Olen oppimisen vaikeaksi kokevan lapsen äiti ja itsekin opettaja, tosin nuorten.
Etsin paikkaa missä purkaa tuntoja anonyymisti ja samalla saada hiukan uusia ajatuksia.
Tällä hetkellä uskoni on mennyt koko koulutusjärjestelmään, jonka osa siis olen. Huomaan, että olen vuosia testannut kokein ja nurmeroarvosanoin vain oppilaiden muistia ja näiden valmiita oppimistaitoja. Oppilaat oppivat enemmän minusta huolimatta kuin minun takiani. Ne joilla on oppimisvaikeuksia tullessaan tunnilleni eivät saa minusta mitään tukea.
Teemme kotona melkoisen työmäärän yrittäessämme ohjata omaa lastamme. Ongelmia oli aluksi vain lukemaan oppimisessa ja motoriikassa. Sittemmin on tullut selväksi, että nimenomaan muistin kanssa on ongelmia, myös kasvomuistin. Rauhattomuutta ei ole, mutta opiskelu on lapselle vastenmielistä, koska asiat eivät vain loksahda paikoilleen. Numerot ovat ok, mutta reaaliaineet voivoi. Käsitteiden omaksuminen on hidasta, sanojen erot ja yhtäläisyydet eivät erotu, oleellinen ja epäoleellinen eivät hahmotu.
Koulussa on annettu erityisopetusta, joka varmaan on ollut hyväksi. Koko koulu kuitenkin lepää muistiin painamisen ja kokeessa muistista palauttamisen varassa. Kun molemmissa on ongelmia, opiskelu ei tuota palkitsevaa tulosta. Viikon ahkera lukeminen voi tuottaa kuutosen. Lapsi ei enää ole kovin positiivinen. Hänestä kokeet menevät hyvin, mutta palautettaessa huomataan, että monivalintatehtävissä hän sekaantuu samantyyppisiin vaihtoehtoihin, oikein/väärin-tehtävissä hän ymmärtää vaihtoehdot väärin, esseenalkuja kirjoittaessa hän valitsee ennemmin tarinallisen kuin tieteellisen otteen jne.
Koen, ettei kukaan oikeastaan tiedä, miten tällaista lasta pitäisi tukea. En ole omissa opettajakollegoissani tavannut ketään, jota näiden lasten ongelmat koskettaisivat. Eivät he edes tiedä, että kutosen oppilaat lukevat kokeeseen. En itse pidä lastani tyhmänä, erilainen hän kuitenkin on kuin muut. Kaikki tuntuvat odottavan, että vanhetessa tapahtuu jotain: lapsi kypsyy, keksii ehkä itse miten aivojaan käyttää, hakeutuu alalle, jossa oppiminen tapahtuu muuten kuin lukemalla...
Kohta on aika siirtyä yläasteelle ja ongelmat tulevat siellä nousemaan ties monenteen potenssiin. Poikien keskinäinen hierarkia etsii niitä luusereita, jotka eivät pärjää urheilussa eivätkä huulenheitossa. Opettajilla on entistä vähemmän aikaa ja erityisopetuksessa istutaan yhdessä pahaa oloaan väkivaltaisuutena viestittävien kanssa. Tiedän, miten heikoilla oppimisvaikeuksinen on yläasteella vaikka erityisopettajat sydämellä töitään tekevätkin. Resursseja on vähän ja lapsi, joka pysyy hiljaa tunnilla saa vähiten huomiota.
Olen väsynyt ja onneton. Missä kaltaiseni äidit keskustelevat?
Lainaa
Etsin paikkaa missä purkaa tuntoja anonyymisti ja samalla saada hiukan uusia ajatuksia.
Tällä hetkellä uskoni on mennyt koko koulutusjärjestelmään, jonka osa siis olen. Huomaan, että olen vuosia testannut kokein ja nurmeroarvosanoin vain oppilaiden muistia ja näiden valmiita oppimistaitoja. Oppilaat oppivat enemmän minusta huolimatta kuin minun takiani. Ne joilla on oppimisvaikeuksia tullessaan tunnilleni eivät saa minusta mitään tukea.
Teemme kotona melkoisen työmäärän yrittäessämme ohjata omaa lastamme. Ongelmia oli aluksi vain lukemaan oppimisessa ja motoriikassa. Sittemmin on tullut selväksi, että nimenomaan muistin kanssa on ongelmia, myös kasvomuistin. Rauhattomuutta ei ole, mutta opiskelu on lapselle vastenmielistä, koska asiat eivät vain loksahda paikoilleen. Numerot ovat ok, mutta reaaliaineet voivoi. Käsitteiden omaksuminen on hidasta, sanojen erot ja yhtäläisyydet eivät erotu, oleellinen ja epäoleellinen eivät hahmotu.
Koulussa on annettu erityisopetusta, joka varmaan on ollut hyväksi. Koko koulu kuitenkin lepää muistiin painamisen ja kokeessa muistista palauttamisen varassa. Kun molemmissa on ongelmia, opiskelu ei tuota palkitsevaa tulosta. Viikon ahkera lukeminen voi tuottaa kuutosen. Lapsi ei enää ole kovin positiivinen. Hänestä kokeet menevät hyvin, mutta palautettaessa huomataan, että monivalintatehtävissä hän sekaantuu samantyyppisiin vaihtoehtoihin, oikein/väärin-tehtävissä hän ymmärtää vaihtoehdot väärin, esseenalkuja kirjoittaessa hän valitsee ennemmin tarinallisen kuin tieteellisen otteen jne.
Koen, ettei kukaan oikeastaan tiedä, miten tällaista lasta pitäisi tukea. En ole omissa opettajakollegoissani tavannut ketään, jota näiden lasten ongelmat koskettaisivat. Eivät he edes tiedä, että kutosen oppilaat lukevat kokeeseen. En itse pidä lastani tyhmänä, erilainen hän kuitenkin on kuin muut. Kaikki tuntuvat odottavan, että vanhetessa tapahtuu jotain: lapsi kypsyy, keksii ehkä itse miten aivojaan käyttää, hakeutuu alalle, jossa oppiminen tapahtuu muuten kuin lukemalla...
Kohta on aika siirtyä yläasteelle ja ongelmat tulevat siellä nousemaan ties monenteen potenssiin. Poikien keskinäinen hierarkia etsii niitä luusereita, jotka eivät pärjää urheilussa eivätkä huulenheitossa. Opettajilla on entistä vähemmän aikaa ja erityisopetuksessa istutaan yhdessä pahaa oloaan väkivaltaisuutena viestittävien kanssa. Tiedän, miten heikoilla oppimisvaikeuksinen on yläasteella vaikka erityisopettajat sydämellä töitään tekevätkin. Resursseja on vähän ja lapsi, joka pysyy hiljaa tunnilla saa vähiten huomiota.
Olen väsynyt ja onneton. Missä kaltaiseni äidit keskustelevat?
Lainaa
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.