Aina väärässä?

Olen itse seurannut tätä palstaa säännöllisen epäsäännöllisesti vuodesta 2002, jolloin ostin ensimmäisen oman asuntoni. Maksoin tamperelaisesta keskustayksiöstä tuolloin 62000e. Vuonna 2004 tapasin nykyisen vaimoni, jolla myös oli oma pikkukaksio vähän sivummalla. Myimme vuonna 2005 molemmat luukut ja velkojen maksun jälkeen riihikuivaa jäi vajaa 90000e. Ostimme rivarikolmion, josta maksoimme 146000e. Viime vuonna saimme maksettua sen velattomaksi ja myimme samantien hintaan 172000e. Ostimme tontin, jolle nyt rakennamme omaa kivitaloa. Ikää molemmilla on 27 vuotta ja ihan tällaisia tavan keskituloisia talliaisia ollaan.

Muistan, kuinka tuolloin 2002 palstalla varoiteltiin juuri tuloillaan olevasta asuntojen hintojen romahduksesta. Sama oli juttujen sävy myös vuonna 2005 ja sama se tuntuu olevan edelleenkin. Mikäli joku pitkään tuhnutellut nyt sattuu tätä lukemaan, niin haluaisin kysyä, miltä tuntuu olla jatkuvasti väärässä? Miltä tuntuu lykätä ikäänkuin elämänsä aloittamista jatkuvasti eteenpäin, jotain "ale -70%" odotellen? Miltä tuntuu kerätä vuokrakuitteja keittiön kaappiin samalla kun toisin valinneet pääsevät nauttimaan valintojensa hedelmistä? Miltä tuntuu katsella, kun ikätoverit alkavat hiljalleen päästä tavoitteisiinsa myös asumisratkaisujensa suhteen? Ja ennenkaikkea, mistä kumpuaa se posketon, kaiken rationaalisen ajattelun torppaava _usko_ siihen, että Suomesta on _ihan kohta_ tulossa halppojen asuntojen paratiisi? Vuodesta toiseen samat tarinat, oman uskon vahvistustako?
2109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Haluaisin kysyä sinulta että miltä tuntuu asua Suomen Saksassa?

Äänestä

Tällaiset provot eivät oikein toimi, koska Tampereelle/lähikuntiin saa omakotitalon pystyyn aika inhimilliseen hintaan. Olisit mieluumin jäänyt oloneuvokseksi. Siitä oltaisiin saatu roppakaupalla räksytystä sekä vuokralaisten että omistusasukkaiden toimesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yksi tarina kirjoitti:

Olen itse seurannut tätä palstaa säännöllisen epäsäännöllisesti vuodesta 2002, jolloin ostin ensimmäisen oman asuntoni. Maksoin tamperelaisesta keskustayksiöstä tuolloin 62000e. Vuonna 2004 tapasin nykyisen vaimoni, jolla myös oli oma pikkukaksio vähän sivummalla. Myimme vuonna 2005 molemmat luukut ja velkojen maksun jälkeen riihikuivaa jäi vajaa 90000e. Ostimme rivarikolmion, josta maksoimme 146000e. Viime vuonna saimme maksettua sen velattomaksi ja myimme samantien hintaan 172000e. Ostimme tontin, jolle nyt rakennamme omaa kivitaloa. Ikää molemmilla on 27 vuotta ja ihan tällaisia tavan keskituloisia talliaisia ollaan.

Muistan, kuinka tuolloin 2002 palstalla varoiteltiin juuri tuloillaan olevasta asuntojen hintojen romahduksesta. Sama oli juttujen sävy myös vuonna 2005 ja sama se tuntuu olevan edelleenkin. Mikäli joku pitkään tuhnutellut nyt sattuu tätä lukemaan, niin haluaisin kysyä, miltä tuntuu olla jatkuvasti väärässä? Miltä tuntuu lykätä ikäänkuin elämänsä aloittamista jatkuvasti eteenpäin, jotain "ale -70%" odotellen? Miltä tuntuu kerätä vuokrakuitteja keittiön kaappiin samalla kun toisin valinneet pääsevät nauttimaan valintojensa hedelmistä? Miltä tuntuu katsella, kun ikätoverit alkavat hiljalleen päästä tavoitteisiinsa myös asumisratkaisujensa suhteen? Ja ennenkaikkea, mistä kumpuaa se posketon, kaiken rationaalisen ajattelun torppaava _usko_ siihen, että Suomesta on _ihan kohta_ tulossa halppojen asuntojen paratiisi? Vuodesta toiseen samat tarinat, oman uskon vahvistustako?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu