tuo nokian 6600,

Sais vain toimimaan halvemmilla hinnoilla tuon GPRS.n.
Pirkules kun hinnat ovat tähtitieeteeliset mutta suhteessa oikeimmin asetetut kuin kilpailijoilla.

No kun tuo Sonera alkoi sen kilpailun, niin antaapi olla. Kilpailut kestävät aikansa kuten soneran Huuto.Netissäkin, eli kunnon kilpailua ei saada mikäli jokin asiakas on erimieltä ja suljetaan pois koko systeemistä eriävien taikka loukkaavien mielipideitten esittämisellä.

Vertaa lipposen keskustelua eduskunnassa, jos jokin asia ei ole loukannut kansanedustajien yksilöllisyyttä siinämäärin kuin Lipposen hallituksen tekemät kysymykset Pekkarisen tupeen alta paljastuville näkemyksille tietyissä asioissa ja nytten TIINA NIMINEN HENKILÖ POISTAA KO EINEN listoiltaa kylmästi mutta vakaasti.
Eduskunnassakin ovat omat sääntönsä puheiden varalle mutta että huuto nettikin aloittaa kyseenalaisen kunnian poistaa mielipideitten esittäjän listoiltaan tuntuu minusta peräti kummalliselta parlamettaalisessa yhteiskunnassa asuessamme.
0218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


viksu puhelin kirjoitti:

Sais vain toimimaan halvemmilla hinnoilla tuon GPRS.n.
Pirkules kun hinnat ovat tähtitieeteeliset mutta suhteessa oikeimmin asetetut kuin kilpailijoilla.

No kun tuo Sonera alkoi sen kilpailun, niin antaapi olla. Kilpailut kestävät aikansa kuten soneran Huuto.Netissäkin, eli kunnon kilpailua ei saada mikäli jokin asiakas on erimieltä ja suljetaan pois koko systeemistä eriävien taikka loukkaavien mielipideitten esittämisellä.

Vertaa lipposen keskustelua eduskunnassa, jos jokin asia ei ole loukannut kansanedustajien yksilöllisyyttä siinämäärin kuin Lipposen hallituksen tekemät kysymykset Pekkarisen tupeen alta paljastuville näkemyksille tietyissä asioissa ja nytten TIINA NIMINEN HENKILÖ POISTAA KO EINEN listoiltaa kylmästi mutta vakaasti.
Eduskunnassakin ovat omat sääntönsä puheiden varalle mutta että huuto nettikin aloittaa kyseenalaisen kunnian poistaa mielipideitten esittäjän listoiltaan tuntuu minusta peräti kummalliselta parlamettaalisessa yhteiskunnassa asuessamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu