paha olla

Ahdistaa, pelottaa, itkettää, surettaa. Niitä kaikkia tunteita samaan aikaan. Vahdin syömisiäni, sanomisiani, sekä pelkään itseäni.
Tekisi mieli vetää purkillinen lääkkeitä, mutta yksi tai kaksi ihmistä pitää minua vielä vähän pystyssä. Mutta en osaa puhua totta.

Jo aikoja sitten päätin etten kuole neitsyenä, ja päädyin sitten minua kymmenen vuotta vanhemman miehen sänkyyn. Ei se sinänsä ole paha, tai on se, mutta ei se ole pahasti vaikuttanut minuun. Kai? Vai onko?

Koulukiusaaminen, hah, sekö muka vielä vaikuttaisi. Eikai? :D olen päässyt siitä yli.

Mutta mikä minua sitten ahdistaa? ehkä olen vain päästäni vialla?
olenko?

anteeksi, en puhu järkeviä.
Olen sekaisin.
Anteeksi.
3370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olet oikeessa. Olet sekaisin.

Ei kannata ottaa. sen näkee susta pääle

Äänestä

Nuorena on muutenkin mielialat ailahtelevaiset.

Sä voit aina puhua.
Vanhemmilles.
Terveyskeskuksest voi varata itselleen ajan terapeutille, joka on kouluttautunu auttaa muita.
Seurakunnis on nuorisonohaajat ja diakonit.
Et sä yksin ole.

Äänestä

Sulla saattaa olla masennus päällä. Siihen on lääkkeet, mutta tarvitset toki myös keskusteluapua.
Miksi et osaa puhua totta? Pelkäätkö menettäväsi auttajasi ?Vai täytyykö sun esittää jotain "roolia"?
Huolehdi itsestäsi ja ulkoile!!! Tärkeää on oppia rakastaa itseään ja hyväksymään itsensä....Eli olemaan itselleen armollinen eikä vaadi itseltään liikoja (sillä elämäähän tämä vain on ) eikä toisilta.

Ja etsi sitä rakkautta, välittämistä. Ei pelkästään seksiä. Pelkästä seksistä jää tyhjä olo ja morkkis....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


turhaa löpinää kirjoitti:

Ahdistaa, pelottaa, itkettää, surettaa. Niitä kaikkia tunteita samaan aikaan. Vahdin syömisiäni, sanomisiani, sekä pelkään itseäni.
Tekisi mieli vetää purkillinen lääkkeitä, mutta yksi tai kaksi ihmistä pitää minua vielä vähän pystyssä. Mutta en osaa puhua totta.

Jo aikoja sitten päätin etten kuole neitsyenä, ja päädyin sitten minua kymmenen vuotta vanhemman miehen sänkyyn. Ei se sinänsä ole paha, tai on se, mutta ei se ole pahasti vaikuttanut minuun. Kai? Vai onko?

Koulukiusaaminen, hah, sekö muka vielä vaikuttaisi. Eikai? :D olen päässyt siitä yli.

Mutta mikä minua sitten ahdistaa? ehkä olen vain päästäni vialla?
olenko?

anteeksi, en puhu järkeviä.
Olen sekaisin.
Anteeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu