Siis ongelma on seuraavanlainen. Uusperheessämme on kaksi lasta, minun ja mieheni biologiset sekä ensimmäinen yhteinen lapsi tulossa. Molemmat lapset asuvat meidän luonamme ok-talossa hyvällä alueella. Mieheni lapsi käy eskaria täällä ja tapaa äitiään sopimuksen mukaisesti joka toinen vkonloppu naapurikaupungissa. Erosta on jo aikaa ja äiti tavallaan luopui lapsesta vapaaehtoisesti mieheni ja hänen erotessa, ei siis huolinut lasta itselleen asumaan. Tapaamiset ennen sopimuksen tekoa oli hankalaa, kun lasta sai oikein tyrkyttää äidilleen. Sittemmin tapaamiset ovat sujuneet hyvin.
Nyt on ongelmana se, että äiti on lipsunut sopimuksesta. Hänen pitäisi nähdä lastaan aivan silloin kun hänelle se sopii. Hän on ollut pitkään sairaslomalla, ja haluaisi sitten lastaan useammin luokseen ja viedä häntä kaikkeen kivaan, esim. leffaan. Ongelmalliseksi tekee se, että tällainen sopimaton toiminta sotkee meidän uusperheen kuvioita, on todella vaikea selittää pienemmälle lapselle, miksei hän pääse uimaan yms. Meillä ei ole varaa viedä lapsia joka viikko johonkin tapahtumiin, mutta annamme lapsille läsnäoloa ja rakkautta, meillä on ihan onnellinen perhe. Meidän perheen rutiinit häiriintyvät, kun kellonajoista ei pidetä kiinni ja toisen lapsen nukkumaanmeno viivästyy. Olen myös huomannut mieheni lapsen reagoivan epämääräiseen tilanteeseen, kun äiti menee lupaamaan lapselle, että hän hakee lapsen huomenna vkonlopuksi itselleen yms. keskustelematta siitä meidän kanssa tai sis mieheni kanssa, minua hän ei ota huomioon ollenkaan... Lapsi myös on hiukan vieraantunut minusta, emme enää ole niin läheisiä. Äidin mukaan lapsi on sanonut, että haluaisi viettää enemmän aikaa äidin kanssa. uskon tämän kyllä, kukapa ei haluaisi sitä luksusta sen tylsän arjen keskelle, ja äidiltään lapsi sitä saa, tavaroita jne... Äiti jopa ehdotti, että hän voisi alkaa käymään kerran viikossa joku ilta vaikka meillä kotona tapaamassa lastaan. Hän ei oikein ikinä ole ottanut huomioon sitä, että tämä on minunkin kotini, ja että meillä on muitakin lapsia. En muutenkaan tykkää siitä, että koen äidin tunkeilevan meille, kun esim. tuo lasta tänne, hän saattaa viipyä tunninkin meidän kotona, vaikka tunnelma on kiusallinen.
En tiedä, tekeekö äiti tämän tahallaan, vai onko hän tyhmä vai mitä hän ajattelee. Siis rehellisesti, haluaako kukaan uusperheen äiti miehensä exää kyläilemään kerran viikossa kotiinsa? Ymmärrän äidin näkökulman, että hän haluaa tavata lastaan useammin, mutta sen toteuttaminen on aikalailla vaikeaa ilman, että meidän perhe-elämä siitä kärsii. Olenko itsekäs suhtautuessani kielteisesti siihen, että äiti poikkeaa sopimuksista? Olen kuitenkin nähnyt sen vaikuttavan molempiin lapsiin.. Pienempi kokee olevansa epätasa-arvoinen, kun ei pääse reissuihin ja vanhempi kiukkuaa meille, kun meillä on ihan tylsää ja äidillä on kivaa.. Mieheni on samaa mieltä minun kanssani, ettei meidän tule antaa periksi tässä asiassa, vaan että pysytään sopimuksessa. Olen miettinyt, että olenko ihan kusipää, kun en halua, että lapsi tapaa äitiään useammin.. Mietin myös, että on kumma juttu, että aiemmin lapsi ei ole kelvannut äidilleen, mutta nyt kun vauva ilmoittaa tulostaan, niin lapsi alkaakin kummasti kiinnostamaan.. Vanhemmasta lapsesta on tullut aggressiivinen meitä kohtaan ja aivan selvästi oireilee pari päivää äidiltään tultuaan, on itkuinen ja omituinen. Hän puhuu paljon, ettei hänestä välitetä täällä ja että minä olen kiukkuinen aina hänelle. Joudun tavallaan aina aloittamaan luottamussuhteen lapseen uudestaan hänen tultuaan äidiltään. Siksi en myös halua, että tapaamisia äidin kanssa lisättäisiin. Olen pähkäillyt tätä asiaa päässäni, pitkä kirjoitus sainpahan purettua vähän. Kommentoikaa, olenko ihan hirveä, kun asetan meidän koko perheen hyvinvoinnin edelle? vai pitäisikö antaa äidille periksi, en vaan jaksa uskoa, että siitä tulisi pysyvää ja säännöllistä..
Nyt on ongelmana se, että äiti on lipsunut sopimuksesta. Hänen pitäisi nähdä lastaan aivan silloin kun hänelle se sopii. Hän on ollut pitkään sairaslomalla, ja haluaisi sitten lastaan useammin luokseen ja viedä häntä kaikkeen kivaan, esim. leffaan. Ongelmalliseksi tekee se, että tällainen sopimaton toiminta sotkee meidän uusperheen kuvioita, on todella vaikea selittää pienemmälle lapselle, miksei hän pääse uimaan yms. Meillä ei ole varaa viedä lapsia joka viikko johonkin tapahtumiin, mutta annamme lapsille läsnäoloa ja rakkautta, meillä on ihan onnellinen perhe. Meidän perheen rutiinit häiriintyvät, kun kellonajoista ei pidetä kiinni ja toisen lapsen nukkumaanmeno viivästyy. Olen myös huomannut mieheni lapsen reagoivan epämääräiseen tilanteeseen, kun äiti menee lupaamaan lapselle, että hän hakee lapsen huomenna vkonlopuksi itselleen yms. keskustelematta siitä meidän kanssa tai sis mieheni kanssa, minua hän ei ota huomioon ollenkaan... Lapsi myös on hiukan vieraantunut minusta, emme enää ole niin läheisiä. Äidin mukaan lapsi on sanonut, että haluaisi viettää enemmän aikaa äidin kanssa. uskon tämän kyllä, kukapa ei haluaisi sitä luksusta sen tylsän arjen keskelle, ja äidiltään lapsi sitä saa, tavaroita jne... Äiti jopa ehdotti, että hän voisi alkaa käymään kerran viikossa joku ilta vaikka meillä kotona tapaamassa lastaan. Hän ei oikein ikinä ole ottanut huomioon sitä, että tämä on minunkin kotini, ja että meillä on muitakin lapsia. En muutenkaan tykkää siitä, että koen äidin tunkeilevan meille, kun esim. tuo lasta tänne, hän saattaa viipyä tunninkin meidän kotona, vaikka tunnelma on kiusallinen.
En tiedä, tekeekö äiti tämän tahallaan, vai onko hän tyhmä vai mitä hän ajattelee. Siis rehellisesti, haluaako kukaan uusperheen äiti miehensä exää kyläilemään kerran viikossa kotiinsa? Ymmärrän äidin näkökulman, että hän haluaa tavata lastaan useammin, mutta sen toteuttaminen on aikalailla vaikeaa ilman, että meidän perhe-elämä siitä kärsii. Olenko itsekäs suhtautuessani kielteisesti siihen, että äiti poikkeaa sopimuksista? Olen kuitenkin nähnyt sen vaikuttavan molempiin lapsiin.. Pienempi kokee olevansa epätasa-arvoinen, kun ei pääse reissuihin ja vanhempi kiukkuaa meille, kun meillä on ihan tylsää ja äidillä on kivaa.. Mieheni on samaa mieltä minun kanssani, ettei meidän tule antaa periksi tässä asiassa, vaan että pysytään sopimuksessa. Olen miettinyt, että olenko ihan kusipää, kun en halua, että lapsi tapaa äitiään useammin.. Mietin myös, että on kumma juttu, että aiemmin lapsi ei ole kelvannut äidilleen, mutta nyt kun vauva ilmoittaa tulostaan, niin lapsi alkaakin kummasti kiinnostamaan.. Vanhemmasta lapsesta on tullut aggressiivinen meitä kohtaan ja aivan selvästi oireilee pari päivää äidiltään tultuaan, on itkuinen ja omituinen. Hän puhuu paljon, ettei hänestä välitetä täällä ja että minä olen kiukkuinen aina hänelle. Joudun tavallaan aina aloittamaan luottamussuhteen lapseen uudestaan hänen tultuaan äidiltään. Siksi en myös halua, että tapaamisia äidin kanssa lisättäisiin. Olen pähkäillyt tätä asiaa päässäni, pitkä kirjoitus sainpahan purettua vähän. Kommentoikaa, olenko ihan hirveä, kun asetan meidän koko perheen hyvinvoinnin edelle? vai pitäisikö antaa äidille periksi, en vaan jaksa uskoa, että siitä tulisi pysyvää ja säännöllistä..
Vastaukset 1
Vanhimmat
joudutte antamaan periksi, joten kannattaisi ehkä yrittää tehdä se vapaaehtoisesti ja siten, että pystytte kuitenkin itsekin jotain asioista päättämään. Eli esim. suostuttu siihen, että äiti saa tavata lasta useammin, mutta teette uuden sopimuksen, jossa on tarkkaan määriltelty säännölliset ajat, milloin lapsi on äidillään, ja näistä ei poiketa. Sopimus on ehkä hyvä tehdä vaikka lastenvalvojan luona, eikä sen lapsen äidin tarvitse tulla teille lainkaan.
Jos kaikki alkaa sujua sopimuksen mukaan, saatte perheeseenne uuden rutiinin, jonka mukaan pystytte taas elämään normaalia elämää, kunhan kaikki teidän perheessä siihen vaan tottuvat. Muutokset on aina vaiketa, jonkun aikaa onglmia varmaan on, mutta ne menee kyllä ohi. Sinun lapsesikin kyllä oppii sen, että miehen lapsi saa välillä jotain kivaa äitinsä luona, ja te voitte yrittää vaikka välillä järjestää hänelle jotain extrakivaa silloin, kun miehen lapsi on äidillään. Lapset ovat sopeutuvaisia, tärkeää heille on rutiinit, ongelmathan johtuvat teillä paljolti siitä, että vanha rutiini on kadonnut.