Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Birgitin erikoinen 1

Tyttöystäväni Birgit oli siihen mennessä kokeillut ilmeisen kaikkea kanssani. Erityisen hyvä hän oli ottamaan suihin ja ratsastamaan suuret rintansa hölskyen päälläni kunnes aina laukaisin mällini syvälle hänen sisäänsä.

Spermojeni nieleminen ei ollut koskaan ollut Birgitille vaikeaa tai vastenmielistä, mutta jonkun kerran hän sanoi ettei sillä kertaa huvittanut, jolloin hän runkkasi aika pieneksi moittimansa kaluni tyhjäksi talouspaperiin, lakanoille tai suihkuhuoneen lattialle.

Eräänä aamuna purkauduttuani taas Birgitin ahneesti imuttavaan suuhun tulin kysyneeksi miltä se oikeasti maistui.

Birgit hymyili yhä spermaisin huulin ja kysyi haluaisinko maistaa – hän voisi halutessani suudella minua suoraan suulle, jos niin utelias olin! Tuolla hetkellä suurin himoni oli ohitse, joten kauhistuneena kieltäydyin ajatuksesta. Myöhemmin ajatus oman spermani maistamisesta naiseni huulilta alkoi kuitenkin suuresti kiihottaa.

Jonkun kerran kokeilimme sitä, että lauettuani Birgitin sisään hän nousi ylös ja antoi minun nuolaista spermaani valuvaa pilluaan. Sperman suolainen, lämmin maku tuntui vastenmieliseltä enkä jatkanut varovaista kielenkostutusta pitemmälle, vaikka naiseni ihanaa klittaa olin aina lipsutellut mielelläni aina tyttöni väkevään orgasmiin saakka.

Sitten otin puheeksi Birgitin kanssa ajatuksen, että hän auttaisi minua maistamaan omia nesteitäni. Kokeilimme ensin sitä, että Birgit kiihotti minua tuntikausia äärimmilleni, ja sitten ollessani sängyllä selälläni tyttöni kiusaavasti tarttui kaluuni ja ohjasi spermasuihkun lentämään suoraan suutani kohti. Olin niin kiimoissani, että pari ensimmäistä roiskausta meni korkealta pääni yli, mutta muutama tippa päätyi myös avonaiseen suuhuni. Hävikki oli silti melkoinen, sillä valtaosa valkeista nesteistäni päätyi vatsalleni ja rintakehälleni, mikä sai naiseni ulvomaan naurusta.

Lopulta tuli mieleen tuo Birgitin tarjous suudella minua lauettuani hänen suuhunsa. Mutta siinäkin pitäisi toimia nopeasti, sillä orgasmini jälkeen en olisi enää kovin halukas juomaan omaa tuotostani. Sovimme, että antaisin Birgitille merkin alkaessani purkautua, jolloin hän ottaisi ensimmäisen spermaryöpyn suuhunsa, mutta kiirehtisi sitten heti suutelemaan minua odottamatta lastini tyhjennystä. Loput tulkoot lakanoille. Sottaista peliä se voisi sen kerran olla, mutta olkoon.

Birgit hymyili ja riisuutui edessäni paljastaen suuret rintansa, joiden koskettaminen ja suuteleminen sai aina kaluni nopeasti kovettumaan. Seksikäs kiusoittelijani hiveli tisseillään kasvojani antaen minun kuumeta rauhassa, ja vältti pitkään koskemasta ollenkaan kovana seisovaan kaluuni. Sen sijaan hän antoi itselleen luvan istahtaa kasvoilleni ja nuolla hänelle värisevän hurjan orgasmin.

(jatkuu)
04764
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Liquidsson kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu