Tupakointi

Tupakointi kielto vanhustenhoidossa.
Viittaan keparin mielipide kirjoitukseen.
Työyhteisöä koskeva asia, asia tuodaan täälläkin julki onko sillä sitten merkitystä tai ei.
Tupakoitsijoiden ajatusten vaihto muiden tupakoimattomien hoitohenkilöiden kanssa ehkä parantaisi ilmapiiriä, kysymyshän on myös tupakoivien hoitajien terveydestä.

Päätökset pitää olla sellaisia, ettei vanhuksille ole minkäänlaista haittaa tupakoinnista.
Jatkuvasti tehdään erilaisia päätöksiä, kaikilla päätöksillä on varmaankin jokin tarkoitus, ei niillä pyritä kenellekään tekemään kiusaa.

Jos ja kun tulen ”vanhushoitoa ”tarvitsemaan ja hajuaistini ovat vielä tallella, en halua läheisyyteeni tupakan hajuista hoitoa, sama koskee myös niitä voimakkaan hajuisia ”dödöjen” käyttäjiä.
Tupakan ja muut hajut viestittävät käyttäjän epäpuhtaudesta ja huonoista elämätavoista.
19547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Terveydenhuoltoalan ihmiset "puhuvat" harvoin keskustelu- ja mielipidepalstoilla terveyteen liittyvistä asioista.
Tietysti tietoa on netissä mittaamattomat määrät, mutta luulisi myös "valistukseen" kuuluvan, että jaetaan omakohtaista näkemystään kansalle, sekä otetaan kantaa henkilökohtaisesti erilaisiin terveyteen liittyviin kysymyksiin.
No ovathan he aktiivisia, kun on kysymyksessä omaan epäterveelliseen tapaan tupakoida siellä missä siitä on haittaa muille.

Olisikohan terveydenhuoltoalalla aihetta ottaa julisteet esiin muulloinkin kuin vain palkkaa vaatiessaan.

Äänestä
  • Ei ole oikea tapa tällaisissa asioissa. Tämä nyky vouhotus ja määrääminen on paljolti eu:n tuomaa
    direktiivi uskonnollisuutta, jossa ihmiseltä viedään oma ajattelu ja aivotoiminta mahdollisimman
    vähäksi, että kaikki menisi niinkuin Brysselinherrat suuressa viisaudessaan päättää.
    Itsekin polttaneena kuitenkin tuen mielelläni näitä synnittömien tuomitsemia lähimmäisiä sillä onhan
    pahoja tapoja paljon muitakin esim. ylen syöminen ja juominen.
    Monesti nämä nykylakien määrääjät ovatkin kevytlevitteellä täytettyjä kultapossu kerhon sikoja ja susia
    jotka eivät laumaansa säästä.
    OIkein hyvää syksyn jatkoa, vetäkää raitista pakokaasuilmaa keuhkot täyteen että saatte päivän
    benseeni annoksen täyteen

    Äänestä

  • walokki kirjoitti:

    Ei ole oikea tapa tällaisissa asioissa. Tämä nyky vouhotus ja määrääminen on paljolti eu:n tuomaa
    direktiivi uskonnollisuutta, jossa ihmiseltä viedään oma ajattelu ja aivotoiminta mahdollisimman
    vähäksi, että kaikki menisi niinkuin Brysselinherrat suuressa viisaudessaan päättää.
    Itsekin polttaneena kuitenkin tuen mielelläni näitä synnittömien tuomitsemia lähimmäisiä sillä onhan
    pahoja tapoja paljon muitakin esim. ylen syöminen ja juominen.
    Monesti nämä nykylakien määrääjät ovatkin kevytlevitteellä täytettyjä kultapossu kerhon sikoja ja susia
    jotka eivät laumaansa säästä.
    OIkein hyvää syksyn jatkoa, vetäkää raitista pakokaasuilmaa keuhkot täyteen että saatte päivän
    benseeni annoksen täyteen

    Olen osittain samaa mieltä, mutta ei ketään ole pakotettu tupakoimaan.

    Yhdyn Linkolan linjaan, maailmassa on liikaa ihmisiä.
    Joillekin on äänestämällä annettu liikaa valtaa, jota he eivät osaa käyttää muuta kuin omaksi hyödykseen.

    Kyllä aikuisen ihmisen (terveydenhuoltoalalla) tulisi ymmärtää, että tupakointi on epäterveellistä.
    Tupakka heikentää aivo toimintaa;-))

    Eihän tuossa tupakkajutussa ole pakottamisesta kysymys, vaan säännöistä joissa otetaan huomioon muidenkin kuin tupakka ihmisten mielipiteet, jotkut kutsuvat sitä DEMOKRAATISEKSI päätöksi, jossa enemmistön äänillä ratkaistaan asiat.

    Äänestä

  • asema***** kirjoitti:

    Aikuinen, tupakoiva ihminen useimmiten ymmärtää riskit, joita tupakka aiheuttaa.
    Etenkin terveydenhuoltoalan henkilöstö on erittäin tietoinen tupakoinnin haitoista. Asiaa ei tulisi edes epäillä, saatikka sitten kyseenalaistaa tavalla, jolla sinä, Lääkäri asema****, sen teet.
    Jokainen aikuinen tupakoiva ihminen myös luultavasti tunnistaa itsestään tupakoinnin haitallisia vaikutuksia, mutta haluaa silti tupakoida. En usko, että sinun, Lääkäri asema****, ehdottamallasi juliste kampanjalla olisi tehoa suuntaan tai toiseen. Hoitohenkilöstö näkee melkeinpä päivittäin tupakan vaikutukset ihmisen terveyteen, luuletko siis tosiaan, että tietoa ei ole tarpeeksi? Kyse on yksilön itsemääräämisoikeudesta, tupakoinko vai en, on minun henkilökohtainen valintani, eikä sillä ole tekemistä työntekemiseni kanssa, eikä myöskään sen kanssa kuinka hyvin tai huonosti teen työni.

    Tässä keskustelussa ei ole kyse tupakoinnista, tai onhan kyse siitäkin, mutta ennen kaikkea, on kyse päätöksenteosta. Käsittääkseni demokratia ei ole sitä, että kuunnellaan vain yhden tahon mielipide asiasta, tässä tapauksessa ryhmä, joka ei tupakoi tai omaiset. Keskusteluja vanhushuollon työntekijöiden kanssa ei ole käyty missään vaiheessa, heidän kantaansa ei ole kuunneltu. Seuraavaksi päätös voi koskea tupakoimattomia työntekijöitä, esimerkiksi ylipainoisia työntekijöitä. Päätöksenteko tässä tapauksessa ei ollut oikeudenmukainen ja se ei takaa työntekijöiden tasa-arvoisuutta. Ihmettelen todella ihmisten lyhytnäköisyyttä ja taitoa ymmärtää asiat rivien välistä.

    Haluaisin vielä loppuun mainita asiasta, joka tekstistäsi pisti silmääni, kirjoittelet tällä palstalla terveysasioista ja ihmettelet mikseivät terveydenhuoltohenkilöstöön kuuluvat henkilöt ota kantaa terveyskysymyksiin. Jos tietäisit alasta yhtään, tuntisit ammatinkuvan ja olisit ammattia harjoittanut tietäisit, että hoitajat ja lääkärit ottavat kantaa terveyskysymyksiin joka ikinen päivä työssään, auttaen, tukien, neuvoen, ohjaten ja hoitaen. Työssä tulevat esille terveydenhuoltohenkilöstön näkökulma, halu auttaa ja ottaa kantaa. Mistä luulet kaiken asiantuntemuksen tulevan? Samanlaisilta ihmisiltä kuin sinä olet, jotka kirjoittelevat googlettamiaan tietoja internetiin ja leikkivät olevansa muita ylempänä....? Tuskin. Sinunkin tietosi perustuvat jonkin yhteisön tai henkilön tekemiin tutkimuksiin, henkilön, jolla on koulutus ja oikeaa asiantuntemusta asiasta, jo se yksinään on kannanottoa terveyskysymyksiin, se on oikeaa ja realismiin sekä tutkimukseen pohjautuvaa kannanottoa.

    Jokaisella on oikeus mielipiteeseen, myös sinulla. Toivon kuitenkin, että ihmiset näkisivät pintaa syvemmälle ja kykenisivät edes hetkeksi irrotautumaan ennakkoluuloistaan. Oikein mukavaa syksyn jatkoa sinulle.

    Äänestä

  • Mariiiaa** kirjoitti:

    Hyvä kun sanot mielipiteesi, niin lukijat voivat arvioida käsitystäsi terveellisistä elämäntavoista/- asenteista.

    Enpä ala kiistelemään, koska sinulla oma vääränlainen käsitys siitä asiasta mitä kirjoitat.
    Piiloudut asiassasi toisten asioiden taakse.

    "Sinunkin tietosi perustuvat jonkin yhteisön tai henkilön tekemiin tutkimuksiin, henkilön, jolla on koulutus ja oikeaa asiantuntemusta asiasta, jo se yksinään on kannanottoa terveyskysymyksiin, se on oikeaa ja realismiin sekä tutkimukseen pohjautuvaa kannanottoa"

    Kaikissa noissa tutkimuksissa on myös perusteellista tietoa siitä, miksi sinun ja sinun kaltaistesi pitäisi lopettaa tupakointi.
    Itse määräämisoikeus ei tarkoita sitä, että saa aiheuttaa haittaa toisille.

    Itselläni on omakohtaiseen kokemukseen ja hankittuun tietoon perustuvaa tietoa terveydenhuollon tasosta,------- korissa on liian paljon mätiä omenoita.

    "Jos ja kun tulen ”vanhushoitoa ”tarvitsemaan ja hajuaistini ovat vielä tallella, en halua läheisyyteeni tupakan hajuista hoitoa, sama koskee myös niitä voimakkaan hajuisia ”dödöjen” käyttäjiä.
    Tupakan ja muut hajut viestittävät käyttäjän epäpuhtaudesta ja huonoista elämätavoista."

    Kun osaat kirjoittaa yhdyssanat oikein ja kehityt luetun ymmärtämisessä, voin vastata sinulle asiallisesti. Tällä hetkellä teet itsesi naurettavaksi.

    Mielestäni mielipiteeni on asiallinen, toisin kuin sinun mielipiteesi, joka on syrjivä ja mustavalkoinen, sekä täynnä virheitä. Omakohtainen kokemus ja hankittu tieto eivät vastaa totuutta. Ole hyvä ja tutustu tutkimuksen perusteisiin. En esittänyt yhtäkään väitettä, jossa olisi kehotettu ihmisiä polttamaan tai puhuttu tupakan terveysvaikutusten puolesta tai sanottu, tuleeko hoitajan polttaa tai ei.

    Kiihtyneessä tilassa ei kannata lähteä esittämään itseään viisaampaa.

    Mariiiaa**, miksi huudat nimelläsi?

    Katso peiliin siellähän se :(((

    Äänestä

Vanhukset voivat pahoin,kun tupakalle haiseva kodinhoitaja hönkäilee isohampaisesta suusta tuoksuja vanhuksen kasvoille.

Äänestä
  • Minusta kyllä tuntuu että tupakoimattomien hengitys kyllä enemminkin haisee ja mädänneeltä tai pask........ainaki joillakin.

    Äänestä

  • tämmöinen huomio kirjoitti:

    Minusta kyllä tuntuu että tupakoimattomien hengitys kyllä enemminkin haisee ja mädänneeltä tai pask........ainaki joillakin.

    On sydäntä lämmittävää huomata kuinka kiinnostuneita ihmiset ovat hoitajien terveydestä. Mehän emme itse näköjään osaa ajatella saati sitten päättää omasta elämästämme toisin kuin esim. virkamiehet.
    Kannattaakin laittaa aivot narikkaan,kun työskentelee hoitajana ja antaa viisaampien hoitaa ajattelu, mikä meille on hyväksi.
    Valitettavasti hoitajatkin ovat ihmisiä, jotka päivittäin hoitavat ylipainoisia, alkoholin haitoista kärsiviä, mielenterveysongelmaisia tupakoivia ja tupakoimattomia nuoria ja vanhoja. Vielä toistaiseksi tupakointi ei ole rikos ja perustuu yksilön vapauteen. Hienoa, että on ihmisiä, jotka osaavat valita aina terveyttä ylläpitävän vaihtoehdon ja katsovat näin olevansa "parempia ihmisiä" tuomitsemaan muita huonoiksi ja hyviksi kansalaisiksi ja työntekijöiksi (lue hoitajiksi).

    Äänestä

  • huonompi hoitaja? kirjoitti:

    No melko asiallinen olet, mutta tässä keskustelussa ei puhuta muusta kuin tupakan aiheuttamista haitoista sivullisille.

    Pitää kuitenkin muistaa, että terveydenhuollon päättävissä virkamieselimissä on terveydenalan "ammattilaisia".

    "Kannattaakin laittaa aivot narikkaan,kun työskentelee hoitajana ja antaa viisaampien hoitaa ajattelu, mikä meille on hyväksi."
    Niin niin, kyllä liikennesäänöistäkin päättävät muutkin kuin autoilla ajavat.

    "Hienoa, että on ihmisiä, jotka osaavat valita aina terveyttä ylläpitävän vaihtoehdon ja katsovat näin olevansa "parempia ihmisiä" tuomitsemaan muita huonoiksi ja hyviksi kansalaisiksi ja työntekijöiksi (lue hoitajiksi)."
    Tuo nyt on vähän, niin kuin itse sääliä ja heikon itsetunnon ilmaisua.

    "Valitettavasti hoitajatkin ovat ihmisiä, (joilla on myöskin näitä mainitsemiasi ongelmia) ylipainoisia, alkoholin haitoista kärsiviä, mielenterveysongelmaisia tupakoivia ja tupakoimattomia nuoria ja vanhoja."

    Toivotan sinulle jaksamista vaativassa työssäsi, mutta älkää terveydenhuollon ammattilaiset väheksykö teidän työantajaanne eli vanhuksia, sairaita ja vammaisia, jotka ovat teidänkin tulolähteitä.

    Sinäkö täällä keskustelun suunnan määräät? Ensimmäisessä kirjoituksessasi ei sivullisia mainita.

    Itsekeskeisyys ja viisaus ovat kaksi eri asiaa, niinkuin ovat itse sääli ja itsesäälikin.
    Luojan kiitos, ettet oikeasti ole lääkäri. Minua voisi pelottaa.

    Asiallista keskustelua ei ole toisten arvostelu ja haukkuminen. Olisiko aika tosiaan katsoa sinne peiliin. Luuletko kommenttiesi olevan teräviä? Haha. Onneksi sinä et ole viimeisellä tuomiolla vastassa, voisi olla, että taivaan puolella tulisi yksinäistä.... :D

    Äänestä

  • olen ja olen kirjoitti:

    Siis kuka sinä "olen ja olen":D

    Joo minä avasin ja myöskin vastaan kommentteihin joita tänne tulee, siihen avaajalla on oikeus.

    Jos ei kantti kestä, niin hurskastelijat pysyköön poissa.

    En ole taivaaseen pyrkimässä, joten kyllä kavereita löytyy.

    Mikä olikaan kantasi tupakan aiheuttamista haitoista sivullisille?

    Vai onko kysymys siitä, että järkevät päättävät järkevistä asioista.

    Päätöksissä on varmasti huomioitu tupakoitsijoiden mielipiteet, mutta kuten "työpaikka terveysohjeissa" mainitaan vanhusten hyvinvointi on laitettava tupakoitsijoiden savuttelua edelle.

    Äänestä

  • olen ja olen kirjoitti:

    Sinäkö täällä keskustelun suunnan määräät? Ensimmäisessä kirjoituksessasi ei sivullisia mainita.

    Itsekeskeisyys ja viisaus ovat kaksi eri asiaa, niinkuin ovat itse sääli ja itsesäälikin.
    Luojan kiitos, ettet oikeasti ole lääkäri. Minua voisi pelottaa.

    Asiallista keskustelua ei ole toisten arvostelu ja haukkuminen. Olisiko aika tosiaan katsoa sinne peiliin. Luuletko kommenttiesi olevan teräviä? Haha. Onneksi sinä et ole viimeisellä tuomiolla vastassa, voisi olla, että taivaan puolella tulisi yksinäistä.... :D

    Avauksen teki >------->> (k)

    Lääkäri asema*****

    Äänestä

Tämän keskustelun yleiseltä tasolta henkilökohtaiselle tasolle vei, "pyhimys" nimeltään Mariiiaa**

"Kummallinen käsitys demokratiasta sinulla.. Mariiiaa**26.10.2009 15:23"

mm.
"Samanlaisilta ihmisiltä kuin sinä olet, jotka kirjoittelevat googlettamiaan tietoja internetiin ja leikkivät olevansa muita ylempänä.."

Loukkaat ihmisiä, jotka eivät ole ottaneet osaa tähän keskusteluun.
Luuletko tosiaan Mariiiaa**, että internetiä käyttävät ihmiset ovat jotenkin alempi arvoisia kuin sinä.

Sinulla Mariiiaa** ei taida olla kuitenkaan omaa tietoa sen enempää kuin muillakaan, joten googlettele vain niitä yhdyssanoja ja kyttää pilkun paikkoja, se taitaa kuulua sinun työnkuvaasi.

"tupakoinko vai en, on minun henkilökohtainen valintani,"
siis miksi aiheutat haittaa sillä muille?
ps. työsi saavutuksiasi en ole arvostellut.

nimimerkki Lääkäri asema*****

Äänestä
  • ite lopetin joku aika sitte poltettuani n.10 vuotta ja voin kertoo että on kova jätkä/likka joka pystyy lopettaan, mitenkään itteeni kehumatta, siihen ei heikot pysty.

    Äänestä

  • jakkus kirjoitti:

    ite lopetin joku aika sitte poltettuani n.10 vuotta ja voin kertoo että on kova jätkä/likka joka pystyy lopettaan, mitenkään itteeni kehumatta, siihen ei heikot pysty.

    Hyviä esimerkkejä tulee esiin, tupakanpoltonkin voi lopettaa.

    Joo pitää olla sinnikäs ja kova, ei tupakanpolttoa heikot kykene lopettamaan.

    Ei pidä antaa tupakan määrätä, pitää muistaa että itsellä on määräämisoikeus vai?

    Yleisellä tasolla ei tupakanpolttoa tarvitse helliä eikä puolustella, mutta kavereita ja tuttuja ei saa syyllistää, ainoastaan pyrkiä hienovaraisesti valistamaan.

    Kyllä ne ovat vain karmeeta katsottavaa nuo tupakanpolttajan keuhkokuvat täällä netissäkin.

    Mitään paheita puolustaessaan ei saa hakea turvaa toisista paheista, esimerkiksi tupakointia ja ylipainoa ei tule rinnastaa toisiinsa.

    Hanki elämä.

    Äänestä

  • ccvvbbn kirjoitti:

    Hanki elämä.

    Minä kiellän tupakanpolton.

    Olen lopettanut itsekin, kun ymmärsin koulutuksen yhteydessä tupakan haitat.

    Lopeta sinäkin koskaan ei ole liian myöhäistä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kiellosta kirjoitti:

Tupakointi kielto vanhustenhoidossa.
Viittaan keparin mielipide kirjoitukseen.
Työyhteisöä koskeva asia, asia tuodaan täälläkin julki onko sillä sitten merkitystä tai ei.
Tupakoitsijoiden ajatusten vaihto muiden tupakoimattomien hoitohenkilöiden kanssa ehkä parantaisi ilmapiiriä, kysymyshän on myös tupakoivien hoitajien terveydestä.

Päätökset pitää olla sellaisia, ettei vanhuksille ole minkäänlaista haittaa tupakoinnista.
Jatkuvasti tehdään erilaisia päätöksiä, kaikilla päätöksillä on varmaankin jokin tarkoitus, ei niillä pyritä kenellekään tekemään kiusaa.

Jos ja kun tulen ”vanhushoitoa ”tarvitsemaan ja hajuaistini ovat vielä tallella, en halua läheisyyteeni tupakan hajuista hoitoa, sama koskee myös niitä voimakkaan hajuisia ”dödöjen” käyttäjiä.
Tupakan ja muut hajut viestittävät käyttäjän epäpuhtaudesta ja huonoista elämätavoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu