2,5 v ei tahdo pukea

Hei!

Lapsi osaa pukea (jo kohta vuoden osannut), muttei tahdo. Kun häntä pyytää pukemaan housut, hän yrittää tehdä kaikkea muuta, mutta kun hänet aina sinnikkäästi palauttaa tehtävälleen, hän alkaa itkeä.
Hän tahtoo, että aikuinen pukee. Tällaisessa kädenväännössä menee helposti 50 minuuttia.
Nyt esimerkiksi lasta odottaa lämmin puuro mansikoiden ja maidon kera, mutta lapsi ei
pue vaan mieluummin istuu lattialla parkumassa. Ja aina välillä hyväntuulisena yrittää tehdä jotain
muuta, kunnes häntä muistutetaan siitä, että pitäisi pukea. Näin on jatkunut jo kuukauden. Kysymys
kuuluu, että onko tässä vanhempien sinnikkyydessä mitään mieltä? Lapsi ei selvästikään opi suoriutumaan
itse yhtään nopeammin pukemisesta, vaikka joka kerran sitten kun suostuu pukemaan, itse pukemiseen menee korkeintaan minuutti. Kuitenkin sama taistelu käydän läpi monta kertaa päivässä. Kuinka kauan tätä voi kestää? Aina on ennemminkin palkkio odottamassa eikä lapselle karjuta yms. Tätä omaa pukemista ei myöskään pyydetä hirveässä kiireessä vaan silloin kun on mukavasti aikaa. Onko kokemuksia?
5513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

voisi auttaa?!
Pikkasen auttelette ja teette pukemisesta taas kivaa!
Ei sen auttamisen tarvitse olla sellaista että vanhemmat pukee vaan tosiaan vaan sellaista pientä auttelua.

Turhaan mielestäni taistelette 50min noin pienen kanssa kun pienellä auttamisella asiaan menisi se pari minuuttia korkeitaan:)

Pukemisesta voi tehdä myös hauskempaa lorujen ja leikkien avulla.
Esim.lauleskella "minne menee alushousut?" (ja joskus ne voisi mennä vaikka äidin päähän:)
"noin ne alushousut puetaan!"Jokaine kyllä keksii omalle perheelle sopivat sanat...

Ja kokemuksia on sellaisia että omaa poikaa on auteltu ja vieläkin(nyt 4-vuotiaana) vaatteet heitetään lattialle niinpäin että ne on siitä hänen helppo pukea.
Oppinut pukemaan mukavasti itse pikkuhiljaa,kyllä sen huomaa kun taidot kasvaa niin sitä mukaa edetty.

Voiskohan kuitenkin vanhemmat pikkaisen olla mukana pukemisessa teillä ettei tarttisi lasta parvuttaa?

Äänestä

VANHEMPIEN "SINNIKKYYDESSÄ".
Lopettakaa turhasta taistelu.Lapsi kaipaa sitä että olisitte mukana hänen päivittäisissä toimissaan,tukena ja turvana.

Äänestä

tosin poika on jo reilu 4-vuotias. ei han itkemaan ala pukemisen takia, mutta ei vaan kertakaikkiaan halua sita tehda vaikka olis huoneessaan jo istunu parikin tuntia. ensin autto se etta sanoi ettei huoneestaan ole ulos tulemista ennen ku on vaatteet paalla, mutta se menetti tehonsa. pyytaminen ei auta, lahjominen harvoin, ja ainoa mika on nyt lahiaikoina tuntunu auttavan on lelujen takavarikointi. jos tuntuu etta siina kestaa ja kestaa, menet ja sanot etta jos ei vaatteet ala ilmestya paalle, takavarikoit jonkun lelun paivaksi. jos ei ala tapahtua, menet ottamaan lelun, ja sanot taas saman uhkauksen. meilla ainakin toisen tai kolmannen lelun kohdalla menee jakeluun etta parempi se on pukeutua ku menettaa enemman leluja. :) 2.5v on tietty niin paljon pienempi etta seurausten ymmartaminen on heikompaa, ja ehka se leikilla koittaminen ois helpompaa. eika kannata hakata paatansa seinaan, valilla on helpompaa vaan auttaa.

Äänestä
  • Miksei AINA ole vaan helpompi auttaa??Siis tehdä yhdessä?
    Aivan älytöntä tappelua teillä!

    Tuntuu todella kohtuuttomalta jos annat lapsen istua parikin tuntia odottaen että hän pukeutuu.:(
    Mitä sinä vanhempana sillä aikaa teet??

    Äänestä

muiden vastaajien kanssa, että auttaminen on tässä tilanteessa tarpeen, myös sen kohdalla, jolla oli jo 4-vuotias lapsi. Kun asiasta ei enää riidellä, niin lapsi alkaa kyllä aikanaan itse pukemaan. Voit heti alkuun kysäistä "saanko auttaa?" tai "tarvitko apua?". Kaikki lapset haluavat pohjimmiltaan osata ja tehdä itse, mutta on syitä, joiden vuoksi tämä kehitysprosessi voi häiriintyä eikä silloin missään nimessä pidä syyllistää lasta eikä pakottamisesta ole muutenkaan mitään todellista hyötyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


korvat soi....... kirjoitti:

Hei!

Lapsi osaa pukea (jo kohta vuoden osannut), muttei tahdo. Kun häntä pyytää pukemaan housut, hän yrittää tehdä kaikkea muuta, mutta kun hänet aina sinnikkäästi palauttaa tehtävälleen, hän alkaa itkeä.
Hän tahtoo, että aikuinen pukee. Tällaisessa kädenväännössä menee helposti 50 minuuttia.
Nyt esimerkiksi lasta odottaa lämmin puuro mansikoiden ja maidon kera, mutta lapsi ei
pue vaan mieluummin istuu lattialla parkumassa. Ja aina välillä hyväntuulisena yrittää tehdä jotain
muuta, kunnes häntä muistutetaan siitä, että pitäisi pukea. Näin on jatkunut jo kuukauden. Kysymys
kuuluu, että onko tässä vanhempien sinnikkyydessä mitään mieltä? Lapsi ei selvästikään opi suoriutumaan
itse yhtään nopeammin pukemisesta, vaikka joka kerran sitten kun suostuu pukemaan, itse pukemiseen menee korkeintaan minuutti. Kuitenkin sama taistelu käydän läpi monta kertaa päivässä. Kuinka kauan tätä voi kestää? Aina on ennemminkin palkkio odottamassa eikä lapselle karjuta yms. Tätä omaa pukemista ei myöskään pyydetä hirveässä kiireessä vaan silloin kun on mukavasti aikaa. Onko kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu