On elämäni valetta
vailla tunnetta aitoa
Yksityinen näytelmä,
jossa rooli josta en pidä
Elämä kuin painajainen,
josta kuitenkaan en herää
Tää totta on, tää mun elämää on
Ei ole mulla montaa elämää
nyt ainutta tuhlaan
Ei mulla rohkeutta ole
itsestä välittää
Roolin liian pitkälle viety
mahdoton on lopettaa
En halua viattomia satuttaa
Omista virheitä muita rokottaa
Onko oikein olla vain
tunnosta velvollisuuden
Onko halu olla loukkaamatta
loukkauksista suurin
Silti vielä haluaisin oikeasti rakastaa
vailla tunnetta aitoa
Yksityinen näytelmä,
jossa rooli josta en pidä
Elämä kuin painajainen,
josta kuitenkaan en herää
Tää totta on, tää mun elämää on
Ei ole mulla montaa elämää
nyt ainutta tuhlaan
Ei mulla rohkeutta ole
itsestä välittää
Roolin liian pitkälle viety
mahdoton on lopettaa
En halua viattomia satuttaa
Omista virheitä muita rokottaa
Onko oikein olla vain
tunnosta velvollisuuden
Onko halu olla loukkaamatta
loukkauksista suurin
Silti vielä haluaisin oikeasti rakastaa
Vastaukset 2
Vanhimmat
luulen, että meillä jokaisella on joskus
hetkiä jolloin tuntuu kaiken olevan vain
valetta, rakkudettomuuttakin vaikka sitähän
me kuitenkin loppujen lopuksi haluamme.
Kiitos vaikuttavasta runostasi ja tervetuloa
joukkoomme.
Kiitos Lindalinda1 huomiosta!
Ikuisuus
Tunnen painon painavan,
mutta en näe sitä
En tiedä mistä se tulee
Enkä tiedä kuinka siitä
pääsisin eroon
Ikuisuuden paino sisintäni
musertanut on,
kuin vesimassat yllä mariaanien
haudan
Pimeys on minut ympäröinyt
Koko universumin
pimeäaine on minut nielaissut
Täältä ei valo karkaa
Pelkään, että lähelläni
oleviltakin valon vien
mukanani syvyyksiin
Halusin loistaa ja valoa antaa,
mutta supernovan lailla
olen luhistunut mustaksi aukoksi,
joka kaiken imee itseensä
mitään sieltä ulos päästämättä
Hiljaa uinuu ikuisuus