Paskakeskus leiriin

Lappeenrannan Leiriin suunnitellaan suurta kauppakeskusta. Suunnitelmien mukaan Opintien ja Teollisuustien väliselle alueelle nousee liikekeskus, jonka yhteenlaskettu pinta-ala on noin 35 000 neliömetriä.

Liikekeskuksesta on kaavailtu osittain kaksikerroksista. Lisäksi rakennuksen alle tulee kellarikerros ja pysäköintitilat noin tuhannelle autolle.

Mistä vitusta ne meinaa repiä asiakkaita noihin helvetin keskuksiin?
Galleria ja Family Centteri huutaa tyhjyyttään,kun niissä käy.... ja eikös siellä Family Centterissä ole vielä puolet tiloista tyhjänä...

Toivottavasti kaupunki tukee tätä hanketta muutamallakymmenellä miljoonalla eurolla.... talous nousuun,jne...
29941
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Jos tehdään riittävän suuri ja todella viihtyisä kauppakeskus,johon tulisi vaikka Anttila ja hyvä ravintola, niin miksikäs ei. Nämä Okan tekemät torsot galleria ja family ei houkuttele, samoin nykyinen keskusta muodostuisi niinkutsutuksi vanhaksi kaupungiksi nupukatuineen jonne ei ostavalla asiakkaalla ole mitään tarvetta mennä parkkipirkkojen sakotettavaksi.

Äänestä
  • jos ei ole varaa maksaa pysäköintimaksua niin ei varmaan ole varaa käydä kaupassakaan.

    Äänestä

  • odjob kirjoitti:

    jos ei ole varaa maksaa pysäköintimaksua niin ei varmaan ole varaa käydä kaupassakaan.

    jos ei ole varaa maksaa pysäköintivirhemaksua kerran-pari vuodessa niin ei varmaan ole varaa käydä kaupassakaan, niinhän sen piti mennä :-)

    Äänestä

Kyllä hyvä kauppakeskus aina pärjää. Nykyään Lappeenrannassa ei sellaista ole. Iso-Kristiina on oikeastaan edelleen kaupungin paras kauppakeskus, vaikka on jo 20 vuotta vanha ja täysin ajastaan jälkeenjäänyt. Kertoo aika paljon näiden uudempien keskusten laadusta...

35.000 neliön kauppakeskuksella olisi täydet edellytykset muodostua kaupunkilaisten tärkeimmäksi kohtauspaikaksi, jos vaan kaupallinen tarjonta on riittävän monipuolista. Näillä nykyisillä pikkukeskuksilla ei edellytyksiä tällaiseen ole.

Äänestä
  • Miksi pitää rakentaa osittain kaksikerroksinen? Eikö olisi järkevää rakentaa esim. nelikerroksinen. Tässä kaupungissa on ennestään samasta muotista veistettyjä kauppakeskuksia ja ei niissä kukaan käy. Hyvänä esimerkkinä kauppakekus Veera joka lähestulkoon autioitunut ja uusia vuokralaisia ei tule vanhojen tilalle.

    Äänestä

  • RedAcii kirjoitti:

    Miksi pitää rakentaa osittain kaksikerroksinen? Eikö olisi järkevää rakentaa esim. nelikerroksinen. Tässä kaupungissa on ennestään samasta muotista veistettyjä kauppakeskuksia ja ei niissä kukaan käy. Hyvänä esimerkkinä kauppakekus Veera joka lähestulkoon autioitunut ja uusia vuokralaisia ei tule vanhojen tilalle.

    hm muutti jo pari vuotta sitte galleriaan eikä uutta vuokralaista oo tullu vieläkään ja sit tehtiin hyrymäkeen family center ja sit iso-kristiina laajentaa ja vielä prisman viereen tulee joku kauppakeskus,

    et mite näihi uuteen iso-kristiinaan ja vielä leirin kaupakeskukseen ja family centeriin riittää kauppoja kun ei oo entisetkään kauppakeskukset täynnä?

    Äänestä

  • Ei ole mitään järkeä tehdä ns. kauppakeskuksia jotka ovat niin pieniä kuin Galleria ja Family Center.En tiedä onko se päättäjien syy ettei voitu tehdä galleriasta ainakin puolet isompaa, mutta loistavalla paikalla oleva rakennus jäi säälittävän pieneksi. Jos ollaan taas suunnittelemassa uutta kauppakeskusta siitä pitää tehdä niin iso ja vetovoimainen ja monipuolinen niin liiketarjonnaltaan, kahvila ja ravintolatoiminnoiltaan ja siihen voisi lisätä vaikka elokuvateatterikeskuksenkin joka lappeenrannasta uupuu, että erilaiset ihmiset laidasta laitaan menevät sinne viihtymään ostoksien teon lisäksi. Sellainen paikka täältä uupuu ja yhtään pikkukeskusta ei lisää enää tarvita, koska se on jo huomattu kuinka vähän vetovoimaa niillä on. Weerat ja armadat eivät ole kauppakeskuksia ja niiden aika on ohi.

    Äänestä

  • RedAcii kirjoitti:

    Miksi pitää rakentaa osittain kaksikerroksinen? Eikö olisi järkevää rakentaa esim. nelikerroksinen. Tässä kaupungissa on ennestään samasta muotista veistettyjä kauppakeskuksia ja ei niissä kukaan käy. Hyvänä esimerkkinä kauppakekus Veera joka lähestulkoon autioitunut ja uusia vuokralaisia ei tule vanhojen tilalle.

    Ei se kerrosluku ehkä ole niin kriittinen asia tässä, jos alueella on muuten hyvin tilaa suurelle kauppakeskukselle...

    Mutta minäkin kyllä toivoisin, että rakennettaisiin nyt kerralla kunnollinen kauppakeskus, koska sellainen tästä kaupungista vielä puuttuu!

    Äänestä

  • hshs kirjoitti:

    Ei ole mitään järkeä tehdä ns. kauppakeskuksia jotka ovat niin pieniä kuin Galleria ja Family Center.En tiedä onko se päättäjien syy ettei voitu tehdä galleriasta ainakin puolet isompaa, mutta loistavalla paikalla oleva rakennus jäi säälittävän pieneksi. Jos ollaan taas suunnittelemassa uutta kauppakeskusta siitä pitää tehdä niin iso ja vetovoimainen ja monipuolinen niin liiketarjonnaltaan, kahvila ja ravintolatoiminnoiltaan ja siihen voisi lisätä vaikka elokuvateatterikeskuksenkin joka lappeenrannasta uupuu, että erilaiset ihmiset laidasta laitaan menevät sinne viihtymään ostoksien teon lisäksi. Sellainen paikka täältä uupuu ja yhtään pikkukeskusta ei lisää enää tarvita, koska se on jo huomattu kuinka vähän vetovoimaa niillä on. Weerat ja armadat eivät ole kauppakeskuksia ja niiden aika on ohi.

    Galleria suunniteltiin ikäänkuin 1990-luvun tarpeisiin, ja se haluttiin pitää jonkinlaisena "pikkunättinä paikkana" ilmeisesti viereisen hautausmaan vuoksi... Käytännössä siis täysin vääristä lähtökohdista käytiin tonttia rakentamaan.

    Kuvaavaa on, että Galleria on osittain 1-kerroksinen! 1-kerroksisia taloja rakentamallako keskustaa "kehitetään"? No ei todellakaan.

    Galleriasta olisi pitänyt tehdä kerralla ainakin pari-kolme kertaa suurempi kuin mitä se nykyään on, jolloin esimerkiksi Family Centerin liikkeet olisivat mahtuneet sinne ja muutakin. Ja Iso-Kristiinaan olisi pitänyt saada kulkuyhteys, jolloin koko kompleksi hotelleineen olisi ollut yhtä ja samaa kokonaisuutta.

