Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Armo 1

Taivaanranta kylpi auringon viimeisessä oranssissa kajossa ja hiekkaerämaa heijasti sen kuumeisen punan. Valkoisen hevosen kaviot heittivät maasta tomupilviä sen nelistäessä halki tämän karun maiseman. Ratsun kupeet olivat punatäpläisen vaahdon peitossa ja ratsastaja sen selässä huojui vaarallisesti puolelta toiselle antaen ohjien piiskata hallitsemattomasti hevosen kaulalla.

Poika yritti keskittää katseensa taivaanrantaan joka siinsi horisontissa. Hurjassa laukassa maisema kuitenkin tärisi holtittomasti ja välistä näkö sumeni uhkaavasti. Poika tiesi, että hänen pelinsä oli luultavasti ohi. Jack D, tuo tulinen kilparatsu jatkaisi laukkaansa vielä sen aikaa, kun se kävisi kuumana juoksemiseen, mutta hevonen alkoi jo nyt olla intonsa lopussa. Kun poika menettäisi tajuntansa, mikä oli varmaa koska oikean käden verenvuotoa ei ollut aikaa tyrehdyttää, hän joko tipahtaisi ja taittaisi niskansa tai vaikka hän ihmeen kaupalla retkottaisi hevosen selässä tuupertuneena, ratsu tuskin jatkaisi eteenpäin kauan ilman kannustusta. Ja jos hän ei jatkaisi matkaansa, hän jäisi kiinni.

Hätkähtäen hän tajusi, että ei ratsastanutkaan enää yksin, vaan hänen kummallekin puolelleen oli ilmestynyt pimeydestä kaksi ratsukkoa. Kauhun sekaisena hän tuijotti miehiä ja katsoi kun vasemman puoleinen ratsastaja, isännän tilanhoitaja Jerry, virnisti hänelle kylmän pahansuovasti. Sitten ratsukot ohittivat Jack D:n hännät ilmaa piesten. Poika ei ehtinyt ihmetellä tilannetta kauan, kun hänen kätensä puristuivat yhtäkkiä vartaloon kiinni ja hän tempautui satulasta pyörimään maahan hurjaa kieppiä lassottuna ratsukon perään.

Poika kiljui tuskasta erämaan kivien ja hiekan piestessä tämän koko kehoa ja tunkeutuessa ampumahaavaan. Miehet vetivät tätä perässään vain hetken, mutta pojasta se tuntui ikuisuudelta. Sitten ratsukot hiljensivät ja pysähtyivät. Poika jäi makaamaan paikalleen haukkoen henkeään kivun tehdessä hurjia syöksyjä eri kehon osiin. Hän kuuli kun kannukset helähtivät miesten laskeutuessa ratsailta ja heidän kävellessään tämän vierelle.

”Saatanan punanahka varas! Nouse ylös siitä vastaamaan isännälle!, ärisi Jerry ja repi pojan ylös hiuksista. Tämä huohotti pää kenossa ja näki nyt ketkä olivat mukana jahdissa. Jerry joka tärisi ja jonka silmistä paistoi halu ja into satuttaa sekä Dave ja Mark jotka näyttivät päälle päin viileiltä ja kylmiltä, joten heidän tunteitaan ei voinut lukea. Isäntä käveli hänen eteensä kepin varassa ontuen. Kun poika katsoi tämän kasvoihin hän ei voinut itselleen mitään vaan kyyneleet alkoivat tehdä uria pojan pölyisiin poskiin. Tämän täytyi olla hänen loppunsa kun hän katsoi ottoisänsä sinisiin silmiin.

”Täällä ei ole puita ihan lähellä. Pitäisikö tämä saasta sitoa hevosen perään ja etsiä niin kauan, että löydämme sopivan oksan ripustaa?”. Isäntä ei kuitenkaan reagoinut Jerryn kommenttiin vaan tuijotti tätä vasta 16-vuotiasta nuorukaista hiljaisuudessa. Sitten hän puhui matalla ja vakaalla äänellä, ”Minä annoin sinulle elämän. Tarjosin sinulle kodin. Sivistin. On totta, että olin sinulle ankarampi kuin muille lapsille, mutta täytyyhän sinun ymmärtää, että tein sen vuoksesi. Jotta et enää olisi eläin ja villi, jotta sinusta tulisi puhdas ja kirkas mieleltäsi. Nyt minä näen, että olen ollut liian armelias kohdallasi, koska pedon luonteesi on ajanut sinut tällaiseen rikokseen pelastajaasi vastaan. Sinä olet rikkonut vanhan miehen sydämen”.
04608
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

She´s not dead kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu