olen 16-vuotias poika. ens viikolla täytän 17. ahdistaa.
haluaisin kasvaa itsenäiseksi, kypsäksi nuoreksi. mutta tuntuu ettei se onnistu. ei millään. oon liian heikko. menneisyyteni ja kokemuksieni takia. ja tiettyjen rajoitteideni.
oon avioerolapsi. asunut 4-vuotiaasta äidin ja siskojen kanssa. isä välittää musta, mutta on näyttänyt sitä lähinnä kuukausirahan kautta. lämmin halaus tai iltasuukko olisi riittänyt. äitini taas menetti työpaikkansa ja sairastui vakavasti kun olin kymmenen. samaan aikaan mulla alkoi murrosikä. se puhkesi kunnolla vuotta eteenpäin. katsoin vierestä äitini kamppailua, ja me köyhdyttiin entisestään. piti muuttaa.
olen muuttanut elämäni aikana neljässä eri kaupungissa, kymmeneen eri asuntoon ja seitsemään eri kouluun. oon juureton ja mulla ei ole ystäviä. ainoastaan kavereita, jotka nekin vaihtuvat jatkuvasti ympärilläni.
oon tuntenut olevani yksin 10-vuotiaasta, joutunut ajattelemaan sellaisia asioita kuin "miten rahat riittää vuokraan?" tai "toivottavasti äiti pärjää töissä". koin itteni rasitteeksi äidilleni. oon joutunut henkisesti itsenäistymään niin pienenä jo. oon aina kokenut itseäni ikäistä vanhemmaksi. kukaan ei antanut mun olla vain lapsi. kukaan ei antanut sellaista hoivaa ja huolenpitoa kuin olisin toivonut ja halunnut kovasti. ja nyt kun oon tulossa 17-vuotiaaksi, se ei taida olla enää mahdollista. mun pitää jollain tavalla vain jättää menneisyys, ja yrittää luoda parempaa, itsenäistä tulevaisuutta. voiko se olla edes mahdollista? miksei mulle jaettu elämää varten oikeita kortteja? miten niin pohjalla oleva itsetuntoni tästä enää voisi parantua?
en ole voinut puhua omista asioistani kenellekään. ja osaksi hävettää kertoa niistä täälläkin. koska vanhempani kuitenkin omalla tavallaan rakastavat mua. eihän he olleet alkoholisteja tai laiminlyönyt meidän sisarusten kasvatusta. mutta oon joutunut silti kärsimään niin monta vuotta.
siinä meni se hauras lapsuus.
(tiivistetysti sanottuna mulla on vaikea isäsuhde, oon huolehtinyt äidistäni 10-vuotiaasta, mulla ei ole mitään tukireikää missään, eikä oikeita ystäviä.. tai näin ainakin uskoisin)
haluaisin kasvaa itsenäiseksi, kypsäksi nuoreksi. mutta tuntuu ettei se onnistu. ei millään. oon liian heikko. menneisyyteni ja kokemuksieni takia. ja tiettyjen rajoitteideni.
oon avioerolapsi. asunut 4-vuotiaasta äidin ja siskojen kanssa. isä välittää musta, mutta on näyttänyt sitä lähinnä kuukausirahan kautta. lämmin halaus tai iltasuukko olisi riittänyt. äitini taas menetti työpaikkansa ja sairastui vakavasti kun olin kymmenen. samaan aikaan mulla alkoi murrosikä. se puhkesi kunnolla vuotta eteenpäin. katsoin vierestä äitini kamppailua, ja me köyhdyttiin entisestään. piti muuttaa.
olen muuttanut elämäni aikana neljässä eri kaupungissa, kymmeneen eri asuntoon ja seitsemään eri kouluun. oon juureton ja mulla ei ole ystäviä. ainoastaan kavereita, jotka nekin vaihtuvat jatkuvasti ympärilläni.
