Ahdistaa

En tiedä miksi en osaa olla enää iloinen... Tuntuu että jokin on myrkyttänyt mieleni, ja tätä on jo jatkunut pari kuukautta, eikä vieläkään tunnu helpottavan. Vielä keväällä ja alkukesästä tunsin olevani virkeä ja energinen ja viihdyin ystävieni seurassa ja meillä oli monesti todella hauskaa. Jossain vaiheessa se sitten muuttui ja aloin tuntea tiettyä tyhjyyttä sisälläni, aivan kuin jotain olisi puuttunut. Aloin myös tuntea epävarmuutta ystävieni seurassa, en enää osannut jutella heidän kanssaan luonnollisesti. En ole varma vaikuttiko eräs hölmöilyni asiaan, mutta aloin tuntea että tietyt kaverini tunsivat jonkinlaista kateutta ja halveksuntaa minua kohtaan, ja huomasin että minun piti puolustella itseäni yhä useammin. Aluksi yritin ottaa sen huumorilla, mutta sitten asia alkoi vaivaamaan minua kun tuntui että minuun suhtauduttiin yhä kielteisemmin ja minua alettiin arvostella yhä enemmän. Tämä haittasi ja masensi minua kun tuntui että en enää kelpaa. Niinpä aloin rakentaa kuorta ympärilleni, enkä enää pysty avautumaan kavereilleni mistäään, kun tuntuu että heitä ei enää kiinnosta edes kuunnella. Muutenkin olen alkanut käyttäytymään melko kylmästi ja katkerasti, mikä saa heidät entisestään etääntymään minusta. Minulla ei ole enää energiaa hoitaa mitään kaverisuhteitani, koska en enää nauti heidän seurastaan ja haluaisin olla vain yksin.
Kaikenkaikkiaan minulla on todella paskamainen olo koko ajan kun tuntuu että ei enää jaksaisi edes puhua kenellekään, mutta silti yksinäisenäkin tuntuu että seinät kaatuvat päälle ja sitä kaipaa turvallista läheisyyttä. Tiedän että käytökseni ruokkii entistä enemmän ihmisten negatiivista kuvaa minusta, mutta en vain saa tehtyä asialle mitään.
Ihmiset luulevat että olen kauhean ylpeä ja ilkeä ihminen, vaikka todellisuudessa olen helvetin ujo, en vain halua myöntää sitä itselleni ja muille. En ole koskaan voinut sietää ujouttani, ja luulin jo hetken että olin päässyt siitä yli, mutta ei. Itseasiassa pelkään että se vain pahenee ja turmelee elämäni. Tuntuu että joudun elämään ilkeäksi ja kylmäksi leimattuna koko ikäni.
En jaksa ajatella tulevaisuutta, tuntuu että kaikki ongelmat vain pahenevat. joskus vielä ajattelin että aikuisena kaikki itsetunto-ongelmat vain katoaisivat ja minusta tulisi tasapainoinen ja itsevarma ihminen. mutta nyt ymmärrän että eihän se niin mene, en voi niin vain muuttua.
taidan tietoisesti olla tuhoamassa itseni ja tulevaisuuteni, kun en enää jaksa opiskella, en nuku kunnon yöunia, en syö kunnolla, haluaisin vain saada pääni sekaisin jollain. ja tunnen kuitenkin suurta itseinhoa siitä että pilaan samalla muidenkin elämän.
kunpa vain saisin sisäisen rauhan itselleni. haluaisin saada mieleni taas tasapainoon.
2275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Syöminen ja nukkuminen vaikuttaa oloon paljon.
Järkkää ne kuntoon niin olo paranee jo paljon.

Jos sä oot muodostanu itselles kuoren niin jätä se kuori.
Oo muille sellanen kun oot.

Eiks me voida sanoo niin että sulle tuli huono fiilis, sen jälkeen sä muodistit tän kuoren itelles kun et ollu varma miten toimii ja se jäi päälle liian pitkäks aikaa.
Eli ei tässä mitään peruuttamatonta oo tapahtunu.

Äänestä
  • Kamppailen itse täysin samojen ongelmen kanssa! Olen 17 ja asun yksin. Mulla on hyvät suhteet perheeseeni mutta kavereita minulla on mutta tunnen silti hirveää yksinäisyyttä heidän seurassaan. Kaverini ovat uudelta paikkakunnalta, aluksi minun oli hyvin vaikea ystävystya heidän kanssaan, aina heidän seurassaan tuntuu että joudun vetämään jotain roolia.. enää en edes tiedä millainen ihminen oikeasti olen. Olen vaan niin helvetin yksinäinen sisältä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mymind kirjoitti:

En tiedä miksi en osaa olla enää iloinen... Tuntuu että jokin on myrkyttänyt mieleni, ja tätä on jo jatkunut pari kuukautta, eikä vieläkään tunnu helpottavan. Vielä keväällä ja alkukesästä tunsin olevani virkeä ja energinen ja viihdyin ystävieni seurassa ja meillä oli monesti todella hauskaa. Jossain vaiheessa se sitten muuttui ja aloin tuntea tiettyä tyhjyyttä sisälläni, aivan kuin jotain olisi puuttunut. Aloin myös tuntea epävarmuutta ystävieni seurassa, en enää osannut jutella heidän kanssaan luonnollisesti. En ole varma vaikuttiko eräs hölmöilyni asiaan, mutta aloin tuntea että tietyt kaverini tunsivat jonkinlaista kateutta ja halveksuntaa minua kohtaan, ja huomasin että minun piti puolustella itseäni yhä useammin. Aluksi yritin ottaa sen huumorilla, mutta sitten asia alkoi vaivaamaan minua kun tuntui että minuun suhtauduttiin yhä kielteisemmin ja minua alettiin arvostella yhä enemmän. Tämä haittasi ja masensi minua kun tuntui että en enää kelpaa. Niinpä aloin rakentaa kuorta ympärilleni, enkä enää pysty avautumaan kavereilleni mistäään, kun tuntuu että heitä ei enää kiinnosta edes kuunnella. Muutenkin olen alkanut käyttäytymään melko kylmästi ja katkerasti, mikä saa heidät entisestään etääntymään minusta. Minulla ei ole enää energiaa hoitaa mitään kaverisuhteitani, koska en enää nauti heidän seurastaan ja haluaisin olla vain yksin.
Kaikenkaikkiaan minulla on todella paskamainen olo koko ajan kun tuntuu että ei enää jaksaisi edes puhua kenellekään, mutta silti yksinäisenäkin tuntuu että seinät kaatuvat päälle ja sitä kaipaa turvallista läheisyyttä. Tiedän että käytökseni ruokkii entistä enemmän ihmisten negatiivista kuvaa minusta, mutta en vain saa tehtyä asialle mitään.
Ihmiset luulevat että olen kauhean ylpeä ja ilkeä ihminen, vaikka todellisuudessa olen helvetin ujo, en vain halua myöntää sitä itselleni ja muille. En ole koskaan voinut sietää ujouttani, ja luulin jo hetken että olin päässyt siitä yli, mutta ei. Itseasiassa pelkään että se vain pahenee ja turmelee elämäni. Tuntuu että joudun elämään ilkeäksi ja kylmäksi leimattuna koko ikäni.
En jaksa ajatella tulevaisuutta, tuntuu että kaikki ongelmat vain pahenevat. joskus vielä ajattelin että aikuisena kaikki itsetunto-ongelmat vain katoaisivat ja minusta tulisi tasapainoinen ja itsevarma ihminen. mutta nyt ymmärrän että eihän se niin mene, en voi niin vain muuttua.
taidan tietoisesti olla tuhoamassa itseni ja tulevaisuuteni, kun en enää jaksa opiskella, en nuku kunnon yöunia, en syö kunnolla, haluaisin vain saada pääni sekaisin jollain. ja tunnen kuitenkin suurta itseinhoa siitä että pilaan samalla muidenkin elämän.
kunpa vain saisin sisäisen rauhan itselleni. haluaisin saada mieleni taas tasapainoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu