Meidän uusperheviritelmä on sellainen, ettemme asu yhdessä, miehellä kaksi poikaa edellisestä liitosta, joita tapaa joka toinen viikonloppu. Minulla miehen kanssa vauva seitsemän kuukautta ja toinen tulossa. Alusta pitäen mies tehnyt selväksi ettei halua muuttaa yhteen, tekee uraa ja tarvitsee paljon omaa aikaa. Asumem aivan lähekkäin ja on helppoa mennä käymään toistemme luona.
Mulle on ollut tärkeintä lapsi, jota pidän lahjana ja tavallaan nautin itsekin omasta tilasta. Arki on saatu ihan toimivaksi, usein on ihanaa ja keskusteluyhteys hyvä. Nyt uuden raskauteni myötä on tämä kuvio alkanut ahdistaa. Tuntuu hirmu pahalta, ettei mies jaksa olla meidän kanssamme iltoja ja öitä kuin satunnaisesti, ja välillä viikonloppuja. arki on sitä että hän on kuin vieraileva tähti, joka poikkeaa meitä tapaamaan ja lähtee sitten omaan kotiinsa. Kornia, kamalaa, kalseaa.
Nyt tuntuu etten jaksa elää näin viilessä liitossa kahden pienen lapsen äitinä, vaikka paljon hyvääkin tietysti on. Tai onko kyse vaan uuden vauvan aihettamasta kriisistä mistä johtuen mies käyttäytyy tylysi? Muuttuuko mikään, toistahan ei voi muuttaa. Pitäisikö vaatia koko pakettia ja täyttä sitoutumista tai ei sitten mitään? En tiedä miten tulen näin etäisessä parisuhteessa jaksamaan, nyt ainakin tuntuu rankalta.
Mulle on ollut tärkeintä lapsi, jota pidän lahjana ja tavallaan nautin itsekin omasta tilasta. Arki on saatu ihan toimivaksi, usein on ihanaa ja keskusteluyhteys hyvä. Nyt uuden raskauteni myötä on tämä kuvio alkanut ahdistaa. Tuntuu hirmu pahalta, ettei mies jaksa olla meidän kanssamme iltoja ja öitä kuin satunnaisesti, ja välillä viikonloppuja. arki on sitä että hän on kuin vieraileva tähti, joka poikkeaa meitä tapaamaan ja lähtee sitten omaan kotiinsa. Kornia, kamalaa, kalseaa.
Nyt tuntuu etten jaksa elää näin viilessä liitossa kahden pienen lapsen äitinä, vaikka paljon hyvääkin tietysti on. Tai onko kyse vaan uuden vauvan aihettamasta kriisistä mistä johtuen mies käyttäytyy tylysi? Muuttuuko mikään, toistahan ei voi muuttaa. Pitäisikö vaatia koko pakettia ja täyttä sitoutumista tai ei sitten mitään? En tiedä miten tulen näin etäisessä parisuhteessa jaksamaan, nyt ainakin tuntuu rankalta.
Vastaukset 15
Vanhimmat
En ole ihan kohtalotoverisi koska minulla ei ole uuden suhteeni kanssa lapsia eikä tule. Minä itse olen kokenut ihanteelliseksi sen, että molemmilla on oma asunto ja ihan täyttä arkea emme jaa keskenämme. Me kumpikin kaipaamme aika paljon omaa aikaa sekä tilaa ja näin asuen sen saaminen onnistuu. En tiedä haluaisinko elää näin jos meillä olisi yhteiset, pienet lapset. Mutta tässä tilanteessa tämä on paras ratkaisu.
Sinun tulee nyt miettiä tilannetta ihan omallta kannaltasi. Kahden pienen lapsen kanssa eläminen on raskasta ja arjen jakamiseen kaipaa kumppania. Asiasta kannattaa jutella miehen kanssa ihan vakavasti ja kerro reilusti omat ajatuksesi ja toiveesi. Ehkä se herättelee miestäkin ajattelemaan asioita vähän toiselta kantilta.
