Mitkä ovat uniapnean tunnusmerkit? Minulla on aamulla joskus pää kipeä, joka taas ei johdu alkoholista. Tuntuu ikään kuin ei saisi riittävästi happea nukkuessaan. Miten uniapnea selvitetään ja missä siitä voisi saada tietoa?
Uniapnea
Heikko nukkuja
1352
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
että sinulla on uniapnea.
Minulla oli joka aamu ja päivälläkin, jos torkahdin vaikka 15 minuutiksi, pää kipeä tai jotenkin omituisen epämiellyttävän sekaisen tuntuinen. Näin tapahtuu vieläkin ilman CPAP-laitetta.
Aamuisin oli myös huonovointisuutta ja saatoin öisin herätä sydämentykytykseen.
En ollut lihava, enkä mieheni mukaan kuorsannut.
15 vuoden turhien lääkärissäkäyntien, pään magneettikuvauksen ja verisuonianiografian jälkeen keuhkolääkäri katsoi kurkkuuni ja sanoi, että vähän ahtaalta näyttää.
Minulta on nielurisat leikattu jo nuorena.
Muistan kuinka vuosikymmeniä sitten, kun ostimme uuden asunnon, sitä lämmitettiin ensimmäisenä talvena aika paljon, jolloin minä jo silloin tulin öisin niin huonovointiseksi, että oli mentävä parvekkeelle hengittämään.
Aina on myös ollut tunne, että on pidettävä ikkuna öisin auki, koska happi loppuu.
Lopulta astmatutkimusten yhteydessä sama keuhkolääkäri sanoi heti, että hän määrää minut sairaalaan uniapneatutkimuksiin ja asia selvisi yhden yön nukkumisella ja tutkimuksilla.
Nyt minulla on ollut CPAP- laite viitisen vuotta, enkä tulisi toimeen ilman sitä.
Pyydä vaikka terveyskeskuslääkäriltä lähete uniapneatutkimuksiin.
Varmaan nykyisin lääkärit ovat enemmän tietoisia uniapneasta, mutta sen 15 vuoden aikana, kun minä yritin saada selvyyttä vaivoistani, lääkärit tuntuivat olevan siitä ihan pihalla. Siis ei yhdellekään, ennen keuhkolääkäriä, uniapnea tullut mieleenkään.
Ihme, ettei psykiatrille määrätty. Ainakin yksi neurologi sitä varmaan harkitsi, koska sopimuksesta huolimatta ei ottanut enää yhteyttä.
Googlaamalla saat paljon selvyyttä, mutta ainakin minulta tosiaan puuttuivat yleiset tunnusmerkit kuten lihavuus ja kuorsaus.