missä koulutetaan ja kauanko koulutus kestää. voiko mennä suoraan lukiosta vai pitääkö olla ensin joku hoitoalan koulutus?
Vastaukset 6
- lääkiksestä..
Eli silmälääkäri on lääkäri ja valmistunut lääkiksestä. Eli lukion jälkeen voi hakea, mutta opiskelu kestää pitkään ja sisälle kouluunkaan ei ihan noin vain mennä.
Optikko (nykyisin Optometristi on tutkintonimike) valmistuu amk:sta, ainakin Metropoliassa on käsittääkseni tämä koulutus. Optometristi työskentelee usein silmälasiliikkeissä ja toteuttaa itsenäisesti näöntarkastuksia ja kaikkea näköön liittyvää.- --------------------
täsmennyksenä edelliseen, että pelkkä lääkis ei riitä, vaan pitää sen lisäksi erikoistua silmälääkäriksi. Alle 10 vuoden homma ei onnistu (lääkis erikoistuminen).
- JotainTiedän
Ylioppilaasta silmälääkäriksi kestää minimissään 11 vuotta, jos kaikki menee ihan putkeen. Käytännössä urakassa menee enemmän aikaa. Ensin pitää käydä lääkis, joka kestää 6 vuotta. Lääkiksen suoritettuaan saa yleislääkärin oikeudet, minkä jälkeen on pakollinen vähintään 9 kk työskentely terveyskeskuslääkärinä. Silmälääkäritutkintoon vaaditaan kuitenkin vähintään 12 kk palvelu terveyskeskuksessa tai 9 kk terveyskeskuksessa ja 3 kk palvelu vapaavalintaisella erikoisakalla (esim. neurologia, korvataudit, sisätaudit jne). Sen jälkeen pitää olla vähintään 2 vuotta keskussairaalan silmäklinikassa silmätauteihin erikoistuvana lääkärinä ja sen suoritettuaan vielä vähintään 2 vuotta jossakin yliopistosairaalan silmäklinikassa. Jos lääkäri haluaa erikoistua silmätauteihin, hän joutuu haastatteluihin joissa arvioidaan soveltuvuutta ja useimmiten sairaalapaikkaa pitää jonottaa jonkin aikaa. Työharjoittelun aikana pitää opiskella ja käydä koulutuksissa. Erikoistumisen lopuksi pitää erikoislääkäritentti saada hyväksytysti läpi. Silmätautien tentissä on suurin hylkäysprosentti muihin erikoisaloihin verrattuna. Jotkut kokelaat eivät koskaan läpäise tenttiä, eli eivät valmistu silmätautien erikoislääkäriksi koskaan, vaan siirtyvät muille erikoisaloille tai jatkavat työntekoa nimikkeellä: silmätauteihin erikoistuva lääkäri.
- Anonyymi
Okei! kuulostaa hyvältä. No onko tieto, että kauanko menee opiskella silmäkidurkiksi?
- Anonyymi
Silmäkirurgi on silmälääkäri. Sama aika menee.
- Anonyymi
Jokainen silmälääkäri saa silmäkirurgisen koulutuksen. Kyseessä on kirurginen erikoisala. Silmälääkärit tekevät usein jotain tiettyjä leikkauksia. Osa perehtyy erityisesti silmäluomien plastiaan, kyyneltiekirurgiaan, lasiais- ja verkkokalvokirurgiaan, glaukoomakirurgiaan ja karsastuskirurgiaan. Muodollinen pätevyys tulee silmätautien erikoislääkäri-koulutuksesta, mutta työelämässä usein perehdytään tarkemmin johonkin tiettyyn silmäkirurgian osa-alueeseen. Kaihikirurgiaa tekee suurin osa silmälääkäreistä, samoin laser-toimenpiteitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1411324
- 731223
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun105986Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka50925- 78822
- 45791
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la40788- 67663
- 113634
- 70567