Vauva itkee siltarummussa Juuassa

Kaupunkilainen.

Tämä sattui 1990-luvun alkupuolella Pohjois-Karjalassa Juuassa. Tarkemmin Polvelassa. Ajelimme kesäisessä aamuyössä sukulaismiehen kanssa ja pysähtelimme silloin tällöin heittelemään uistimia metsälammille. Jossain Polvelan takamailla on paikka, jossa hiekkatien alta menee siltarumpu. Sen läpi virtaa suurehko, silloin hyvin hiljakseen virrannut puro. Joeksi sitä ei voine sanoa.

Heittelimme siltarumpuun uistimia, koska arvelimme siitä jotain nousevan. Molemmat puron toisilla puolilla. Pian keskeltä rumpua alkoi kuulua ääntä, joka muistutti lapsen itkua.

"Ääää-ääää..."

Se kesti viitisen sekuntia. Juoksin äkkiä rummun toiselle puolelle katsomaan olisko paikalla kissa, lintu tai jokin pieni eläin. Mitään ei näkynyt.

Kysyin seuraavana päinä nyttemmin jo edesmenneeltä ukiltani onko paikassa jotain outoa. Ukki sanoi, että paikkaan hukuttautui nainen sota-aikana lapsen kanssa.

Eksaktia paikkaa en enää muista, mutta kai se risteilemällä aluella löytyisi.


Hakusanoja alla, mikäli joku joskus tänne eksyisi kertomaan lisää.

Polvela, Polvelan kylä, Haukilampi, Syvälampi, Kalaton, Juuka, Juuanjärvi, 83870, Tahkovaarantie

8

2312

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kauhua

      Noinhan juuri käy aina kauhutarinoissa, että jossain paikassa kuullaan jotain lapsen itkua ja sitten kun asiasta kysytään jotain, niin joku sanoo, että sinne on kuollut pieni lapsi.

      • Kaupunkilainen.

        Perusmeinikiä, kylläpä kyllä. Eikö useimmat tämän sortin tarinat yleensä ole.

        Minulle asia on kuitenkin tapahtunut ja todellinen. Sen ei ole väliä mitään kukaan muu ajattelee. Tämä on vain yksi sattumus elämästä, mutta ehkä jonain päivänä joku paikallinen voi kertoa asiasta lisää.

        Samalla alueella Polvelassa sotien jälkeen lestadiolaisen perheen poika leikkasi viikatteella äitinsä pään irti keskellä tupaa. Otti pään mukaansa ja viskasi hankeen. Sukulaiseni sitten löysi saksanpaimenkoiran avustuksella hangesta pienen painauman ja nosti hiuksista naisen pään esiin.

        Muistaakseni joku myös hirttäytyi alueella ja klassisesti etsijät syksyllä kävivät ihan liki, mutta kalmo löytyi vasta huonossa kunnossa aikojen päästä. Ja samoilla kulmilla muistaakseni 1970-luvulla mies pisti naisensa lihamyllyyn ja syötti ketuille.

        Näihin jälkeisiin tapahtumiin ei minun tietojeni mukaan liity kummitustarinoita.


      • kuukkkeli
        Kaupunkilainen. kirjoitti:

        Perusmeinikiä, kylläpä kyllä. Eikö useimmat tämän sortin tarinat yleensä ole.

        Minulle asia on kuitenkin tapahtunut ja todellinen. Sen ei ole väliä mitään kukaan muu ajattelee. Tämä on vain yksi sattumus elämästä, mutta ehkä jonain päivänä joku paikallinen voi kertoa asiasta lisää.

        Samalla alueella Polvelassa sotien jälkeen lestadiolaisen perheen poika leikkasi viikatteella äitinsä pään irti keskellä tupaa. Otti pään mukaansa ja viskasi hankeen. Sukulaiseni sitten löysi saksanpaimenkoiran avustuksella hangesta pienen painauman ja nosti hiuksista naisen pään esiin.

        Muistaakseni joku myös hirttäytyi alueella ja klassisesti etsijät syksyllä kävivät ihan liki, mutta kalmo löytyi vasta huonossa kunnossa aikojen päästä. Ja samoilla kulmilla muistaakseni 1970-luvulla mies pisti naisensa lihamyllyyn ja syötti ketuille.

        Näihin jälkeisiin tapahtumiin ei minun tietojeni mukaan liity kummitustarinoita.

        aina vaan kysellään papoilta jamummoilta ihan kuin ne tietäs asiasta jotain


    • Juukassa

      Jossain päin Juukaa tuli 80 luvun alussa riitaa turkistarhurin ja naapurin akan kanssa, tappelu johti naisen kuolemaan jonkun pienen tierummun kohdalla, sen jälkeen mies säilytti ruumista muutaman päivän rummussa, ennekuin vei ja hautasi Ranuan kaatopaikalle. Oikeudessa mies väitti jauhaneesa ruumiin rehumyllyssä supien ruuaksi. Juttu tunnetaan ns. Rehumyllysurmana. Oisko ollu sama rumpu????

      • Kaupunkilainen.

        Viittasinkin tuossa tuohon kettutarhuriin aiemmin. Taisi tapaus olla sittenkin 1980-luvulla.

        Onpa ollut siltarummuissa toimintaa Juuassa.

        Toivottavasti tänne ilmaantuu paikallisia vielä joskus tarinoimaan. Pidetään keskustelu yllä.


      • Juuppas

        Se surmaaja ei minun tietojen mukaan saanut koko naista jauhettua myllyssä,kovat osat se kuljetti jonnekin päin Lappia,joita ei etsinnöistä huolimatta löydetty.


    • Anonyymi

      Alkuperäinen kirjoittaja tässä vuosien takaa. Olen paikallistanut siltarummun. Se on Tahkovaarantie ja Juuanjoensilta. Pieni paikka keskellä ei mitään, mutta sen löytää helposti Google Mapsilla ja oikein streetview-tasoisena. Ja kuten muistin, kyllä tuohon hukuttautuminen onnistuu, musta verkkainen virta. Olen selaillut vanhoja lehtiarkistoja, mutta vielä ei ole tullut täysosumaa uutisesta.

    • Anonyymi

      Kissan tietty ääni ja lapsen itku muistuttavat joskus toisiaan. Ellei ole muu eläin tai olento.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1660
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      345
      977
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      621
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe