menneestä ja olemassa olevasta elämästä. Vuosikymmeniä yritin elää ns. normien mukaan, aina päädyin kaikissa ihmissuhteissa katastrofaaliseen lopputulokseen. Viimein minulle valkeni, mistä on kysymys. Kumppani onkin ollut aivan väärää sukupuolta. Haaveita oli ollut jo vuosikymmeniä, mutta en antanut niille tilaa. Asian ymmärrettyäni ja sen myöntämisen jälkeen, joka oikeasti oli aika kova paikka. Että, minäkö, muka erilainen, en varmasti ole!! Vei aikansa ja tilanteensa, kunnes eräänä päivänä kävikin niin, että ne haaveet ja toiveet voivatkin olla totta. Oikeasti se onkin nainen, joka minun sydämeni saa sykkimään. Helvetti. että siinä vaiheessa järkytyin ja tulin jopa katkeraksi..... Olin tuhlannut monia vuosia, olemalla väkisin hetero!!! Koska minut on kasvatettu niin olemaan, ei ole muita vaihtoehtoja koskaan ollutkaan. Viimein uskalsin irrottautua näistä opetuksista ja rohkenin solmia ensimmäisen suhteeni naiseen. Se oli opettavainen ja lyhyt. Se sisälsi enemmän mustasukkaisuutta ja omistushalua kuin yksikään heterosuhteeni. Olin ihan "pihalla", että tälläistako tämä naisen kanssa oleminen onkin. Yhtä tappelua kaikista asioista. Meni aikansa, tämä ensimmäinen nainen katosi sanomatta mitään. No ihan hyvä niin! Mutta fiksua olisi olisi ollut edes ilmoittaa katoamisesta. Toinen suhde oli jo alusta asti tuhoon tuomittu, kunhan riipuin siinä ns. "paremman puutteessa" Sitten päätin kasata itseni ja lähteä bileisiin. Sieltä löysin naisen joka on minun rakastettuni jo ollut vuosia ja yhdessä asumme sekä hoidamme omaa kotiamme kera eläinten. Huomennakin, kun tulen töistä, on lämpöiset voileivät illalla valmiina ja oman kullan viereen on kiva väsyneenä käpertyä. Ihanaa olla rakastunut ja onnellinen kerrankin. Tie on ollut pitkä ja kivinen, lopputulos kuitenkin mahtavan ihana. Kerrankin tällä palstalla on yksi onnellinen leppisnainen. PS: Aina kannattaa olla oma itsensä, se kantaa kuitenkin elämässä pitemmälle.
PS: Minullakin katosi osa "ystävistä" ja sukulaisista mutta, mitä sitten, ne eivät vaikuta minun elämääni muutenkaan!!
PS: Minullakin katosi osa "ystävistä" ja sukulaisista mutta, mitä sitten, ne eivät vaikuta minun elämääni muutenkaan!!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oi kun ihanaa, että tarinalle tuli onnellinen loppu :) Mää olen vasta 22, että hukkaanheitettyjä vuosia ei ehtinyt tulla kuin ihan nuoruudesta ja hyvä niin. Aika jännä kuitenkin lukea vanhoja päiväkirjamerkintöjä, joista ihan selvästi näkee, että lesbohan minä oon, mutta en oo ite silloin tajunnut. Taisin olla 18, kun ensimmäisen kerran tiedostin ihastuneeni naiseen. Päiväkirjamerkinnöistä löytyy kuitenkin niitä viittauksia jo tuolta 14-vuotiaasta lähtien :D
jokainen tarvitsee omaan prosessiinsa oman aikansa, kaikki ei ole ihan niin yksiselitteistä monellekaan, että vain synnytään lesboksi ja pam, sitten aletaan toteuttamaan sitä.
Nämä ''hukkaan heitetyt vuodet'' ovat itseksi kasvamisen vuosia, tärkeitä sellaisenaan matkalla parempaan.
Onnea...sylintäydeltä ja vilpittömästi. Paljon pitää tämä elämä sisällään..ihan ja vaikka mitä..on velvollisuuksia ja pakkosuorittamista..on hikeä ja kyyneleitä. Toki naurua ja iloakin. Sinun tarinasi on sinun..ja koskettava. Vaikka meillä olisi mitä vain..jos meillä ei ole Rakkautta..ei ole oikeasti mitään. Minäkin uskon Rakkauteen..vieläkin. Ja toivottavasti jaksan siihen uskoa niin kauan kuin hengitän. Ei ole olemassa mitään niin pyyteetöntä ja arvokasta kuin Rakkaus. Ja sen voima on kantavin kaikista.