Ennen joulua olisi tarvis saada kunnollinen, mutta edullinen salamalaite tunnelmallisten kuvien saamiseksi. Luonnollisesti kääntyvä pää oltava sekä lisäksi mahsollisimman automaattinen (=nopea), sillä tulee myös lasten kuvaamiseen. Pääasiassa salamaa tarvitaan ainoastaan sisäkuvaukseen, mutta myös tapahtumien ja hämärien maisemienkin kuvaukseen.
Ongelmana se, että tarjontaa on turhankin runsaasti hintaluokassa 150€-250€.
Suosituksia!?
Laajakulmista kumpi, Sigman 10-20 F4-5.6 EX DC vai Tamronin 10-24 F/3.5-4.5 Di-II LD ?? Tamronissa plussaa -24mm valovoima. Muita suosituksia vähäisistä vaihtoehdoista?
Sony A300 salamalaite + laajakulma
2
558
Vastaukset 2
1. Salamoista voi sanoa vain, että koeta löytää (ulkomaisia) testejä. Toki teknisten tietojenkin perusteella voi päätellä paljon; ota tehoa niin paljon kuin löytyy ja muista vertailla ohjelukuja jollain tietyllä polttovälillä eikä vain maksimia. Huonoja flässejä on tuskin pahemmin markkinoilla noihin hintoihin.
2. Ajattelin ensin Tamronia minäkin, mutta huomasin sitten että Sigmaa on noista yleensä pidetty parempana, joten ostin sen (hieman käytettynä, 320 € suotimineen, sanoisin edulliseksi). Piirto on sen verran hyvä että kuvaaja ratkaisee laadun.- kunnollinen...
Salamalaitteissa voit suoraan unohtaa asettamasi hintarajan alapään. Siihen hintaan et saa tehokasta ja monipuolisesti säädettävää salamaa. Metz ja Sigma antanevat hintaansa nähden eniten. Itselläni on pari Sigman salamaa joista toinen valottaa hiukan miten sattuu. Metzistä en juurikaan lukenut ongelmista. Ominaisuuksiin nähden tuo saattaisi olla paras vaihtoehto:
http://www.topshot.fi/product_info.php?pid=3189&sid=833bf13e7ee326358101f23ca14fe6ef
Pystyt ohjamaan sitä älykkäästi irrallisena kameran oman salaman avulla (wireless flash). Kameran käyttöohje auttaa asiassa.
Sigman 10-20 laajakulmasta on kokemusta n. kolmen vuoden ajalta. Hyvä piirto, alkuun tarkensi liian kauas, huollossa käynti auttoi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21806Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha531749- 75674
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561