(Sad poem to my beloved Eugene).
Ovat ottaneet
pimeästä puolesta
valokuvia,
käyttivätkö salamaa:
eihän se enää ole.
[Sanomalehdessä kerrottiin 50 vuotta vanhasta tapahtumasta,
kuun pimeää puolta oli kuvattu ensimmäistä kertaa.]
Luit toista puolta
minä toista puolta luin,
lyijykynällä
puhkoin reikiä lehteen:
katsoin paperin läpi.
[Yllättävän totta!]
Mistä tiedämme
minkä muotoinen on kuu
kun emme katso,
salassa silmiltämme
se muuttaa muotoaan taas.
[Ja heristit sormeasi: senkin Descartes.]
Kävellessäni
sinun luotasi kotiin
ostin sämpylän
huoltoasemalta ja
mielessäni tavutin.
[Tulevaa runoa.]
Ymmärrät varmaan
mitä tahdon sanoa,
emme voi tietää
teenkö jotain vain siksi -
että on runoiltavaa.
[Kotiin tultuani muistelen
millaisen runon ajattelin kirjoittaa,
ja menikö se näin.]
http://www.youtube.com/watch?v=tMpGdG27K9o&feature=related
Ovat ottaneet
pimeästä puolesta
valokuvia,
käyttivätkö salamaa:
eihän se enää ole.
[Sanomalehdessä kerrottiin 50 vuotta vanhasta tapahtumasta,
kuun pimeää puolta oli kuvattu ensimmäistä kertaa.]
Luit toista puolta
minä toista puolta luin,
lyijykynällä
puhkoin reikiä lehteen:
katsoin paperin läpi.
[Yllättävän totta!]
Mistä tiedämme
minkä muotoinen on kuu
kun emme katso,
salassa silmiltämme
se muuttaa muotoaan taas.
[Ja heristit sormeasi: senkin Descartes.]
Kävellessäni
sinun luotasi kotiin
ostin sämpylän
huoltoasemalta ja
mielessäni tavutin.
[Tulevaa runoa.]
Ymmärrät varmaan
mitä tahdon sanoa,
emme voi tietää
teenkö jotain vain siksi -
että on runoiltavaa.
[Kotiin tultuani muistelen
millaisen runon ajattelin kirjoittaa,
ja menikö se näin.]
http://www.youtube.com/watch?v=tMpGdG27K9o&feature=related
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei se enää ollut pimeä puoli :). Olisivat käyttäneet toisenlaista termiä. Oltaisiin vältytty väärinkäsityksiltä. Mistä päästääkin siihen, miten maailma olisi erilainen, jos ihminen kirjoittamisen keksittyään olisi viljellyt sanojaan toisella tavalla. Toisaalta ehkä maailman oli tarkoitus kehittyä tähän pisteeseen. Ehkä se olisi saavuttanut saman pisteen eri reittejä. Josta päästäänkin siihen, että pimeä puoli valoon jouduttuaan ei ole enää pimeää. Johtopäätös en usko pahuuteen. Tilanteissa/käytöksestä löytyy aina muutakin. Sellaista johon voi tarttua ja aloittaa muutos, vaikka pahana itseään pitävä ihminen ei sitä edes haluaisi. Tarjota win-win-tilannetta omilla ehdoilla. Jos nyt viitsisisin edes siihen, sillä se kuluttaisi energiaa.
Tässä oli palautetta kerrakseen ja vähän yksinkertaistettua ajatuksenkiitoksia. Runosi oli hyvä ja etenkin alku.
Kopioin tähän yhden viimeisimmistä tankarunoista, tänään kirjoitetun, sekä siihen liittyvän selitystekstin.
