Joko olette saaneet sisäisen kellonne, "myöhentymään".
Vaikka kuinka, valvoisin illalla, herään silti, klo 6-6;30.
Eli, sunnuntaina sitten 5 aikoihin :(
Tuottaa vaikeuksia, näinpäin, keväällä iloitsen, kun herätessä onkin klo jo enemmän.
Kaipa tuohon taas tottuu, siksi viideksi kuukaudeksi.
Vaikka kuinka, valvoisin illalla, herään silti, klo 6-6;30.
Eli, sunnuntaina sitten 5 aikoihin :(
Tuottaa vaikeuksia, näinpäin, keväällä iloitsen, kun herätessä onkin klo jo enemmän.
Kaipa tuohon taas tottuu, siksi viideksi kuukaudeksi.
Vastaukset 21
Vanhimmat
piolokinen kelloni tikittäisi. Perkele, sehän on kohta valomerkki! Ei passaa kuitenkaan tehdä mitään paniikkiratkaisua.
senhän me osaamme, liiaksikin. ;D
Viis kelloista, ja muista.
Kyllä tässä kuitenkin loppusuoralla ollaan, kirittää pitäisi, maaliin asti vauhdilla.
näin syksyllä, kun saa otetun tunnin takaisin. Nyt on kuten viime vuonnakin eli olen hotellissa sunnuntaiaamuna ja ehdin varmaan aamiaiselle, kun on tunti enemmän aikaa.
kade olla :(
Oon aina ollu illan torkku, aamun virkku.
Mulla tulis hotellissa nälkä, kun joutuis odotteleen sitä aamiaista 2-3h.
rukkaaminen sinne, sun tänne. Maksaa paljon, aiheuttaa paljon turhaa hässäkkää.
Ei maksa vaivaa - sanon.
sulle passaa paremmin?
Tuo normaali, vai tää kesä?
kesäaikataulussa olet mennyt nukkumaan yhdeltätoista, niin talviaikaan menet nukkumaan kymmeneltä.
Eli 23.00 ja heräät 6.00 ja talviaikaan 22.00 heräät viiden aikaan!
Sie nukut ihan saman verran, mutta sun kello on sekaisin!
Muuta nukkumaanmenoaikaasi! Valvo talviaikaan pitempään, vaikka 00.00 niin heräät 7.00 ja kun kesä koittaa, menet nukkumaan 23.00 ja heräät 6.00!
valvoa talvella, puoleen yöhön ;(
Kesäisin valvonkin, kun on valoisaa, 23-00, ja herään siis n,6aikaan.
Nyt sitten klo on tuolloin vast 22-23 ja silmät lurpsii, nukahdan pystyyn. Ja herään klo 5-6
Oon yrittänyt päikkäreitä, ja valvonut väkisin, ei auta, herään silti.
Jatkuvaa aamuvuoroa ja kevättalvella se tunnin aikaistaminen tuntuu ihan hirveältä! Illalla ei meinaa saada unta, huomaa että voihan vitalis, kello on jo yksitoista ja minun pitäisi nukkua mutta kan ei nukuta! Aamulla kun kello soi viideltä, on ihan puulla päähän lyöty olo. Siihen tottuu, aikanaan. Nyt sitä herää ilman kelloa mutta taas on vaarana se että ensi viikolla herää tuntia liian aikaisin. Ei ole hyvä sekään.
Miksi piti alunperinkään ruveta kellon rukkaamiseen? En ymmärrä. Työssä käyville siitä koituu jatkuvaa harmia...
toiminut niin, piti kai toisenlaisten töiden takia, muutoin meillä olis ollut aikaero liian iso, niin muistelisin.
Ensiksihän se oli puolivuotta, nyt yhtenäinen muun euroopan kanssa, kaikilla aika vaihtuu samana päivänä.
Oliko -82 vai jo aiemmin, kun tuo kesäaika tuli?
Nuorimmaiseni on 82 syntynyt, ja olen merkannut syntymäajan perään kesäaika.
Edellisen aikaan sitä ei vielä ollut.
Varmaan harmillista, jos vähäänkään aamu-uninen, keväällä.
Minä taas aina pidin siitä, töissä ollessa, kun heräilin valoisuuden myötä, aikaisemmin.
Onko tuo kellonsiirtoaika jo ollut vai onko edessä? Minuun se ei vaikuta mitenkään. Nyt kun kellotkin automaattisesti muuttavat talvi/kesäaikaan, minä en muutosta edes huomaa.
jos et mitenkään reagoi ;D
No, lauantai-sunnuntai välisenä yönä vaihtuu.
Mulla pari kelloa, mitkä itse vaihdettava.
Keittiön seinä-ja herätyskello.
aamulla ilomielin, tunnin pidempään.
minäkin niin mielelläni, vaan kun ei onnistu, yleensä :(
Siirtymisessä ole mitään vaikeuksia. Annahan olla kun kesäaikaan tupsahdetaan, silloin ollaan horroksessa pariviikkoa.
sitten, olenkohan ainoa, jolle se sopisi paremmin?
minulle ei ole haittaa suuntaan tai toiseen
kellon siirrosta.itselläni menee aina klo24.00
nukkumaan meno,joskus myöhempäänkin samaa rataa kesät talvet.
aamulla nousen ennen 7.mää joskus 8.salta,yöllä herään 1-3kertaa
pilkkineet jo toista tuntia, päätin valvoa niin myöhään, kuin vain kykenen.
Jospa se yö olisi sitten edes 6h mittainen.
Eipä tuo muuten haittaa, se vain ikävää kun illasta tulee pimeä aikaisemmin. Nyt kuitenkin tunnin pidempään lepoa.
jos se nyt mitään kannattaa. Illoista tulee tosi pimeitä ja pitkiä.
Itse en henkilökohtaisesti näe mitään järkeä tässä kellojen wääntelyssä.
Uskoisin, että asiasta on jo rahassa enemmän menoja, kuin tuloja.
.
tietenkin nukumaanmenoajastal
Kun valvot samoin, kun aiemmin, eihän siinä mitään nukkuma-aikaan lisää tule. Vai, alatko nukkumaan tuntia aikaisemmin talvella;)