    Äänestä

siitä saammeko houkuteltua lisää tänne noita rikkaita venäläisiä. vain he pitävät kauppakeskukset pystyssä.

Äänestä
  • Tosi on !
    Venäläisistä kaikki riippuu, ainakin kaupan alalla LPR:ssa.

    Äänestä

  • Etelä-Karjalaan pitäis ottaa paljon Venäjän kansalaisia asumaan näin saataisiin vilkas rajaliikenne aikaan kun heidän sukulaisensa kävisivät täällä kyläilemässä. Usko, että jos tänne asutettaisiin kymmenentuhatta venäläistä, niin rajalla kävisi kuhina ja kaupat vuolisivat kultaa. Eikun tontteja myyntiin ja taloja rakentamaan, niin näin päästään lamasta. Pitää muistaa, että venäjänturisti jättää kuntaan enemmän rahaa kuin keskivertoperhe.

    Äänestä

ku pari vuotta sitte tuli galleria ja muutama viikko sitte family center,ja nyt iso-kristiina laajentamassa ja vielä leiriin prisman viereen joku kauppakeskus,mitäs vielä?

pakko ihmetellä et mistä niitä asiakkaita löytyy noihi kaikkiin,vaikka niitä venäläisiä nyt onkin niin paljon ni silti

Äänestä
  • Ei asiakkaita välttämättä kaikkiin paikkoihin riitäkään, mutta sehän vaan tarkoittaa sitä, että ankeimmat paikat joutuvat uudistumaan.

    Jos mietitään vaikka Weeraa, niin joko se uudistuu tai sitten kyseiseen kiinteistöön tulee jotain muuta kuin kaupallista toimintaa, mutta ei se varmasti lopullisesti tyhjilleen jää missään tapauksessa.

    Jos uusia ja hyviä liiketiloja ei kaupunkiin rakenneta, ei vanhojenkaan tarvitse uudistua, vaan sama, vanha ja ankea meininki jatkuu hamaan ikuisuuteen.

    Äänestä

  • Jorma___ kirjoitti:

    Ei asiakkaita välttämättä kaikkiin paikkoihin riitäkään, mutta sehän vaan tarkoittaa sitä, että ankeimmat paikat joutuvat uudistumaan.

    Asiakkaita ei joka paikkaan löydykkään, Leirin tuleva keskus tulee parturoimaan keskustan yrityksistä ison osan pois.
    Kaupungin keskusta siirtyy Leiriin.
    Miettikääpä mitä tehdään autiolla kaupungin keskustalla ? ? ?
    ,,,ja mikä merkitys autiolla kaupunkikeskustalla on ? ? ?
    Huonoin vastaus on se perinteinen: "eipä minun tarvitse sitten keskustaan mennäkkään".
    Monessakin mielessä.

    Äänestä

  • Konsultti,.,,,,. kirjoitti:

    Ei keskusta nykyistä ankeammaksi ja autiommaksi paljon voi muuttua...

    Leirin kauppakeskus olisi hyvä asia, se pakottaisi keskustankin uudistumaan. Ehkäpä kiinteistöjen ja tonttien arvo hieman laskisi, ja sen myötä rakennuttajilla olisi taas varaa käydä kehittämään keskustaa?

    Äänestä

  • rtyehyyth kirjoitti:

    minkähän takia niistä on tehty niin leveät ,et ihan ku oltais jossain isommassa kaupungissa,typerää ku leveät jalkakäytävät vaikka jalankulkijoita on nii vähä ja sit autoteitä kavennetaan niiku tää valtakadun uusi pätkä mikä on vielä remontissa,ja sit ihmetellää et miks keskusta kuolee, ja sit vielä parkkimaksut mitä ei myllymäessä oli ni seki viel

    Äänestä

  • Jorma___ kirjoitti:

    Ei asiakkaita välttämättä kaikkiin paikkoihin riitäkään, mutta sehän vaan tarkoittaa sitä, että ankeimmat paikat joutuvat uudistumaan.

    Jos mietitään vaikka Weeraa, niin joko se uudistuu tai sitten kyseiseen kiinteistöön tulee jotain muuta kuin kaupallista toimintaa, mutta ei se varmasti lopullisesti tyhjilleen jää missään tapauksessa.

    Jos uusia ja hyviä liiketiloja ei kaupunkiin rakenneta, ei vanhojenkaan tarvitse uudistua, vaan sama, vanha ja ankea meininki jatkuu hamaan ikuisuuteen.

    Weera uudistuu ainoastaan sillä, että rakuunan ja kipparin välinen tyhjä tontti otetaan hyötykäyttöön.

    Äänestä

  • yfukyhuky kirjoitti:

    minkähän takia niistä on tehty niin leveät ,et ihan ku oltais jossain isommassa kaupungissa,typerää ku leveät jalkakäytävät vaikka jalankulkijoita on nii vähä ja sit autoteitä kavennetaan niiku tää valtakadun uusi pätkä mikä on vielä remontissa,ja sit ihmetellää et miks keskusta kuolee, ja sit vielä parkkimaksut mitä ei myllymäessä oli ni seki viel

    En mä usko, että sillä loppujen lopuksi on keskustan kannalta hirveästi merkitystä, onko kadut tavallisia, kävelypainotteisia vai kävelykatuja... Keskustan ongelma kulminoituu edelleen siihen, että rakennuskanta ja liiketilat ovat auttamattoman onnettomia ja vanhanaikaisia, eikä tätä ongelmaa katuja remppaamalla korjata.

    Mutta en kyllä usko, että katujen remppaamisesta mitään haittaakaan on. Kyllä keskustassa edelleen autollakin pääsee ihan kätevästi liikkumaan. Siis silloin harvoin kun siellä tarvitsee käydä. Aika harvoin nykyään.

    Äänestä

  • ÅWAOUV kirjoitti:

    Weera uudistuu ainoastaan sillä, että rakuunan ja kipparin välinen tyhjä tontti otetaan hyötykäyttöön.

    Sen tontin ottaminen hyötykäyttöön varmaan auttaisi, mutta eihän mikään estä myöskään rakentamasta Weeraan lisää kerroksia. Itse asiassa tuo olisi erittäin suotavaa, sillä kaupunkikuvallisesti tuollaiset kerroksen-parin korkuiset vanhan ajan hallimyymälät eivät sovellu ydinkeskustaan lainkaan.

    Pysäköinti muodostuisi toki ongelmaksi, ellei sitten kellarikerrosta muunnettaisi parkkihalliksi. Nykyäänhän kellarikerroksessa ei taida olla muuta kuin liikkeiden varastotiloja...

    Äänestä

  • +++++++++++++++++ kirjoitti:

    Se Weeran puoli pitäisi purkaa kokonaan. Ei sitä kannata mitenkään erityisesti parannella. Kyseinen tyhjä tontti pitäisi rakentaa kiinni säilyttämisen arvoiseen kippariin siten, että kulku katolle järjestyisi weeran nykyisen sisäänkäynnin päälle. Sisäänkäynnit itse weeraan kauppakadulta ja sammonkadulta. Kyseinen tontti tarjoaa nyt muutaman parkkipaikan paikassa, jossa on tyhjä parkkihalli vieressä. Vaihtoehtona olisi, että talon autopaikat hankittaisiin hallista ja tilalle tehtäisiin talo. Siihen tontille mahtuisi hyvin tollaiset 8400 neliötä ja edelleen talo olisi linjassaan korttelin toiseenkulmaan, pohjolan taloon ja vanhanpankin taloon.

    Äänestä

Alkaa Lpr näyttämään suurkaupungilta! JEEE!

Äänestä

mistä sait tietää tuosta

Äänestä
  • Kaupungin virkamiehet ovat suunnitelman tehneet, kysymättä keneltäkään mitääkään !
    Se on sitä Lappeenranta-Henkeä !
    Eli virkamies-tason suunnitelma, ei kaupan alan konsultointia, ei neuvotteluja mihinkään - kylmästi kaavoitus käynnistetty ja sovittu rakennusliikkeen kanssa.
    Rakennusliikkeen edustaja ja kaupungin virkamies/miehet.
    Poliitikoista en tiedä, tuskin heitä kiinnostaa oman kaupungin muotoutuminen.
    Näin on - ellei toisin esitetä.

    Äänestä

  • PerusPentti,,.. kirjoitti:

    Kaupungin virkamiehet ovat suunnitelman tehneet, kysymättä keneltäkään mitääkään !
    Se on sitä Lappeenranta-Henkeä !
    Eli virkamies-tason suunnitelma, ei kaupan alan konsultointia, ei neuvotteluja mihinkään - kylmästi kaavoitus käynnistetty ja sovittu rakennusliikkeen kanssa.
    Rakennusliikkeen edustaja ja kaupungin virkamies/miehet.
    Poliitikoista en tiedä, tuskin heitä kiinnostaa oman kaupungin muotoutuminen.
    Näin on - ellei toisin esitetä.

    Ei Leirin kauppakeskusta voi kyllä kovin heppoisin perustein kieltääkään, kun siellä on jo nyt suuri kaupan keskittymä...

    Jos Leiriin ei kaupallinen toiminta sovi, niin mitä niille tonteille sitten pitäisi tehdä? Nykyään maisema on aika ankeaa, eikä se siitä mihinkään kehity ellei sen anneta kehittyä.

    Mun mielestäni on selvää, että jos joku haluaa Leiriin kaupallista palvelua rakentaa, niin siitä vaan. Se ei liity keskustaan mitenkään, vaan keskusta elää sitten omaa elämäänsä ja ehkä kehittyy myöskin tälle vuosituhannelle joskus tulevaisuudessa.

    Äänestä

Juuri tälläistä tarvitaan! Näinä aikoina on rakennettava niin perkeleesti oli se sitten turhaa tai ei. Kannatusta kannatusta!

Äänestä
  • Sitten seuraavaksi Simolantie ja Lavolankatu kävelypainotteisiksi!

    Äänestä

  • ,,,no.johan on taas joku keksinyt lamalääkkeen ! ! !
    "rakennettaan niin perkeleesti oli se sitten turhaa tai ei."
    Ybermahtavaaa ! ! !

    Äänestä

  • kauppaneuvos taukki kirjoitti:

    ,,,no.johan on taas joku keksinyt lamalääkkeen ! ! !
    "rakennettaan niin perkeleesti oli se sitten turhaa tai ei."
    Ybermahtavaaa ! ! !

    Olispahan jotain työtä tuon rakentamisessa..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pekka_Pölö kirjoitti:

Lappeenrannan Leiriin suunnitellaan suurta kauppakeskusta. Suunnitelmien mukaan Opintien ja Teollisuustien väliselle alueelle nousee liikekeskus, jonka yhteenlaskettu pinta-ala on noin 35 000 neliömetriä.

Liikekeskuksesta on kaavailtu osittain kaksikerroksista. Lisäksi rakennuksen alle tulee kellarikerros ja pysäköintitilat noin tuhannelle autolle.

Mistä vitusta ne meinaa repiä asiakkaita noihin helvetin keskuksiin?
Galleria ja Family Centteri huutaa tyhjyyttään,kun niissä käy.... ja eikös siellä Family Centterissä ole vielä puolet tiloista tyhjänä...

Toivottavasti kaupunki tukee tätä hanketta muutamallakymmenellä miljoonalla eurolla.... talous nousuun,jne...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu