Sisko-Liisa Lehtisen surma

65e65x5x3

Sisko-Liisa Lehtisen surma Riihimäellä 6.8.1974

Sisko-Liisa Lehtinen oli työskennellyt tuolloin 36-vuotiaan Raili Karvosen osaomistamassa ravintola Keitaassa vuodesta 1965 lähtien. Keidas oli pienehkö ruoka- ja tanssipaikka aivan Riihimäen keskustassa.

Surmaa edeltävänä iltana, maanantaina 6.8. ravintolassa tuli valomerkki kello 23.15. Sisko-Liisalla piti alkaman hartaasti odotettu loma. Kello 0.30 hän lähti ravintolasta kotiinsa Patastenmäelle Erkyläntie 36:een, jonne oli liki kahden kilometrin matka. Sisko-Liisa oli kulkenut tuon matkan aina kävellen ja se oli herättänyt huolta äidissään, Lyyli Nurmisessa, 61, joka aina odotti, että ainoa lapsensa pääsi turvallisesti kotiinsa

Päivä vaihtui tiistaiksi ja täydenkuun valaistessa Sisko-Liisan kotimatkaa, aika hänen tiimalasissaan oli kulumassa loppuun… Tien reunaa varjostavassa pajukossa vaani joku. Joku joka aiheutti Sisko-Liisan kuoleman iskemällä häntä puukolla useita kertoja. Uhri jaksoi raahautua vielä noin 90 metrin matkan keskustaan päin ennen kuin kuoli. Hänet löydettiin kello 1.15 yösuunnistuksesta palaamassa olleiden Riihimäen viestirykmentin sotilaiden toimesta. Uhrissa oli teräaseen iskujen lisäksi myös pahoinpitelyvammoja, mutta nuo teräaseen iskut olivat aiheuttaneet kuoleman. Uhria ei oltu edes ryöstetty ja hänen seuraavana päivänä alkavan Moskovan matkan rahat, noin 1000 markkaa olivat yhä uhrin käsilaukussa. Uhrilla oli löydettäessä päällään sininen hame, valkoinen villatakki ja valkoiset kengät. Mukanaan hänellä oli turkoosinvärinen nahkakassi.

Surmatutkimukset käynnistyivät vasta seuraavana päivänä. Tutkimuksia johti komisario Jaakko Pelttari. Surma-aluetta pidettiin yleisesti varsin rauhattomana seutuna. Samalla alueella oli parisen viikkoa aikaisemmin ahdisteltu naista, mutta KRP:n mielestä oli vielä liian aikaista yhdistää näitä tekoja toisiinsa. Poliisi tutki tietysti myös olisiko surma mahdollisesti jonkun mielisairaan teko tai mustasukkaisuus.

Surmapaikan tienoolla ei ollut juurikaan asutusta, mutta 50 metrin päässä surmapaikasta oli tuolloin huonokuntoinen Riihimäen kaupungin omistama vanha talo, jossa asui 11 perhekuntaa.

166

10118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 6.8.1974???

      Onko aloittajalla omantunnon tuskia vai mikä pointtisi oli?

      • oöibr634v3

        On yksi niistä tapauksista, joita Riihimäen poliisi ei viitsinyt selvittää.

      • "pimeäjuttu"
        oöibr634v3 kirjoitti:

        On yksi niistä tapauksista, joita Riihimäen poliisi ei viitsinyt selvittää.

        Keskusrikospoliisi sitä tutki, ei Riihimäen poliisi.

      • i66464673
        "pimeäjuttu" kirjoitti:

        Keskusrikospoliisi sitä tutki, ei Riihimäen poliisi.

        Niin Riihimäen poliisi ei tosiaan tehnyt asian eteen yhtään mitään, kuten ei muidenkaan selvittämättömien murhien. Päin vastoin se on jopa ollut haittaamassa tutkimuksia, kuten Hikiän sarjamurhaajan uhrin katoamisilmoituksen tekemisen vitkasteluna ja uhrin etsimisen lyömisenä laimin.

      • o8b37e6e

        Näitä selvittämättömiä murhia on aina välillä hyvä ottaa esiin, sillä nykytekniikka selvittää paljon sellaista, mitä tuolloin ei kyetty selvittämään. Vai onko sinusta normaalia, että vielä kenties elossa oleva murhaaja saa liikkua vapaana?

      • Hikiän sarjamurh.?
        i66464673 kirjoitti:

        Niin Riihimäen poliisi ei tosiaan tehnyt asian eteen yhtään mitään, kuten ei muidenkaan selvittämättömien murhien. Päin vastoin se on jopa ollut haittaamassa tutkimuksia, kuten Hikiän sarjamurhaajan uhrin katoamisilmoituksen tekemisen vitkasteluna ja uhrin etsimisen lyömisenä laimin.

        Olen kyllä kuullut, että Hikiällä tapahtui murha joskus 90- luvun alussa, tai itseasiassa ruumis taisi löytyä lähempää Monnia. Uhri oli houkuteltu mukaan Hyvinkäältä ravintolasta, tekijä mahd. Hikiäläinen. Puhutaanko nyt samasta asiasta? Mistä termi sarjamurhaaja?

      • oö485b45b7
        Hikiän sarjamurh.? kirjoitti:

        Saman tekijän tekemiksi epäillään kahta murhaa samalla aluelle ja yhtä murhayritystä.

      • oibribew6r
        Hikiän sarjamurh.? kirjoitti:

        Olen kyllä kuullut, että Hikiällä tapahtui murha joskus 90- luvun alussa, tai itseasiassa ruumis taisi löytyä lähempää Monnia. Uhri oli houkuteltu mukaan Hyvinkäältä ravintolasta, tekijä mahd. Hikiäläinen. Puhutaanko nyt samasta asiasta? Mistä termi sarjamurhaaja?

        Yksi uhreista oli riihimäkeläinen nainen, jonka katoamisilmoitusta Riihimäen poliisi ei ottanut vastaan heti, vaan vitkasteli asian kanssa ihan liian kauan. Laiskuuttaanko vai vain resurssipulan vuoksi?

        http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=15&t=749&sid=dc3640ce66789667bd6a8dcdb897d610

      • TUTKIMAAN
        oöibr634v3 kirjoitti:

        On yksi niistä tapauksista, joita Riihimäen poliisi ei viitsinyt selvittää.

        NAISEEN KOHDISTUNEITA RIKOKSIA. Näin on ollut aina. Itse jouduin 1960-luvun alussa päällekarkauksen kohteeksi. Olin tulossa Riihimäen keskustasta hengellisestä kokouksesta eräänä lauantai-iltana bussilla Patastenmäkeen, siitä sitten urheilukentän reunaa kävellen kohti kotia. Siinä metsän kohdalla (nykyisinhän siihen mäen päälle on rakennettu jo omakotitaloja) hyökkäsi kimppuuni paikallinen melko samanikäinen mies. Pakotti puiden siimekseen ja piti kiinni. Yritin häntä aikani rauhoitella, mutta sitten riuhtaisin itseni irti ja lähdin toiseen suuntaan eli metsän kautta suoraan kotiin rikkoen kenkäni risukossa. Kuulin että myöhemmin tämä mies teki itsemurhan.
        Mitä teki poliisi? Pakotti jutun sovintoon ja sain vain uudet kengät. Tällainenko on Kanta-Hämeen oikeudenarvio naiselle? Naisen kimmppuun saa siis hyökätä ilman sanktioita?

        Sen jälkeen, ihan hiljattain, olen hakenut lähestymiskieltoa kolmelle henkilölle - yhdelle tappouhkauksista ja toiselle (ex-mieheni) jatkuvasta uhkauksista ja häirinnästä sekä kolmannelle (isännöitsijä) jatkuvasta kotimme rauhan häirinnästä.
        Mitä teki poliisi? Haukkui hakemuksiani ja ilmoituksiani kirjoitelmiksi ja jätti asiat sillensä.

        Mikään ei ole muuttunut - eikä näköjään tule muuttumaan Riihimäen poliisissa. Nainen on heille alinta kastia jota sopii kohdella miten vaan.

      • kukas sen tietää
        i66464673 kirjoitti:

        Niin Riihimäen poliisi ei tosiaan tehnyt asian eteen yhtään mitään, kuten ei muidenkaan selvittämättömien murhien. Päin vastoin se on jopa ollut haittaamassa tutkimuksia, kuten Hikiän sarjamurhaajan uhrin katoamisilmoituksen tekemisen vitkasteluna ja uhrin etsimisen lyömisenä laimin.

        Sellaisia juttuja tulee aina silloin tällöin ilmi.

      • Ikäviä kokemuksia
        TUTKIMAAN kirjoitti:

        Joidenkin poliisien erilaiset ystävyys- ja yhdistyssidonnaisuudet lienevät suurin syy rikosten selvittämisen vesittämisissä. Näin ei virallisesti asia ole, mutta jokainenhan tietää, että käytännössä asia on näin. Piilokorruptio vallitsee kaksinaismoralistisessa yhteiskunnassa ja on sen syöpä.

      • Kajakki kolmikko
        i66464673 kirjoitti:

        Niin Riihimäen poliisi ei tosiaan tehnyt asian eteen yhtään mitään, kuten ei muidenkaan selvittämättömien murhien. Päin vastoin se on jopa ollut haittaamassa tutkimuksia, kuten Hikiän sarjamurhaajan uhrin katoamisilmoituksen tekemisen vitkasteluna ja uhrin etsimisen lyömisenä laimin.

        "Niin Riihimäen poliisi ei tosiaan tehnyt asian eteen yhtään mitään, kuten ei muidenkaan selvittämättömien murhien."

        Koska ne on KRP:n hommia. Koita nyt ymmärtää, vajakki!

      • asiat oikein
        oöibr634v3 kirjoitti:

        On yksi niistä tapauksista, joita Riihimäen poliisi ei viitsinyt selvittää.

        Jaakko Pelttari ei ollut Riihimäen poliisi, vaan KRP:n miehiä. Joten aika mautonta syytellä Riihimäen poliisia asiasta, jonka tutkiminen ei sille edes kuulunut.

      • ...
        asiat oikein kirjoitti:

        Jaakko Pelttari ei ollut Riihimäen poliisi, vaan KRP:n miehiä. Joten aika mautonta syytellä Riihimäen poliisia asiasta, jonka tutkiminen ei sille edes kuulunut.

        "Jaakko Pelttari ei ollut Riihimäen poliisi, vaan KRP:n miehiä. Joten aika mautonta syytellä Riihimäen poliisia asiasta, jonka tutkiminen ei sille edes kuulunut"

        Ketopelto oli Riihimäen poliisista ja muistan hänet kameroineen paikalla.

    • oc88tro8b63ri6734

      Kanavakadulle kestää kävellä Keitaasta (Papillon) 15 min. Murha tapahtui siis tiistaina 7.8.1974 0.45-1.15, jolloin suunnistavat sotilaat löysivät tytön. Jos poliisi olisi ollut heti paikalla, eikä vasta aamulla, olisi syyllinen varmasti saatu kiinni tuomalla poliisikoira paikalle. Jostain syystä niin ei vain viitsitty tehdä.

      • s herlok

        Kanavakadulle? missään ei mainittu kanavakatua.

      • ytrsd

        Aha niinkö kesti, mihin hävitit murha aseen?Liekö vielä tallella?

      • öon348o86436b
        s herlok kirjoitti:

        Kanavakadulle? missään ei mainittu kanavakatua.

        Vuonna 1974 Erkyläntielle pääsi jalan parhaiten Kanavakadun kautta. Asemalla ei ollut vielä silloin tunnelia Peltosaareen, jota vasta rakennettiin, eikä Peltosaaren sillan kautta päässyt vielä tuolloin kuin Muuntajankadulle. Kanavakadun ja aseman välinen alue oli tuolloin ainoa, missä kasvoi pajukkoa, eikä ollut asutusta, joten jos tyttö oli raahautunut 90 metriä, niin pakkohan se oli olla kanavakatu, koska tuolloin ei vielä ollut Arolammille vievää tietä Vantaan länsipuolella. Piste.

        Hei, s herlok, pelkkä tietämättömyys ei vielä riitä oikein näiden tapausten ratkaisemiseen.

      • varppuvetelä
        öon348o86436b kirjoitti:

        Huom!Vielä 36 vee ei ole tai oli tyttö vaan jo nainen!!!!!!!!!!!!!!!!

      • korjausmerkki
        varppuvetelä kirjoitti:

        Huom!Vielä 36 vee ei ole tai oli tyttö vaan jo nainen!!!!!!!!!!!!!!!!

        Ravintolan omistaja oli 36 vuotias!

      • one8746483
        varppuvetelä kirjoitti:

        Huom!Vielä 36 vee ei ole tai oli tyttö vaan jo nainen!!!!!!!!!!!!!!!!

        Tyttö oli kyllä vasta parikymppinen.

      • 767476476tr
        one8746483 kirjoitti:

        Tyttö oli kyllä vasta parikymppinen.

        Lehtien mukaan 32-vuotias tarjoilijatar. Mikähän on oikea tieto?

        Lähistöllä surma-aikaan, noin kello 0.50 nähty musta amerikkalaismallinen henkilöauto kiinnosti poliisia. Plymouth-merkkisen auton kuljettaja oli runsaan viikon kuluttua poliisin suojissa ja häntä epäiltiin mm. rattijuoppoudesta sekä samoihin aikoihin Riihimäellä tehdyistä omaisuusrikoksista. Ei enää osuudesta surmaan. Plymouthin kuljettaja oli aikoinaan epäiltynä Bodomjärvellä vuonna 1960 tapahtuneista kolmoissurmista.

      • riihimäkeläinen

        Ravintola Keidas sijaitsi Keskuskadulla siinä on nykyään Kiinalainen,joten ei Papilonin paikalla siinä oli aikoinaan Valion baari.

      • oc88tro8b63ri6734
        riihimäkeläinen kirjoitti:

        Ravintola Keidas sijaitsi Keskuskadulla siinä on nykyään Kiinalainen,joten ei Papilonin paikalla siinä oli aikoinaan Valion baari.

        Hyvä, että korjasit. Kirjoittajalla ei ole kokemuksia kaupungin ravintoloista.

      • paplarista

        Keidas oli Keskuskadulla, samassa paikassa missä nyt on kiinalainen ravintola. Jossain vaiheessa siinä oli PR-klubi -niminen ravintolakin.

        Papillon on Hämeenkadulla.

      • paplarista
        öon348o86436b kirjoitti:

        Vuonna 1974 Erkyläntielle pääsi jalan parhaiten Kanavakadun kautta. Asemalla ei ollut vielä silloin tunnelia Peltosaareen, jota vasta rakennettiin, eikä Peltosaaren sillan kautta päässyt vielä tuolloin kuin Muuntajankadulle. Kanavakadun ja aseman välinen alue oli tuolloin ainoa, missä kasvoi pajukkoa, eikä ollut asutusta, joten jos tyttö oli raahautunut 90 metriä, niin pakkohan se oli olla kanavakatu, koska tuolloin ei vielä ollut Arolammille vievää tietä Vantaan länsipuolella. Piste.

        Hei, s herlok, pelkkä tietämättömyys ei vielä riitä oikein näiden tapausten ratkaisemiseen.

        olihan siellä verhoiluliike ihan lähellä sitä siltaa.

      • sillallapeltsi
        öon348o86436b kirjoitti:

        Vuonna 1974 Erkyläntielle pääsi jalan parhaiten Kanavakadun kautta. Asemalla ei ollut vielä silloin tunnelia Peltosaareen, jota vasta rakennettiin, eikä Peltosaaren sillan kautta päässyt vielä tuolloin kuin Muuntajankadulle. Kanavakadun ja aseman välinen alue oli tuolloin ainoa, missä kasvoi pajukkoa, eikä ollut asutusta, joten jos tyttö oli raahautunut 90 metriä, niin pakkohan se oli olla kanavakatu, koska tuolloin ei vielä ollut Arolammille vievää tietä Vantaan länsipuolella. Piste.

        Hei, s herlok, pelkkä tietämättömyys ei vielä riitä oikein näiden tapausten ratkaisemiseen.

        Peltosaaren silta avattiin liikenteelle syyskuun 11. päivä 1974 eli kuukausi tuon rikoksen jälkeen.

      • -Nimimerkki-
        öon348o86436b kirjoitti:

        Vuonna 1974 Erkyläntielle pääsi jalan parhaiten Kanavakadun kautta. Asemalla ei ollut vielä silloin tunnelia Peltosaareen, jota vasta rakennettiin, eikä Peltosaaren sillan kautta päässyt vielä tuolloin kuin Muuntajankadulle. Kanavakadun ja aseman välinen alue oli tuolloin ainoa, missä kasvoi pajukkoa, eikä ollut asutusta, joten jos tyttö oli raahautunut 90 metriä, niin pakkohan se oli olla kanavakatu, koska tuolloin ei vielä ollut Arolammille vievää tietä Vantaan länsipuolella. Piste.

        Hei, s herlok, pelkkä tietämättömyys ei vielä riitä oikein näiden tapausten ratkaisemiseen.

        "Vuonna 1974 Erkyläntielle pääsi jalan parhaiten Kanavakadun kautta"

        Eipä vaan Eteläistä-Asemakatua loppuun asti ja siitä portaat ylös Patastenmäen sillalle.. Tapahtumapaikka oli vantaanjoen sillan paikkeilla.

      • -Nimimerkki-
        -Nimimerkki- kirjoitti:

        "Vuonna 1974 Erkyläntielle pääsi jalan parhaiten Kanavakadun kautta"

        Eipä vaan Eteläistä-Asemakatua loppuun asti ja siitä portaat ylös Patastenmäen sillalle.. Tapahtumapaikka oli vantaanjoen sillan paikkeilla.

        Eteläinen Rautatienkatu siis oli kysymyksessä, eikä Eteläinen-Asemakatu.

      • Anonyymi
        767476476tr kirjoitti:

        Lehtien mukaan 32-vuotias tarjoilijatar. Mikähän on oikea tieto?

        Lähistöllä surma-aikaan, noin kello 0.50 nähty musta amerikkalaismallinen henkilöauto kiinnosti poliisia. Plymouth-merkkisen auton kuljettaja oli runsaan viikon kuluttua poliisin suojissa ja häntä epäiltiin mm. rattijuoppoudesta sekä samoihin aikoihin Riihimäellä tehdyistä omaisuusrikoksista. Ei enää osuudesta surmaan. Plymouthin kuljettaja oli aikoinaan epäiltynä Bodomjärvellä vuonna 1960 tapahtuneista kolmoissurmista.

        Lehtinen oli syntynyt kesällä 1942 eli oli surmahetkellä 32 v. tarkistin asian Lehtisen hautakivestä Riihimäen hautausmaalta!

    • o8bw4bv6c68

      Sisko-Liisa opiskeli Turun yliopistossa. Hän oli humanististen aineiden kandidaatti ja opiskeli venäjän kieltä. Hän oli töissä Keitaassa ansaitakseen rahaa opiskeluihinsa. Kyseessä ei siis ollut juopunut asiakas, eikä Kanavakadun asukki, kuten jotkut vieläkin luulevat. Kunnollinen tyttö, jota vietiin kakki.

      Kuoleman luuleminen liian kauan yliajoksi antoi surmaajalle etumatkaa. Surmatutkimukset käynnistyivät vasta seuraavana päivänä.

      • 9879vb 458b5v

        Surmasta oli pidätettynä myös Hullu-Holopaisena tunnettu mies, mutta hänet todettiin syyttömäksi jopa Riihimäen huoltopoliisin silloisen johtajan Eino Niemen toimesta: "Ei Hullu-Holopainen ole koskaan naisen kimppuun käynyt". Oliko tuo Holopainen, sittemmin Mika Kristian Markoila tuo Cortina – kuski vai Plymouth – kuski. En tiedä. Iän puolesta kyllä, sillä vuonna-74 Hullu–Holopainen oli 25-vuotias.

        Onkohan näitä liikanimellä Hullu Holopainen (väliviivan kanssa tahi ei) ollut kaksi henkilöä? Se mistä olen kuullut ja lukenut oli nimeltään Pentti Juhani Holopainen, syntynyt vuonna 1949 tai 1950. Väittää olevansa kotoisin Hämeenlinnasta. Holopaista epäiltiin Riihimäellä -74 sattuneen henkirikoksen tekijäksi http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=4318 mutta turhaan.

        Suvunsa musta lammas, joka muutti nimensä - Mika Kristian Markoila. Vapautui vankilasta 1985, ryösti pimeän viinan myyjän saman tien ja istui sen sekä vanhoja pohjia päästen vapauteen tammikuussa 1991, jolloin oli istunut elämästään jo puolet vankiloissa.

        Markoilan kertoi haastattelun lopuksi, että alamaailma ei hänestä pidä ja siksi hän muutti nimensä ja aikoo paeta Kööpenhaminaan. Jos pelkää ja aikoo paeta, niin se onkin sangen fiksua kertoa uusi nimensä ja pakopaikkansa... :?

        Lähde Alibi 6/91

        Muistatteko kun 90-luvun alussa Helsingin "steissin" alueella vartijat olivat potkineet spurguja. Ainoa kuka nosti metelin asiasta ja pääsi Hesariin oli ex Hullu Holopainen, eli Markoila.

        Tuolla osion aloituksessa tarkoitin tätä hemmoa. Mutta, kait heitä on sitten kaksi. Tai jopa useampia tuolla nimellä? Täsmennyksiä, kiitos!

    • Halpaajas

      Surma-aluetta pidettiin yleisesti varsin rauhattomana seutuna. Samalla alueella oli parisen viikkoa aikaisemmin ahdisteltu naista, mutta KRP:n mielestä oli vielä liian aikaista yhdistää näitä tekoja toisiinsa. Poliisi tutki tietysti myös olisiko surma mahdollisesti jonkun mielisairaan teko tai mustasukkaisuus. Keskiviikkona 7.8. löytyi 300 metrin päästä surmapaikasta Etelän Viertotien varrelta löytyi puukko, mutta laboratoriotutkimuksissa siinä ei havaittu verta. Sittemmin tuo puukko paljastui erään läheisen huoltoaseman käytössä olleeksi puukoksi, joka oli vain heitetty pois.

      Surmapaikan tienoolla ei ollut juurikaan asutusta, mutta 50 metrin päässä surmapaikasta oli tuolloin huonokuntoinen Riihimäen kaupungin omistama vanha talo, jossa asui 11 perhekuntaa.

      Perjantaina 9.8. ilmestyneessä Helsingin Sanomissa uutisoitiin surman olevan yhä arvoitus; vihjeitä oli tullut, mutta mitään ratkaisevaa ei ollut ilmaantunut eikä motiivia ollut löytynyt. Uhrin kotimatkasta oli havainto kun hän ohitti asema-aukiota ja jatkoi Eteläiselle Asemakadulle. Kuulohavaintoja ei ollut.

      Lähistöllä surma-aikaan, noin kello 0.50 nähty musta amerikkalaismallinen henkilöauto kiinnosti poliisia ja keskiviikkona 14.8. tuon etsityn auton kuljettaja ilmoittautui poliisille. Plymouth-merkkisen auton kuljettaja oli vielä runsaan viikon kuluttua poliisin suojissa ja häntä epäiltiin mm. rattijuoppoudesta sekä samoihin aikoihin Riihimäellä tehdyistä omaisuusrikoksista. Ei enää osuudesta surmaan. Plymouthin kuljettaja oli aikoinaan epäiltynä Bodomjärvellä vuonna 1960 tapahtuneista kolmoissurmista.

      Lauantaina 24.8. saatiin kuitenkin uutta tietoa ja poliisi pidätti vuoden -63 mallisen vaaleanharmaan Ford Cortinan kuljettajan. Auton tuntomerkeiksi kerrottiin mm. paikkamaalaukset etulokasuojissa sekä G-kirjaimella alkanut rekisteri. Auton omistaja oli viety Tikkurilaan KRP:n suojiin.

      Elokuun lopulla Sisko-Liisan työpaikka, ravintola Keidas, sen asiakkaat, Riihimäen kaupunki sekä iltapäivälehdet keräsivät kolehdin ja lupasivat 4000 markan palkkion surman selviämiseen johtavista vihjeistä.

      Lauantaina 7.9. Cortinan kuljettaja vapautettiin näytön puutteessa, mutta "hänellä näyttää kyllä olevan jotain peittelemistä", kuten tutkinnan johtaja kertoi Helsingin Sanomissa 8.9.

      Kuva Seura -lehdestä 33/74

      Siihenkö se sitten jäi… Oliko ketään muuta enää edes epäiltynä? Oliko surmaajan tarkoituksena raiskata uhrinsa, mutta tilanne lähti käsistä ja hän turvautui ehkä vain pelottelutarkoituksessa mukanansa olleeseen teräaseeseen surullisin seurauksin? Tuliko paikalle joku – tai ajoiko juuri silloin joku, ehkä tuo Plymouth tai Cortina paikan ohi ja surmaaja pitääkseen uhria luonaan turvautui tuohon tunnistamattomaan teräaseeseen. Kuka väkivaltainen raiskaaja sopisi tuohon kuvioon. Toki jokainen raiskaus on väkivaltainen, mutta eivät kaikki surmaamaan ryhdy/kykene.

      Surmasta oli pidätettynä myös Hullu-Holopaisena tunnettu mies, mutta hänet todettiin syyttömäksi jopa Riihimäen huoltopoliisin silloisen johtajan Eino Niemen toimesta: "Ei Hullu-Holopainen ole koskaan naisen kimppuun käynyt". Oliko tuo Holopainen, sittemmin Mika Kristian Markoila tuo Cortina – kuski vai Plymouth – kuski. En tiedä. Iän puolesta kyllä, sillä vuonna-74 Hullu–Holopainen oli 25-vuotias.

      Lähteet: Helsingin Sanomat 7.8., 8.8., 9.8., 13.8., 15.8., 25.8., 27.8., 29.8., 2.9. ja 8.9.1974 sekä 16.8.1974 ilmestynyt Seura - lehti (33/74).

      • o83483b43o68

        Miksihän tämä herättää vieläkin joissain tahoissa halua haudata koko tapaus? Riihimäellä on aikoinaan vaiettu asioista, koska kaikki tunsivat toisensa ja pelkäsivät oikeasti kostoa. Silloin Riihimäki oli pikku kaupunki ja pienen klikin hallinnoima ja johtama. Nyt on toisin, onneksi.

      • s herlok
        o83483b43o68 kirjoitti:

        Uhri työskenteli ravintolassa. 5 sikaa on "ravintola". Liittyvätköhän jotenkin toisiinsa?

      • il 4b43v436b
        s herlok kirjoitti:

        Uhri työskenteli ravintolassa. 5 sikaa on "ravintola". Liittyvätköhän jotenkin toisiinsa?

        Kyynisyys, vitsailu ja huumori ovat asioita, jotka eivät kuulu murhatutkimukseen.

      • qwertyyyy
        il 4b43v436b kirjoitti:

        Kyynisyys, vitsailu ja huumori ovat asioita, jotka eivät kuulu murhatutkimukseen.

        Ehkä se oli sarkasmia? Mutta silti, jos tuo oli jonkun poliisin teksi, niin en todellakaan ihmettele, ettei juttua ole selvitetty.

      • liideli
        s herlok kirjoitti:

        Uhri työskenteli ravintolassa. 5 sikaa on "ravintola". Liittyvätköhän jotenkin toisiinsa?

        Viisi sikaa -ravintolan pitäjät eivät olleet silloin syntyneetkään, kun tämä tarjoilijasurma tehtiin. Tai jos olivat, niin korkeintaan 10-vuotiaita vuonna 1974.

        Viisi sikaa ravintola on saman kadun varrella kuin oli aikoinaan ravintola Keidas, ihan viereisessä kiinteistössä.

      • h89326
        liideli kirjoitti:

        Halusiko Raili tytöstä eroon?

      • Näin se on pojat
        h89326 kirjoitti:

        Halusiko Raili tytöstä eroon?

        Hän olisi silloin antanut tälle kenkää, ei puukkoa. Uskomaton harhaluulo!

      • juhokustipaasikivi
        o83483b43o68 kirjoitti:

        Miksihän tämä herättää vieläkin joissain tahoissa halua haudata koko tapaus? Riihimäellä on aikoinaan vaiettu asioista, koska kaikki tunsivat toisensa ja pelkäsivät oikeasti kostoa. Silloin Riihimäki oli pikku kaupunki ja pienen klikin hallinnoima ja johtama. Nyt on toisin, onneksi.

        Eiköhän kuule vieläki vanhat kommarit ja sutki pulkkiset pyöritä riksua ja montaa muutakin pienempää ja isompaa kaupunkia...

    • deiger

      Tulilahti - syyllinen vai syytön

      Synkkä mopomies piti koko Suomea pelon vallassa kesällä 1959. Kahden nuoren tytön, Eine Nyyssösen ja Riitta Pakkasen raaka murha Tulilahden leirintäalueella Heinävedellä jäi selvittämättä. Syylliseksi epäiltiin Runar Holmströmiä, outoa erakkoa, jonka nimeen peloteltiin lapsia Pohjanmaalla: ''Jos et ole kiltti, Runar tulee ja vie sinut''.

      Mutta Runarin syyllisyys ei ratkennut. Oikeudenkäynnistä Heinävedellä tuli suuri yleisötapahtuma ja kansa vaati Runarin tuomitsemista. Paineiden keskellä hän otti ratkaisun omiin käsiinsä ja päätti päivänsä vankilassa kesken oikeudenkäynnin. Niinpä Tulilahden kaksoismurha on edelleen mysteeri. Yhteyksiä jopa Kyllikki Saaren murhaan epäiltiin.

    • derger

      jaahas nämäkin nuoret herrat jo vapaalla osa.

      26. kesäkuuta 2002 Riihimäen käräjäoikeus tuomitsi ryhmän ainoan 18 vuotta täyttäneen Markus Aarre Walter Östermanin elinkautiseen vankeuteen. Laukaukset ampunut 16-vuotias Saku Pyry Salo sai 13 vuotta. 17-vuotiaat Jani Petteri Pesola ja Sampsa Valtteri Mäntylä saivat 12 vuotta. Lisäksi käräjäoikeus määräsi tekijät maksamaan Elise ja Martti Heinon vanhemmille ja Martti Heinon pojalle henkisistä kärsimyksistä korvauksena kullekin 6752 euroa.

      14. helmikuuta 2003 Kouvolan hovioikeus piti tuomiot samoina. Salo, Pesola ja Mäntylä tyytyivät hovioikeuden päätökseen. Österman haki valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Korkein oikeus hylkäsi valitushakemuksen 4. toukokuuta 2003. Murhattujen omaiset tyytyivät tuomioihin mutta olivat tyytymättömiä saamiinsa korvauksiin.

      Salo, Pesola ja Mäntylä passitettiin kärsimään rangaistustaan Jokelan vankilaan, Österman Helsingin vankilaan. Ensikertalaisina ja alle 21-vuotiaina rikoksentekijöinä Salo, Pesola ja Mäntylä istuivat tuomioistaan hieman yli viisi vuotta. He vapautuivat ehdonalaiseen lokakuun alussa 2006. Östermanin on mahdollista anoa ehdonalaiseen pääsyä Helsingin hovioikeudelta aikaisintaan vuonna 2011. Hän anoi armahdusta tasavallan presidentiltä, mutta anomus hylättiin vuoden 2008 alussa.[1

      • Saila Noel

        Murhainfossa on jo aloittamani juttusarja aiheesta. Harmittaa että Riksun viisikymppiset eivät käytä nettiä eivätkä siis voi kertoa tietojaan. Me nyt viiskymppiset olimme aina kartsalla siihen aikaan ja näimme ja kuulimme paljon aiheeseen liittyvää. Riksulaisista ei ole saatu mitään irti. Harmittaa ihmisten passiivisuus!

      • paplarista
        Saila Noel kirjoitti:

        Huhuja ja juoruja asiasta oli, tiedosta ei voi puhua.

      • Ääneteön varjo
        Saila Noel kirjoitti:

        Murhainfossa on jo aloittamani juttusarja aiheesta. Harmittaa että Riksun viisikymppiset eivät käytä nettiä eivätkä siis voi kertoa tietojaan. Me nyt viiskymppiset olimme aina kartsalla siihen aikaan ja näimme ja kuulimme paljon aiheeseen liittyvää. Riksulaisista ei ole saatu mitään irti. Harmittaa ihmisten passiivisuus!

        Hyvä että tutkit tätä tapausta. Jotkut yrittävät tietoisesti sotkea tätäkin tapausta. Ilmeisesti kannattaa selvitää kuka se riihimäkeläinen valtion viraston johtaja oli, jota epäiltiin ja joka oli pidätettynä. Salailu nimittäin pistää epäilemään, että tekijä on olluut vaikutusvaltainen ihminen.

      • ...
        Ääneteön varjo kirjoitti:

        ..oli verotoimistonjohtaja Kulmala, mutta hän oli vain epäilty, eikä mitään näyttöä häntä vastaan ollut..

      • 9b779347634
        ... kirjoitti:

        ..oli verotoimistonjohtaja Kulmala, mutta hän oli vain epäilty, eikä mitään näyttöä häntä vastaan ollut..

        Riihimäen Kulmaloita. Mikä etunimi ja onko elossa. Mistähän tästä henkilöstä saisi lisää tietoa? Mikä oli etunimi, kotipaikkakunta ja ennen kaikkea opiskelupaikkakunta? Oliko mahdollisesti Turku ja yhteiskuntatieteellinen? Ei huvittaisi lähteä penkomaan mikrofilmejä kirjastoon tai maakunta-arkistoon. Oliko Kulmala mahdollisesti Vapaamuurari?

        Kulmalathan nimittäin asuivat murhapaikan lähellä aikoinaan…

      • Jalmari Rinne
        9b779347634 kirjoitti:

        Kohta joku poistatuttaa tämän ketjun...

      • kohta varmaan
        Ääneteön varjo kirjoitti:

        Hyvä että tutkit tätä tapausta. Jotkut yrittävät tietoisesti sotkea tätäkin tapausta. Ilmeisesti kannattaa selvitää kuka se riihimäkeläinen valtion viraston johtaja oli, jota epäiltiin ja joka oli pidätettynä. Salailu nimittäin pistää epäilemään, että tekijä on olluut vaikutusvaltainen ihminen.

        Keskusrikospoliisi sitä tutki, ei paikallinen poliisi. Eikä kukaan riihimäkeläinen olisi pystynyt estämään niitä tekemästä pidätystä, jos sellaiseen olisi ollut aihetta.

      • paplarista
        9b779347634 kirjoitti:

        Riihimäen Kulmaloita. Mikä etunimi ja onko elossa. Mistähän tästä henkilöstä saisi lisää tietoa? Mikä oli etunimi, kotipaikkakunta ja ennen kaikkea opiskelupaikkakunta? Oliko mahdollisesti Turku ja yhteiskuntatieteellinen? Ei huvittaisi lähteä penkomaan mikrofilmejä kirjastoon tai maakunta-arkistoon. Oliko Kulmala mahdollisesti Vapaamuurari?

        Kulmalathan nimittäin asuivat murhapaikan lähellä aikoinaan…

        Kyseinen henkilö ei asunut Riihimäellä vaan Hämeenlinnassa ja kävi täällä töissä.

      • 9p3484cv64693
        paplarista kirjoitti:

        Kyseinen henkilö ei asunut Riihimäellä vaan Hämeenlinnassa ja kävi täällä töissä.

        Eli asui yksin. Oli ehkä eronnut tai vaimo ja lapset lomalla? Kuitenkin ihminen, jonka myöhäisiä kotiintuloja ei kukaan ihmettelisi... Olisikohan lähennellä uhriaan ja tullut torjutuksi? Tekotapa viittaa raivokkaaseen vihaan…

      • oö4444oy38o43
        kohta varmaan kirjoitti:

        Keskusrikospoliisi sitä tutki, ei paikallinen poliisi. Eikä kukaan riihimäkeläinen olisi pystynyt estämään niitä tekemästä pidätystä, jos sellaiseen olisi ollut aihetta.

        Niin...

      • oö4o585o48
        ... kirjoitti:

        ..oli verotoimistonjohtaja Kulmala, mutta hän oli vain epäilty, eikä mitään näyttöä häntä vastaan ollut..

        Eräs teoria: Tyttö teki ravintolassa pimeitä töitä ja asian tiennyt verojohtaja lupasi olla hiljaa jos yksinäiseen iltaansa tiettyjä palveluksia. Suoraselkäinen periaatteen ei suostunut ja tyttö uhkasi ilmiantaa verojohtajan, joka pitääkseen työnsä murhasi tytön.

      • Matti R.
        oö4o585o48 kirjoitti:

        Sä oot humalassa!

      • A. Monk
        9p3484cv64693 kirjoitti:

        Eli asui yksin. Oli ehkä eronnut tai vaimo ja lapset lomalla? Kuitenkin ihminen, jonka myöhäisiä kotiintuloja ei kukaan ihmettelisi... Olisikohan lähennellä uhriaan ja tullut torjutuksi? Tekotapa viittaa raivokkaaseen vihaan…

        Murhaaja ei vienyt uhrin rahoja. Nykyrahassa n. 1000€. Murhaaja oli siis aika varakas. Uhrin luultiin jääneen auton alle, koska teräaseen jälkiä ei näkynyt. Paperiveitsi työpaikalta? Murhaajan viha uhria kohtaan viittaa torjutuksi tulemiseen. Kesäromanssin päättyminen? Tekijä asui tai oli tekohetkellä yksin. Murhaaja tunsi uhrin ja tämän tavat, koska osasi olla odottamassa. Eli hän tiesi uhrin työpaikan ja missä tämä asui. Tekijä varmisti nopean paon, koska rautatieasema oli vieressä. Tekijä siis asui muualla kuin Riihimäellä.

      • paplarista
        A. Monk kirjoitti:

        Mitä tekemistä uhrin rahoilla tässä on? Ei sen perusteella voi päätellä tekijän varakkuutta tai varattomuutta.

        Uhria oli lyöty useita kertoja teräaseella, ne jäljet huomasivat jo ne varusmiehet, jotka löysivät uhrin.

        Mistä "murhaajan vihasta uhria kohtaan viittaa torjutuksi tulemiseen." Outo ajatus vailla järjen hiventäkään.

        Nopea pako, koska rautatieasema oli vieressä? Ei siihen aikaan, puolen yön jälkeen henkilöjunia juurikaan kulkenut. Mistä tiedetään, että surmaaja olisi junaa käyttänyt, kun ei tiedetä kuka on surmaaja?

      • paplarista
        oö4o585o48 kirjoitti:

        Eräs teoria: Tyttö teki ravintolassa pimeitä töitä ja asian tiennyt verojohtaja lupasi olla hiljaa jos yksinäiseen iltaansa tiettyjä palveluksia. Suoraselkäinen periaatteen ei suostunut ja tyttö uhkasi ilmiantaa verojohtajan, joka pitääkseen työnsä murhasi tytön.

        Vai että verojohtaja kyttäisi yksittäistä ihmistä. Hehehehee

      • p0o80b7v886
        paplarista kirjoitti:

        Vai että verojohtaja kyttäisi yksittäistä ihmistä. Hehehehee

        Olipa typerä ja mauton kommentti, varsinkin kun kyseessä oli raaka murha. Ei ihme, etteivät täällä murhat selviä, jos asukkaiden henkinen taso on tuota luokkaa.

        Kyseinen Riihimäen verojohtaja, joka asui tuolloin Hämeenlinnassa ja jonne kulki junalla, oli kuulusteltavan ja oli yksi epäillyistä. Tämä tunsi tytön, koska oli käynyt lounaalla ravintolassa, jossa tämä oli töissä.

      • 98p348394b396
        kohta varmaan kirjoitti:

        Keskusrikospoliisi sitä tutki, ei paikallinen poliisi. Eikä kukaan riihimäkeläinen olisi pystynyt estämään niitä tekemästä pidätystä, jos sellaiseen olisi ollut aihetta.

        Paikallinen poliisi sitä tutki aluksi, mutta kun "tutkimus" ei ottanut edetäkseen, tapausta alkoi tutkia KRP.

      • Joo JOO
        paplarista kirjoitti:

        Mitä tekemistä uhrin rahoilla tässä on? Ei sen perusteella voi päätellä tekijän varakkuutta tai varattomuutta.

        Uhria oli lyöty useita kertoja teräaseella, ne jäljet huomasivat jo ne varusmiehet, jotka löysivät uhrin.

        Mistä "murhaajan vihasta uhria kohtaan viittaa torjutuksi tulemiseen." Outo ajatus vailla järjen hiventäkään.

        Nopea pako, koska rautatieasema oli vieressä? Ei siihen aikaan, puolen yön jälkeen henkilöjunia juurikaan kulkenut. Mistä tiedetään, että surmaaja olisi junaa käyttänyt, kun ei tiedetä kuka on surmaaja?

        Sinullapa on erikoisen kova halu torpedoida kaikki asiaan liittyvät teoriat! Miksihän?

      • krp on tutkija
        98p348394b396 kirjoitti:

        Paikallinen poliisi sitä tutki aluksi, mutta kun "tutkimus" ei ottanut edetäkseen, tapausta alkoi tutkia KRP.

        Henkirikokset tutkii aina KRP, ei koskaan paikallispoliisi. Paikalliset viranomaiset kyllä avustavat tarpeen mukaan, antavat työtilat ja ajoneuvot kuljettajineen krp:n tutkijoiden käyttöön.

      • Murhaajat kiinni!
        Saila Noel kirjoitti:

        Murhainfossa on jo aloittamani juttusarja aiheesta. Harmittaa että Riksun viisikymppiset eivät käytä nettiä eivätkä siis voi kertoa tietojaan. Me nyt viiskymppiset olimme aina kartsalla siihen aikaan ja näimme ja kuulimme paljon aiheeseen liittyvää. Riksulaisista ei ole saatu mitään irti. Harmittaa ihmisten passiivisuus!

        Ei se ole passiivisuutta, vaan apatiaa. Riihimäen poliisipiirissä on tehty useista syyttömistä murhaajia, kuten aikoinaan edesmenneitä Pikku-Peteristä ja Mattilan Ollista, joka otti syy niskoilleen poikansa tekemästä murhasta. Riihimäen poliisi varmasti tietää tämän, muttei välitä.

      • "Murhaajan" tuntenut
        Murhaajat kiinni! kirjoitti:

        Ei se ole passiivisuutta, vaan apatiaa. Riihimäen poliisipiirissä on tehty useista syyttömistä murhaajia, kuten aikoinaan edesmenneitä Pikku-Peteristä ja Mattilan Ollista, joka otti syy niskoilleen poikansa tekemästä murhasta. Riihimäen poliisi varmasti tietää tämän, muttei välitä.

        Hyvin sanottu! Vai mitä lukijat? Vituttaa Ollin puolesta, kun mies nukkui penkin alla puistopaarissa eräänäkin marraskuisena sadeyönä nälissään ja viluissaan, eikä poika jonka elämän mies pelasti, ei välittänyt isästään vitun vertaa.

      • liideli21
        Ääneteön varjo kirjoitti:

        Hyvä että tutkit tätä tapausta. Jotkut yrittävät tietoisesti sotkea tätäkin tapausta. Ilmeisesti kannattaa selvitää kuka se riihimäkeläinen valtion viraston johtaja oli, jota epäiltiin ja joka oli pidätettynä. Salailu nimittäin pistää epäilemään, että tekijä on olluut vaikutusvaltainen ihminen.

        Ei ketään "valtion viraston johtajaa" silloin pidätetty edes kuulusteluja varten. Huhuja kyllä liikkui siitä, että tekijä olisi ollut joku valtion palkkalistoilla oleva henkilö. Mistä lie sellainenkin huhu synnytetty? Ehkä sillä haluttiin johtaa rikostutkijoita harhaan...

      • kumma&ihme
        9p3484cv64693 kirjoitti:

        Eli asui yksin. Oli ehkä eronnut tai vaimo ja lapset lomalla? Kuitenkin ihminen, jonka myöhäisiä kotiintuloja ei kukaan ihmettelisi... Olisikohan lähennellä uhriaan ja tullut torjutuksi? Tekotapa viittaa raivokkaaseen vihaan…

        Vai asuu yksin kun asuu toisella paikkakunnalla kuin missä käy työssä? Mikähän logiikka tuohonkin sisältyy?

        Tuskin nyt kenenkään aikuisen ihmisen "myöhäistä kotiintuloaikaa" ihmetteli.

        Ei pitäisi seurata noin paljon rikoksia tv-sarjoista.

      • LK
        p0o80b7v886 kirjoitti:

        Olipa typerä ja mauton kommentti, varsinkin kun kyseessä oli raaka murha. Ei ihme, etteivät täällä murhat selviä, jos asukkaiden henkinen taso on tuota luokkaa.

        Kyseinen Riihimäen verojohtaja, joka asui tuolloin Hämeenlinnassa ja jonne kulki junalla, oli kuulusteltavan ja oli yksi epäillyistä. Tämä tunsi tytön, koska oli käynyt lounaalla ravintolassa, jossa tämä oli töissä.

        Kulmalan Lasse oli alkoholisti ja Keidas oli hänen kantapaikkansa. Tietääkseni hän oli poikamies
        ja oli puhetta, että olisi tosiaan ollut Liisasta kiinnostunut, mutta kun ei saanut vastakaikua niin olis tämän surman tehnyt. Lasse oli varsin lupasakka mies noin muuten, mutta kännissä aika höyrypää. Vainaa ollut jo pitkään.

      • Niin ollutkin
        LK kirjoitti:

        Tuohon tapahtuma aikaan Merivuon Laila pitänyt vielä Keidasta?Siellähän se Lasse aina istui,koska lie työnsä tehnyt,ihmeesti hän viihtyi pöydässään yksin niiden pikku-ukkojensa kanssa.Ei silti kyllä hän niin kovaäänisesti niiden kanssn keskusteli,että kaikki tiesi mikä sota ja lentokenttä on meneillään.Keidashan oli niitä paikkoja,missä myytiin viinaa velaksi,oli useaan otteeseen suljettukkin sen takia pieniä pätkiä.Laila itse tykkäsi kans siitä viinasta kannettiin aina joskus ulos,kun oli "sydänkohtaus" meneillään.Tytärhän ei sitten kauaa menestynytkään sen kuppilan kanssa.

      • uiuiiuuiui
        Niin ollutkin kirjoitti:

        Hyvä, että Riihimäen historia sontakasoja kaivellaan. Täällä on paljon tehty sairaita juttuja herrojen tekeminä, mitkä on sitten lakaistu maton alle. Verojohtaja Kulmalalla oli valtaa tuolloin ja en yhtään epäile, etteikö hän olisi painanut villaisella joidenkin pienipalkkaisten virkamiesten pimeitä sivuansioita. Sellainen virkamies ei varmasti pane tikkuakaan ristiin suojelijansa vahingoittamiseksi.

      • aikajana
        9b779347634 kirjoitti:

        Riihimäen Kulmaloita. Mikä etunimi ja onko elossa. Mistähän tästä henkilöstä saisi lisää tietoa? Mikä oli etunimi, kotipaikkakunta ja ennen kaikkea opiskelupaikkakunta? Oliko mahdollisesti Turku ja yhteiskuntatieteellinen? Ei huvittaisi lähteä penkomaan mikrofilmejä kirjastoon tai maakunta-arkistoon. Oliko Kulmala mahdollisesti Vapaamuurari?

        Kulmalathan nimittäin asuivat murhapaikan lähellä aikoinaan…

        Kulmala oli opiskelunsa opiskellut 1940-1950-luvuilla, ja Sisko-Liisa Lehtinen vasta 1970-luvulla. Mitä väliä, vaikka olisivat samassa tiedekunnassa opiskelleet?

      • monesti naurettu
        p0o80b7v886 kirjoitti:

        Olipa typerä ja mauton kommentti, varsinkin kun kyseessä oli raaka murha. Ei ihme, etteivät täällä murhat selviä, jos asukkaiden henkinen taso on tuota luokkaa.

        Kyseinen Riihimäen verojohtaja, joka asui tuolloin Hämeenlinnassa ja jonne kulki junalla, oli kuulusteltavan ja oli yksi epäillyistä. Tämä tunsi tytön, koska oli käynyt lounaalla ravintolassa, jossa tämä oli töissä.

        JUST JOO.. vai lounaalla, ne kun alkoi vain suht aikaisin ja kesti myöhään, maksavaa asiakasta ei ulos heitetty siitä kuppilasta.
        Usein silloin ihmettelinkin kuka ne verojohtajan hommat loppuaikana hoiti, meinaten Kulmalahan oli juoppohullu.

        Sitä oli kiva kuunnella kun istui aina yksinään mutta muissa pöydissä ei sellaista meteliä kyllä ollutkaan, milloin oli sota pahimmillaan, milloin taas lentokentällä sählinkiä. Kaikkein parhaita oli ne pikku-ukot joita se komensi ja huitoi menemään, onneksi niitä ei muut nähneet

    • oikeapäivä

      Maanantai oli 5. elokuuta vuonna 1974, tiistai 6. päivä. Hieman tarkkuutta please

      • 8873487473

        Hyvä! Löytää se sokeakin kana joskus kukon! Eli ensimmäinen työpäivä lomien jälkeen oli takana useammilla ja he nukkuivat varmasti sikeästi. Ilmeisesti teko ei ollut alkuunkaan hetken mielijohde, vaan tarkkaan suunniteltu murha.

      • owbo36634
        8873487473 kirjoitti:

        Hyvä! Löytää se sokeakin kana joskus kukon! Eli ensimmäinen työpäivä lomien jälkeen oli takana useammilla ja he nukkuivat varmasti sikeästi. Ilmeisesti teko ei ollut alkuunkaan hetken mielijohde, vaan tarkkaan suunniteltu murha.

        Sellaiseen tarvitaan aivot ja paljon tietoa. Kukaan väkivaltainen tuurijuoppo ei tekisi sellaista.

      • Urkki turkki
        owbo36634 kirjoitti:

        Sellaiseen tarvitaan aivot ja paljon tietoa. Kukaan väkivaltainen tuurijuoppo ei tekisi sellaista.

        Minkälaisia lähiomaisia uhrilla oli?

      • Saila Noel

        Hänen piti mennä muistaakseni Moskovaan äitinsä kanssa oliko peräti seuraavana päivänä. Ilmeisesti siksi rahaa oli mukana niin paljon. Koirakin lopetettiin äidin pyynnöstä kun ulvoi Liisan perään ja tuli ilmeisesti levottomaksi. Kotitalo tönöttää vieläkin paikallaan. Oma arvaukseni on ryöstö. Tekijä tuli häirityksi ja pakeni paikalta, siksi rahat olivat tallella. Joku oli ehkä nähnyt noston pankissa tai oli muuten tietoinen rahoista käsilaukussa. Aikaisemmin mainittu talo on paikallaan Kanavakadulla. Tunsin asukkaan ja kysyin oliko T vanhempineen kuullut mitään sinä yönä. Eivät olleet. Murha tapahtui todella lähellä heidän kotiaan. Muistan hiekkatien ja korkean heinikon siellä. Kyllä pelotti kulkea siitä myöhemmin. Riihimäellä oli siihen aikaan paljon häiriköitä tyttöjen kimpussa. Uskon vakaasti että motiivina oli raha. Ei Liisalla tainnut olla mitään rakkausdraamoja kenenkään kanssa.

      • peyton place

        Hän oli lähdössä Leningradiin seuraavana päivänä. Ravintoloissa maksettiin siihen aikaan palkka käteisellä eikä pankkitilille. Todennäköisesti tuo hänellä ollut raha oli kahden viikon palkka.

        Ei Riihimäellä silloin on mitenkään erityisen rauhatonta, rauhallinen pikkukaupunki.

      • vanha pieru
        peyton place kirjoitti:

        Hän oli lähdössä Leningradiin seuraavana päivänä. Ravintoloissa maksettiin siihen aikaan palkka käteisellä eikä pankkitilille. Todennäköisesti tuo hänellä ollut raha oli kahden viikon palkka.

        Ei Riihimäellä silloin on mitenkään erityisen rauhatonta, rauhallinen pikkukaupunki.

        70-uvulla oli tosiaan turvallista asua Riihimäellä. Kaupungissa vallitsi rauhallisen, mutta toimeliaan pikku kaupungin tunnelma, jossa kaikki tunsivat toisensa. Kauppoja oli kaikkialla ja tiet olivat hiekasta ja talot puusta. Miehet olivat rautaa ja naiset naisia. Ei sitä nykyihminen ymmärrä. Kadonnut on kaikkine tarinoineen ja miljööneineen.

      • The Secret Agent
        Saila Noel kirjoitti:

        Hänen piti mennä muistaakseni Moskovaan äitinsä kanssa oliko peräti seuraavana päivänä. Ilmeisesti siksi rahaa oli mukana niin paljon. Koirakin lopetettiin äidin pyynnöstä kun ulvoi Liisan perään ja tuli ilmeisesti levottomaksi. Kotitalo tönöttää vieläkin paikallaan. Oma arvaukseni on ryöstö. Tekijä tuli häirityksi ja pakeni paikalta, siksi rahat olivat tallella. Joku oli ehkä nähnyt noston pankissa tai oli muuten tietoinen rahoista käsilaukussa. Aikaisemmin mainittu talo on paikallaan Kanavakadulla. Tunsin asukkaan ja kysyin oliko T vanhempineen kuullut mitään sinä yönä. Eivät olleet. Murha tapahtui todella lähellä heidän kotiaan. Muistan hiekkatien ja korkean heinikon siellä. Kyllä pelotti kulkea siitä myöhemmin. Riihimäellä oli siihen aikaan paljon häiriköitä tyttöjen kimpussa. Uskon vakaasti että motiivina oli raha. Ei Liisalla tainnut olla mitään rakkausdraamoja kenenkään kanssa.

        Itse en usko ryöstöön, koska rahojen vieminen olisi ollut helppoa. Olisi vain pitänyt napata käsilaukku.

        Sitä Kanavakadun alueen naispuolista lehdenjakajaa tuurasi sinä yönä eräs alueella tuolloin asunut mies, joka oli juuri eronnut ja oli yrittänyt useampaan otteeseen päästä lähempään tuttavuuteen uhrin kanssa. Tämän henkilön löytäminen voisi olla hyvinkin ratkaisevaa tämän murheellisen tapauksen selviämiselle.

      • liideli
        The Secret Agent kirjoitti:

        Voihan se tekijä olla nainenkin, mistä sitä enää 35 vuotta sitten tapahtuneesta puukotuksesta voi nyt varmalla sanoa.

    • miks miks
      • Saila Noel

        The Secret Agent, mistä päättelet, että naislehdenjakajalla oli tuuraaja sinä yönä? Lehdenjakaja on jo kuollut ja toinenkin vanha ihminen jolla oli asiasta toisen käden tietoa kuoli hänkin ihan äskettäin. Kanavakadulla asuu vieläkin ainakin mainitsemani miespuolinen T. Hänellä voisi olla tietoa muista alueen asukkaista siihen aikaan. T asuu samassa osoitteessa kuin silloinkin ja on nyt yli viisikymppinen. Kuljimme vähän aikaa samassa porukassa.
        Liideli, puukottaminen ei oikein ollut naisten juttu siihen aikaan, kuten ei yleensäkään väkivaltarikollisuus.
        Siinä ajassa oli vielä jotain viattomuutta jota on vaikea tänä päivänä uskoa.

      • ,

        Naisilla on kirkas ja kantava ääni, luulisi kun aletaan viemään henkeä, uhri huutaa, että kylä raikuu?!

      • on mahdotonta
        Saila Noel kirjoitti:

        The Secret Agent, mistä päättelet, että naislehdenjakajalla oli tuuraaja sinä yönä? Lehdenjakaja on jo kuollut ja toinenkin vanha ihminen jolla oli asiasta toisen käden tietoa kuoli hänkin ihan äskettäin. Kanavakadulla asuu vieläkin ainakin mainitsemani miespuolinen T. Hänellä voisi olla tietoa muista alueen asukkaista siihen aikaan. T asuu samassa osoitteessa kuin silloinkin ja on nyt yli viisikymppinen. Kuljimme vähän aikaa samassa porukassa.
        Liideli, puukottaminen ei oikein ollut naisten juttu siihen aikaan, kuten ei yleensäkään väkivaltarikollisuus.
        Siinä ajassa oli vielä jotain viattomuutta jota on vaikea tänä päivänä uskoa.

        Ei lehdenjakaja silloinkaan liikkunut tuohon aikaan. Yleensä aamulehtien jakelu alkoi n. klo 3.00 tienoilla, joten tuo teoria on kestämätön.

        Eihän puukottaminen koskaan ole ollut sen paremmin naisten kuin miestenkään juttu, aina on puukkoa tai keittiöveitsiä käytetty veritekoihin. Rikoshistoriasta löytyy naisiakin, jotka ovat teräasetta käyttäneet.

        Olisikohan kuitenkin niin, että tarkoitus oli ryöstää tältä naiselta rahat, mutta uhri ei niistä luopunut, ja siksi tekijä käytti teräasetta. Ehkä joku häiritsi tekoa, ja siitä johtuen ryöstö muuttuikin veriteoksi.

      • paremmin tietävä
        on mahdotonta kirjoitti:

        Voi mitä tietoa tapahtuneesta täällä ihmisillä,95% skeidaa.

      • 0c23r0 b320y
        paremmin tietävä kirjoitti:

        Voi mitä tietoa tapahtuneesta täällä ihmisillä,95% skeidaa.

        Kerro se 5%. Se riittää.

      • tarjoili mulle
        0c23r0 b320y kirjoitti:

        Kerro se 5%. Se riittää.

        Verojohtajalla alko jossain vaiheessa iltaa pommikoneet lennellä ja tulitus oli kova. Pelotti sikana, kantapaikassa saivat vähän hiljeneneen ja sivummalle. Psykologin taitoja tarvittiin. Murhattu esim. opiskeli myös psykologiaa, niin ainakin mulle kerto. Tuntu kyllä pitkään karseelta, kun molemmat tunsi ja toista pelkäs. Siitä en osaa aavistuksia esittää, kuka Sisko-Liisan tappo.

      • näinkin
        paremmin tietävä kirjoitti:

        Voi mitä tietoa tapahtuneesta täällä ihmisillä,95% skeidaa.

        Muutamia hyviä lyhyitä kuittauksia täällä,yhdyn heihin.Näillä tiedoillahan tää voi vaikka selvitä poliisille.Kovaa spekulointia ja asiavirheitä esim. asiassa esiintyneiden iät, osaomistaja tuohon aikaan kylläkin 39v, esim. matka Keitaasta Lissulle no voihan siitä joku saada vaikka 20km jne jne.mitä näitä vatkaamaan,syyllistyy muuten samaan kun muutkin,nim. satoja kertoja uhrin ja "osaomistajan "kanssa jutelleena.

      • ex-mäkeläinen
        Saila Noel kirjoitti:

        The Secret Agent, mistä päättelet, että naislehdenjakajalla oli tuuraaja sinä yönä? Lehdenjakaja on jo kuollut ja toinenkin vanha ihminen jolla oli asiasta toisen käden tietoa kuoli hänkin ihan äskettäin. Kanavakadulla asuu vieläkin ainakin mainitsemani miespuolinen T. Hänellä voisi olla tietoa muista alueen asukkaista siihen aikaan. T asuu samassa osoitteessa kuin silloinkin ja on nyt yli viisikymppinen. Kuljimme vähän aikaa samassa porukassa.
        Liideli, puukottaminen ei oikein ollut naisten juttu siihen aikaan, kuten ei yleensäkään väkivaltarikollisuus.
        Siinä ajassa oli vielä jotain viattomuutta jota on vaikea tänä päivänä uskoa.

        Tsemppiä pyrkimyksellesi saada totuus selville!

        Kirjoitit murha.infossa näin:

        "Kun surmaaja tuli pusikosta pois, hän törmäsi naispuoliseen sanomalehdenjakajaan, joka pelästyi tummaa miestä ja kääntyi pyörällään ajaen pois polulta tietämättä silloin mitä oli tapahtunut hetkeä aikaisemmin."

        1) Miten tämä lehdenjakaja tiesi törmänneensä surmaajaan, jos hän ei nähnyt miehellä esim. surmapuukkoa? Eikö kyseessä olisi voinut olla vain tavallinen tuurijuoppo huilaamassa pusikossa?

        Toisekseen, näkikö tämä lehdenjakaja miehen kasvot? Jos näki ja kyseessä oli riihimäkeläinen mies, voimmeko silloin olettaa, että lehdenjakaja tietoisesti/maksettuna suojeli kyseistä miestä kun ei vienyt tietojaan poliisille? En näe muuten mitään järkeä siinä, että ainoa silminnäkijä ei puhunut.

        3) Kerroit myös, että lehdenjakaja muutti pois Riihimäeltä muutama vuosi surman jälkeen. Pelostako, lahjottuna vai oliko hänellä jokin todellinen syy muuttaa pois?

        4) Oletko tavoittanut lehdenjakajan jälkikasvua? Seurakunnan kirjoista ainakin löydät nimen/nimet. Ehkäpä nainen vanhoilla päivillään kertoi salaisuutensa lapsilleen?

        Voit myös kirjoitella vaikka tuonne murha.infoonkin vastauksia näihin!

    • Oon pelännyt

      Itse seurustelin tuohon aikaan erään poliisimiehen kanssa. Minua hiukan pelotti kulkea työmatkoja iltasella 22.30 kotiin kahta kilometriä. Juttelin tietty hänen kanssaan tästä. Hän sanoi, että Sirkka-Liisan surmaaja on tiedossa, mutta riittävä näyttö puuttuu ja surma on kosto. Tänä päivänä näyttö saatais vaatteista y.m. ja dna:sta. Mutta se oli silloista aikaa. Minä kyllä uskon vieläkin siihen, että tekijä tiedettiin, mutta näyttö ei riittänyt syyttäjälle. Ja surmatyö tehtiin kostoksi jostain.

      • Asiaa tutkinut

        Asia jätettiin mappiin, koska tekijä oli liian vaikutusvaltainen henkilö kaupungissa, vaikka asuikin muualla. On nyt jo vainaja, mutta olisi sen miehen voinut asettaa syytteeseen jo pelkästään poliisin ja yhteiskunnan uskottavuuden vuoksi. Mutta minkäs teet? Silloin elettiin Kekkos-Slovakiassa ja säännöt yhteiskunnassa olivat toiset.

      • ÄrPu
        Asiaa tutkinut kirjoitti:

        Antaa viranomaisten tutkia asiaa, ei meidän tavallisten ihmisten kannata ryhtyä "Ärkyl Puarootiksi"

      • 878865465446
        ÄrPu kirjoitti:

        Antaa viranomaisten tutkia asiaa, ei meidän tavallisten ihmisten kannata ryhtyä "Ärkyl Puarootiksi"

        Ja miksi sitä ei saisi tutki? Riihimäellä istuu sitkeässä luulo, että asiat pitää lakaista maton alle, piilottaa komeroihin ja kellareihin. En yhtään ihmettelisi, että jostain vielä paljastuisi jokin kammottava salaisuus.

      • KRP KRP KRP
        878865465446 kirjoitti:

        Ja miksi sitä ei saisi tutki? Riihimäellä istuu sitkeässä luulo, että asiat pitää lakaista maton alle, piilottaa komeroihin ja kellareihin. En yhtään ihmettelisi, että jostain vielä paljastuisi jokin kammottava salaisuus.

        Kyllä sitä on tutkittu, ja vieläkin poliisi sitä selvittelee.

      • kaikkia niitä tarvit

        Tunnen sinut sitten jos poliisin kanssa silloin seurustelit, oli vähän omituinen hiihtäjä koko ukko, passipoliisista ei ikinä edistynyt.
        Eikä seurustelukaan kauan kestänyt, mutta ajoitpa kännissä ilman korttia sen autoa.
        Varmaa tietoa on kuitenkin se että luulet olevasi eri ihminen kuin oletkaan, puhut kiertänyttä tietoa

    • valittaen totean

      Ei tätä rikosta enää voi selvittää, kun sen tekijäkin on jo kuollut.

      • Olisi jo aika

        selvittää tämä karmea veriteko. Naisiin kohdistuneita väkivallantekoja poliisi mielellään jättää tutkimatta, ovat heidän mielestään niin ala-arvoista porukkaa?

      • 898989898989
        Olisi jo aika kirjoitti:

        selvittää tämä karmea veriteko. Naisiin kohdistuneita väkivallantekoja poliisi mielellään jättää tutkimatta, ovat heidän mielestään niin ala-arvoista porukkaa?

        Jos todennäköinen tekijä on kuollut, niin mitään tutkimuksia ei tehdä, koska se olisi hullun puuhaa.

        Tuo loppu tekstissäsi on tyypillistä feministien asennepropagandaa.

      • ex-mäkeläinen

        kantaa omaa korttasi kekoon ja kertoa meille kaikille epäilemäsi henkilön nimen ja perusteet teolleen?

        Rikoksen selvittäminen on mahdollista, vaikka tekijä olisi menehtynyt. Siitä, onko se hyödyllistä, voidaan olla montaa mieltä.

        Luettuani tämän viestiketjun tietoja olen päätynyt siihen yhteen ja ainoaan vaihtoehtoon, että kyseessä oli intohimorikos. Kenties joku rukkaset saanut hoiti turhautumisensa tällä tavoin. Joku, ketä tiesi uhrin työajat ja kotireitin.

      • gffgfgfgfg
        ex-mäkeläinen kirjoitti:

        Poliisi tuskin alkaa tutkia kuolleiden ihmisten tekemiä rikoksia. Elävienkin tekosissa on ihan tarpeeksi töitä.

      • ex-mäkeläinen
        gffgfgfgfg kirjoitti:

        Poliisi tuskin alkaa tutkia kuolleiden ihmisten tekemiä rikoksia. Elävienkin tekosissa on ihan tarpeeksi töitä.

        Yksi ihminen sanoo netin palstalla, että rikoksen tekijä on kuollut. Vain täysidiootti tekee siitä päätelmän, että "kuolleiden ihmisten rikoksia ei kannata tutkia". Äly hoi... juttu on auki, kunnes teolle on löytynyt syyllinen.

      • PPPpPPPo

        Kuolleiden tekemiä rikoksia ei tutkita, koska tekijää ei saada enää oikeuden eteen. Näin tehtiin mm. insuliinilla ihmisiä murhanneen hoitajan tapauksessa hänen tehtyään itsemurhan vankilassa. Ilmeisesti uhreja oli enemmän, mutta asiaa ei enää selvitellä. Tämä on käytäntö. Sen kanssa ei ole mitään tekemistä idiotismin tai minkään muunkaan älyllisen tason kanssa. Sen sijaan sillä, että ruumiita aletaan tuoda oikeuden eteen ja tuomitsemaan, on tekemistä idiotismin ja varmaan hulluudenkin kanssa.

      • Kk.....
        PPPpPPPo kirjoitti:

        Miksi tämä sitten kuuluu edelleen selvittämättömien rikosten luokkaan, jos kerran tekijä tiedetään? Olkoon tekijä kuollut tai elävä, niin täytyyhän se todistaa oikeaksi. Että se siitä ideotismista.

      • ex-mäkeläinen
        PPPpPPPo kirjoitti:

        Kuolleiden tekemiä rikoksia ei tutkita, koska tekijää ei saada enää oikeuden eteen. Näin tehtiin mm. insuliinilla ihmisiä murhanneen hoitajan tapauksessa hänen tehtyään itsemurhan vankilassa. Ilmeisesti uhreja oli enemmän, mutta asiaa ei enää selvitellä. Tämä on käytäntö. Sen kanssa ei ole mitään tekemistä idiotismin tai minkään muunkaan älyllisen tason kanssa. Sen sijaan sillä, että ruumiita aletaan tuoda oikeuden eteen ja tuomitsemaan, on tekemistä idiotismin ja varmaan hulluudenkin kanssa.

        Viittauksesi tähän hoitajan tapaukseen ei ole kovinkaan onnistunut. Hänen kohdallaanhan tapaus oli lehtitietojen perusteella aukoton toisin kuin Lehtisen surmassa. Miksi muuten syytön ihminen tappaisi itseään vankilassa? Uskon, että monen silmissä oikeus toteutui jollain tasolla, kun tuo hoitaja päätti päättää päivänsä. Hän sai jonkinlaisen tuomion.

        Onko LEHTISEN SURMAAJA saanut mitään tuomiota, häh? Uhri sentään joutui kitumaan elämänsä viime sekunnit valuen verestä kuiviin. Eikö sinulla ole mitään empatiakykyä?

        Lehtisen surma on selvittämätön ja ilman muuta näyttöä tekijän voidaan olettaa olevan elossa, koska tapauksesta on vasta 36 vuotta. Miksi muuten edes puutuit tähän keskusteluun, jos et ole tuo "valittaen totean" nimimerkki jolle osoitin kysymykseni? Miten osoitat sen muulla kuin tuollaisella pikkumaisella kiertelyllä ja kaartelulla, että Sisko-Liisa Lehtisen surmaaja on kuollut? Et mitenkään, ellet ala latoa tietoja tiskiin.

        Kyllä sen jo lapsikin tietää, että pelkästään se, että joku sanoo asian olevan näin, ei tee asiasta totta.

      • Hiljainen varjo

        Jos mies oli sodan käynyt ja yli yli 50-vuotias niin tuskinpa on enää hengissä, varsinkin kun oli sellainen juoppo. Riihimäen sisäpiiri ei koskaan tule paljastamaan tekijää, koska samalla paljastuisi kenen veropetokset ja -rikokset tämä katsoi läpi sormien.

      • ei himoa, vaan hullu
        ex-mäkeläinen kirjoitti:

        kantaa omaa korttasi kekoon ja kertoa meille kaikille epäilemäsi henkilön nimen ja perusteet teolleen?

        Rikoksen selvittäminen on mahdollista, vaikka tekijä olisi menehtynyt. Siitä, onko se hyödyllistä, voidaan olla montaa mieltä.

        Luettuani tämän viestiketjun tietoja olen päätynyt siihen yhteen ja ainoaan vaihtoehtoon, että kyseessä oli intohimorikos. Kenties joku rukkaset saanut hoiti turhautumisensa tällä tavoin. Joku, ketä tiesi uhrin työajat ja kotireitin.

        Älä luo vääriä johtopäätöksiä

      • jänönkuja

        Muistan tapauksen (siksi käytänkin nim, asemestari ), olin silloin armeijan jälkeen Sakolla töissa, kesäkuu 74 -helmikuu 75. Kantapaikka Pinttibub - Pohjantähti. Vanha pieru ja peyton plase ovat ihan oikeassa, Riksu oli ihan turvallinen pieni kaupunki silloin. Vaikka yks kaima,Esko , Kiskon kuulu nyrkkeilijä yritti saada ilmat pihalle Hämeenkadun nakkarilla. Talvivaatteet pelasti, n 30 asteen pakkasessa ja väistöt ilman lyöntejä. Kaverina kaimalla oli, SE hampaaton vaalea pitkä jätkä mikä notkui useasti asemaravintolassa, varmaan kuollut. Kaveri silloin,kun tarjosin kaljan (säälistä), mut kun en muista nimeä. Hän varmaan tunsi uhrin.

    • totuudet paljastuvat

      mutta onneksi totuus tulee paljastumaan piakkoin. Hämeenkadulla oon kuullut vähän sellaista juttua, että tiedot tapauksesta tultaisiin kohtapuoliin julkistamaan. Kuulemma jo nyt muutamia henkilöitä hieman hikoiluttaa asian esilletulo.

      Linnassa voi sitten jo rauhassa hikoillakin...

      • aika kuluu nopeasti

        Nyt siitä rikoksesta on jo 37 vuotta, eikä vieläkään Hämeenkadulla tai missään muuallakaan ole juttua selvitetty....

      • Törkeä tyyppi!
        aika kuluu nopeasti kirjoitti:

        Nyt siitä rikoksesta on jo 37 vuotta, eikä vieläkään Hämeenkadulla tai missään muuallakaan ole juttua selvitetty....

        Tälläisiä sitten nostelet, etkö osoita mitään kunnioitusta, ei tuo asia täällä
        selviä.

      • vai onko jo

        Jokohan ne tiedot on julkaistu siellä Hämeenkadulla?

    • imhettelijä

      Luin koko jutun alusta loppuun, ei voi kuin ihmetellä.

      • selviö

        Onko tämä ainoa selvittämätön surma Riihimäellä?

    • Historiaa

      Ei ole. Nimittäin keväällä 1918 Riihimäen keskitysleirissä kuoli reilu tuhat ihmistä, joista osa murhattiin raa'asti. Näitä ei koskaan ratkottu oikeudessa. Nuorin uhri oli vastasyntynyt lapsi :(..

      • selviö

        Missä tämä Riihimäen keskitysleiri tarkalleen ottaen sijaitsi?

        Sen verran olen kanssasi eri mieltä, että nuo eivät tarkalleen ottaen ole täysin selvittämättömiä surmia. Toisin kuin Sisko-Liisan tapauksessa, niissä tiedetään ainakin surmien motiivit, ja sota-aikanahan yksittäisen surman merkitys on paljon vähäisempi kuin rauhan aikana.

      • 24

        Keskitysleiriä ei ole Riihimäellä ollut. Sotien aikaan oli vankileirejä, mutta eivät ne olleet sellaisia tuhoamisleirejä kuin Saksassa olleet keskitysleirit olivat.

      • ASIOITA SELVITELLYT
        24 kirjoitti:

        Keskitysleiriä ei ole Riihimäellä ollut. Sotien aikaan oli vankileirejä, mutta eivät ne olleet sellaisia tuhoamisleirejä kuin Saksassa olleet keskitysleirit olivat.

        RIIHIMÄEN VARUSKUNNASSA OLI PUNAISTEN KESKITYSLEIRI 1918–22. RIIHIMÄEN LEIRISSÄ TAPETIIN YLI TUHAT VANKIA. SUOMALAISIA LAPSIA JA VANHUKSIAKIN OLI MUKANA, JOTEN TURHA VÄITTÄÄ, ETTÄ SE OLISI OLLUT SOTAVANKILEIRI. KYSE OLI IHMISTEN TUHOAMISESTA, EIKÄ MISTÄÄN MUUSTA. TOUHU LOPPUI, KUN LÄNSIVALLAT PUUTTUIVAT SIIHEN.

      • mielipidetty
        ASIOITA SELVITELLYT kirjoitti:

        Vankileiri on pätevämpi määritelmä. Toki se ei tee asiasta sen hyväksyttävämpää.

      • Tuula Tutkija
        mielipidetty kirjoitti:

        Vankileiri on pätevämpi määritelmä. Toki se ei tee asiasta sen hyväksyttävämpää.

        Suomessa oli keskitysleirejä 1918 ja 1939-44. Jos vhänkin tuntee historiaa, myöntää tämän tosiasian.

      • mielipidetty
        Tuula Tutkija kirjoitti:

        Suomessa oli keskitysleirejä 1918 ja 1939-44. Jos vhänkin tuntee historiaa, myöntää tämän tosiasian.

        Suomessa oli kyllä keskitysleirejä toisen maailmansodan aikana, mutta ne olivat Itä-Suomessa. Vain ja ainoastaan Itä-Suomessa. Tavoitteena oli etninen puhdistaminen, koska suuri prosentti väestöstä oli venäläisiä, mutta Saksan kaltaisesta tuhoamisleiristä ei voida puhua.

        Ohessa poliittisen historian tohtorin (ja tämän hetken tunnetuimman jatkosodan tutkijan) blogin suomalaisista keskitysleireistä, joista löydät mainitsemani tiedot.
        http://jokisipila.blogspot.com/2008/09/suomalaiset-keskitysleirit.html

        Kun puhumme Riihimäestä v. 1918, kyseessä ei siis ollut keskitysleiri vaan vankileiri. Ihmisiä ei koottu sinne tapettavaksi, vaan vangeiksi. Erinäiset tekijät johtivat lukemattomiin oikeudettomiin surmiin, mutta intentio leirin kokoamiseksi ei ollut minkään väestöryhmän, tässä tapauksessa köyhien punaisten, perusteellinen tapattaminen.

        Suosittelen sinulle harrastelijatutkija lisää perehtymistä asiaan.

      • trtrtrtrtr

        Riihimäellä surmattiin yli tuhat punavankia, eikä se ollut keskitysleiri? Haiskahtaa oikeiston vääristelemältä totuudelta

      • Partamooses
        ASIOITA SELVITELLYT kirjoitti:

        RIIHIMÄEN VARUSKUNNASSA OLI PUNAISTEN KESKITYSLEIRI 1918–22. RIIHIMÄEN LEIRISSÄ TAPETIIN YLI TUHAT VANKIA. SUOMALAISIA LAPSIA JA VANHUKSIAKIN OLI MUKANA, JOTEN TURHA VÄITTÄÄ, ETTÄ SE OLISI OLLUT SOTAVANKILEIRI. KYSE OLI IHMISTEN TUHOAMISESTA, EIKÄ MISTÄÄN MUUSTA. TOUHU LOPPUI, KUN LÄNSIVALLAT PUUTTUIVAT SIIHEN.

        Viestissä on niin monta virhettä, että niitä on pakko näin jälkikäteen korjata.

        1. Suomessa ei ollut "keskitysleirejä" vuonna 1918. Suomessa oli keväällä 1918 useampiakin säilytyspaikkoja punavangeille, mutta myöhemmin kesällä vangit kerättiin varsinaisiin vankileireihin. Kesäkuun 1918 alussa näitä leirejä oli vielä 26, mutta heinäkuun puolivälissä leirien määrän oli vankien keskittämisen ansiosta supistunut 15:sta (joista Riihimäki oli yksi).

        2. Suurin osa Riihimäellä kuolleista vangeista kuoli erilaisiin tauteihin, joita leireillä riitti. Osasyynä tähän oli surkea ja ala-arvoinen ravinto.

        3. Kummankin osapuolen taisteleviin osastoihin kuului tuohon aikaan sekä lapsia, että vanhuksia. Tampereen vallanneissa valkoisissa joukoissa oli mukana aseistettuja "lapsisotilaita". Ruotsalaisen lääkärin muistiinpanoista löytyy mm. kirjoitus siitä, kuinka hänen auttaessaan punaista haavoittunutta oli paikalle tullut valkoisten joukkojen 15-vuotias sotilas ampunut haavoittuneen. Punakaartin joukoissa oli myös naisia aseissa - valkoisten puolellahan näin ei ollut.

        4. Länsivallat eivät mitenkään "puuttuneet" asiaan, mutta Ruotsin lehdissä alettiin kirjoitella vankileireillä tehdyistä teloituksista. Asiaan liittyen Ruotsi valloitti heti sisällissodan alussa Ahvenanmaan mutta joutui vetäytymään pois, kun Saksan joukot tulivat Suomen valkoisten avuksi.

        5. Joku kysyi Riihimäen vankileirin sijaintia - se oli suurin piirtein nykyisen Riihimäen varuskunnan alueella. Vankilarakennuksina toimineet kasarmirakennukset ovat edelleen olemassa. Vanha varuskunnan alue uloittui hieman pidemmälle etelän suuntaan kuin nykyään (Kokonkadun alkupään eteläpuolelle). Varuskunnan vanha sisääntuloportti on myös edelleen paikoillaan (paikalla taitaa olla nykyään koirapuisto).

    • hahapoorweaks :D

      Kuollut kuin kivi,eikä kiviäkään surra..

      • wewewe

        Hullu.

    • 18 + 18

      Missä mennään tapauksen selvittämisen osalta?

      • tutkija&tutkija

        Eiköhän virkavalta sitä vieläkin tutki. Kun henkirikos ei koskaan vanhene, jatketaan tutkimuksia tarkastelemalla erilaisia asioita muiden rikosten yhteydessä jne.

    • Kalteri

      Riihimäen keskitysleiri sijaitsi kasarmialueella.

    • jeppejjep

      Kesäkuussa tänä vuonna piti jonkun housut kastua, kun virkavalta tekee pidätyksen tässä tapauksessa.

      Ei vaan ole pidättäjiä tai pidätettäviä näkynyt. Olisikohan ne lähteneey myöhäisillä junilla hämeenlinnaan, hyvinkäälle tai peräti lahteen?

      • jappajjap

        Suomen kielessä paikkakunnat kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, sinä housunkastelija. Josko veisit housusi pesulaan Lahteen, Hyvinkäälle tai peräti Mäntsälään?

      • jeppejjep
        jappajjap kirjoitti:

        Suomen kielessä paikkakunnat kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, sinä housunkastelija. Josko veisit housusi pesulaan Lahteen, Hyvinkäälle tai peräti Mäntsälään?

        Sinä voit jatkaa apukouluasi siellä forssassa muiden ääliöiden kanssa.

    • R.M.K

      Se on joka tapauksessa rikos tapahtunu,syyllinen on tiedossa/ei ole,sama missä porukka housut pesee.Henkirikos kun ei vanhene paitsi tappo

      • töppöol

        ai niin, tapossa ei lähde henki...

      • tm&mt

        Mistä voidaan tietää, että tämä surma oli tappo tai murha? Henkirikos se kuitenkin oli, ja sillä perusteella sitä tutkitaan edelleen.

    • V.E.Rissä

      Kammottava tapaus! Onneksi tuollaista ei enää tapahdu Riihimäellä... vai tapahtuuko?

    • kukamitähäh?

      Oliko pakko nostaa tällanen ylös? Hä?

      • rrerererere

        Miksihän tämän naisen murhaajaa ei saisi selvittää?

    • kukamitähäh?

      Saa sen selvittää minunkin puolestani. Mutta tuskin se täällä keskustelupalstalla selviää, kun ei ole lähes 40 vuoteen selvinnyt poliisiviranomaisenkaan toimesta. Jos jollain on varmaa tietoa asiasta, kai hän sen olisi jo poliisille kertonut.
      Täällä vaan heitellään aiheettomia epäilyjä suuntaan ja toiseen ja mässäillään kauhujutulla välittämättä uhrin omaisten yhä uudelleen auki revityistä arvista.

    • 7

      Paikkakunnalle on anottu lisävoimia viime kh:n tiimoilta.

    • elämäonkuinsilkkiä

      Tämä viesti ei nyt liity tapaukseen, mutta tunsiko kukaan sitä v 1993 Järvenpäässä kadonnutta Riihimäkeläistä naista. Naisen nimi oli Maarit Irmeli Haantie (ent Kainulainen).Haantie oli 40 vuotias alkoholisoitunut nainen.

    • Sydän paikallaan

      Tämän tapauksen "unohtaminen" on Riihimäen ja keskusrikospoliisin häpeä. Syyllinen (Riihimäen alkoholisoitunut verotarkastaja) oli ja on tiedossa, mutta tämän yhteiskunnallisen aseman vuoksi asia unohdettiin...

      Kekkos-Slovakiassa asiat menivät niin...

      Ikävä juttu, koska uhri oli lahjakas yliopisto-opiskelija ja hyvä ihminen ja täysin syytön raadolliseen kohtaloonsa...

      Murhaaja ja tätä suojelleet tahot ovat jo haudassa, mutta uhrin muisto vaatisi jonkinlaisen loppuselvityksen...

    • 007 & 008

      Eiköhän tästä ollut aikonaan oikea syyllinen pidätettynä.

    • isiilop

      Joko pidätys on tehty? Sitähän on uhottu joka vuosi tuon onnettoman tapauksen jälkeen.

    • muisteleppa siitä

      Uuden ketjun aloittajalle vähän entistä luettavaa

    • miten se nyt on

      Siksi juuri kyselinkin, ja aloitin uuden kirjoituksen, kun täältä ei ole tietoa löytynyt.

    • ...

      Tuskin Kulmalalla oli mitään motiivia. Hän oli vain harmiton höppänä ja soti vain omaa jatkosotaansa.

      • xfactori

        Se on aika erikoista, että jotain ihmistä nimeltä mainiten epäillään.

        Eiköhän se ole poliisin asia selvittää kuka on syyllinen.

      • kokoomus
        xfactori kirjoitti:

        Kyllä se nimi on alusta asti liitetty tapaukseen vahvasti, eikä vieläkään ole poliisi tutkinut. Kuulustelu voikin jo tuottaa vaikeuksia

      • xfactori
        kokoomus kirjoitti:

        Kyllä se nimi on alusta asti liitetty tapaukseen vahvasti, eikä vieläkään ole poliisi tutkinut. Kuulustelu voikin jo tuottaa vaikeuksia

        Ei sitä nimeä poliisi ole julkituonut vaan sen on joku tänne kirjoittanut. Rikostutkinnassa ei ole esitetty yhdenkään epäillyn nimeä julkisuuteen.

      • kokoomus
        xfactori kirjoitti:

        Ei sitä nimeä poliisi ole julkituonut vaan sen on joku tänne kirjoittanut. Rikostutkinnassa ei ole esitetty yhdenkään epäillyn nimeä julkisuuteen.

        Nää ei olekkaan mitään virallisia rikostutkimuksia, mielipide ketjuja paremminkin.
        Oli muuten kuulusteltavanakin jos et satu muistamaan

    • jaakkooteppoo

      Ei poliisilla ole velvollisuutta tutkia oma-aloitteisesti jotain kunnianloukkausasiaa.
      Se on asianomistajarikos. Ei tunnu olevan edes velvollisuutta pahoinpitelyasioihin . Eräskin ilmoitus tehty ja kirjattu viikkoja sitten, mutta tapaus taas lyöty mappi ö-hön. No , kansalainen voi aina tehdä valituksen eduskunnan oikeusasiamiehelle, jos epäilee virkamiehen toimivan puutteellisesti. Siellä sitten pähkäilevät, josko kuuluu enemmän oikeuskanslerin tehtäviin.

      On muuten , ikävä kyllä, ainoa kansalaisen asioita oikeasti valvova elin. Kaikki valituslautakunnat kun ovat hölynpölyä. Eikä oikeusasiamieskään ketään rankaise, onpahan vain päätöksellä vaikutuksensa jos haluaa lähteä käräjille asiasta . Virkamies kun vastaa virheistään yksityishenkilönä lain edessä.

      Riihimäen poliisin toimia kuvaa haluttomuus. Taannoin katselin kun maija oli parkissa näköetäisyydellä Hämeenkadulle, missä alkoi nyrkkitappelu. Tappelua katseltiin aikansa, puuttumatta siihen. Ehkäpä siinä juuri "oikea" henkilö sai turpiinsa. Säästyttiin vielä paperihommilta, kun heikompi pakeni muutamaa muuta paikalta.

      Sitten on näitä tapauksia kun joku onneton asianomistaja menee tekemään rikosilmoitusta varkaudesta. Todisteet on , mutta kun poliisi ilmoittaa , että epäillyllä on läheistä tekemistä NBK:n kanssa, niin toimiikohan poliisi silloin ihan lain kirjaimen mukaan ? No ainakin taas helpottuu paperihommat.

      • eduskunnanmaksmainos

        Kenestä voi kannella oikeusasiamiehelle?

        Kantelun voi tehdä viranomaisista, virkamiehistä ja muista, jotka hoitavat julkista tehtävää.

        Viranomaisia ovat esimerkiksi:
        - valtion virastot ja laitokset
        - kuntien toimielimet kuten kunnanhallitukset ja lautakunnat.

        Virkamiehiä ovat esimerkiksi:
        - tuomarit
        - poliisit
        - ulosottomiehet
        - kunnanjohtajat
        - kunnanvaltuutetut
        - rakennustarkastajat
        - sosiaalityöntekijät
        - peruskoulunopettajat
        - terveyskeskuslääkärit.

        Muita julkista tehtävää hoitavia ovat esimerkiksi työttömyyskassat ja vakuutuslaitokset silloin, kun ne hoitavat lakisääteisiä korvauksia, tukia ja eläkkeitä, tai yksityiset yritykset, joilta kunnat ostavat terveyspalveluja.

      • kokoomus
        eduskunnanmaksmainos kirjoitti:

        Et ainakaan oikea kettu ole, siltä löytyisi paallljjoon pidempi lista

    • dna-tutkimus

      Nykyaikaiset DNA-tutkimukset mahdollistavat vieläkin tuon murhan selvittämisen. Miksei olla jo ryhdytty toimeen?
      Onko jollakin viranomaisella oma lehmä ojassa?

      • ukko selliin

        Onko todisteita hävitetty vai mistä on kysymys. Juuri luin lehdestä juttua että 1999 tehdyt murhat saatiin selvitettyä vasta hiljakkoin, nykyaikaisen DNA-tutkimuksen avulla. Miksei sitten tätä tekijää saataisi selville samalla tavalla, murha ei vanhene koskaan.

      • isiilop
        ukko selliin kirjoitti:

        Onko todisteita hävitetty vai mistä on kysymys. Juuri luin lehdestä juttua että 1999 tehdyt murhat saatiin selvitettyä vasta hiljakkoin, nykyaikaisen DNA-tutkimuksen avulla. Miksei sitten tätä tekijää saataisi selville samalla tavalla, murha ei vanhene koskaan.

        Mistä poliisi sen DNA-tutkimuksen tekisi, kun murha-asettakaan ei ole löytynyt?

    • Ohikulkija-vain

      Kyllä Lehtistä joku näyttää kaipaavan, kun aina pyhinä/jouluna on viimestään kynttilä haudalla, muuten aika hoitamaton.Surullinen tapaus kyllä, ihmettelen kanssa miksi ei ole jo selvinnyt.Verojohtajaa on monessa paikassa väläytelty syylliseksi mutta, onko vai ei?.

      • Anonyymi

        Kiva että joku kuitenkin käy kynttilällä muistamas.
        Surullin tapaus, motiivia vain arveltu ja tekijästä ei tietokaan.
        Itekki vähän miettiny tuota Verojohtajaa mistä väläytelty, et mikä on miehiä.

        Sisko Liisa Lehtinen oli Lyylian ainoa lapsi, mahtoi ikävät ajt surman jälkeen ja eläkkeellä oli kuitenki.

        Kunpa tämä henkirikos selviäsi, vaikka toisin varmaan käy kun ei ole mistä ottaa DNA:ta ellei kynästä ja miten sitä säilyetty vai onko otettu käyttöön.

      • Anonyymi

        Missä hauta tarkalleen on Riksun hautausmaalla? Olisi kiintoisaa nähdä se. Anonyymi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lehtisen hauta sijaitsee Riksun hautausmaan itäisellä reunalla, Kolehmaisenkadun ja uurnahautoja sijaitsevan kumpareen välisellä alueella , kuitenkin lähempänä kumparetta kuin Kolehmaisenkatua! Pieni harmaa kivi lähellä käytävää!

        Vaan ei enään sijaitse. Kivi on poistettu jo kuukausia sitten. Oli siinä ilmoitus, että hautapaikka otetaan haltuun

    • Anonyymi

      Ei Keidas ole sama kuin Papillon

      • Anonyymi

        Voihan hänen vaatteistaan jotka on ehkä säilytetty myös löytää DNA:ta.

    • Anonyymi

      Todennäköisesti surmaajakin on jo kuollut, joten ei se asia koskaan tule selvitetyksi.

    • Anonyymi

      Tuo murha-alue on vielä Herran vuonna 2022 paikoin epämääräistä risukkoa. Tosin nyt on Atomit ja muut vieressä sekä virastoja.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      3
      2718
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1351
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1165
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1028
    5. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      1026
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1010
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      909
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      299
      908
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe