''Vuokraturva Oy:n hätäjarrutus selvä merkki"

23.10.2009

"Asuntoturva Oy:n hätäjarrutus on selvä merkki käänteestä asuntomarkkinoilla."
"Hinnat ovat laskeneet kohta vuoden ajan, mutta varsinainen romahdus on puuttunut. Nyt näyttäisi siltä, että sellanen on tulossa."
"Asuntosijoittajien veturi on nyt vaihtanut suuntaa."
"Merkittävää kysyntää asunnoille ei ole."
"Pankkien kyky käsitellä maksuvaikeuksia ja kuluttajien työllisyys ovat avainasemassa, kun ennustetaan asuntomarkkinoiden tulevaa kriisiä."
"Joka tapauksessa asuntomarkkinoilla on kriisi edessä vuoden 2010 ja 2012 aikana. Suuruutta on turha mennä tässä vaiheessa ennustamaan."
"Valtion elvytystoimista päätettäessä ei ole muistettu jo olemassa olevaa asuntojen ylitarjontaa. Nyt uudistuotantoa tehdään enemmän kuin 2008."
"Ai mitäkö sanoisin asuntosijoittajalle... No, että siirtäkää pääoma pörssiosakkeiden puolelle. Asuntomarkkinoiden kehitys laahaa vuoden kaksi pörssikurssien perässä eli siellä tullaan kohta alas ja kovaa."

No niin, nyt se romahdus sitten tulee.
1277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kiitos analyyttisestä toteeamuksesta hiukan ehdin jo miettiä asunnonostoa kun korot ovat alhaalla mutta nousemaan päin toki. Mut ilmeisesti parempi keino saada korko rahalleen on osakkeissa ja onhan tuo signaali vahva kun kämpät heittää tollanen firma myyntiin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asiantuntijan kommen kirjoitti:

23.10.2009

"Asuntoturva Oy:n hätäjarrutus on selvä merkki käänteestä asuntomarkkinoilla."
"Hinnat ovat laskeneet kohta vuoden ajan, mutta varsinainen romahdus on puuttunut. Nyt näyttäisi siltä, että sellanen on tulossa."
"Asuntosijoittajien veturi on nyt vaihtanut suuntaa."
"Merkittävää kysyntää asunnoille ei ole."
"Pankkien kyky käsitellä maksuvaikeuksia ja kuluttajien työllisyys ovat avainasemassa, kun ennustetaan asuntomarkkinoiden tulevaa kriisiä."
"Joka tapauksessa asuntomarkkinoilla on kriisi edessä vuoden 2010 ja 2012 aikana. Suuruutta on turha mennä tässä vaiheessa ennustamaan."
"Valtion elvytystoimista päätettäessä ei ole muistettu jo olemassa olevaa asuntojen ylitarjontaa. Nyt uudistuotantoa tehdään enemmän kuin 2008."
"Ai mitäkö sanoisin asuntosijoittajalle... No, että siirtäkää pääoma pörssiosakkeiden puolelle. Asuntomarkkinoiden kehitys laahaa vuoden kaksi pörssikurssien perässä eli siellä tullaan kohta alas ja kovaa."

No niin, nyt se romahdus sitten tulee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu