivat olleet A. halvempi tapa B. nopeampi tapa ja C. varmenpi tulos. Eli oikeus olisi tapahtunut jo pari vuotta sitten, laskut jo maksettu ja ehdonalainenkin olisi ainakin osin jo lusittu.
Ja nykymailmassa ehdonalainen yms. ei paina missään eli ei käytännössä juuri mitään haittaa.
Eli oikeasti, kannattaako oikeutta hakea oikeudesta ? Siis ihan oikeasti ?
Minä olen ainakin alkanut suuresti epäilemään.
Pystyykö joku perustelemaan miksi oikeutta oikeasti kannattaisi hakea mielummin oikeudesta kuin omalla kädellä.
Ja mitää liirum laarumia oikeusjärjestelmästä, moraalista tai järjestelmän oikeudemukaisuudesta ei kannata ruveta höpöttämään. Nehän minä olen jo nähnyt.
Onko harkinnan aihetta ?
4
363
Vastaukset
- 29
Ei noin yleismössöstä pysty kukaan sanomaan mitään. Selosta juttu uudelleen ihan nippelinappeli/pilkunviilaustasolla.
- epätietoisuutta2
Tarkoitukseni ei ole esitellä käymääni oikeudenkäyntiä vaan pohtia asiaa ihan kokonaisharkinnan näkökulmasta ja spekuloida sen pohjalta. Minähän siis käyn kyseistä prosessia oikeudessa jo.
Esittämäni faktat oikeudenkäynnistä on siihen asiaan riittävät.
Aloin siis miettimään nykyaikaisen tehokkuusajattelun kautta tilannetta:
- kumpi vaihtoehto olisi ollut järkevämpi: käydä prosessia oikeuden avulla vai oman käden oikeuden avulla.
Esimerkiksi jos asiaa olisi miettinyt ihan normaalin projektin tavanomasilla tehokkuuskriteereillä arvioiden hyödyt ja riskit, vaaka kallistuisi oman käden oikeuden puolelle.
A. taloudellinen ja muut riskit
B. aika
C. teho
Siis jos asiaa olisi suunniteltu esim. yrityksen projektisuunnittelun menetelmin, omankäden oikeus olisi kirkkaasti voittanut kilpailukyvyssä projektin vetämisen tutkinnan kautta oikeuteen - prosessin jopa yksinkertaisella tasolla.
Ja tilanne senkun pahenee oikeusprosessin kannalta jos mukaan otetaan mm. henkilöstön sitoutuminen, muuttuvat ulkoiset tekijät jne. jne.
Eli oikeus on nykyaikana jäämässä kilpailukyvyssä tappiolle oman käden oikeudelle kun arvioidaan kokonaistehokkuutta ja lopputulosta ( sen todennäköisyyksiä ).
Minusta tilanne ei ole kovin mairitteleva ja ylentävä oikeusjärjestelmälle. - fgerfwe
epätietoisuutta2 kirjoitti:

Minusta tilanne ei ole kovin mairitteleva ja ylentävä oikeusjärjestelmälle."Esittämäni faktat oikeudenkäynnistä on siihen asiaan riittävät. "
Ööh, mitkä faktat?
Et esittänyt ensimmäistäkään faktaa. Kuten ensimmäinen vastaaja sanoi, yleismössöä.
Lisäksi päätelmäsi muistuttavat suljetun osaston potilaan kehitelmiä. - filosofiaa
epätietoisuutta2 kirjoitti:
Tarkoitukseni ei ole esitellä käymääni oikeudenkäyntiä vaan pohtia asiaa ihan kokonaisharkinnan näkökulmasta ja spekuloida sen pohjalta. Minähän siis käyn kyseistä prosessia oikeudessa jo.
Esittämäni faktat oikeudenkäynnistä on siihen asiaan riittävät.
Aloin siis miettimään nykyaikaisen tehokkuusajattelun kautta tilannetta:
- kumpi vaihtoehto olisi ollut järkevämpi: käydä prosessia oikeuden avulla vai oman käden oikeuden avulla.
Esimerkiksi jos asiaa olisi miettinyt ihan normaalin projektin tavanomasilla tehokkuuskriteereillä arvioiden hyödyt ja riskit, vaaka kallistuisi oman käden oikeuden puolelle.
A. taloudellinen ja muut riskit
B. aika
C. teho
Siis jos asiaa olisi suunniteltu esim. yrityksen projektisuunnittelun menetelmin, omankäden oikeus olisi kirkkaasti voittanut kilpailukyvyssä projektin vetämisen tutkinnan kautta oikeuteen - prosessin jopa yksinkertaisella tasolla.
Ja tilanne senkun pahenee oikeusprosessin kannalta jos mukaan otetaan mm. henkilöstön sitoutuminen, muuttuvat ulkoiset tekijät jne. jne.
Eli oikeus on nykyaikana jäämässä kilpailukyvyssä tappiolle oman käden oikeudelle kun arvioidaan kokonaistehokkuutta ja lopputulosta ( sen todennäköisyyksiä ).
Minusta tilanne ei ole kovin mairitteleva ja ylentävä oikeusjärjestelmälle.Ymmärsin tämän fiktiivisen ja filosofisen pointin mitä haet:
eli olet joutunut nk. uhriksi pohdit sitä kumpi olis ollut nykyaikaisen tehokkuusajattelun kannalta rationaalisesti perustellumpi ratkaisu: ryhtyä omankäden oikeuteen vaiko käydä asiaa järjestelmän kautta, kuten olet nyt tehnyt.
Näkökulmana esität että omankäden oikeudella olisit hoitanut asian nopeasti ja tehokkaasti saaden varmemmin sen lopputuloksen jonka haluat ja olisit kyennyt määrittelemään myös siihen liittyvät ja toteutuvat riskit sekä kulut tarkemmin etukäteen vs. asian hidas eteneminen järjestelmässä jonka osaset eivät toimi ideaalin tehokkaasti ja joka on tuonut sinulle suuret kustannukset lopputuloksen ollessa erittäin epävarma.
Nähdäkseni asian filosofiselle pohdinnalle alkuperäisessä tekstissäsi on riittävä pohja.
Kun asian esittää noin, vastaus on aika ilmeinen. Sen viestin ehkä halusitkin välittää. Nykyaikaisen tehokkuusajattelun mukaan esittämäsi mallin kohdalla oman käden oikeus olisi eittämättä voittanut.
Mutta tehokkuusajattelu ei huomioi asian moraalisia puolia. Mitä se tarkoittaa omankäden oikeuteen tartuvien kohdalla sellaisenaan ja laajemmin yhteiskunnassa jos omankäden oikeuden käyttäminen yleistyisi.
Omankäden oikeuteen tarttuneet joutuvat elämään kuitenkin siinä yhteisössä jossa ovat mukana. Esitetyn mallin riskien konkretisoituessa ympäröivän yhteisön paine saattaa olla suuri. Rikollinen on aina rikollinen. Toki, joissain tapauksissa tilanne saattaa olla jopa päinvastainen, määrättyä arvostusta ja katu-uskottavutta saattaa tulla jos ympäriöivö yhteisö on sellaisten sääntöjen puitteissa toimiva.
Yhteiskunnallisesti omankäden oikeuden lisääntynyt käyttö olisi jonkin asteinen katastrofi ja johtaisi uskottavuuden sekä rakenteiden rapautumiseen ja jos omankäden oikeutta harrastetaan paljon, jopa romahtamiseen.
Esittämäsi asia on periaatteelisella tasolla vakava, koska peruste miksi omankäden oikeuteen tartuttaisiin, perustuu nykyaikaan ja sen ilmiöihin. Tehokkuusajattelu on siirtynyt yhteiskunnassa hyvinkin perustason soluihin ja ei enää ole suurien instituutioiden yksityistä omaisuutta. Puhdas tehokkuusajattelu yksilötasolla unohtaen asian moraaliset puolet saattaa johtaa omankäden oikeuden käytön lisääntymiseen, josta osin, jos tarkastelija haluaa niin nähdä, on jo tilastollisia ja käytännön esimerkkejejä.
Perimmäiset syyt ja lähtökohdat omankäden oikeuden lisääntyneeseen käyttöön ei ole noin suoraviivaisen yksinkertainen kuin pelkkä tehokkuusajattelu. Syyt on syvemmällä ja laajemmat. Kyseessä on koko esi- ja oikeusjärjestelmän uskottavuus yhdistettynä yleiseen yhteiskunnan uskottavuuteen.
Yksinkertaistettuna uskottavuuden rapauttajana toimii tehokkaasti järjestelmän omat mahdolliset ongelmat sekä yleiset ongelmat joilla en tarkoita esim. vaikka talouslamaa vaan että järjestelmän sisällä järjestelmä ei toimi ( järjestelmän sisällä esille tulevat väärinkäytökset sekä niiden käsittely ) ja järjestelmän ulkopuolella siihen vaikuttavien tai yleisesti "samaan" kategoriaan liittyvien esille tulevien väärinkäytökset ja niiden käsittely, yksilöiden kokemus eriarvoisuudesta järjestelmän suhteen sekä yksilöiden omakohtaiset kokemukset järjestelmästä. Sekä tietenkin laaja joukko muita vakuttavia tekijöitä.
Uskoisin että ymmärsin dilemmasi pointin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2936567Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652039- 1801780
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151257- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681163Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71136RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521025Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962