Eilen Kerholassa

Kerholassa oli jälleen aivan upeat tanssit. Myrskytuuli soitteli erittäin jalan alle menevää musiikkia. Taukomusiikkikin oli todella nautittavaa ja monipuolista ja tällä kertaa äänen voimakkuuskin oli juuri sopiva. Kiitos suuri siitäkin kuulunee illan orkesteri Myrskytuulelle. Aiemmin Kerholassa taukomusiikki on kuulunut liian hiljaisena (esim. Finlanders-tanssit).
Mietityttämään jäi todella kaunis taukomusiikkina loppupuolella tullut rumba-kappale, jonka suomeksi laulavaa miesääntä en tunnistanut. En muista mitä siinä laulettiin, hopeisesta jostakin? Sen parina jälkimmäisenä tuli Amado Mio, jos joku siitä muistaisi, kenen tuo suomalainen rumbakappale on. Kiitos etukäteen.
5324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

oli se kyselemäsi bolero. Taisi tulla jopa kahteen kertaan illan aikana. Esittäjä Isto Hiltunen. Häneltä löytyy muitakin yllättävän hyviä ja persoonallisesti toteutettuja tanssibiisejä.

Äänestä
  • Odotettavissa Myrskyisää menoa ensi sunnuntaina

    Äänestä

  • Myrsky Jäkessä kirjoitti:

    Odotettavissa Myrskyisää menoa ensi sunnuntaina

    Moikka.. kuulin itsekkin tuon Hopeoitu Kuu -biisin kerholassa. Missä sen voisi kuulla netissä? youtubessa ei ole enkä latailuja harrasta :) olisin erittäin kiitollinen vastausksesta.

    Äänestä

  • kuukuutuu kirjoitti:

    Moikka.. kuulin itsekkin tuon Hopeoitu Kuu -biisin kerholassa. Missä sen voisi kuulla netissä? youtubessa ei ole enkä latailuja harrasta :) olisin erittäin kiitollinen vastausksesta.

    Ainoastaan lyhyet näytteet löysin ko. kappaleesta. Täytyy toivoa, että joku laittaa sen sinne juutuubiin.. :)

    Äänestä

ettei taas yritetty puffata sitä yhtä Makstettiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


piisi hukassa kirjoitti:

Kerholassa oli jälleen aivan upeat tanssit. Myrskytuuli soitteli erittäin jalan alle menevää musiikkia. Taukomusiikkikin oli todella nautittavaa ja monipuolista ja tällä kertaa äänen voimakkuuskin oli juuri sopiva. Kiitos suuri siitäkin kuulunee illan orkesteri Myrskytuulelle. Aiemmin Kerholassa taukomusiikki on kuulunut liian hiljaisena (esim. Finlanders-tanssit).
Mietityttämään jäi todella kaunis taukomusiikkina loppupuolella tullut rumba-kappale, jonka suomeksi laulavaa miesääntä en tunnistanut. En muista mitä siinä laulettiin, hopeisesta jostakin? Sen parina jälkimmäisenä tuli Amado Mio, jos joku siitä muistaisi, kenen tuo suomalainen rumbakappale on. Kiitos etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu