Isäni kuoli ollessani alaikäinen. Mummoni väitti tuolloin isäni olleen hänelle velkaa 178 000 mk, josta ei kuitenkaan ollut mitään dokumenttia. Äitini ei tuolloin ymmärtänyt kauheasti asioista, joten laittoi nimensä perunkirjaan johon tuo velkasumma oli merkattu. Velkaa ei kuitenkaan maksettu, koska mitään paperia tuosta ei ollut ja kuolinpesässä ei ollut muutenkaan varaa. Nyt mummoni sitten kuoli ja testamenttasi minulle lakiosan, josta vähennetään tuo isäni velka (jonka hän on oikaissut olleen 70000 mk), meneekö tämä ihan oikein ja täytyykö minun hyväksyä testamentti, vaikka tuosta velasta ei ole mitään todisteita, ainoastaan äitini hölmöyksissään laittama nimi perunkirjaan?
Perinnöstä. Help me..
Merkkari85
291168
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Koska isäsi kuoli?
-91. Testamentti on tehty -96..
Jos oikein ymmärsin, mummosi (tai hänen muut perillisensä) yrittävät leikata lakiosastasi isäsi väitetyn velan. En ole asiantuntija, mutta ensireaktioni on "höpöhöpö" - yleisenä sääntönä velka kun ei periydy. En myöskään usko, että edesmenneen isäsi talous jatkaisi olemassaoloaan velkaisena haamuna sinun ja mummon perinnön välissä. Kuollut mikä kuollut ja ajatus siitä, että vainajan saamiset aikaisemmin kuolleelta henkilöltä maksettaisiin vainajan perinnöstä (kenelle?!) on lähinnä irvokas.
Allekirjoita korkeintaan paperi, joka sanoo vain ja ainoastaan, että olet saanut testamentin tiedoksesi, ja tämäkin vain siinä tapauksessa että todella saat sen käsiisi. Etenkään sinulla ei ole mitään tarvetta hyväksyä testamenttia. Ota yhteyttä asianajajaan pikimmiten.
Esitä muille perillisille lakiosavaatimus normaalisti. Testamenttia ei tarvitse noteerata mitenkään koska et ole sillä saamassa mitään lakiosaasi enempää kuitenkaan. Vanhentunut tai kokonaan fiktiivinen velka ei ole mummon pesän varallisuutta joten lakiosasi lasketaan ilman mitään vähennyksiä todellisesta jäämistöstä.
a) Ap:n kiistäessä velan olemassaolon näyttövelvollisuus on mummon perillisillä, jotka testamenttiin vetoavat. Se, että ap:n äiti (pesän ilmoittajana?) on allekirjoittanut ap:n isän perukirjan, jossa velka (eri suuruisena) mainitaan, ei vielä näytöksi riitä, vaan tarvitaan tiliotteita tms. dokumentteja.
b) Jos velka on ollut todellinen, niin se kuitenkin on ollut ap:n isän velka, eikä isän kuoltua ole siirtynyt ap:n vastattavaksi - ainakaan, jos perunkirjoitus ym. oli asianmukaisesti hoidettu tuolloin voimassa olleiden PK:n velkavastuusäännösten mukaisesti. Kun ap:n isän kuolinpesä oli varaton, mummon saatava pojaltaan on sammunut velallisen kuolemaan. Ja vaikkei olisi sammunutkaan, velallinen olisi ap:n isän kuolinpesä, ei ap. Siten velkaa ei voitaisi vähentää ap:n lakiosasta.
c) Velka on ilmeisesti vanhentunut, joten sitä ei senkään tähden lakiosalaskelmassa otettaisi huomioon. Tämä edellyttää, että ap. vetoaa vanhentumiseen.
Mutta jos mummo olisikin (todistettavasti) antanut pojalleen 70.000 mk - ei velaksi, vaan lahjana - niin tuo lahja mummon kuoltua ennakkoperintönä sisällytettäisiin pojan lapsen ap:n lakiosaan - ainakin, jos mummo vielä testamentissaan olisi sen ennakkoperinnöksi nimennyt.
Entäpä, jos 70.000 mk olisi alun perin annettu velaksi, mutta mummo ennen velan vanhentumista poikansa elinaikana olisi ilmoittanut luopuvansa saatavastaan. Silloinkin kysymys olisi ollut lahjasta ja mummon kuoltua ennakkoperinnöstä - ainakin, jos niin olisi testamentissa määrätty.