Kiitos rohkaisusta. Koitan ottaa asioita puheeksi, kun siihen sopiva ajankohta tulee. Nyt vaan aika tulehtuneet välit ja mies tuntuu ottavan entistä enemmän etäisyyttä ja välttelee koko aihetta. Omat toiveeni koskevat hänen suurempaa osallistumistaan arkeen.Yhteisten iltojen lasten kanssa tulisi olla säännöllistä ja hoitoon osallistuminen aktiivisempaa, siis lasten parasta ajatellen. Ei tämä muuten yhteishuoltajuutta ole, mitä tiedän hänen kuitenkin taas haluavan. En suostu, ainakaan helpolla tällä kertaa.
oletpas aika kamalassa tilanteessa.
Itse en koskaan hyväksyisi omalle kohdalleni tuollaista, että minä yksin hoitaisin lapset ja mies haihattelisi ja pitäisi vapaata perheestä.
Voimia sinulle.
Miksi ihmeessä olet mennyt tekemään miehen kanssa lapsia, kun mies on alun pitäen kertomasi mukaan sanonut, että ei halua muuttaa yhteen? Etkö ole tämän päätöksen tehdessäsi ikäänkuin antanut miehelle sellaista viestiä, että ok sitten, sinä olet sellainen nainen joka kestää yksinhuoltajuuden arjen...
Lapsilla on hyvä kiristää. Ja kun miehellä on jo perhe, niin uusilla lapsilla voi tehdä kiusaa ex vaimolle, lapsille, ja saada ruokkoja joilla elättää itsensä.
Säälin miestä, joka rakastaa ekoja lapsiaan, ja heidän takia tekee kaikkensa, mutta sitten tulee uusia naisia sotkemaan kaikki kuviot. Näin se menee.
Tein hänelle alusta pitäen selväksi, että haluan lapsia. Olin jo lopettamassa suhdetta tämän takia, olen erittäin lapsirakas, mutta hän itse halusi jatkaa, piti minusta kiinni, enkä minäkään pystynyt lähtemään. Sitten olinkin jo raskaana. Totta, että vakuutin hänelle hoitavani lapsen niin että hän saa tehdä uraa rauhassa. Käytännössä ei vaan tunnu reilulta, että toinen saa perhe-elämästä pelkät auvoisat hetket ja hoitovastuu on mulla. Kun kerran yhteishuoltajuus meillä niin pitäisihän sen näkyäkin. En siis ole yksinhuoltaja.
Tosi kyynistä tekstiä, en ole kiristystä ajatellut tippaakaan, vaan halunnut omia lapsia, tulla äidiksi.
Mieheni kyllä rakastaa kaikkia lapsiaan tasapuolisesti. Mielestäni myös jokainen lapsi on isänsä rakkauden ansainnut ja sitä tarvitsee ihan samalla mitalla. Vai onko sinulla toisenlaisia kokemuksia? Miten naiset ovat elämäsi sekoittaneet?
Niin, itse hankkiuduit raskaaksi sen jälkeen, kun olit LUVANNUT miehelle, että kyllä SINÄ hoidat ja jaksat. Sitten iskee elämän realiteetit kuvaan, ja huomaat, ettei se niin kevyesti mennytkään kuin lupaaminen... Ja olisi kiva sittenkin jakaa se hoitovastuukin lapsista jonkun kanssa.
Niinpä sitten pyörrät lupauksesi ja alat miestä lapsilla kiristää. Oli se mieskin aika uuno, pitäisi aikuisen ihmisen ymmärtää paremmin. Taisi vaimonsa hoitaa lapset silloinkin ja sai mies tehdä "uraa".
Taitaa kohta olla "vaimoke" kolmonen kuvioissa, kun tarpeeksesi uranluojasta saat.
..miesnäkökulma sulla, kiinnostavaa kyllä. Siis raskaaksi ei hankkiuduta, vastuu ehkäisystä Suomessa 2000-luvulla on sekä miehellä että naisella. Keskeytys ei ole ehkäisykeino. Aikuisen ihmisen luulisi tosiaan tajuavan sen, paitsi jos halukkuutta itselläkin on lapsen hankintaan. Uskon näin olleen, nyt mies vilpittömän iloinen kyllä vauvastamme, sen huomaa kaikesta.Tuo uran tekeminen saattaa kohta päättyä muutenkin. Sittenhän äijällä enemmän aikaa osallistua lastenhoitoon. Tai sitten tosiaan saan tarpeekseni uraohjuksesta. Tosin hän ei sanojensa mukaan aio enää kolmannen naisen kanssa tehdä lapsia.
