millaista uusioperheen....

Niin..

"Miten lapset reagoi, kun eka hajonnu oma perhe. että jos sama käy uusioperheenkin kanssa.."

Tässä täytyy käyttää vähän sitä aikuisen harkintakykyä. Mikään parisuhde ei ole takuuvarma alkutaipaleella. Jopa se ydinperhekään ei automaattisesti toiminut, joten ei samaa takuuta ole uusperheelläkään. Sitten on myös osattava vähän arvioida. Jos vaikka eroaisitte, kun lapsenne päälle parikymppisiä, niin se on vähän eri juttu, jos sinulla vaihtuisi kuukausittain tai vuosittain mies. Mutta yksi tosi hyvä keinohan estää turhaa eroa on heti ensikädessä pyrkiä tutustumaan mahd. hyvin siihen toiseen, ei hoppuilla ja oikeasti aikuisten tavoin harkita sitä suhdetta. Sitten myös tästä tuli mieleen, että oletko miten itse valmis parisuhteeseen? Ettei vaan nuo pelot ajaisi sua siihen, että parisuhde epäonnistuu.

Eli jos nyt tuntuu hyvältä, niin ihan rauhassa tutustutte toisiinne. Te voitte sitäpaitsi aika hyvin keskustella noista jutuista, sillä olette ns. samassa veneessä. Miehelle sinun lapset ovat vieraita ja sinulle miehen lapsi myös. Varmaan teillä ehkä samoja pelkojakin? Katsele hiljaksiin:
- Millainen mies on isänä? Uskotko, että vastuu lapsesta lopulta menisikin sinun harteillesi, kun lapsi teillä. Kokeeko pahaakin syyllisyyttä erosta ja siten "sirkustelemalla" pyrkii korvaamaan eroa yhdelle lapselle (konfliktia ehkä, jos sinun lapsillasi näin ei ole ja seuraavat sitä hyvittelyä vierestä -> epätasa-arvo)
- Jaatteko samanlaisia kasvatusperiaatteita vai onko niissä suuria eroja? Riskinä voi olla se, että ajaudutte kahteen eri leiriin sinä ja lapsesi vs. mies ja lapsensa.
- Millaiset eronne olivat ja tuletteko toimeen exienne kanssa sopivasti? Onko edessä paljon lisästressiä miehellesi tai sinulle.

Kannattaa siis nyt ihan chillata ja pohdiskella ja tehdä huomioita itsestään ja toisesta - löytyykö teiltä sellaista yhteistä rintamaa vai voisitteko asettua puolustuskannalle omat vs. toisen. Toi vaikuttaa aika yleiseltä sun ja mun kuvioissa, että koetaan että ne toisen lapset saa asioita helpommin kuin omat ja omille toinen on tiukempi.

Musta nyt vähän vaikuttaa, ettet ehkä ole valmis vielä uuteen suhteeseen. Otat stressiä, pelkäät ja ahdistus jo ajatuksestakin uusperhe-elosta. Joten ehkä se jarru olisi parempi. Ja sitten aikanaan kun sellaiset pelot ohi, niin sitten vaan kypsästi eikä hoppuilen siihen toiseen tutustumaan.

Itse en ole päivääkään katunut, että miehen kanssa yhteen läksimme. Mutta siinä on suuri merkitys sillä, että rauhassa saimme kuvioon, toisiimme ja lapsen suhteen totutella. Ja erityisen suuri merkitys sillä, että samoilla linjoilla ollaan, halutaan ymmärtää ja kummatkin ovat valmiita elämään yhdessä. sitten toki yleiset kuvion helpottavat tekijät kuten ok-suhteet exän suuntaan, yleisesti ympäristön iloinen vastaanotto ja rauhallisesti suhteen luominen aikuisen ja toisen lapsen välillä. Puhuitkin tuolla siitä pelosta. Tottakai lapset ovat vieraita ja sinun ei tarvitse rakastaa heitä kuin omiaan ja välittömästi. Sitä on vaikka koko loppuelämä aikaa tutustua toisiinsa rauhallisesti ja jos kummallakin ymmärtäväinen asenne toisiaan kohtaan myös puolivanhemman roolissa ja tukee siinä, niin mikäs siinä sitten.

Mutta tosiaan: a) unohda tai b) keskustele peloistasi ja aatteistasi miehen kanssa. Tsemppiä jatkoon! :) Eikä kannata valmiiksi ahdistuneena lähteä uutta parisuhdetta virittämään.

Mä olin itse aikoinaan tilanteessa, että olisi ollut mahdollisuus uusio perheeseen. Omia lapsia 1 ja hänellä oli 2. Kyllä piti tarkkaan harkita, että mitä oikeasti tahdon elämältäni. Tottakai oma lapsi on tärkeämpi, kuin toisen. Nähtiin jokusen ajan toisiamme, muuten sujui ihan hyvin, mutta miestä ei minun lapseni kiinnostanut. Vaikka pitkään väittikin muuta.

Vastuu kyseisessä asiassa on todella kova. Kasvatus menetelmät voivat erota huomattavastikkin.
Kyselit, että onko mies tosissaan? No itse olin miehen kanssa tosissani, mutta olin hänelle enemmänkin käyttökalu, kuin olisi tosissaan meidät ottanut.

Asiassa pitää kumminkin muistaa, että lapsillakin on tunteet. Niiden elämä on särkyvämpää, kun aikuisen. Ei lapset ole mitään heittopusseja, jota voi mukaan suhteeseen ottaa noin vain,ja viedä pois kuin huvittaa.

Kyllä siinä pikkuiset on ihmeissään, ku eka on omat vanhemmat, ukit, mummit, sukulaiset. Sit tulee uusia sisaruksia, uusio isä tai äiti, uudet sukulaiset. Jos sit vielä eroaa, niin sama jatkuu.


Olet kuitenkin nuori nainen vielä. Harkitse asiaa tarkasti. Ei se tosielämässä nämä asiat mene kuin elokuvissa.

Onneksi itselläni ei uusioperhettä lapsillani ole, vaan ihan ikioma. Jos kerran ydinperhe ei toiminut, niin mitä takeita on, että uusioperhe ei hajoa. Kirjoittaja ei ikänsä puolesta ole mikään vanha, että oletko miettinyt asian ihan loppuun asti. Arki se tulee aina suhteessa vastaa, joten oletko ihan varma että silloinkin haluat toisen lasta hoitaa, omies kanssa?

Miten asia sitten on vaikkapa 2 vuoden kuluttua? Jos tulee ongelmia suhteessa, että yhteinen taival ei toimi, niin oletko varma että haluat rikkoa uudelleen oman/lasten elämän ja siinä samalla toisten ihmisten lasten maailman, koska lapsi kyllä kiintyy paljon toisiin lapsiin.

Voi kuulostaa typerältä, mutta ei ne lapset taida vielä kärsiä eroista kauheasti, mutta saattaa käytöksessä näkyä 10v kuluttua.

Itse kyseisessä tilanteessa harkitsisin asioita todella tarkasti. Harkitse mitä lapset koki, kun niiden isästä erosit, nyt sit uusioperheeseen lapsia laittamassa.

Ei se nuoren naisen tai miehen maailma kaadu siihen, että kiiruhtaa hitaasti! Kyllä vastuuntuntoisen äidin/ isän pitäisi osata järjellä asioita miettiä.

Pitää muistaa, että suhteeseen ei ole menossa pelkän miehen tai naisen takia, vaan mukana on myös lapset, ja niiden elämää pitää varjella ja suojella ennenkaikkea.