Ennakkoperintö ei vanhene, joten mummon muiden perillisten kannalta olisi parempi, että mummo eläessään antaisi lapsilleen mieluummin lahjoja kuin auttaisi heitä antamalla varojaan velaksi.
Mummoni on kirjannut testamenttiinsa, että: "Katson poikani velan ennakkoperinnöksi". Voidaanko velka katsoa oikeasti ennakkoperinnöksi? Ja koska hän ei ole sen aiemmin ilmoittanut olevan ennakkoperintö vaan velka, kuten isäni perunkirjaankin on merkitty. AARGH...
>>Mummoni on kirjannut testamenttiinsa, että: "Katson poikani velan ennakkoperinnöksi". Voidaanko velka katsoa oikeasti ennakkoperinnöksi?
Asiaan vaikuttaa, paitsi mahdollinen velan vanhentuminen ennen sen lahjaksi ja ennakkoperinnöksi määräämistä (1996), myös se, oliko mitään saatavaa enää olemassa ap:n isän kuoltua. Jos mummon saatava oli rauennut, kun velallisen eli pojan pesä todettiin varattomaksi, mummolla ei enää testamentin tehdessään ollut saatavaa, jonka olisi lahjaksi antanut ja ennakkoperinnöksi määrännyt.
Mielenkiintoinen tapaus. Olen nix naxin kanssa samoilla linjoilla. Nähdäkseni velka olisi tullut antaa anteeksi ennen ap:n isän kuolemaa. Mikäli se kuitenkin on merkitty velkana isän perukirjaan ja kuolinpesä oli varaton ja perunkirjoitukset hoidettu säädetyllä tavalla, ei mummo voisi velkaa mitenkään singuttaa enää ap:n maksettavaksi.
Alkuperäinen kysyjä ei sitä paitsi ole mitenkään (edes äitinsä myötävaikutuksella mummon kanssa sopimalla) voinut sitoutua vastaamaan isänsä velasta, sillä hän on ollut isänsä kuollessa alaikäinen.
Vastakkain ovat kuitenkin mummon ilmeinen tarkoitus tasapuolisuuteen (antaa kaikille lapsilleen yhtä paljon) sekä epäselvä testamentti. Testaattorin tahtoa tulisi noudattaa epäselvissä tulkintatilanteissa.
Mummo on halunnut testamentissaan tuoda esille sen, että edesmennyt poika on saanut jo tietyn osuuden. Velka olisi siten ennakkoperintö. Velan maksamatta jääminen johtui sattumasta. Kyse ei siten varsinaisesti olisikaan velan anteeksiannosta. Mummo ei varmaankaan osannut odottaa pojan kuolevan ennen häntä.
Näin ollen siitä huolimatta, että velka (virheellisesti) on merkitty isän perukirjaan velkana, se voitaisiin tulkita ennakkoperinnöksi ja siten vähentää kysyjän lakiosasta.
Kirjoitusten valossa tasapuolisuuden tavoittelu on tästä tilanteesta kaukana. Aloittajalta on ensin raapaistu puolet perintöosasto ja vielä koitetaan kiemurrella lakiosan kanssakin. Kyllä tämä haiskahtaa klassiselta muiden perijöiden ahneudelta, mummulle kiikutette sopiva testamentti allekirjoitettavaksi.
Aloittajana pitäisin puoleni loppuun saakka.
Kysehän ei ole mistään tasapuolisuudesta, vaan siitä, että mummo katkeroitui siitä, että minä sain isäni kuoltua isäni (ennen mummon omistuksessa olleen) maatilan itselleni. Tekaisi sitten isän kuoleman jälkeen isukkini olleen mukamas velkaa hänelle, vaikkei mitään paperia kyseisestä summasta oltu tehty. Lisäksi tiedän mummollani olevan/olleen melkoisesti omaisuutta ja minulla on ihan sellainen kutina, että hän on jaellut sitä jo muille lapsilleen ollessaan elossa, etten minä pääsisi siihen osalliseksi. Hän ei ole koskaan ollut minusta kiinnostunut ja on puhunut minusta aina "vieraana" jolle "heidän" tilansa meni. Mietin muuten, että jos saan perunkirjotuksessa tietää, että osa mummon omaisuudesta on "kadonnut", voisin vedota siihen, että hän on antanut myös muille lapsilleen eläessään "lahjoja", eikä näin ollen minulta voi vähentää mitään ennakkoperintöä?
Jotenkin vaan kyrpii niin rankasti tämä tilanne, kun tiedän koko porukan olevan minua vastaan ja ettei kyse ole todellakaan mistään tasapuolisuudesta ja oikeanmukaisuudesta..
oikeudenmukaisuudesta siis..
>>mummo katkeroitui siitä, että minä sain isäni kuoltua isäni (ennen mummon omistuksessa olleen) maatilan itselleni
pesä oli niin varaton kun olla voi. :D Rahavaroja ei ollut ja tilasta pelkkää velkaa, ne saatiin vuokratuloilla maksetuksi siihen mennessä kun täytin 18.
No sitten ei mitään, jos kaikki on tekaistua, perun puheeni.
Kysyjän tulee siis vain kiistää velka. Sillähän siitä päästään, jos ja kun todistustaakka velan olemassa olosta jää muille perillisille.
Mummolla nyt ei kuitenkaan olisi mitään syytä katkeroitua siitä, jos sinä laillisena perillisenä perit isäsi...
en vain tiedä onko velan kiistäminen mahdollista kerran se on perunkirjaan merkattu.. noh, olen menossa ensi vkolla lakimiehen puheille, niin ei tarvitse arvailla enää. :) Vaikka kyllähän tää mielessä pyörii koko ajan.. eikä muuten oo eka kerta kun oon sellasessa tilanteessa, johon kukaan ei osaa antaa selkeetä vastausta.. ei ois kuitenkaan energiaa lähtee oikeuteen tappeleen asiasta, mut haluaisin kuitenkin puoleni pitää, kun en ole itse ikinä mitään väärää tehnyt, mutta tota vääryyttä oon (äitini vielä enemmän) isäni puolen sukulaisilta kokenu melkosesti elämäni aikana.
nix nax: "Velka siis siirtyi Ap:n vastattavaksi, ja jollei se isän perunkirjoituksen (1991) jälkeen ole vanhentunut (saattaa hyvinkin olla vanhentunut), Ap. edelleen vastaa siitä."
Hetkinen, eihän vanhassa velkavastuusäännöstössäkään henkilökohtaista vastuuta syntynyt alaikäiselle tai muulle edunvalvonnan alaiselle vai muistanko nyt ihan väärin? Viimeistään ylläolevasta ap:n viestistä voidaan lukea hänen olleen alaikäinen isänsä perunkirjoituksen aikaan joten hänen vastuunsa on jaossa saadun (tai yksinperijän suoraan saaman) omaisuuden palautusvastuuta. Palautusvastuu toteutetaan palauttamalla omaisuutta *pesänselvittäjän* hallintoon eli kyseessä olisi isän kuolinpesän saaminen ap:lta, ei isän kuolinpesän velkojan saaminen ap:lta. Jos isän kuolinpesälle löytyisi vielä lisää velkojia, joiden saamiset eivät ole vanhentuneet, mummo joutuisi jakamaan palautuksen arvon heidän kanssaan. Näin ollen ei ole olemassa sellaista saamista ap:lta joka voitaisiin PK 23:8 perusteella jakaa ap:n lakiosaan mummon jälkeen. Pesänselvittäjää ei liene edes haettu saati että hän olisi vaatinut jaon palautumista.
Olet oikeassa siinä, mitä totesit alaikäisen velkavastuusta. Nykyisen PK 21:3.4:n mukaan sitä, mitä pykälän 2 ja 3 momentissa on säädetty osakkaan velakavastuusta, ei sovelleta osakkaaseen, jota edustaa edunvalvoja. Vuonna 1991 voimassa oli vastaavan sisältöinen PK 21:16.
Mummon kuolinpesällä ei siten todellakaan olisi saamista suoraan ap:ltä, vaan saaminen kohdistuisi edelleen, kuten alkuaankin, ap:n isän kuolinpesään. Ap ei näin ollen ole velkaa mummon kuolinpesälle, eikä saamista voida jakaa ap:n osalle lakiosan osana.
Mummon kuolinpesän muut osakkaat voivat vaatia ap:n isän pesän omaisuuden luovuttamista pesänselvittäjän hallintoon, joka puolestaan voi vaatia ap:tä maksamaan po. velan siltä osin kuin se ap:n isän kuoltua laillisesti menetellen olisi voinut tulla maksetuksi. Tällä tavoin menetellen saaminen, siltä osin kuin se saataisiin isän pesään ap:ltä perityksi, jakaantuisi kaikille mummon perillisille - myös ap:lle.
Mutta jos ko. alkuperäinen velka testamentin johdosta katsotaan ennakkoperinnöksi, se sisällytetään kokonaan ap:n lakiosaan.
Millä perusteella yksittäinen mummon kuolinpesän osakas, joka ei samalla ole isän kuolinpesän osakas, voisi hakea pesänselvittäjää isän kuolinpesään? Eikö tälläisen hakemusasian vireillepano ole yhteishallintotoimi johon tarvitaan osakkaiden yksimielinen päätös tai pesänselvittäjä mummon pesään? Ap luonnollisesti vastustaa näitä toimia. Yksittäinen osakas voi kyllä kantaa pesän puolesta (PK 18:2.2), mutta tämä lainkohta ei ilmeisesti koske hakemusasiaa ollenkaan, onhan esimerkiksi täysin vakiintunut kanta ettei yksittäinen osakas voi hakea lainhuutoa pesän kiinteistölle. Sisäkkäisten kuolinpesien tapauksessa oikeuskäytäntönä lienee että pesänselvittäjää kaikkiin pesiin voi hakea kuka tahansa uloimman pesän osakas itsenäisesti, ja tämä onkin tarkoituksenmukaista pesäryteikön selvittämiseksi. Tässä on kuitenkin kyseessä velkojan kuolinpesä, jonka pitäisi saada pesänselvittäjä velallisen kuolinpesään. Niinpä hakemus tälläiseltä mummon kuolinpesän osakkaalta on jätettävä tutkimatta.
Lisäksi ymmärtääkseni 1991 voimassa olleen lain mukaan velkojalla ei ole samanlaista lähes automaattista oikeutta saada pesänselvittäjää määrättyä kuten nykyisin. HE 14/2004 kirjoittaa: "...pesän omaisuuden määrääminen pesänselvittäjän hallintoon velkojan hakemuksesta edellyttää sitä, että voidaan olettaa pesän varojen käyvän riittämättömiksi velkojen maksamiseen tai hakijan oikeuden muusta syystä vaarantuvan. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että velkoja perukirjaan vetoamalla tai muulla tavoin saattaa todennäköiseksi, että kuolinpesä on ylivelkainen tai on vaarassa tulla ylivelkaiseksi. Esimerkiksi osakkaiden taitamattomuus omaisuuden arvon säilyttämiseksi voi merkitä ylivelkaisuuden uhkaa." Tässä tapauksessahan mahdollisella hakijalla, jos tuomioistuin siis tutkii hakemuksen, on perukirja johon vedota. Ap tosin väittää perukirjan tietoa virheelliseksi, ja hänen kannaltaan parasta olisi jos asia saataisiin käsiteltyä jo pesänselvittäjän hakemusasian yhteydessä ja selvittäjää ei määrättäisi olemattoman velan perusteella, mutta voi olla että pelkkä perukirja riittää "vain" hakemusasiassa näytöksi velan olemassaolosta. Selvittäjä sitten ratkaisisi selvityksen aikana väitteet perukirjan virheellisyydestä. Ap:n kannattaa kuitenkin vastustaa hakemusta aina KKO:hon (tai sen valituslupaan) saakka, jos on tosiaan sitä mieltä ettei mitään selvitettävää enää todellisuudessa ole.
Jonkinlaista näyttöähän velan olemassaolosta velkoja joutuu esittämään nykyisinkin, muutenhan kuka tahansa voisi hakea kiusantekotarkoituksessa selvittäjää kenen tahansa pesään keksityn velan perusteella.
>>Millä perusteella yksittäinen mummon kuolinpesän osakas, joka ei samalla ole isän kuolinpesän osakas, voisi hakea pesänselvittäjää isän kuolinpesään? Eikö tälläisen hakemusasian vireillepano ole yhteishallintotoimi johon tarvitaan osakkaiden yksimielinen päätös tai pesänselvittäjä mummon pesään?>Tässä tapauksessahan mahdollisella hakijalla, jos tuomioistuin siis tutkii hakemuksen, on perukirja johon vedota. Ap tosin väittää perukirjan tietoa virheelliseksi, ja hänen kannaltaan parasta olisi jos asia saataisiin käsiteltyä jo pesänselvittäjän hakemusasian yhteydessä ja selvittäjää ei määrättäisi olemattoman velan perusteella, mutta voi olla että pelkkä perukirja riittää "vain" hakemusasiassa näytöksi velan olemassaolosta.
>
Tämä olisi varmasti käytännöllistä, mutta en usko että osakkaiden yhteishallinnon periaate voidaan näin kevyesti sivuuttaa. Kantasi vaatisi kyllä nyt tuekseen oikeuskirjallisuutta. Erimielistä osakasta ei voida pakottaa osallistumaan kanteen ajamiseen kuolinpesän hyväksi (Lappalainen (1995). Siviiliprosessioikeus I s. 265 ja 434-435.), ja pitäisin selviönä ettei hänen tarvitse yhtyä hakemusasiaankaan. Tästä ei kuitenkaan seuraa että muut osakkaat voisivat panna hakemuksen vireille ilman häntä.
Tämän merkitys on kyllä käytännössä vähäinen sillä muut osakkaat saavat aina pesänselvittäjän määrättyä velkojan kuolinpesään tai voivathan he PK 18:2.2 nojalla ajaa velkomuskannetta pesän puolesta itsekin. Jos he tätä kautta saavat tuomion velallisen kuolinpesän ollessa vastaajana, silloin pesänselvittäjän määrääminen tähänkin pesään onnistunee tuomion perusteella tai sitten ulosottomies hakee sitä.
huh, huh! perunkirjaan merkitty velka ei vanhene. Se on todettu silloin päteväksi. Onko teillä kuittia velan maksusta? Jos ei, niin sopuratkaisua yritä, koska velan joudut maksamaan korkoineen, se kun on katsottava ennakkoperinnöksi. Oletko muuten mummolle miten läheinen ollut? Siis, kyllä ne muut tietävät mitä tekevät ja saavat tahtonsa läpi.
Ei siitä kyllä mitään korkoa joudu maksamaan, olen asian tarkastanut. :D 70 000 mk muunnetaan suoraan euroiksi ja that's it.
Joo, vielä. Ole vaan nyt rauhallinen ja tyydy tosiasioihin ei kenenkään maallikon arvailuihin. Jos hankaloitat tilannetta, vaativat varmasti perunkirjassa mainitun summan. Tuskimpa noilla maalaismummoilla niitä rahoja niin lienee isoja summia.
Perunkirjassa oleva velka ei vanhene ja sen velan olemassaoloa ei tarvitse aprikoida. Kyllä se varmaan on , jos merkitty perunkirjaan. Mitään kuitteja ei enää tässä vaiheessa tarvitse esittää. Jos ei sinulta velkaa saa nyt kuitatuksi, niin ainakin siinä vaiheessa, kun saat rahallista omaisuutta. eli maksa nyt kiltisti se 70000mk siitä lakiosuudestasi, ettei tule isompaa hässäkkää. Näin pääset mahdollisimman vähällä. Se on ennakkoperintöä ja sillä siisti. sopuratkaisu paras sinun tapauksessasi. Jos sinulla on se maatila, niin kyllä olisin ihan tyytyväinen ja olisin hiljaa.
Kuulostaa ihan siltä kuin joku sukulaiseni olisi kirjoittanut tuon tekstin.. :D "Sinähän olet jo "saanut" sen tilan."
Kuinkahan he voisivat vaatia maksettavaksi perukirjaan merkittyä summaa, kun mummo on tuon summan oikaissut? Ja velasta ei alunperinkään ole olemassa mitään paperia.
Mihinkähän "mielonen" perustaa väitteensä, ettei perukirjaan merkitty velka vanhenisi? Mielelläni tietäisin myös lainkohdan.
...muutama asiavirhe mukaan mutta antaa vain hänen neuvoa merkkari/pimpomia kun kerran väittää tämän asian hallitsevansa vaikka paljon parempaa pohdintaa näiden molempien merkkari/pimpom viestiketjujen kysymyksistä tuli jo nix naxilta. Älkää suotta odottako että mielonen löytää minkään lainkohdan väitteensä tueksi.
koko helvetin velan olemassa olo..
Vaikuttaa siltä, ettei koko velkaa ole olemassakaan. Kysyppä äidiltäsi, onko hän maksanut mummolle olematonta velkaa vuosien aikana, kun velkasumma on muuttunut perukirjasta? Velkakirja on löydyttävä tai tarkasta isäsi pankin tiliotteet kuudelta vuodelta ennen kuolemaa. Toiseksi kannattaa tarkistaa myös kauppakirja jolla isäsi osti tilan aikoinaan, miten siinä on sovittu kauppahinnan maksu? Onko kauppahinta suoritettu kokonaisuudessa kauppatilanteessa vai miten?