Mutta eihän missään väitettykään että elämä olisi reilua.
Jälkiviisaus on tietysti pelkästään ärsyttävää, mutta tarinasi perusteella on pakko kyllä sanoa jälkiviisaana että vaaran merkit ovat olleet ilmassa selvästi jo aikaa sitten. Oliko teillä puhetta (silloin kun mies kerran sanoi ettei halua yhteenmuuttoa), että miten se lapsi sitten viettää aikaa isänsä kanssa, jos viettää. Vai loppuiko ajatus sinullakin siihen kohtaan että raskaus, vauva, ristiäiset?
Ei tämä mies tykkää perhearjesta, sehän on ihan selvä juttu. Et sille mitään voi reiluja huutelemalla, niin se vain on. Mieti itse missä määrin olet tyytyväinen tähän kuvioon, vai olisiko parasta heivata miehen siivu ja häntä, keskittyä nyt sitten lapsiin, ja etsiä ehkä uudet tukijoukot jostakin. Onnea raskauteesi kuitenkin, nauti lapsistasi täysillä (syyttömiä he ainakin tilanteeseen ovat),
minunkaan mielestäni. Oli puhetta kaikenlaista ja kokemusta samantapaisesta järjestelystä lähipiirissä. Käytäntö menee niin, että lapsi näkee isäänsä kun hän on meillä, me hänen luonaan, ulkoillaan, sukulaisilla jne. Mies sanoo pettyneensä perhe-elämään, ei usko siihen koska takana useita todella myrskyisiä suhteita ja väkivaltainen liitto exänsä kanssa.Ainakin näin meillä vältytään perheväkivallalta, jos jotain positiivista haluaa tästä löytää.
Olen tyytyväinen, jos osallistuminen arkeen kasvaa edes vähän uuden lapsen myötä ja saan läheisyyttä yms. Mies tietää taipumukseni läheisriippuvaisuuteen ja panttaa hellyyttä välillä, mikä on raivostuttavaa.Eli kyllä miehetkin pihtaavat!
Alkujärkytyksen jälkeen taidan olla jokseenkin onnellinen kuitenkin, lapsia kun olen aina halunnut, kaksi juuri passeli määrä. Mies on muuten myös ihana kumppani minulle, ja rakas kuin mikä.
Aion käydä keskusteluja ja puhua avoimesti toiveistani tulevaisuuden suhteen. Alkuun koitan pysyä tiukkana, voi sitten myöhemmin ehkä vähän löysätä, toisinpäin ei onnistu.
Sitä saa, mitä pyytää.
Mieti, äijän edellistä liittoa ja syitä eroon?
saat miehen pidettyä itselläsi? Kyllä lapsia voi tehdä, mutta ei niillä pidä miestä kiristää.
Kyllä hyvä isä rakastaa aina ensimmäisiä lapsiaan eniten, eikä ex vaimokaan ole sydämestä pois pyygitty. Sitä saa mitä tilaa...ole ensi kerran viksumpi, kun löydät lapsen omaavan miehen.
..miten kyynistä juttua. Tiedän kyllä syyt edellisen liiton hajomiseen, tässä ihan eri tilanne kyseessä.
Kyllähän hyvä isä/vanhemmat rakastaa kaikkia lapsiaan tasapuolisesti! Lapsi on aina viaton ja ainakin meidän tapauksessamme iloittu ja rakastettu vauva. Meidän lapsemme muuten tapaavat isäänsä huomattavasti useammin, lähes päivittäin, kuin nämä ensimmäiset jotka kylässä isällään vain joka toinen viikonloppu, että voi sitä valtavaa rakkauden määrää.
Meill ainakin ex mies välittää kaikista lapsistaan, ainakin jollain tasolla,omalla tavallaan..en usko että hän mitenkään erityisesti
erottais näitä lapsia uusperheensä lapsesta.
Ei ainakaan lapset oo sellaista ilmiötä kokeneet.
Ja todellakin toivon että ex-mies unohtais minut, samoin kun minä olen unohtanut hänet...liittomme oli aikoinaan hyvä, mutta totaalisen loppuun kulutettu.
Olkaamme onnellisia erillämme;)