Mitä kohdetta suosittelet Italiassa lapsiperheelle?

Haluan ehdottomasti Italiaan ensi kesänä ja kysynkin vielä mitä kohdetta ja hotellia suosittelisitte lapsiperheelle?(Lapsialennus hotellissa olisi hyvä 50%)Mietin Rivaa mutta jos joku tietäisi hyvän kohteen jossa käynyt???Kiitos vinkeistä!!!!
61901
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Me oltiin viime kesänä juuri Rivassa 1,5 vuotiaan lapsenlapsemme kanssa (mukava myös kaksi 15 vuotiasta tyttöä) ja paikka oli tosi mukava myös pienen matkailijan kannalta. Italialaiset pitävät/ huomioivat pienet lapset joka paikassa tosi hyvin. Rivasta löytyy leikkipuistoja ja ranta on kivisyydestään huolimatta sopiva myös pienille matkailijoille. Kävimme myös Gardalandissa ja siellä tuli nyt sitten tutustuttua siihen lasten puoleenkin. Hotelleilla ei taida olla oikein hyviä lapsialennuksia Pohjois.Italiassa ollenkaan, mutta muuten alue sopii erinomaisesti matkailuun lasten kanssa.

Äänestä

Riva ehdottomasti !

Matkatoimiston täti sanoi viime vuonna että ei paikkaa usko todeksi kuvien perusteella
vaikka ne ovat upeita ja oli oikeassa.
Heaven on earth. Lähden keväällä uudestaan.

Äänestä

Olin lago maggiorella viime elokuussa, jumalainen paikka, myös lapsille kaikkee paljon.
Jos tykkäät katsoa matkakuviani (ei taidekuvia) niin tuosta linkistä pääset, siel on sit kaikkea muutakin, ehkä mielenkiintoista.http://www.amica.galleria.fi/kuvat/Italia, lago maggiore, Stresa/

Äänestä
  • Missäpäin Maggiorella olit? Olen etsinyt sopivaa Villaa isommalle porukalle jollain Pohjois-Italian järvistä.

    Äänestä

  • Italy-fan kirjoitti:

    Missäpäin Maggiorella olit? Olen etsinyt sopivaa Villaa isommalle porukalle jollain Pohjois-Italian järvistä.

    Olin Stresassa ja liikuin siitä eri suuntiin. Se on mukava paikka ja helppo lähteä eri suuntiin, liikennneyhteydet hyvät ja vielä parempi jos vuokraa oman auton niin voi pysähdellä aina halutessaan. Kuviahan minulla on matkaltani tuolla galleriassa jonka annoin tuolla aiempana.

    Äänestä

Ensinnäkin menetkö alku-, keski- vai loppukesästä ratkaisee matkakohteen valinnan. Ensimmäistä kertaa Italiaan lapsiperheenä niin suosittelisin Lido Di Jesoloa jossa voi yhdistää rantaloman ja Venetsian nähtävyydet. Itse olen ollut ensimmäistä kertaa jo vuonna 1974 ja viimeeksi viimekesänä kesäkuussa Jesolossa 2vk ja Gardalla Malcesinessa 2 vk ja syksyllä vielä Milanossa. Jesolossa on puhtaat ja hyvin hoidetut rannat, vesipuisto lapsille ja hyvä bussiyhteys Punta Sabbioneen josta vesibusilla Venetsiaan. Gardalla suosittelen Malcesinea keskeisen sijainnin suhteen. Monte Baldoon pääsee köysiradalla melkein keskustasta, vesibussilla järven muihin kaupunkeihin esim Limone järven toisella puolella ja bussilla pääsee hyvin Veronaan. Hotelivarauksissa olen käyttänyt booking.com varausta koska varaus maksetaan hotelissa ja järjestelmä hyväksyy visa electronin varauksen vahvistamiseksi. Omat kokemukseni ovat suurimmaksi osaksi autolla tai moottoripyörällä ja myöskin lentokoneella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lucidita kirjoitti:

Haluan ehdottomasti Italiaan ensi kesänä ja kysynkin vielä mitä kohdetta ja hotellia suosittelisitte lapsiperheelle?(Lapsialennus hotellissa olisi hyvä 50%)Mietin Rivaa mutta jos joku tietäisi hyvän kohteen jossa käynyt???Kiitos vinkeistä!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu