Olen kärsinyt tässä noin vuoden ajan "ajoittaisesta" epätarkasta näöstä. Tällä tarkoitan mm sitä ,että jos joudun lukemaan vaikka kirjaa melko läheltä ja katson sen jälkeen kauemmaksi, niin kaikki näyttää sumeelta, kasvoista ei saa selvää. Tää palautuu kyllä jos katson kauemmaksi pidemmän aikaa, mutta silti tuntuu, että kauas katsominen ja tarkentaminen on raskaan tuntuista. (VAIKEA KOHDISTAA MIHINKÄÄN) Myös kirkas valo tuntuu rasittavan silmiä enemmän, joskus näkyy mustia "jälkikuvia" kun katsoo eri paikkoihin. Myös pääni tulee valosta usein kipeäksi.
Myös lukeminen aiheuttaa mulle "kännisen" olon, eli tuntuu että pää olisi sumussa kun lopetan lukemisen vaikka en olisi lukenut kuin vähän aikaa! Todella häiritsevää kun ei ole ennen ollut tällästä.
Itse ajattelin, että johtuu kuivista silmistä, joten hommasin apteekista silmätippoja joita laitan aamulla ja illalla. Ei tunnu oikeastaan auttavan näihin juttuihin :( Pitäisi varmaan laittaa useammin..?
Miksi näkökykyni tällälailla "vaihtelee"?
Kiitos jos osaatte vastata! :D

Vastaukset 5
Vanhimmat
Älä tuhraa suotta silmätippojen kanssa,kun et tiedä,mikä silmiäsi vaivaa
Jos olet n. nelikymppinen tai sen päälle, kyse voi olla yksinkertaisesti siitä, että
silmäsi eivät mukaudu samaan tahtiin, kun zoomailet lähelle ja kauemmas.
oon vasta 20 vuotta, joten tuskin on siitä johtuvaa :p Mietin vaan, että olen aika kova stressaaja ja sosiaalinen jännittäjä ja olen huomannut, että stressi vaikuttaisi noihin näköhommiin..? (onkohan mahdollista)
Tiekkö mulla on aivan sama juttu. Oon kanssa 20 v. ja noin vuoden oon kärsiny aivan samanlaisista oireista, kun sinä. Varsinkin tuo kirjojen lukeminen on inhottavaa, kun sen jälkeen on semmonen ihme tokkura olo päässä ja ei nää kauas hyvin. Aluks hommasin kanssa terkan suosittelemana silmätippoja, mutta eivät ne oikein auttaneet. Oisko kellään mitään kokemusta tai vastausta, että miksi näin?? Kiitos vastauksista jo etukäteen!
Itselläni on ollu huono näkö varmaan yläasteesta lähtien. on ollut ongelmia lukea tekstiä liitutaululta tai piirtoheittimeltä kun on istunut takana tai keski-osassa luokkaa. Silmälasit on mutta käytän niitä vain kotona ja autolla ajaessa. En halunnut pitää laseja päässä koulussa enkä nykyäänkään missään ihmisten ilmoilla koska näytän tyhmältä ne päässä, muutenki ne aina likaantuu nopeasti. Enkä usko että näkö parantuu pitämällä silmälaseja. Laserleikkaukseen vaan.