tunteellisina
lähes tunteettomiksi
olemme menneet
sieluasi kuunnellen
sydämesi hukkasit
[Jos edellisen runon taustamusiikkina oli ei Pink Floydin Dark Side of the Moon, vaan Careful with that axe, Eugene, tähän voisi laittaa Interstellar overdrive]
http://www.youtube.com/watch?v=2iA7wdO00VI
- - -
Kuten Arno Gruen sanoi:
"Nykyään meitä ympäröi suureksi osaksi ihmisen itsensä luoma ärsykemaailma... Ilman tätä ärsykemaailmaa useimmiten tunnemme itsemme tyhjiksi, ikävystyneiksi ja haluttomiksi... Se pakottaa meidät etsimään yhä uusia ärsykkeitä, jotka sitten jälleen liikuttavat meitä vain pinnallisesti... Jos elämäntunteemme tulee riippuvaiseksi ulkoisen ärsytyksen jatkuvasta tulvasta, me emme pääse irti tästä riippuvuudesta. Päinvastoin meitä ajaa sisäinen tyydyttämättömyys, jonka todellisia syitä me emme enää oivalla, koska emme huomaa niitä yhä lisääntyvien ulkoisten ärsykkeiden tulvassa. Sen avullahan olemme oppineet hankkimaan edes jonkinlaisen elävyyden tunteen... Silloin teollisuuden tuotteet tosiasiassa määrittelevät meidän persoonallisuutemme. Seurauksena on että meitä motivoivat halut, jotka kylläkin vastaavat kaupan tarpeita mutteivät meidän omiamme."
(Itseään pettävä ihminen, Otava 1988).
1960-luvun kulttuurikapinan keskeisinä elementteinä olivat pinnallisten tunne-elämysten ja uuden värikkään nuorisoviihteen luomien roolikuvien korostus sekä (näihin yhdistyen) sielullisten impulssien, joita aktivoitiin sekä kemikaalein että meditatiivisin keinoin (zen-buddhismi ym.) palvonta; seuraus: käsitys ihmisen ruumiillisuudesta ja seksuaalisten tarpeiden tärkeydestä ei ainoastaan vapautunut vaan myös vääristyi, samoin kävi henkisyydelle.
Se mikä edusti vapautta ja aitoutta oli sitä vain tietyssä mielessä. Se oli alkuperäisestä yhteydestään langenneen, irrallisen ihmisen vapautta ja aitoutta hänen etsiessään vastauksia itsestään ja toteuttaessaan niitä (irrallisessa) itsessään.
Sama tunne-elämän palvonta sekä henkisyys ovat sittemmin saaneet yhä uusia muotoja joita markkinoidaan mm. lausein "kaikki mikä tuntuu hyvältä on hyvää kunhan et tee kenellekään pahaa" (sic!) sekä "seuraa sydämesi ääntä".
Sisäisin ääni on hukattu.
Ihminen sekoittaa ja samaistaa sielun (tunteelliset aistimuksensa) ja sydämen (Jumalaa kaipaava sisäinen henki) äänet:
Modernin uskonnollisuuden supermarketissa vääristynyttä autonomiaa (yhteydestään irrallisen ihmisen "itsehallinta") korostava ihminen valitsee hyllyiltä vähän tätä ja vähän tuota muodostaen oman tapansa uskoa ja palvoa "jumalaa", "korkeampaa voimaa" tai "tosi-olevaa" ja jättää huomaamatta, että nämä ovat vain hänen itsensä luomia käsitteitä, nimiä erilaisten tunne-aistimusten ja harhojen kombinaatiolle.
Todellinen Jumala haluaa saattaa ihmisen sopusointuun itsensä ja ympäristönsä kanssa, Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kautta, mutta edellyttää yhteyteen tulemista.
"Minä olen viinipuu, te olette oksat".
Jeesuksen sanat Joh.15:5.
Ainoastaan puun yhteydessä virtaa hedelmää tuottava elämä.
Omani oli kokeilua. Vapaata ajatuksenvirtaa. Tapaa, jolla en vastaisi kenelle tahansa väärinymmärtämisen johdosta.
Tunteettomuus, syvällisyyden puute. Hmm.. koen sen olevan osa tätä kiirettä ja väsymystä. Ainakin omalta osalta voin todeta sen olevan tätä. Toisaalta yllättävissä tilanteissa pysähtyneisyyden hetkinä arvot voivat olla hyvinkin vahvoina esillä.
Omalta kohdalta pahuuden miettiminen on enemmän tutkiskelua. Usein ihmisinä suurentelemme asioita. Toteamme pahuutta on ja emme voi sille mitään. Tutkiessa vähän pintaa syvemmälle huomaaamme pahuuden muodostuvan pienistä puroista, joihin voi ja pitää vaikuttaa. Myönnän, että leikkivänä lapsena haastan välillä asioita elämässäni, mutta lopulta tarkemman mietinnän jälkeen jätän asioita tekemättä. Käytän aikani asioihin, joihin haluan sitä käyttää.
Hyvää illan jatkoa!
ja sisältää varmastikin useita asioita, oikeastaan useita kokonaisuuksia koska "pahuutta" ja "pimeyttä" on monenlaista: todellista ja näennäistä, ilmeistä ja kätkettyä, sellaista mihin voi vaikuttaa ja sellaista mihin ei. Silloinkin kun emme voi vaikuttaa pahan olemassaoloon sinänsä voimme miettiä omaa suhtautumistapaamme siihen, jäämmekö sen vangiksi vai voitammeko pahan vaikutukset omassa sisimmässä niin että voimme maailmassa vallitsevasta raadollisuudesta huolimatta elää iloisella ja positiivisella mielellä, nähden ja kokien kaiken keskellä rakkautta.
Minullekin pahuuden miettiminen on enemmän tutkistelua... ainakin runoissa. Muuten en kovin paljon mieti sitä, välttämättä, paitsi jos tulee tilanne missä esim. oma käyttäytyminen pakottaa määrittelemään, vetämään rajoja, tai kun pitää kertoa toiselle miksi toimii niin kuin toimii. Miettimisen sijasta pyrin elämään luonnostaan ja ilman pitkällisiä ajatteluprosesseja niin että Jumalan valo saisi ohjata asenteitani ja tekojani. Minulle se tarkoittaa ennen kaikkea rukousyhteyttä eli seurustelevaa, kuuntelevaa rukousta, missä en niinkään puhu Jeesukselle vaan haluan myös "kuulla" mitä Hän sisimpääni puhuu eli ilmaisee ja vaikuttaa. Yksi rukouksen osa-alue on sitten ns. hengellinen sodankäynti, mistä Raamattu sanoo ettei meillä ole taistelu verta ja lihaa [eli toisia ihmisiä ja inhimillisiä rakennelmia] vastaan, vaan hengellisessä ulottuvuudessa toimivia pahoja henkiä vastaan: "tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa", efesolaiskirje 6:12. Rukousten vaikutukset ovat aivan konkreettisia ja havaittavissa. En näistä paljon puhu mutta tulkoon tässä yhteydessä mainituksi että joitain aikoja sitten olin erään perheen luona asunnossa missä oli pitkään "kummitellut" ja kun varmistuin että kyseessä oli todellinen henkivaltojen tuottama ilmiö käytin hengellistä auktoriteettia eli käskyvaltaa, julistin Jeesuksen nimen voimaa talon yli ja kielsin henkiä kiusaamasta perhettä, minkä jälkeen ilmiöt loppuivat. Television kummitussarjoja en seuraa koska ne ovat 99% huuhaata ja antavat asioista väärän kuvan; kummitukset eivät ole kuolleiden ihmisten henkiä vaan kiusaavia ja harhauttamaan pyrkiviä pahoja henkiä. Ne ovat osa todellista ja vaikuttavaa pahuutta. Kun puhun henkimaailman pahuudesta en tunnusta mitään muuta vihollista kuin voitetun vihollisen, sillä tiedän että Jeesuksessa on voitto. Tärkeämpää kuin tuollaisten pohdiskelu on miettiä omia asenteita - jos elän lähellä totuutta ja haluan elämässäni olla rehellinen ja aito (suhteessa Jeesukseen) silloin Jumalan voitto pimeyden yli toteutuu sydämessäni vaikka en uhraisi yhtään ajatusta ns. hengelliselle sodankäynnille.
Juutalaisten auttamisesta keskitysleirille joutunut hollantilainen Corrie ten Boom, joka joutui näkemään mm. siskonsa kuoleman leirillä, matkusti sodan jälkeen Saksan kirkoissa ja saarnasi anteeksiantamuksen sanomaa. Siellä hän joutui kohtaamaan entisen vanginvartijan jonka mielivaltaisuus ja julmuus oli osasyy Corrien siskon Betsien menehtymiseen. Mies tuli saarnan jälkeen tervehtimään Corrieta ja kiitti anteeksiantamuksen sanomasta. Corrie on kirjoissaan kertonut että tuona hetkenä hänestä tuntui kuin hänen sydämensä olisi ollut kylmää jäätä - hän oli juuri puhunut anteeksiantamuksesta ja rakkaudesta, mutta nyt hänestä tuntui, ettei hän mitenkään kykene antamaan anteeksi tuolle ihmiselle. Hän kuitenkin teki päätöksen että Jeesuksen suuren rakkauden tähden tahtoo antaa anteeksi vaikka ei itsessään pystyisikään, ja tarttui miehen ojennettuun käteen. Tuona hetkenä tapahtui ihme. Corrie koki kuinka Jumalan rakkaus sulatti hänen sydämestään jään. Rakastaminen ei ole siis vain tunteen asia vaan se on valintoja, tahtoelämän päätöksiä ja asennoitumista totuuden mukaan. Itsekin olen monta kertaa kokenut että kun ojentaudun sen mukaan minkä tiedän Jumalan tahdoksi, sitten siihen tulee mukaan Hänen läsnäolonsa ja apunsa niin että asiat - tai ainakin suhtautumistapani asioihin! - muuttuvat.
Veli Andreas kertoo kirjassaan "Jumalan ihminen rukoili - ja Jumala muutti mielensä" kuinka Corrie eräässä tilanteessa kysyi häneltä: - Mikä on lämpömittarin ja termostaatin ero. Andreas vastasi: - Lämpömittari ilmoittaa lämpötilan mutta termostaatti reagoi siihen. Corrie sanoi mietteliäänä: - Aivan, ja liian usein me olemme lämpömittarikristittyjä, päivittelemme maailman pahuutta ja kurjuutta, sen sijaan että käyttäytyisimme kuin termostaatit reagoiden ympäristömme haasteisiin ja muuttaen tilanteita rukouksen ja Jumalan mielen mukaisen toiminnan kautta. Viisaita sanoja.
Pidän viestistäsi. Ja erityisesti muutamista kohdista.
"Tutkiessa vähän pintaa syvemmälle huomaaamme pahuuden muodostuvan pienistä puroista, joihin voi ja pitää vaikuttaa."
Ajattelemme hengellisistä kysymyksistä kuinka tahansa jokainen aivan varmasti voi vaikuttaa. Jos ei asioihin sinänsä ainakin omaan suhtautumistapaansa. Ja se on jo paljon...
Kiitoksia sinulle, ja hyvää illanjatkoa.
Miekon kanssa aikaisemmin keskustelussa tuli esille, ettemme tuo kaikkia puoliamme esiin. Sama koskee myös minuun. Olen tehnyt valintani hyvän ja pahan välillä. Pysyn kaukana siitä, mikä kuuluu todelliseen pahuuteen, jos puhumme yliluonnollisista asioista. Kun mietin pahuutta, mietin ihmisten omaa käytöstä ja oman käytöksen tuntemisen puutetta. Minulla ei ole tarvetta lähteä leikkimään todellisella pahuudella. Sellaiseen törmätessä tunnen kuin minut olisi heitetty ulkopuoliseksi tarkkailijaksi. Onneksi harvoin..
äärimmäisen tärkeää ja sitä sietääkin miettiä...
ihmisten omaa käytöstä ja oman käytöksen tuntemisen puutetta.
Asiahan on aina niin että muutos lähtee omasta sydämestä. Silloinkin kun meistä vaikuttaa että joku ei nyt yhtään ymmärrä omaa käyttäytymistään, että hän on niin sanotusti sokea omille teoilleen. Voimme havannoida omia tunnereaktioita ja asennoitumistamme tuohon ihmiseen, jos esimerkiksi hänen käytös herättää minussa halveksuntaa voin päättää etten oikeuta halveksuntaa vetoamalla siihen että olen oikeassa ja hän väärässä. Silloin ymmärrän, että juuri minun tulee nyt tehdä työtä omassa sisimmässäni suhteessa häneen ja hänen tekoihin, etten niillä myrkytä omaa ajatusmaailmaa ja tunne-elämää...
Yliluonnollisesta pahasta puheen ollen olen käytännössä havainnut että se varsin usein pukeutuu hyväksi. Eräskin ystäväni toimi useita vuosia parantajana harjoittaen mm. reikiterapiaa ennen kuin havaitsi olevansa pahan käytössä ja oli pitkä prosessi sitten vapautua kun nuo voimat näyttivät oikean karvansa. Mutta se on kokonaan oma lukunsa ja aihealueensa se.
Kanssasi oli miellyttävää vaihtaa ajatuksia. Mennään eteenpäin...
-parta
pahuus ja hyvyys jne. ovat pelkkiä ihmisten keksimiä käsitteitä. Luonto on julma mutta sen täytyy toimia ja uudistua elääkseen. Itsekkyys on tavallaan pahaa, mutta eläimille välttämätöntä jos joku uhkaa henkeä. Ihmisillä on paradoksi, koska meidän ei tarvitse pelätä hengen edestä ja tunnemme sympatiaa, koska voimme kuvitella miltä toisesta tuntuu. Eli itsekkyys on pahasta ja toisten huomioiminen hyvästä, siitähän raamattukin pauhaa. Ei vaan kannata ottaa kirjaimellisesti ns. pahaa ja hyvää. Pahojen ajatusten kulku läpi pään on pakollista, sillä olemme jo niin tietoisia asioista, mutta voimme aina valita hyvän ja normaaleille se tuntuu ainoalta oikealta vaihtoehdolta.
mutta (a) "pahuus ja hyvyys jne. ovat pelkkiä ihmisten keksimiä käsitteitä" on väite, ja lauseena se on samanarvoinen kuin mikä tahansa, esim. (b) "pahuus ja hyvys ovat ihmisestä riippumatonta olevaa". Kumpikin väite ilmaisee esittäjänsä uskomusta, eikä kummastakaan lauseesta ole itsestään luettavissa että se olisi enemmän tosi kuin toinen tai jokin muu väittämä. Tarvitaan tulkintaa, ja koska tulkinta on riippuvainen tulkitsijasta kummankin väitteen edustaja tulkitsee toisen väittämän omastaan käsin, jolloin päättelyn lopputulos määräytyy lähtökohdasta, ennakkoasenteesta: minä olen oikeassa.
Vaihtoehdot:
1. Väitteen A esittäjä on oikeassa.
2. Väitteen B esittäjä on oikeassa.
3. Kumpikin on yhtä oikeassa ja yhtä väärässä, koska (c) kaikki totuudet ovat suhteellisia, ihmisen rakentamia ja valittavissa.
Väitteen totuusarvo riippuu sen suhteesta todellisuuteen. Jos todellisuus on väitteen A mukainen, väite on totta; jos todellisuus on väitteen B mukainen, väite on totta; jos todellisuus on väitteen C mukainen, väite on totta.
Minulle on tärkeää myöntää ettei todellisuus ole hallittavissani, määrättävissäni, ja tästä lähtökohdasta käsin etsiä totuutta olkoon se millainen tahansa, tahtoen vain yhtä: oikean vaihtoehdon ymmärtämistä. Sitä kautta aikanaan tulin (yllätys, yllätys) uskoon; löysin jotain mihin en koskaan olisi uskonut jos se olisi ollut minun valittavissani... Mielikuvani asioista muuttuivat perinpohjaisesti. Olin ajatellut että totuus ei löydy uskonnoista ja että kristinusko on uskonnoista pahin, mielestäni "Jumala" ja "Jeesus" olivat käsitteitä joilla todellisuuspakoiset ihmiset pettävät ja manipuloivat itseään ja toisiaan. Nyt havaitsin että Jeesus on todellinen, että Hän todella on syntien sovitus ja elävä, koettava Vapahtaja ja että, näin ollen, kristinusko syvimmältä ytimeltään ei ole vain uskonto vaan on todellisen luonne, se mitä oikeasti on.
Vaikka ajattelen tietäväni totuuden tahdon kunnioittaa myös muiden uskomuksia tai ainakin heidän oikeuttaan uskomuksiinsa, koska asia on mielestäni niin, ettei kenenkään rinnassa ole eikä voi olla luukkua joka olisi avattavissani niin että hups, voisin heittää totuuden sisälle ja sitten ihminen uskoisi niin kuin minä. Se ei olisi hänen henkilökohtaista uskoaan vaan minun uskoani hänessä.
Uskon että Jumala haluaa jokaiseen ihmiseen syvällisen, henkilökohtaisen suhteen. Se on persoonallinen prosessi, ja tässä voimme vain toivoa toisillemme kaikkea hyvää:
Että arvokas lähimmäiseni löytäisi totuuden.
Olkoon se millainen tahansa.