Olemme kolmekymppinen pari ja haaveissa varata ensikesäksi jokin merenrantaloma.
Olemme tähän asti reissanneet vain omatoimisilla kaupunkimatkoilla, mutta nyt tekisi mieli kokeilla välimertakin.
Mikä olisi meille sopiva kohde?
Kohteessa pitäisi olla komeita romanttisia maisemia, hyvää ruokaa, historiallista nähtävää, rauhallisuutta ja kohtuullinen hintataso. Lisäksi olisi kiva jos olisi esimerkiksi jokin vanha satama, missä terasseja, joissa voisi iltasella käydä juomassa muutaman oluen.
Kohteessa ei saa olla rääkyviä, eikä huutavia kakaroita. Lisäksi bilettävät teinit ovat iso NO NO.
Kesäksi tunnelmallinen matka
3
321
Vastaukset 3
- Karolus51
Monet matkanjärjestäjät, jotka eivät kaipaa lapsivihamielisiä nimbyihmisiä mainostavat lomapaikkojaan esimerkiksi perhelomakohteina. Valinnan varaa siis on.
- reissuun5
Niinhän mainoksissa luvataan vaikka mitä.
Olisin kuitenkin kiinnostunut muiden kokemuksista minne lähteä oikeasti rentoutumislomalle.
Anteeksi jos loukkasin sinua tai sinun kullannuppujasi, mutta ihmiset haluavat lomiltaan erilaisia asioita.
Piti oikein guuglettaa mitä tarkoittaa Nimby-ihminen ja totta tosiaan, En takapihalleni noita kakaroita, kerjäläisiä ja vastaavia halua... - Karolus51
reissuun5 kirjoitti:
Niinhän mainoksissa luvataan vaikka mitä.
Olisin kuitenkin kiinnostunut muiden kokemuksista minne lähteä oikeasti rentoutumislomalle.
Anteeksi jos loukkasin sinua tai sinun kullannuppujasi, mutta ihmiset haluavat lomiltaan erilaisia asioita.
Piti oikein guuglettaa mitä tarkoittaa Nimby-ihminen ja totta tosiaan, En takapihalleni noita kakaroita, kerjäläisiä ja vastaavia halua...Ette te minua millään tavoin loukanneet, kullannuppunikin ovat jo aikuisia ja heidän lapsiaan. Minkä kirjoitin, sen kirjoitin säälivästi hymyillen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1192440Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401592Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6481039- 106993
- 71972
- 98916
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76720Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik32712- 70706