Koirakouluun?

ma-ru93

Minulla on 2,5v sekarotuinen uros, ja olen suunnitellut meneväni sen kanssa koirakouluun. Ongelmana vaan on, että koirani ei siedä muita koiria yhtään. Ei ole kauaa siitä, kun eräs musta, iso naapurin koira, joka oli päästetty vapaaksi kotipihalleen, hyökkäsi omani kimppuun. Koirani oli ennen hieman "ujo" muita koiria kohtaan, nyt suorastaan arka ja agressiivinen.
Koirani pelkää myös ihmisiä. Tämä taas johtuu siitä, että pyöräilevä mies oli potkaissut koiraani kylkeen pentuna. On myös tapahtunut muutamia muita ikäviä tilanteita ihmisten ja koirani välillä, kuten ihmisten tunkeminen koiraani silittelemään kielloistani huolimatta. Nyt koira on ruvennut tottumaan vieraisiin ihmisiin, mutta perääntyy jos sitä lähestytään.

Koirallani eikä minulla ole kaikki perusasiat hallussa. Koira tottelee komentoja istu, maahan, odota ja tänne. Ulkona koira kuitenkin muuttuu täysin kuuroksi. Kotona koirani käyttäytyy kuitenkin nätisti.

Haluaisin oppia hallitsemaan koiraani. Haluaisin, että koirani oppisi kiinnittämään huomionsa minuun, eikä kaikkeen muuhun mahdolliseen.

Kysyisinkin, että onko typerää lähteä koirakouluun ihmispelkoisen ja muita koiria kohtaan agressiivisen koirani kanssa? Miten minun pitäisi valmistella koiraani ja itseäni koirakouluun?

En haluaisi, että koirani on tottelematon koko loppuikänsä.

11

4348

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • OngelmaOmistaja

      Ongelmasi kuulostavat kovin tutuilta. Vielä kuukausi sitten oma koirani oli oikea riesa lenkeillä, kun toisille koirille rähistiin ja varsinkin pimeällä muut ihmiset olivat olevinaan todella pelottavia.

      Meillä asia korjaantui parissa viikossa asiantuntevan ongelmakoirankouluttajan suosiollisella avustuksella sekä Jan Fennellin ja Cesar Millanin kirjoja lukemalla. Tapauksessasi tuskin lienee kyse sen pienemmästä tahi suuremmasta ongelmasta kuin siitä, että olet haluamattasi lahjoittanut johtajan aseman koirallesi, joka ei kuitenkaan tuota asemaa pysty hoitamaan. Homma korjaantunee, kun näytät sille olevasi johtaja ja kerrot koirallesi, että sen tehtävä ei enää ole puolustaa laumaasi lenkillä muiden koirien ja ihmisten lähentely yrityksiltä.

      Itse en suosittele, että lähtisit heti koulutuskentälle, jossa on muita koiria, koska todennäköisyys on suuri, että koiran räyhätessä muille se yksi kerta jää viimeiseksi. Ja vaikka ei jäisikään, niin oman kokemukseni perusteella muille räyhäävän koiran kouluttaminen nakeilla ei ole järin tehokasta. Omien kokemusten perusteella koirayhdistysten järjestämien ilmaisten koulutusten ohjaajilla on lisäksi hyvin rajalliset resurssit antaa neuvoja tällaisten pelokkaitten ja agressiivisten koirien kouluttamiseen. Kyse on kuitenkin ilmaistoiminnasta ja vapaaehtoistyöstä, joten ei liene edes paikallaan heiltä sellaista vaatiakaan :)

      Itse suosittelisin, että otat yhteyttä ihan ongelmakoirankouluttajaan. Hyviä vaihtoehtoja ovat ainakin seuraavat:

      http://www.koiraneuvola.fi/
      http://www.homeetta.net/

      Jälkimmäisestä omakohtaisikokemuksia ja voin suositella ehdoitta. Edellisestä olen puolestaan kuullut niin paljon hyvää (mm. vanhemmiltani), että uskallan suositella kokeilematta.

      Ja lue Jan Fennellin "Kuuntelen koiraani" ja Cesar Millanin "Koirakuiskaaja". Avaavat silmiä kummasti :)

      • xyxx

        koirakouluun, niitäkin kun on monenlaisia. Jos on valmis siitä maksamaan niin löytyy hyviä koulutus mahdollisuuksia. Ja tosiaan useinmiten kun lähdetään kouluttaa koiria ne ovat vuorotellen kentällä. Sitten voi erikseen ottaa häiriö koulutusta tai ohitus koulutusta.


      • ma-ru93

        Juu, olen kyllä aika varma siitä, että näillä näkymin ei koirakouluja edes harkita, mutta halusin silti vielä mielipiteitä.

        Kuten jo kerroin, koirani sietää vieraita ihmisiä jotenkuten. Vastaantulijoita se yrittää päästä nuuhkimaan. Kyllä meidän koira joissain tapauksissa antaa ihmisten silittää, varsinkin lasten. Toisaalta vain minun kanssani, muiden perheenjäsenten ulkoiluttaessa koiraamme, siitä muuttuu taas ihan seko. Ehkäpä se vaistoaa, etten ota mitään stressiä muista ihmisistä. Muut koirat on kyllä vielä ihan mahdottomia.

        Olen huomannut, että totuttaminen toimii koirani kanssa parhaiten. Eikö myös muidenkin koirien..? Juurikin totuttamisen vuoksi koirani ei kiinnostu ihan jokaisesta vastaantulijasta. Ennen minulla ja kaverillani oli koiratapaamisia, mutta hän joutui luopumaan koirastaan. Ehkä tämän vuoksi oma koirani on muuttunut.
        Aloin kuitenkin epäillä tuota totuttamista, sillä David Sandsin "Tunne koirasi"- kirjassa nimenomaan kiellettiin antamasta koiralle mahdollisuutta nähdä muita koiria tai ihmisiä, jos sillä olisi taipumusta remmirähjäämiseen. Pitäisikö minun kuitenkin lopettaa totuttaminen, vai onko kirjan vinkki aiheeton?

        Olisi kiva lukea nuo kirjat, mutta en usko löytäväni niitä meidän kirjastosta. Toisaalta voisin pyytää kyseisiä kirjoja myös joululahjaksi...

        Mutta kiitos avusta :) Ehkäpä minä vielä jonain päivänä opin hallitsemaan koiraani.


      • Räyhäävän koiran kouluttaminen nakeilla tuskin on hyvä,JOS A.niitä nakkeja ei osaa käyttää ja B.jos ne nakit ei riittävästi kiinnosta...Muuten ei ole mitään vikaa.

        Niin ja ihan yleishuomautuksena.Koiria koulutetaan kentillä myös muilla avuin kuin nakeilla tai ruualla...
        Oli räyhääviä tai ei.


      • ongelmakoiranomistaja

        Itse lähdin Homeetalta, itku kurkussa saamatta mitään neuvoja vain moitteita ja haukkuja miten olen koirani kanssa toiminut.


      • Gehhu
        ma-ru93 kirjoitti:

        Juu, olen kyllä aika varma siitä, että näillä näkymin ei koirakouluja edes harkita, mutta halusin silti vielä mielipiteitä.

        Kuten jo kerroin, koirani sietää vieraita ihmisiä jotenkuten. Vastaantulijoita se yrittää päästä nuuhkimaan. Kyllä meidän koira joissain tapauksissa antaa ihmisten silittää, varsinkin lasten. Toisaalta vain minun kanssani, muiden perheenjäsenten ulkoiluttaessa koiraamme, siitä muuttuu taas ihan seko. Ehkäpä se vaistoaa, etten ota mitään stressiä muista ihmisistä. Muut koirat on kyllä vielä ihan mahdottomia.

        Olen huomannut, että totuttaminen toimii koirani kanssa parhaiten. Eikö myös muidenkin koirien..? Juurikin totuttamisen vuoksi koirani ei kiinnostu ihan jokaisesta vastaantulijasta. Ennen minulla ja kaverillani oli koiratapaamisia, mutta hän joutui luopumaan koirastaan. Ehkä tämän vuoksi oma koirani on muuttunut.
        Aloin kuitenkin epäillä tuota totuttamista, sillä David Sandsin "Tunne koirasi"- kirjassa nimenomaan kiellettiin antamasta koiralle mahdollisuutta nähdä muita koiria tai ihmisiä, jos sillä olisi taipumusta remmirähjäämiseen. Pitäisikö minun kuitenkin lopettaa totuttaminen, vai onko kirjan vinkki aiheeton?

        Olisi kiva lukea nuo kirjat, mutta en usko löytäväni niitä meidän kirjastosta. Toisaalta voisin pyytää kyseisiä kirjoja myös joululahjaksi...

        Mutta kiitos avusta :) Ehkäpä minä vielä jonain päivänä opin hallitsemaan koiraani.

        Totuttaminen on hyvä tapa ja varsinkin kun se tuntuu koirallesi hyvin sopivan. Kirjoja kannattaa lukea monelta eri kirjoittajalta, niin saa paremman kokonaiskuvan. Cesarin kaikki menetelmät eivät välttämättä ainakaan aloittelijoille sovi, joten suosittelisin ainakin aluksi jotakin muuta.


      • eiongelmakoiraaenää
        ongelmakoiranomistaja kirjoitti:

        Itse lähdin Homeetalta, itku kurkussa saamatta mitään neuvoja vain moitteita ja haukkuja miten olen koirani kanssa toiminut.

        Ai, itse lähdin nauraen. Olin tehnyt kaikki päin persettä, eikä edes hävetä myöntää. Tein muutokset asioihin ja voi että tuli hyvä tulos. Paljolti on omasta asenteesta kiinni miten suhtautuu palautteeseen. Olen kylläkin lukenut kirjan idiootit ympärillani ja saanut kirjasta paljon näkökantaa. Vaikka siihen kuinka paljon vaikuttaa viestin vastaanottajan luonne ja historia kuin viestiin suhtaudutaan. Perusnega on aina naama nurinpäin vaikka asiat olisi hyvin ja positiivinen ei ota itteensä vaikka kuinka joku yrittäisi paskaa laittaa niskaan. Oli hyvä koulu koska opin paljon itsestänikin. Tulin rohkeaksi.


      • Anonyymi
        ongelmakoiranomistaja kirjoitti:

        Itse lähdin Homeetalta, itku kurkussa saamatta mitään neuvoja vain moitteita ja haukkuja miten olen koirani kanssa toiminut.

        Sama kokemus. Kouluttaja puhuu ehkä ”koiraa”, mutta ei ihmistä niinkään.. Jos laisinkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama kokemus. Kouluttaja puhuu ehkä ”koiraa”, mutta ei ihmistä niinkään.. Jos laisinkaan.

        Voin yhtyä edellisiin kokemuksiin! Käymällä kyseisellä ongelmakoirakouluttajalla sain samalla käynnillä myös itselleni diagnoosit, kätevää. 👍Mihinkäs niitä lääkäreitä enää tarvitsee kun käymällä koirankouluttajalla voi saada sekä laboratoriotuloksen että lääkärin diagnoosin. 😂


    • Se riippuu pääasiassa siitä,kuinka hallitsematon koirasi on,voitko/kannattaako mennä.
      Jos koirasi ei ole edes fyysisesti hallinnassa,niin ei kannata mennä,koska siinä on sitten niin oma kuin muitten koirat vaarassa.Ja sellaista koiraa ei normikoulutukseen edes oteta.Sama juttu,jos koira käy niin kumana,ettei se kykene yhtään keskittymään koulutukseen.
      Mutta,jos ei ole ihan tuossa mallissa.niin voipi mennä.Ja kannattaa myös heti sanoa kouluttajille,mitä ongelmia on,että ne otetaan huomioon.
      Mutta kannattaa muistaa,että normikoulutuksessa keskitytään koulutusjuttuihin,joka tosin on ihan hyvä juttu aina,mutta jos kyseessä on selkeästi ongelmakäyttäytyminen,niin sen hoito on kokonaisvaltaista ja vaatii oikeat ohjeet ja otteet ihan koiran kanssa ylipäätään elämään ja siis kokonaisvaltaiseen oloon.
      Normi koirakoulussa (kuten jo asiaa sivuuttiin) aika harvoin on aikaa ja mahdollisuutta alkaa myös opettaa tapakasvatusta perusteellisesti,saati ongelmakäytöksen korjaamista.Ja jälkimmäiseen ei myös kaikilla kouluttajilla ole edes taitoa ja/tai kokemusta.

      Eli jos mahdollista,niin paras olisi ihan joku taho,joka olisi erikoistunut ja tai repertuaaliin kuuluu myös omistajien ohjeistaminen ylipäätään ja ongelmakoirien auttaminen,ainakin alussa niin,että saataisiin neuvot ja pääsee alkuun.

      Se sitten millä tavoin toimivaan ottaa yhteyttä,niin en lähde suosittamaan.Se kannattaa itse kuulostella,mikä tuntuu hyvältä ja itseltä sopivalta.
      Vaihtoehtoja ym.tietoja löytyy mm.netistä googlella.

      Noit on aina ikäviä tilanteita,kun koirat saa sen verran kovia kokemuksia nuorena,että voi vaikuttaa myöhemmin ehkä jokapäiväiseen elämään pahimmassa tapauksessa.

    • Parempi.ihminen

      Hahhahhah seropi! Teille on täällä oma palsta, "köyhyys"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe