Seitsentoista vuotiaiden bändi treenailee omakotitalon sivurakennuksessa ja naapuri valittaa jatkuvasti. Pihalla seisty kuuntelemassa, eikä voi kuulua kovin pitkälle, eikä ainakaan valittajan sisätiloihin. Äänieristykset tehty ja soitto loppuu viimeistään klo 21.00. Toimintaa keskimäärin pari-kolme iltaa viikossa kolmisen tuntia kerrallaan. Ei hengailijoita, mopoliikennettä, kaljoittelua tai muuta häiriötä. Valittaja ei asu edes rajanaapurina, eli on siis yksi tontti välissä. Kukaan rajanaapureista ei ole kahden vuoden aikana valittanut.
Terveystarkastaja mittaamaan desibelit, vai mitä mieltä ollaan?
Terveystarkastaja mittaamaan desibelit, vai mitä mieltä ollaan?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sun ei tarvitse tehdä mitään. Paitsi kehottaa valittajaa poistumaan häiritsemästä. Valittaja saa kiusata terveystarkastajaa jos siltä tuntuu
Turhaa vinkumista tuo tuollainen siltä "naapurilta". Ei voi olla niin häiritsevää, jos kerran niitä treenejä on ne vaivaiset 2-3 kertaa viikossa ja se ei edes kunnolla sieltä kuulu. Loppuukin ihan hyvään aikaan, ellei tuohon aikaan olisi vaikka nukkumassa ja ääni kuuluisi niin kovalla että se todella häiritsisi vaikka unta tai muuta semmoista.
Hyvä vain että nuorilla on intoa tuollaisiin harrastuksiin, varsinkin jos asuu jossakin kunnon käpykylässä missä ei ole kunnallakaan mitään kunnollista viihdyttävää tekemistä nuorille tarjolla. Ajatelkaa nyt, pilaisi jo senkin vähäisen innon tehdä jotakin jos aina joku on aina valittamassa suotta. Parempi näin, kun että olisi aina kunnon bileet ja kännisiä nuoria kaduilla hoipertelemassa, tai että eivät tekisi iltaisikaan muuta kun istuisivat apaattisina tietokoneen ääressä! =) Musiikistahan me kaikki nautimme, niinhän? Tiedä vaikka ne samat nuoret olisivat tulevia tähtiä
Käykää kuuntelemassa kyseisen naapurin luona, kun bändi treenaa. Sittenhän tiedätte, kuuluuko vai ei. Kuulostaa nimittäin omituiselta sekin, että mitään ei kuulu ja joku valittaa. No, mistä se valittaja sitten tietää, että mitään edes tapahtuu?
tietenkin kuuluu, ruohonleikkuu, seinäremontti, halonhakkuu, pihalla ryypiskely. Aina kuuluu. Se nyt vaan kuuluu asumiseen. Jos ei naapurien olemasaoloa kestä voi lähteä korpeen