Ihmettelen vähän tätä nyt, kun tulee näitä silminnäkijähavaintoja koko ajan.
Esimerkiksi se Ruotsin kuva niin pakkohan se on myöntä'ä, että näyttää aika hyvin maddylta ja näyttää myös paljon maddyn äidin piirteitä. Ihmetyttää ettei Ruotsin poliisi tutkinut yhtään.
Eniten ihmetyttää, että Portugalin poliisi lopetti virallisen tutkinnan kokonaan, kun eivät löytäneet enempää todisteita. Kyllähän Esim Suomessa tutkitaan kaikkia murhia edelleen ja nimenomaanhan Rprtugalin poliisi epäilee vanhempia murhasta.
Mutta kyllä on ollut tosiaan paskaa toimintaa poliiselta ja nykyään kallistun enemmän sen puolelle, että vanhemmat on syyttömiä, tosin ennen olin sitä mieltä että ovat syyllisiä.
Väittäisin näin, että jos FBI olisi tutkinut asiaa se olisi jo selvinnyt.
Mitä mieltä olette tapauksesta?
Esimerkiksi se Ruotsin kuva niin pakkohan se on myöntä'ä, että näyttää aika hyvin maddylta ja näyttää myös paljon maddyn äidin piirteitä. Ihmetyttää ettei Ruotsin poliisi tutkinut yhtään.
Eniten ihmetyttää, että Portugalin poliisi lopetti virallisen tutkinnan kokonaan, kun eivät löytäneet enempää todisteita. Kyllähän Esim Suomessa tutkitaan kaikkia murhia edelleen ja nimenomaanhan Rprtugalin poliisi epäilee vanhempia murhasta.
Mutta kyllä on ollut tosiaan paskaa toimintaa poliiselta ja nykyään kallistun enemmän sen puolelle, että vanhemmat on syyttömiä, tosin ennen olin sitä mieltä että ovat syyllisiä.
Väittäisin näin, että jos FBI olisi tutkinut asiaa se olisi jo selvinnyt.
Mitä mieltä olette tapauksesta?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jos tämä rikos olisi tapahtunut, esim . Englannissa, vanhemmat istuisivat lukemassa tiilenpäitä. Dna-vastaavuus 15/19 riittää monessa maassa. Valitettavasti ei Portugalissa. Siinä suhteessa vanhemmilla kävi hyvä tuuri???
Koirat eivät valehtele, sekä Eddie että Keela haistoivat ruumiin/verentuoksua samoista paikoista. Mm. sohvan takaa ruumiinhajua, myös verenhajua. Seinällä oli veriroiskeita, joita oli pesty pois, näkyivät luminol-valon avulla. Tyttö on ollut jossain vaiheessa siellä piilossa. Tenniskassissa???
Myöskin vanhempien vaatekaapista ruumiskoira haistoa ruumiintuoksua (niissä aika korkeat hyllyt?) Myös Katen housuista koira haistoi ruumiintuoksua, sekä Madeleinen punaisesta paidasta, pehmolelusta, sekä heidän vuokraamastaan autosta...Vielä portaiden alapuolella olevan pensaan vierestä koira haistoi ruumiintuoksua.
Madeleine kuoli hotellihuoneessa, ja vanhemmat sopivassa välissä "hautasivat" hänet. Ruumista ei löydetä, ja vanhemmat pääsivät, kuin koirat veräjästä. Sean ja Amelie olivat unilääkkeissä, nukkuivat katoamisillasta päivällä n. 13-14 saakka.
Jatkavat tätä showta, oman lapsensa kustannuksella, suuren rahan toivossa.
vanhemmat on vapautettu syytteistä
tutkinta oli virheellinen
Koirat eivät valehtele, toisin kuin ihmiset. Vanhempia ei voitu (Portugalissa) pidättää, koska näiden todisteiden valossa tuomioita ei olisi saatu??? Portugalin laki on sellainen, ettei siellä riitä tämä dna-vastaavuus 15/19, eikä myöskään ruumis/verikoirien löydökset. Ruumis on piilotettu sellaiseen paikkaan, (upotettu mereen) ettei sitä löydetä koskaan. Vanhemmat sanoivat:-Etsikää ruumis ja syyttäkää sitten. Olivat varmoja, ettei ruumista löydetä.
Jos nämä koirat olisi tuotu Englannista heti, tapaus olisi selvinnyt-ehkä?
Vanhemmat bailasivat ja jättivät 3 alle 3-vuotiasta lasta yksinään 2.5-07 moneksi tunniksi. Joku/jotkut lapsista itkivät tuolloin pitkälti yli tunnin. Vasta yöllä itku lakkasi. Ehkä jo silloin tyttö menetti henkensä? Tästäkin trafiikista huolimatta eikun uudestaan ravintolaan.
Uskon, että tämä 3.5 -ilta oli täyttä lavastusta. Piti rekonstroida ns. kidnappaukselta näyttävä tilanne, muuta mahdollisuutta ei ollut.
Madeleinea ei ole todistettavasti nähnyt, kuin yksi nanny (Penninghton) joka sattumalta sattui vierailemaan Katen ja Gerryn kotona, hiukan katoamisen jälkeen. Paljonkohan hänelle maksoivat??
"Katoamisiltana" Gerry tekstaili 12 viestiä kännykällään??
Liian vähän todisteita joka tapauksessa ja kaiken lisäksi virheellisiä
Mitähän "virheellisiä" todisteita tapauksesta löytyy? I can`t understand.
Että päätutkijaa muita tutkijoita epäiltiin aiemmin kidutuksesta.
Jos ne tuomitaan siitä, joutuu poliisi tutkimaan kaikki aiemmat ja sen jälkeen tulleet tapaukset uudestaan. Eli tuomittujen tutkimustuloksilta menee pohja oikeuden näkökulmasta.
perustuu? Ei mit'ään faktaa. Oletko omatoiminen mediapoliisi?
Jutussa on hyvin, hyvin paljon viitteitä, että lapsi kuoli asunnossa. Ne voi lukea poliisin kuulustelukertomuksista.
Ja nimenomaan britannian poliisi vei alussa tutkimusta asunnossa menehtymisen suuntaan, ei portugalin viranomaiset. Äiti oli mm. pyyhkinyt kaikki soitonsa katoamisiltana, paitsi oli jättänyt muutaman puh. tiedon, että näyttäisi siltä ettei poistamista olisi tapahtunut.
Mutta kas kas, aviomies ei ollutkaan tehnyt samaa ja hänen puhelimestaan löytyi monta soitettua puhelua äidillä. Jos lapsi katoaa, niin tuleeko ensimmäisenä mieleen ruveta puhdistamaan känykkää turhista tiedoista????
Tämä on vain yksi esim. monista
Surullista, että Madeleine on kuollut.
Maddy on napattu. Hänenlaisensa kuva löytyy www.findmadeleine.com sivustolta (madeleinen oletettu sieppaaja)
olisivat suostuneet ilomielin kuulusteluihin ilomielin auttaakseen tutkimuksia, mutta eivät nämä. Autosta löytyi myös "eritteitä" ja olivat ajaneet paljon pitemmän matkan kuin ilmoittivat. Selvästi syyllisiä.
Eikös toinen tai molemmat ole myös lääkäreitä eli ovat helposti saaneet unilääkkeitä nukuttaakseen lapset, että pääsevät juhlimaan. Kuollut vahingossa tai ties vaikka tarkoituksella.