Ennakkopäätöksellä on merkitystä

Vaateita Sisään

Putkiremontin pimittäminen tuli välittäjälle kalliiksi
Torstai 22.10.2009 klo 19.23

Kiinteistövälitysyhtiö joutuu maksamaan asunnon ostajalle korvauksia, koska ei kertonut tälle tulevasta putkiremontista.

Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen mukaan välittäjällä oli velvollisuus ottaa selvää asunto-osakeyhtiössä tehdystä kuntotutkimuksesta ja kertoa ostoa harkitsevalle, että putket olisivat pian uusimisen tarpeessa.

SKV Kiinteistövälitys joutuu maksamaan ostajalle 10 000 euron korvauksen. Samaan ratkaisuun oli päätynyt aiemmin Helsingin käräjäoikeus, mutta hovioikeus oli hylännyt asiakkaan kanteen.

Asuntokauppa tehtiin loppuvuodesta 2002. Kolme vuotta aiemmin tehdyssä kuntotarkastuksessa oli todettu, että putkisto täytyy uusia 4-6 vuoden sisällä.

Välitysliikkeen myyntiesitteessä oli maininta tehdystä kuntotutkimuksesta, muttei sen tuloksista. Ostajalle ei ollut kerrottu häämöttävästä putkiremontista silloinkaan, kun hän oli erikseen kysynyt siitä.

STT"

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009102210475804_uu.shtml

2

741

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ppitir

      Haiskahtaa voimakkaasti siltä että pointti on tässä.
      "Välitysliikkeen myyntiesitteessä oli maininta tehdystä kuntotutkimuksesta, muttei sen tuloksista. Ostajalle ei ollut kerrottu häämöttävästä putkiremontista silloinkaan, kun hän oli erikseen kysynyt siitä."

      Toisaalta miksi ostaja ei selvittänyt asiaa isännöitsijältä?

      • Välittäjän Vastuulla

        käyttää välittäjää jos työt joutuu kuitenkin hoitamaan itse?

        Minullakin on laitettavana eräs Tamperelainen välittäjä jalkapuuhun - nyt ei ole vaikeutta em. päätöksen johdosta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      130
      3807
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      8
      3099
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      32
      2844
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      2642
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      132
      2403
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      41
      1848
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      61
      1195
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      82
      1129
    9. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      77
      1091
    10. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      36
      1089
    Aihe