iMac jumittaa ja pahasti!

korvatulpat päässä

Mulla on iMcag G5, joka on hankittu neljä vuotta sitten. Käyttöjärjestelmänä on tiikeri.

Olen käyttänyt selaimena safaria, jonka päivitin jokin aika sitten siihen uuteen versioon. Siitä lähtien safari on kaatuillut mielivaltaisesti ja toiminut todella hitaasti. Kun avaan selainen, niin siltä menee todella kauan etsiä sivuja ensin. Kun saan sivun auki, niin kaikki toimii kuin hidastetussa filmissä. Klikkaan jotain kohtaa ja odotan puoliminuuttia että jotain tapahtuu. Varsinkin jos sivuilla on käytössä jotain flash-härpäkkeitä yms. niin takkuaminen on todella pahaa.

Safariin kyllästyneenä aloin käyttää firefoxia, joka alussa toimikin ihan ok. Mutta nyt kaikki samat ongelmat tuntuvat tulevan esiin täälläkin. Netissä surffaaminen on todella hidasta ja joka klikkauksen jälkeen saa odottaa taas kauan jotain tapahtuvaksi.

Päivitin iTunesinkin tossa jokin aika sitten ja siitä lähtien sekin on jumittanut. Kestää kauan saada ohjelma päälle ja jos esim. musiikkia kuunnellessa haluan vaihtaa kappaletta, niin klik ja minuuttien odotus, että jotain tapahtuisi.

Koneen tuuletinkin hurisee kuin maailmanloppu olisi tulossa. Olen sen kyllä puhdistanut pölystä, mutta ei mitään apua. Hurina on todella kova ja käy korviin pahasti. Jopa puhelimessa ollessani vastapuoli kuulee hurinan ja ihmettelee missä olen.

Kenelläkään tutullani ei ole applen konetta ja en tiedä mistä löytäisin ratkaisun näihin ongelmiini. Että veteleekö tämä kone nyt sitten oikeasti viimeisiään??? :/

6

1950

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • korvatulpat päässä

      Niin, siis iMac G5...

    • Nevoja

      Korjaa levy tiedot talteen asenna uudestaan käyttöjärjestelmä tämä ehkä on turhan raskas tietää ainakin et kovalev on järjetyksessä.

    • >Kenelläkään tutullani ei ole applen konetta ja en tiedä mistä löytäisin ratkaisun näihin ongelmiini.

      Mac-foorumeiltahan ne vastaukset yleensä löytyy, todennäköisimmin Hopeisesta Omenasta,
      http://www.hopeinenomena.net

      Kovalevy saattaa vedellä viimeisiään, mutta tuskin sentään kone.

    • Mäkkitupalainen

      Alkaako levy täyttyä? Ainakin pari gigaa pitäisi olla vapaata työtilaa.
      Kopioi harvemmin tarvittava tavara jollekin ulkoiselle laitteelle ja siivoa turhat pois.
      Levytyökalulla voi tarkistaa onko levy muuten kunnossa.

      • iRammari

        Kovo täynnä, sökö tai sitten tiedostojärjestelmä jumittaa. Se kun nyt vaan ei ole OS X:ssä kovin kummoinen. Vai ostiko ne Solarikselta sen vai miten se oli?


    • rrr

      Kokeiles enste niin,

      1) että kaivat sen Tiikerin asennuslevyn esiin, laitat koneeseen ja käsket koneen käynnistyä uudelleen.

      2) Kun se alkaa käynnistymään, paina C-näppäin alas ja pidä siellä sen aikaa, että toteat koneen käynnistyvän asennuslevyltä.

      3) Kun kone on käynnistynyt, on näytössä kielenvalintaikkuna, valitse vaikka Suomi.
      Seuraavaksi ohjelmisto haluaisi alkaa asentamaan Tiikeriä, mutta valitsetkin näytön ylävalikosta kohdan lisäohjelmat ja sieltä Levytyökalun.

      4) Kun levytyökalu on käynnistynyt, valitse kovalevysi ja valitse painike, joka antaa korjata levyn.
      Kun ohjelma on touhunsa touhunnut, ja jos se kertoo jotain korjauksia tehneensä, käynnistä korjaus uudelleen. Jos nyt sanoo vaan levyn tuntuvan oelvan kunnossa, lopeta Levytyökaluohjelma, lopeta asennusohjelma, jolloin kysytään haluatko käynnistää uudestaan - kerro että haluat.

      5) Kun kone alkaa käynnistymään, paina shift/vaihto-näppäin alas ja pidä alhaalla niin kauan, että "pyörivät palkit" lopettavat. Nyt kone käynnistyy ns. turvalliseen tilaan.

      6) Kun kone on käynnistynyt, paina CD-levyn poistonappia ja poista CD.

      7) Etsi ohjelmat-kansiosta lisäohjelmat-kansio ja sieltä Levytyökalu, jonka käynnistät.
      Kun se on käynnistynyt, valitse kovalevysi ja valitse nappi, joka antaa korjata levyn oikeudet.

      8) Kun oikeuksien korjaus on valmis sammuta kone normaalisti.

      9) Käy tupakalla tai vaikka vessassa - eli odota hetken aikaa.

      10) Käynnistä kone normaalisti. Raportoi onko muutoksia tilanteessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      418
      3413
    2. On ilmiselvää, että väärä maahanmuutto on Suomea pilannut jo paljon

      Väärä maahanmuutto tarkoittaa siis tulijoita Lähi-Idän ja Afrikan islamilaisista maista, eli muslimeita. He ovat kiistat
      Maailman menoa
      115
      2557
    3. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      106
      2543
    4. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      1
      2369
    5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      33
      2125
    6. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      189
      1576
    7. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      33
      1449
    8. Sukupuolen merkitys elämässäsi?

      Jäin tuossa toista ketjua lukiessani miettimään seuraavaa ... Kuinka paljon koet sukupuolesi vaikuttavan/vaikuttaneen el
      Sinkut
      202
      1220
    9. Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne

      niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,
      Ikävä
      45
      1216
    10. Nainen rakas

      Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
      Ikävä
      94
      1125
    Aihe