oon tuntenut olevani yksin 10-vuotiaasta, joutunut ajattelemaan sellaisia asioita kuin "miten rahat riittää vuokraan?" tai "toivottavasti äiti pärjää töissä". koin itteni rasitteeksi äidilleni. oon joutunut henkisesti itsenäistymään niin pienenä jo. oon aina kokenut itseäni ikäistä vanhemmaksi. kukaan ei antanut mun olla vain lapsi. kukaan ei antanut sellaista hoivaa ja huolenpitoa kuin olisin toivonut ja halunnut kovasti. ja nyt kun oon tulossa 17-vuotiaaksi, se ei taida olla enää mahdollista. mun pitää jollain tavalla vain jättää menneisyys, ja yrittää luoda parempaa, itsenäistä tulevaisuutta. voiko se olla edes mahdollista? miksei mulle jaettu elämää varten oikeita kortteja? miten niin pohjalla oleva itsetuntoni tästä enää voisi parantua?
en ole voinut puhua omista asioistani kenellekään. ja osaksi hävettää kertoa niistä täälläkin. koska vanhempani kuitenkin omalla tavallaan rakastavat mua. eihän he olleet alkoholisteja tai laiminlyönyt meidän sisarusten kasvatusta. mutta oon joutunut silti kärsimään niin monta vuotta.
siinä meni se hauras lapsuus.
(tiivistetysti sanottuna mulla on vaikea isäsuhde, oon huolehtinyt äidistäni 10-vuotiaasta, mulla ei ole mitään tukireikää missään, eikä oikeita ystäviä.. tai näin ainakin uskoisin)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllähän itsetuntos kohenee ajan kanssa.
Ja uskon että olet jo itsenäinen. Voit lähentyä kaikkiin ja olet tunteikas ihminen.
Sulla on ne kortit. Ei ehkä täyskättä mutta alkava värisuora :-)
Kuten edellinen kirjoittaja sanoi, sulla on noin niinku siinä mielessä hyvin asiat että vaikutat tosi hyvältä ja ajattelevaiselta tyypiltä. Kyllä sä niitä ystäviäkin saat, etenkin sitten ku joskus pystytte aloillenne asettumaan.
Ikävä lapsuus on joo ollu ja taitaa jatkua edelleen, koita jaksaa!
Hyvä että edes täällä avauduit. Se helpottaa, tiedän sen. Elämä saattaa olla joskus hyvinkin vaikeaa. Mutta silti pitää vaan jaksaa elää! Jokainen ihminen on arvokas eikä ketään saisi jättää yksin. Ajattele vaikka että kuinka pieni mahdollisuus sulla on ollut syntyä. Yksi niistä sadoista miljoonista siittiöistä juuri sinä olit ensimmäinen. Sinun pitää arvostaa itseäsi koska juuri sinun syntymisesi on ollut niin mahdottoman epätodennäköistä. Sinun pitää olla rohkea. Mene töihin, ansaitse rahaa, muuta omaan asuntoon.. Se saattaa kuulostaa pelottavalta ja vaikealta, mutta se kannattaa! Ja kyllä niitä ystäviäkin löytyy kun tarpeeksi etsii. Kaikille on paljon hyviä ystäviä. Ei niitä ehkä joka ovelta löydy mutta kyllä niitä koulusta ja työpaikoilta löytyy. Itsetuntosi pitäisi olla korkealla! Olet jaksanut tähänkin asti, miksi romahtaa nyt? Ajattele itsestäsi hyviä asioita, kuinka olet auttanut äitiäsi, ja jaksanut aina vaan. Se on erittäin arvostettavaa. Vaikka kuinka vaikeaa sinulla olisi, silti yritä jaksaa. Loppujen lopuksi näet että se on sen arvoista.
moi kohtalotoveri. tiiän miltä susta tuntuu, oon itekki joutunu huolehtii omasta mutsistani ja kolmesta pikkuveljestä mutsin sairauden takia. jos haluut jutella nii lisää msn, prayforjustice_at_hotmail.com tai kirjota.
Olet oikeassa. Olet liian heikko. Käperry itseesi ja lopeta kaikki.
Ei oo oikein, että 10 - vuotias joutuu aikuisen housuihin ja miettii tollasia asiota. Ja ne asiat varmaan on vieläkin siellä muistissa. Olet 17 vuotias, käyt sä koulua? Yritä tutustua ihmisiin ja saada ystäviä, vaikutat kumminkin tutustumisen arvoiselta. Joo, en osaa muotoilla näitä lauseita.. Mutta tsemppiä, ja hyvä kun avauduit edes täällä ! Elä hetkessä, yritä nauttia tästä ja löytää iloa pienistäkin asioista !