Hei, olen 55 nainen ja äitini on 82 vuotias.Hän pärjää vielä kotona veljeni kanssa, vaikka muisti jo aika lailla pätkiikin. Harmittaa vain hänen negatiivisuutensa ja jatkuva valittaminen. Hän ei koskaan kysy mitä minulle tai tyttäreni perheelle kuuluu vaan kun sinne menee alkaa jatkuva narina entisestä anopista, kuolleesta miehestään ja kaiken maailman vaivoista. Hän Ei voi syödä tai juoda kun on mentävä vessaan, palelee, vaikka olisi 30 astetta lämmintä jne. Haukkuu veljeäni, minua ja tytärtäni, joka ei hänen mielestään syötä lastaan tarpeeksi. Käyn siellä miltei joka päivä mutta olen niin ahdistuksissani kun tulen kotiin että menee pitkän aikaa ennekuin pystyn taas rauhoittumaan. Minnekään hoitoon tai vaikka päiväryhmiin hän ei suostu menemään. Onko kukaan samassa tilanteessa ja pystyisi neuvomaan miten hänen kanssaan tulisi edetä.
Veljellänikin menee hermot tilanteessa kun joutuu joka pävä samaa valitusta kuuntelemaan.
Olen yrittänyt sanoa, että menisi vaikka ulos ja kuuntelisi linnun laulua vähän aikaa niin mieli olisi parempi tai yrittänyt saada häntä kyläilemään, hän vain istuu ja moikoilee ja valittaa.
Veljellänikin menee hermot tilanteessa kun joutuu joka pävä samaa valitusta kuuntelemaan.
Olen yrittänyt sanoa, että menisi vaikka ulos ja kuuntelisi linnun laulua vähän aikaa niin mieli olisi parempi tai yrittänyt saada häntä kyläilemään, hän vain istuu ja moikoilee ja valittaa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
meinaan silloin kun hoirin äitini loppuun asti,et sää tolle tilanteelle mitään voi.
Vanhus valittaa ja pomottaa loppu pääs alkaa viel puhumaan rivoja kuten äitini.
se on yks näit elämän kummallisuuksia kun ennen rakas ihminen tuntuu muuttuneen aivan kauheeks.
Ei se äiti kumminkaan oo minnekkään menny,armoton vanhuus siel temppuilee,joko opettelet suhtautumaan ja otat pienen välimatkan.
Ei ne moitteet oo sulle ,ei veljelles suunnatut,äitis on vaan lähtemässä sulle outoon mailmaan.
Sä joko jaksat ,hyvät muistot mielessäs ja hoidat äitis tai sit tyrkkäät sen laitokseen ja ehkä kannat huonoo omatuntoo lopun ikäs.
Pallo on sulla.
Sitten vielä jos joutuu saman katon alla viettämään 24/h, niin kyllä tosiaankin hermoja vaatii. Itselläni oli hieman sama tilanne paitsi, että isämme asuu vielä yksinään 85 ikäisenä ja tulee hyvin toimeen. Hän oli jossain vaiheessa tosi hankala siis vähän tuota saman tapaista syyllistämistä ja omaan napaan tuijottelua, mutta kuitenkin hyvin vielä maallisessa kiinni. Hän on nyt syönyt joitain lääkärin määrämiä rauhoittavia ja on aivan erilainen ihminen nyt ja sinne on ihan kiva mennä käymään.
Pahimpina aikoina ajattelin, että hän ei tässä kuitenkaan kauaa enää ole ja annoin mennä toisesta korvasta ulos pahimmat paskat.
Hän osaa neuvoa mitä tehdä!
kärsivällisyys, kärsivällisyys
Tässä iässä vanhoilla päivillä vanhuksia tulevat oikukkaiksi kuin lapset, murisevaksi, valittavaksi jne., tyytymättömiä kaikkiin, se on monien ongelma, näissä tilanteissa ei auta kuin olla kärsivällinen, yritä jäädä moittimatta ja tottua ajatukseen että se on äitisi, tässä iässä ei voi parantaa vanhuksen käytöstä, hyväksy hänet. Annat hyvä neuvo veljellesi, äidin sydämessä kertyi paljon ikävyyksiä, valittakoon, se auttaa häntä, muuttaa häntä nytkin jo mahdottomasti.
mitä kirjoitin poistetussa vastauksessani.
Vaikka se poistettiin, se pätee, edelleenkin.
Ihmisellä on vain yksi elämä, ennen vanhaan asia oli helppo ratkaista, kaikki kun asuivat, vuosisadasta toiseen samalla tilalla tai mökissä.
Tämä päivä on erilainen, työn perässä on muutettava. Ja tuo pakko muuttaa suhtautumisen vanhempiin ihan toiseksi. Vanhempien on itse hoidettava vanhuutensa, enää he eivät voi velvoittaa lapsiaan jatkuvaan seurantaan ja avustamiseen.
Vaikka kyllä yrittävät, valittamisellaan.
Sinulla on oma perheesi ja se on sinun ykkösasiasi, mielestäni on kummallista että vanhemmat menevät oman perheen edelle.
84-vuotiaaksi ja kuoli "saappaat jalassa" eli kotona sydänkohtaukseen ja oli kivulloinen mutta isäni asui silloin hänen kanssaan.
Isä oli pitempi-ikäinen ja eli 95-vuotiaaksi mutta tapaturman vuoksi oli heikompikuntoinen viimeiset vuodet ja asui yksityisessä hoitokodissa. Vanhuksen hoito maksaa jkv mutta ei enempää kuin eläke eli eiköhän se eläke ym. vararaha ole tarkoitetu vanhuksen turvaksi eikä lähiomaisten perinnöksi.
Eli jos ei omaiset jaksa hoitaa niin vanhustentaloon sitten jos vanhus ei yksin pärjää. Turhauttavaa ja nöyryyttävää sekin on että omaiset kärsä mutkalla hoitaa vanhusta pitkin hampain. Siitä ei nauti kukaan!
perimät hinnat eivät kyllä ole millään lailla sidottuja eläkkeen määrään, kunnalliset ovat.
*sivuasianavain*
Naapurin ukkeli vaan piti porukalla pökkäyttää "tutkimuksiin", ensin lekurille ja sieltä sairaalankautta vanhainkotiin. Piti junailla lekurin kanssa kuulemma, vanhemmat ihmiset lähtee kyllä lääkäriin, jos käsketään. Ihan oli mennyt tyylikkäästi, ukkeli on pian sata ja vaikkakin dementiaa pukkaa, on ollut kymmenisen vuotta ihan tyytyväinen. Ei ole käynyt kuin kerran kotonaan koko aikana, "hakemassa jotain", siis jättämässä jäähyväiset.
=DW=
Hei!
Ihmettelen ensinnäkin mitä varten käyt joka päivä äitiäsi katsomassa?
Elä oma elämääsi!
Eihän sinun ole pakko kuunnella noita haukkumisia. Vähennä käyntejä!
Minä en ainakaan viitsi kuunnella. Käyn harvoin kylässä vaikka asutaan 200 m päässä toisista.
Ei minulla ole yhtään huono omatunto, mikäs velvollisuus minulla on siellä ravata.
Minulle on tarkempääkin tekemistä kuin kuunnella haukkumisia.