Mankell/Rauhaton mies

Ruotsin aluevesille toistuvasti 1980-luvulla tunketuneet sukellusveneet, nuhteettoman eläkkeellä olevan merivoimien upseerin, joka samalla on Wallanderin Linda-tyttären appiukko, katoaminen jäljettömiin ja levottomuus omasta vanhenemisesta ja terveydentilasta; siinä teemat, joita Mankell kuljettaa taidokkaasti rinnakkain ja limittäin viivästelevästi eri polkuja pohdiskellen.

Tietynlainen hellyyttäväkin tilinpäätös ja hyvästijättö. Kirjailijan sanoin: "Enempää ei ole. Kertomus Kurt Wallanderista on vääjäämättä lopussa".

Hyvänmielen mielenkiintoinen ja hiukka surullinenkin kirja, joka oli kompakti lukukomemus kannesta kanteen!!
1389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vaikka olen yli nelikymppinen ja suuri dekkareiden ystävä, niin Mankell oli jäänyt minulta kokonaan väliin. Olen toki vuosien varrella noista kirjoista paljon kuullut; ystävien joukossa on useampikin joka on lukenut niitä useamman ja tykännyt kovasti.

Mutta sitten viime vuoden loppupuolella näin kolme BBC:n tuotantoa olevaa Wallander-dekkaria, joissa pääosassa Kenneth Branagh (tiedän, kuulostaa oudolta - Ruotsissa kuvattu, Ruotsiin sijoittuvat, mutta näyttelijät englantilaisia ja puhuvat englantia. Mutta jostain kumman syystä homma toimi loistavasti!) Tuon innoittamana ajattelin että ostan kaikki kirjat, mutta pokkareita oli tosi vaikea saada, suuri osa oli myyty loppuun. Suureksi ilokseni Seven julkaisi nyt kesällä kaikki tähänastiset Wallander-kirjat yhtenäisenä pokkarisarjana, jonka tietysti ostin syyskuussa kun olin Suomessa lomalla. Nyt on eka kirja menossa ja kyllä nuo kaikki aion lukea. Järjestyksessä ajattelin mennä.

Työnteko ikävä kyllä vie tehokasta lukuaikaa ikävästi, niin että varmaan muutama kuukausi vierähtää että saa kaikki luettua. Sitten vain odottelemaan tuon Rauhattoman miehen pokkaripainosta.

On mukavaa kun tietää että on vielä niin paljon lukuiloa edessä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sara10 kirjoitti:

Ruotsin aluevesille toistuvasti 1980-luvulla tunketuneet sukellusveneet, nuhteettoman eläkkeellä olevan merivoimien upseerin, joka samalla on Wallanderin Linda-tyttären appiukko, katoaminen jäljettömiin ja levottomuus omasta vanhenemisesta ja terveydentilasta; siinä teemat, joita Mankell kuljettaa taidokkaasti rinnakkain ja limittäin viivästelevästi eri polkuja pohdiskellen.

Tietynlainen hellyyttäväkin tilinpäätös ja hyvästijättö. Kirjailijan sanoin: "Enempää ei ole. Kertomus Kurt Wallanderista on vääjäämättä lopussa".

Hyvänmielen mielenkiintoinen ja hiukka surullinenkin kirja, joka oli kompakti lukukomemus kannesta kanteen!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu